Sivu 60/420

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: To Elo 10, 2017 8:38 pm
Kirjoittaja Alida
Riinalla oli aikaisemmin diagnosoitu paniikkihäiriö ja masennus, joka oli uusiutunut käsittääkseni viime vuonna. Siitä oli jossain oikeuspöytäkirjoissa, joista on laitettu tietoa tänne.

Itse en silti pidä itsemurhaa todennäköisimpänä vaihtoehtona ihan siksi, että valtaosa maastossa tapahtuvista itsemurhista on ollut vakaasti suunniteltuja, ja niihin on valmistauduttu etukäteen. Riina on mennyt maastoon yllättävässä tilanteessa ja alue on ollut hänelle tuntematon.

Siellä on etsijöiden mukaan soita ja louhoksia ja muutenkin maasto on niin vaikeakulkuista, että vahvassa humalassa siellä voi varmaan helposti sattua tapaturma tai sammua maastoon.

Suomessa tapahtuu niin paljon alkoholiin liittyviä tapaturmia, että missään tapauksessa tapaturmaa tai maastoon sammumista ei voi sulkea pois. Sillä ei ole mitään merkitystä, että kyseessä on nuori ja terve henkilö, jos humalassa kaatuu jossain louhoksella ja lyö päänsä. Tai kaatuu suolle eikä humalatilan tms takia pääse ylös.

Toivottavasti Riina löytyy ja pääsee kotiin, vaikka ei sillä tavalla pääsisi, mitä omaiset olisi halunneet.

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: To Elo 10, 2017 8:45 pm
Kirjoittaja Sokerinorsu
Itsemurhaa mietiskelin siinä mielessä, että jos on tosiaan ollut riitaa Jarvan kanssa, ja on suutuspäissään tehnyt itselleen jotain. Ja mietiskelin myös tuota maastossa humalassa loukkaantumista, ihan mahdollista kyllä

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: To Elo 10, 2017 9:04 pm
Kirjoittaja Talvi2017
Niistä kuvista vielä.
Onko Riinasta julkaistu muita kuvia kuin nuo 2 kpl ?

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: To Elo 10, 2017 9:09 pm
Kirjoittaja ktaina
Talvi2017 kirjoitti:Niistä kuvista vielä.
Onko Riinasta julkaistu muita kuvia kuin nuo 2 kpl ?
On pari muuta..https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... gs.Fi=zsf4

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: To Elo 10, 2017 11:00 pm
Kirjoittaja Unensieppaaja
[quote="Täysi Purenta"]Vielä tässä vaiheessa ruumiista olisi paljonkin löydettävissään. Eteenkin kun kadonnut oli katoamishetkellä täysissä pukeissaan mikä suojaa kehoa osaltaan. Jos yllä on ollut joku paksumpi tuulta ja sadetta pitävä takki, softshell tms. sen alla voi olla kaikki vielä ihan tutkittavissaan. Toisin kuin kuvitellaan, meidän ilmastosamme ruumis ei ihan salamana hajoa. Nyt on vielä ollut törkeän kylmä kesä mikä osaltaan hidastaa prosessia. Ruumiskoira reagoi kyllä näin tuoreeseen kalmoon. Osa kun kykenee nostamaan vainun hajoamistilaisen kalmon lisäksi loppuun maatuneista luistakin.

(Lainausta lyhennetty)

Tutkimuksen mukaan ruumiin vaatetuksen suhteen ei voida yksiselitteisesti todeta, että vaatteet päällä oleva ruumis hajoaisi hitaammin kuin alaston tai vähäpukeisempi.

Ei mikään ruumis hajoa salaman nopeasti, ei missään olosuhteissa, kuka näin on luullut.

Ruumiskoiratkaan eivät ole mitään automaatteja jotka vain kuljettavat hihnan toisessa päässä roikkuvan urpon kalmon luo.

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: To Elo 10, 2017 11:01 pm
Kirjoittaja Eilisaamu
On voinut hakeutua myös johonkin suojaan,tai piiloon. Ei välttämättä ole edes tarvinnut sattua onnettomuutta, jos päihtymystila ja kylmä yö ovat käyneet ylivoimaiseksi tytölle.
Riita Jarvan kanssa, autopalo,silminnäkijä ym negatiivinen, on voinut tehdä olotilan että päästävä johonkin pois,piiloon täältä,arvellut että kohta poliisit tulee.
Eli voisi löytyä menehtyneenä jostain suojasta jonne mennyt piiloon,lepäämään. Joko liiassa humalatilassa tai aineista sekaisin.

Suojaisat paikat etsintään,ladot,liiterit,mökkien yliset, tiheät puiden aluset, veneiden aluset ym...

Sukulaiskäynti Kouvolassa Jarvan kanssa​,joka oli kuitenkin vasta ilmeisen uusi tuttavuus Riinalle, kertoo kyllä reissun tarkoitusperästä, tietäen Jarvan historian. Ja myös Riinan,sekä läheisten kommentit Riinasta.
Ei siellä "sukulaisissa" pullakahvella ole käyty.

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: To Elo 10, 2017 11:20 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
ktaina kirjoitti:
Talvi2017 kirjoitti:Niistä kuvista vielä.
Onko Riinasta julkaistu muita kuvia kuin nuo 2 kpl ?
On pari muuta..https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... gs.Fi=zsf4
Sekä se sivulla 36 oleva "vapaudut vankilasta" - kuva.

