Re: Eläinsuojelurikoksia
Lähetetty: Ma Tammi 16, 2012 9:51 pm
Nastolan järkyttävät koirakuolemat: Kaksi tapettiin puukolla, yksi ammuttiin
Poliisi on saanut selville koirien oikeat omistajat.
Kyseiset koirat ovat Etelä-Venäjän paimenkoiria, Päijät-Hämeen poliisi kertoo. Nastolasta löytyi kolme isokokoista koiraa kuolleena lauantaina.
Koirista kaksi oli urosta ja yksi narttu. Kaksi koirista oli kuollut terä-aseella ja yksi ampuma-aseella aiheutettuihin vammoihin, kertoo poliisi.
Varsinkin terä-aseella tehdyt vammat olivat sellaisia, ettei niitä ole voinut eläinlääkärin arvion mukaan tehdä koiria entuudestaan tuntematon henkilö.
Tutkinnassa mikään ei viittaa siihen, että kumpikaan omistajista olisi itse tehnyt koirien lopettamista, mutta poliisi selvittää, ovatko he antaneet jollekin toimeksiannon koirien lopettamisesta.
Poliisin mukaan omistajat ovat harkinneet koirista luopumista, myymistä tai lopettamista.
Poliisi tutkii tapahtumaa törkeänä eläinsuojelurikoksena ja tulee kuulustelemaan tämän viikon aikana tapaukseen liittyviä henkilöitä.
IS
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/nasto ... 17067.html