Sivu 60/211

Lähetetty: Ke Tammi 28, 2009 10:23 pm
Kirjoittaja Strummer
Eräällä toisella forumilla kirjoitettiin että polisii pitää todistajia luotettavina. Heidän tarinansa oltiin kyetty osin vahvistamaan valvontakamerakuvien perusteella. Eli jotain uutta on ilmeisesti tiedossa. Lisäksi tietoon tulleet vihjeet ovat jotain uutta verrattuna aiempaa, eli jotain mikä ei liity noihin limusiinijuttuihin. Lainaus:

"Uusia todistajia (valviksista voitu varmistaa, että todistajat ovat luotettavia), uusi kellonaika katoamiselle ym. Kaikkea poliisi ei voi kertoa tutkinnallisista syistä, mutta homma tarkentuu koko ajan."

"Poliisi-tv:ssä kerrotaan uutta tietoa myös autosta, johon Raisa astui. Eräs vanha tieto kumotaan."

Lähetetty: Ke Tammi 28, 2009 10:27 pm
Kirjoittaja lost
Isekin sain onneksi paperiversion käsiini :) Tuominen (?) ei kerro vielä oliko Raisa havaintohetkellä yksin vai oliko hänellä kenties seuralaisia. Todellakin odotan loppuviikkoa, että saadaan vähän lisää matskua.
Itselleni tuosta porukasta tuli mieleen ne nuoret, joiden kanssa Raisan oli nähty juttelevan Sokoksen edessä katoamisiltana. Ainakin itse olen saanut sellaisen käsityksen, että näitä nuoria ei ole koskaan tavoitettu.

Tosiaan ihmetyttää suuresti miksi tämä porukka vasta nyt on avannut suunsa. Sen nyt vielä ymmärtäisi jotenkuten, että yksittäinen henkilö ilmoittaisi vasta nyt, mutta että oikein kokonainen porukka. No ehkä he ovat pelänneet leimautuvansa syyllisiksi tai jotain. :roll:

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 4:32 am
Kirjoittaja Blues
^
Paljon mahdollista, että yksi on herännyt, ehkä jopa muistanut pidemmän aikaa ja ottanut yhteyttä muihin, että "Muistatko kuule silloin..."
Ja kun kaksikin miettii, niin nopeasti tulee muita mukaan.


Mie olen itse tällainen myöhännäisherääjä (vrt. Järvenpään sarjamurhaaja).

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 7:12 am
Kirjoittaja ABC
Ainakin 90-luvun alussa Tampereen keskustassa pyörivä pe-la -ralli keskittyi nimenomaan pari korttelin ympärille Sokoksen kulmille, josta Raisa katosi. Siellä liikkui kaikenlaista tavaraa, jota sitten kiskottiin naamaan enemmän tai vähemmän avoimesti, ja poliisit ajelivat välillä ohi.

Uskoisin, että Raisan nähneet porukat ovat saattaneet kaupata jotain, josta rikos on vanhentunut vasta vähän aikaa sitten. Myös jonkun uhkatekijän kuolema tai yleinen iän myötä tapahtuva järkiintyminen (joka on varsin hidas prosessi) ovat saattaneet vaikuttaa asiaan.

Oma mielipiteeni on silti, että tapaus selviää vain, jos joku on tuntenut näkemänsä auton tai jonkun siinä olleen henkilön.

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 9:03 am
Kirjoittaja joey
H.P. kirjoitti: Heitteellepanossa vanhenemisaika on viisi vuotta. Raisan tapauksessa tuskin on mistään näin lievästä kyse.
Aivan. Etenkin kun voinemme suurella varmuudella olettaa että Raisan ruumis on kätketty tai hävitetty.

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 11:01 am
Kirjoittaja Kissimirri
Uudet todistajat: Raisa Räisänen ehkä käveli Kuninkaankatua

29.01. - 09:57 (Luotu: 28.01. - 19:14)

Katoaminen: Keskusrikospoliisi julkistaa uudet vihjeet ja niihin liittyviä kuvia tänään torstaina
16-vuotias Raisa Räisänen katosi Tampereella 16. lokakuuta 1999. Kuva: Poliisi

Yli yhdeksän vuotta sitten Tampereen yöhön kadonnut Raisa Räisänen ei ehkä sittenkään noussut mustan Cadillacin kyytiin lokakuisena lauantaina vuonna 1999.