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: To Elo 10, 2017 11:48 pm
Kirjoittaja Talvi2017
Nyt kun kuvia tuli lisää, niin voi huomata nenäkorut. onko yleensä aina paikallaan.
Ehkä silminnäkijä varmistunut näistä pienistä asioista, jos ollut tarpeeksi lähellä.
Ihan hyvä tuntomerkki niille, jotka ravintalassa näitä soken näkyjä näkee.
Onko tatuointeja ?

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: Pe Elo 11, 2017 12:16 am
Kirjoittaja ktaina
Talvi2017 kirjoitti:Nyt kun kuvia tuli lisää, niin voi huomata nenäkorut. onko yleensä aina paikallaan.
Ehkä silminnäkijä varmistunut näistä pienistä asioista, jos ollut tarpeeksi lähellä.
Ihan hyvä tuntomerkki niille, jotka ravintalassa näitä soken näkyjä näkee.
Onko tatuointeja ?
Ei oikeen aukee mitä yrität selittää.."jotka ravintalassa näitä soken näkyjä näkee"??

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: Pe Elo 11, 2017 12:38 am
Kirjoittaja Talvi2017
ktaina kirjoitti:
Talvi2017 kirjoitti:Nyt kun kuvia tuli lisää, niin voi huomata nenäkorut. onko yleensä aina paikallaan.
Ehkä silminnäkijä varmistunut näistä pienistä asioista, jos ollut tarpeeksi lähellä.
Ihan hyvä tuntomerkki niille, jotka ravintalassa näitä soken näkyjä näkee.
Onko tatuointeja ?
Ei oikeen aukee mitä yrität selittää.."jotka ravintalassa näitä soken näkyjä näkee"??


Sokea nimeä käytetään tällä palstalla niistä joiden havainto osoittautuu vääräksi.

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: Pe Elo 11, 2017 12:56 am
Kirjoittaja Talvi2017
Kun sieltä auton palopaikalta on lähdetty, mihin nainen menisi. Yksi vaihtoehto olisi mökki johon murtauduttu, vai milloin se mökkimurto tuli ilmi. Vaikka olisikin tullut murto ilmi, niin tiesikö Riina ja Jarva sitä.
Jossain vaiheessa he lähtivät eri suuntiin, mutta vain Jarvan kertomana. Jossain annettiin ymmärtää että autopalon jälkeen. Tai 19.30 . Jos Jarva ampui varoituslaukauksia pyyntöjen lisäksi, ja ammutut luodit löytyneet, vai misyä ihmeestä poliisit voivat päätellä, että Jarvalla ei osuutta katoamiseen.

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: Pe Elo 11, 2017 1:18 am
Kirjoittaja MaAl
Alida: Totta...kyllä tuonne heinikkoon ihminen katoaa helposti. En itse ole käynyt paikanpäällä, enkä tiedä maastosta, mitä vain lehdistä lukenut, että vaikeakulkuista ja pitkää heinikkoa.
Tuolta näyttävän alueen läpikäymiseen menee todella aikaa ja voi metrin päästä kävellä ohi, jopa ketjussa ohikävely on mahdollista.

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: Pe Elo 11, 2017 1:41 am
Kirjoittaja Haarahaukka
Aikaisemmin kommentoin tuota maastoa kartan perusteella, mutta nuo hakkuuaukeista olevat valokuvat kuvat hieman muuttavat arviota. Kokeilkaa oikaista hakkuuaukean yli täysissä voimissa ja täydessä päivänvalossa. Alle viidenkymmenen metrin jälkeen muutatte suunnitelmaa ja kierrätte sen. Etsinnän tarkkuus myös heikkenee noin vaikeakulkuisessa maastossa.

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: Pe Elo 11, 2017 3:09 am
Kirjoittaja Scream
Mitäs jos paikalla asuukin sarjamurhaaja. Tarjonnut nuorelle likalle kupposen kuumaa ja suojaisaa kattoa päänpäälle. Ja Riina herännytkin tämän jälkeen paikallisen maatalon kellarista. Onko poliisilla ollut kuitenkaan ilman todisteita ja resursseja juurikaan näitä tarkistaa.. Eikö samalta alueelta ollut joitain vuosia sitten jäänyt kadoksiin myös joku toinen henkilö??.... Mielenkiintoinen sattuma.. Mutta eihän meillä Suomen suvessa voisi tälläistä tapahtua. Vai voisiko sittenkin. Oliko joku paikallinen mystisesti seurannut myös tämän ketjun paikalla kävijää, ollut hiukan yli tuttavallinen ja neuvonut ajamaan syvemälle vaikeakulkuiseen maastoon. Oliko ketjun vierailija liikkeellä yksin ja mahdollisesti nainen?? Tässä hiukan uutta perspektiiviä.. Vai olenko vain katsellut liikaa amerikkalaisia myöhäisillan sarjoja.

Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki

Lähetetty: Pe Elo 11, 2017 7:55 am
Kirjoittaja stalkkeri
Poistettu harhainen ja muka-hauska juttu. Ketju on erityistarkkailussa ja taas yksi nimimerkki lisätty seurattavien listalle.
-NILS-

4 §* Kirjoitetuilta viesteiltä odotetaan jotain uutta sisältöä
keskusteltavana olevaan aiheeseen. Miettikää hetki ennen kuin painatte
.lähetä.-nappulaa: onko viestissänne todellakin annettavaa ketjuun.
Sisällöttömiin viesteihin puututaan erityisesti silloin, kun ne
häiritsevät ketjun alkuperäistä keskustelua.