Ilmeisesti Räisänen on nähty katoamisyönään Tampereella Kuninkaankadun kulmassa. Poliisille uuden vihjeen antanut opettajarouva kertoo pariskunnan nähneen toppiin ja lyhyeen hameeseen pukeutuneen lukioikäisen tytön. Tytön käsivarret ja jalat olivat paljaat eli hän oli vuodenaikaan nähden kevyesti pukeutunut.

- Tyttö käveli hyvin määrätietoisesti ja kiireesti, aivan kuin olisi menossa sisään jonnekin lähistölle, kertoo rouva Iltalehdessä.

Pariskunnan kertomus sai lisää uskottavuutta, kun poliisi paikansi heidät valvontakameran kuvasta. Jos pariskuntaa vastaan tullut tyttö todella on Raisa Räisänen, hän oli elossa vielä 16.10.1999 kello 23.53.

16-vuotiaan Räisäsen kännykkänsä vaikeni katoamisiltana kello 22.18. Aiempien vihjeiden mukaan Räisänen on nähty viimeisen kerran varmasti Sokoksen edessä noin kello 23.

Keskusrikospoliisia kiinnostaa erityisesti, poikkesiko Räisänen Kuninkaankadun läheisiin kerrostaloihin.

Iltalehden mukaan keskusrikospoliisi on kiinnostunut myös keski-ikäisen miehen kertomuksesta tanssimisesta Seurahuoneella. Mies kertoo tanssittaneensa kyseisenä iltana nuorta naista, joka muistutti Raisa Räisästä.

Seurahuone on varttuneemman väen suosima tanssiravintola Tampereella Hämeenpuistossa.

Miestä kuulusteltiin jo vuosi sitten, kertoo Iltalehti, mutta vasta uusi havainto Kuninkaankadulta saa tanssin sopimaan paremmin kuvioon.

Poliisi pitää todennäköisenä, että Räisänen joutui henkirikoksen uhriksi.

Pariskunta oli todennäköisesti viimeiset ihmiset, jotka näkivät nuoren koripalloilijatytön kaupungilla - ja elossa.

Näissä havainnoissa ei enää puhuta mitään mustasta museoautosta, joka on tähän asti ollut poliisin keskeinen tutkintalinja jutussa. Poliisi yritti pitkään jäljittää autoa, jonka kyytiin Räisäsen epäiltiin nousseen Hämeenkadulla Sokoksen kohdalla kello 23:n aikaan. Käsitys perustui silminnäkijähavaintoihin.

Nyt poliisin tietoon tulleet havainnot ajoittuvat tätä myöhempään ajankohtaan.

- Julkistamme nämä uudet vihjeet ja niihin liittyvää kuvamateriaalia torstaina, lupailee keskusrikospoliisin Tampereen yksikön tutkinnanjohtaja Paavo Tuominen.

Kuvia havaintopaikoilta
Tuominen on kuvien sisällöstä vielä varsin vaitelias. Poliisi on käynyt ottamassa valokuvia paikoilta, joissa Räisänen on silminnäkijöiden mukaan nähty. Todistajia on useampi kuin yksi, mutta he ovat liikkuneet samassa seurueessa.

Poliisi toivoo, että kuvat virkistävät yleisön muistia ja johtavat uusiin vihjeisiin Räisäsen katoamisesta. Näin siitä huolimatta, että tapauksesta on vierähtänyt jo lähes vuosikymmen. Poliisi myöntää, että aika ja mielikuvitus ovat saattaneet hapertaa havaintojen luotettavuutta.

Poliisi saa edelleen liki kuukausittain vihjeitä Räisäsen katoamiseen liittyen.

Syksyllä 2007 Räisästä etsittiin Ylöjärveltä syrjäiseltä metsätieltä. Poliisille tulleen vihjeen mukaan epämääräinen auto olisi liikkunut tiellä samana yönä kuin Räisänen viimeksi nähtiin.

Poliisi on myös tutkinut Räisäsen tapauksen yhteyttä Ruotsissa tapahtuneisiin henkirikoksiin, joiden uhrina on ollut nuori nainen.


Tausta: Raisa Räisäsen katoaminen

16-vuotias Raisa Räisänen katosi Tampereella 16. lokakuuta 1999.

Räisänen oli tyttökaverinsa kanssa viettämässä iltaa ravintola Casablancassa Hämeenkadulla.

Hänen kännykkänsä vaikeni kello 22.18.

Räisänen nähtiin viimeisen kerran varmasti Sokoksen edessä noin kello 23.

Hänen on epäilty nousseen mustan auton kyytiin Hämeenkadulla.

Kati Kalliosaari

Aamulehti, Iltalehti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa ... tua/127605

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 11:19 am
Kirjoittaja Blues
Mie alan olla varma, että Raisalla oli ollut se laukku ja se varastettiin ravintolassa. Siksi kännykkä suljettiin niin aikaisin.

Aika jännää, että kysymyksessä on sitten kuitenkin, ilmeisesti, vähän vanhempi pariskunta. Tai ainakin luulisin, että olisi mainittu jos olisi tapahtuma aikaan ollut nuori pariskunta.

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 11:25 am
Kirjoittaja pate
Jos nämä uudet todistajat on voitu havaita valvontakameran kuvista, niin eikö sieltä pitäisi näkyä myös heitä vastaan tullut Raisaa muistuttava tyttö.
Olihan hän kuitenkin huomiota herättävästi pukeutunut ja siten helposti tunnistettavissa.
Näin tulisi ainakin varmuus, mihin aikaan hän on ollut vielä hengissä.
Ja vielä ihmetyttää, eikö keskustan valvontakameroita ole käyty läpi tuolta illalta Raisan katoamisen jälkeen. Hän oli varmasti tunnistettavissa ja ajallisesti työ olisi helpottunut, kun tiedettiin ajankohta milloin Raisa katosi.
Löytyihän niistä valvontakameran kuvista helposti nämä todistajatkin, joten on käsittämätöntä ellei niitä ole erityisen tarkasti katseltu näinä kuluneina vuosina. Aikaa on ollut ja kaiketi ne ovat vieläkin tallessa.
Ei voi kuin ihmetellä.

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 11:50 am
Kirjoittaja Scythe
Pariskunnan kertomus sai lisää uskottavuutta, kun poliisi paikansi heidät valvontakameran kuvasta. Jos pariskuntaa vastaan tullut tyttö todella on Raisa Räisänen, hän oli elossa vielä 16.10.1999 kello 23.53.

16-vuotiaan Räisäsen kännykkänsä vaikeni katoamisiltana kello 22.18. Aiempien vihjeiden mukaan Räisänen on nähty viimeisen kerran varmasti Sokoksen edessä noin kello 23.

Näissä havainnoissa ei enää puhuta mitään mustasta museoautosta, joka on tähän asti ollut poliisin keskeinen tutkintalinja jutussa. Poliisi yritti pitkään jäljittää autoa, jonka kyytiin Räisäsen epäiltiin nousseen Hämeenkadulla Sokoksen kohdalla kello 23:n aikaan. Käsitys perustui silminnäkijähavaintoihin.
Edellisen varman silminäkijähavainnon ja nyt julkisuuteen tulleen pariskunnan silminnäkijähavainnon välinen aikaero olisi näin ollen liki 1 tunti. Melko pitkä aika. Missä Raisa oli tuon havaintojen välisen ajan? Värjöttelikö hän kaupungilla vai poikkesiko hän sinä aikana jossakin? Mihinköhän aikaan ajoittuu silminäkijähavainto Seurahuoneelta? Jos uusien todistajien havainnot pitävät paikkansa, voitaneen museoautolinja tätä myöten unohtaa.

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 12:40 pm
Kirjoittaja Strummer
"Poliisi on edistynyt vuonna 1999 kadonneen Raisa Räisäsen katoamisen tutkinnassa. Poliisi kaipaa nyt havaintoja 1950-luvun mallisesta jenkkiautosta.

16-vuotias Räisänen katosi Tampereen keskustassa lauantaina 16.10.1999. Katoamista tutkii epäiltynä henkirikoksena keskusrikospoliisin Tampereen yksikkö.

Aikaisemmin on saatu todistajahavainto, jonka mukaan tuntomerkkeihin sopiva naishenkilö on katoamisyönä kello 23.03 otettu 1950-luvun mallia olevan tumman auton kyytiin.

Auto on samannäköinen kuin vuoden 1957 Cadillacin limousine-malli, mutta myös muut ulkonäöltään vastaavat amerikkalaiset ja venäläiset autot sopivat tuntomerkkeihin.

Aikaisemmin julkisuudessa ollut valvontavideolta löydetty 1960-luvun amerikkalainen auto ei liity rikokseen. Auton omistaja on tavoitettu vuonna 2005 ja hänen liikkumisensa Tampereella on tarkistettu.

Uutena todistajahavaintona on tullut ilmi alkuvuodesta 2009, että Raisa Räisäsen tuntomerkkeihin sopiva naishenkilö on kävellyt Kuninkaankadun kävelykadun Hämeenkadun puoleisessa päässä katoamisyönä kello 23.53.

Hän on ollut pukeutuneena sisävaatteisiin ja punaiseen hihattomaan toppiin, vaikka ulkona on ollut kylmä nolla-asteinen ilma. Hän on kävellyt nopeasti kääntyen Hämeenkadulta Kuninkaankadun kävelykatua pohjoiseen eli Kauppakadun suuntaan.

Poliisi pitää mahdollisena, että hän on ollut sisällä jossain Kuninkaankadun tai Kauppakadun kiinteistöissä jo aikaisemmin ja jättänyt sisätiloihin bleiserinsä.

Poliisi pyytää havaintoja tällaisessa asussa liikkuneesta nuoresta naisesta ja hänen liikkumisestaan Hämeenkadun tai Kuninkaankadun alueella. Samoin poliisia kiinnostaa lauantaina 16.10.1999 yöllä tällä alueella käytössä olleet tilat, joihin Raisa Räisänen olisi voinut päästä.

Raisa Räisäsen tuntomerkkeihin sopiva naishenkilö on nähty ravintola Seurahuoneella kello 23-24 aikaan.

Eräs mieshenkilö on kertonut tanssineensa tällaisen noin 18-vuotiaan naisen kanssa, mutta ei sen jälkeen enää löytänyt naista ravintolasta.

Mies on kertonut naisen olleen hyvin kylmissään ja etsineen kavereitaan, joiden piti tulla samaan ravintolaan aikaisemmin.

Poliisi on kiinnostunut myös Seurahuoneella tehdyistä havainnoista, jotka voisivat liittyä Raisa Räisäseen."


Onko poliisilla siis kaksi keskeistä tutkintalinjaa? Tuo asuntolinja ja uusi autolinja? Vai liittyvätkö nuo samaan asiaan? Hassua että tuota autokuvaa on pyöritetty julkisuudesas viime aikoinakin, jos poliisi olisi sen jo selvittänyt 2005? Kuvio on sekava.

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 12:51 pm
Kirjoittaja H.P.
En kyllä kertakaikkiaan voi ymmärtää, miten tälle opettajarouvalle ei ole tullut mieleen kertoa havainnoiostaan aiemmin. Opettajana varmasti seuraa ja seurasi lehtiä myös kymmenen vuotta sitten.
Ehkä pitää vaan todeta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan..

Käsitinkös tapahtumaketjun oikein: ensin Raisan kännykkä pimeni, seuraavaksi hänet nähtiin vähissä pukeissa kaupungilla, sen jälkeen Seurahuoneella kylmissään tanssimassa?
Outoa tämäkin.
Jos Raisalle oli "jotain yritetty tehdä", mistä johtui tuo vaatteiden vähyys, voisi olettaa ettei hän seuraavaksi lähtisi baariin tanssimaan. Vai lienekkö humalatila (tai joku muu päidetila..) ollut sen suuruinen ettei oikein täysin ymmärtänyt tilannetta?

Poliisi pitää henkirikosta todennäköisenä, mutta itse en kyllä näillä tiedoilla sulkisi pois onnettomuutta tai jopa sitä oman käden kautta lähtemistä.

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 1:01 pm
Kirjoittaja otus
Tällaista autoa etsitään Raisan katoamisesta
Kuva

Poliisi on edistynyt vuonna 1999 kadonneen Raisa Räisäsen katoamisen tutkinnassa. Poliisi kaipaa nyt havaintoja 1950-luvun mallisesta jenkkiautosta.

16-vuotias Räisänen katosi Tampereen keskustassa lauantaina 16.10.1999. Katoamista tutkii epäiltynä henkirikoksena keskusrikospoliisin Tampereen yksikkö.

Aikaisemmin on saatu todistajahavainto, jonka mukaan tuntomerkkeihin sopiva naishenkilö on katoamisyönä kello 23.03 otettu 1950-luvun mallia olevan tumman auton kyytiin.

Auto on samannäköinen kuin vuoden 1957 Cadillacin limousine-malli, mutta myös muut ulkonäöltään vastaavat amerikkalaiset ja venäläiset autot sopivat tuntomerkkeihin.

Aikaisemmin julkisuudessa ollut valvontavideolta löydetty 1960-luvun amerikkalainen auto ei liity rikokseen. Auton omistaja on tavoitettu vuonna 2005 ja hänen liikkumisensa Tampereella on tarkistettu.

Uutena todistajahavaintona on tullut ilmi alkuvuodesta 2009, että Raisa Räisäsen tuntomerkkeihin sopiva naishenkilö on kävellyt Kuninkaankadun kävelykadun Hämeenkadun puoleisessa päässä katoamisyönä kello 23.53.

Hän on ollut pukeutuneena sisävaatteisiin ja punaiseen hihattomaan toppiin, vaikka ulkona on ollut kylmä nolla-asteinen ilma. Hän on kävellyt nopeasti kääntyen Hämeenkadulta Kuninkaankadun kävelykatua pohjoiseen eli Kauppakadun suuntaan.

Poliisi pitää mahdollisena, että hän on ollut sisällä jossain Kuninkaankadun tai Kauppakadun kiinteistöissä jo aikaisemmin ja jättänyt sisätiloihin bleiserinsä.

Poliisi pyytää havaintoja tällaisessa asussa liikkuneesta nuoresta naisesta ja hänen liikkumisestaan Hämeenkadun tai Kuninkaankadun alueella. Samoin poliisia kiinnostaa lauantaina 16.10.1999 yöllä tällä alueella käytössä olleet tilat, joihin Raisa Räisänen olisi voinut päästä.

Raisa Räisäsen tuntomerkkeihin sopiva naishenkilö on nähty ravintola Seurahuoneella kello 23-24 aikaan.

Eräs mieshenkilö on kertonut tanssineensa tällaisen noin 18-vuotiaan naisen kanssa, mutta ei sen jälkeen enää löytänyt naista ravintolasta.

Mies on kertonut naisen olleen hyvin kylmissään ja etsineen kavereitaan, joiden piti tulla samaan ravintolaan aikaisemmin.

Poliisi on kiinnostunut myös Seurahuoneella tehdyistä havainnoista, jotka voisivat liittyä Raisa Räisäseen.

IS
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1638821

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 1:04 pm
Kirjoittaja Strummer
Poliisi ei kerro julkisuuteen kaikkia tietojaan. Itseäni hämää tuo autojuttu. Poliisi siis etsii autoa, mutta se on eri kuin se aiempi. Mutta ns. museoauto kuitenkin. Ne havainnot tytön pakottamisesta autoon ovat tapahtuneet aiempana kellonaikana kuin tämä uusi havainto. Tämän uuden mukaan oltiin nähty tyttö kävelemässä Kuninkaankatua pohjoiseen. Kuninkankatu risteää Hämeenkadun kanssa ja on kävelykatu Hämeenkadulta pohjoiseen. Raisa oltiin ilmeisesti varmasti(?) nähty juttelemassa nuorten kanssa Sokoksen edessä noin. klo 23. Sokos on Hämeenkadun ja Kuninkaankadun kulmassa. Seurahuone on taas muutaman korttelin päässä ja sieltä on havainto kylmissään olevasta tytöstä joskus 23 - 24 välillä. Eli nuo kaikki havainnot voivat olla samasta tytöstä, tai sitten eri tytöstä. Raisaa ei kai kamerakuvissa näy, sillä sen havainnon poliisi olis oeltettavasti tehnyt aiemmin. Ehkä tuo bleiserin puuttuminen (ollut päällä tai sitten ei ollut) ja laukkuasia hankaloittavat suttuisten kamerakuvien tulkitsemista. Se kuva siitä autosta ei ollut kovin selvä, joten tuskinpa muutkaan ovat. Tarkoitan sitä että voitaisiin tunnistaa henkilö varmasti (kasvot tms.). Toivottavasti tulisi uusia havaintoja ja tämä juttu selviäsi.

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 1:07 pm
Kirjoittaja villivadelma
"Aikaisemmin julkisuudessa ollut valvontavideolta löydetty 1960-luvun amerikkalainen auto ei liity rikokseen. Auton omistaja on tavoitettu vuonna 2005 ja hänen liikkumisensa Tampereella on tarkistettu."


Miksihän tätä ei ole kerrottu aiemmin julkisuuteen, että tuo auton (Caddyn) omistaja on tavoitettu jo v.05.?

Lähetetty: To Tammi 29, 2009 1:08 pm
Kirjoittaja HBIC
Useinhan monet silminnäkijät vähättelevät omia havaintojaan, eivätkä usko niistä olevan apua tutkinnan kannalta. Jahkailevat sitten aikansa ennen kuin ilmoittavat mitään poliisille, kaipa siinäkin on oma kynnyksensä ihmistyypistä riippuen. Tässä kyseisessä tapauksessa on kyllä jahkailtu kieltämättä aika kauan.