Sivu 60/106

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 10:52 am
Kirjoittaja Kirkonmaa
QwertyKeyboard kirjoitti: La Huhti 06, 2024 9:24 am Oma veikkaukseni on, että ampuja ampui uhrejaan päähän. Ainakin kuollutta poikaa ja toista tyttöä, koska edelleen puhutaan, että toinen tytöistä taistelee hengestään. Tässä on jo kulunut monta päivää jos kyse olisi muunlaisista vammoista kuin päävammasta tässä vaiheessa yleensä tiedettäisiin jo selviääkö tyttö hengissä vai ei. Päävammoista taas on vaikeaa ennustaa mihin suuntaan ne lähtevät kehittymään ja jääkö tyttö aivokuolleeksi tai henkiin ollenkaan. Päävammojen kohdalla uhri voi olla teholla kuukaudenkin ja kuolla vasta sitten.

.22 on kuitenkin sen verran heikkotehoinen ase, että muutamalla laukauksella ei saa henkeä pois helpolla paitsi päähän ampumalla tai suoraan sydämmeen ampumalla. Käsittääkseni tekijä oli ampunut media tietojen perusteella yhteensä neljä laukausta luokassa.

Se, että tekijä ampui suoraan päähän kertoo siitä, että teko oli tarkkaan harkittu ja siinä oli tarkoitus murhata uhrit. Eikä mitään hetken mielijohteessa raivon vallassa tapahtuvaa räiskimistä. Vaan on päänsisällä tarkkaan harkittu, että minä ammun päähän jo ennen tekoa. Tekoa on poliisin keräämän aineiston perusteella suunniteltu pitkään ja harjoiteltukin etukäteen.
Tämä. Olen ollut samaa mieltä alusta asti noista osumakohdista, samoilla perusteilla.

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 11:13 am
Kirjoittaja Saimaanorppa
Jossain jutussahan luki että toista tyttöä osui/hipaisi ohimoon...
ja toinen loukkaantu pahemmin..olen yrittänyt etsiä linkkiä löytämättä missä lehdessä oli.
eli päähän on kaikkia ammuttu todennäköisesti..kun sitä vielä täällä pohditaan .

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 11:41 am
Kirjoittaja 1101
nelit kirjoitti: La Huhti 06, 2024 9:59 am Se on selvää, että henkilöt oli valmiiksi valittu keitä ampui. Tutkinta selvittää mistä oli kysymys kunkin kohdalla.
Jos todella pitää paikkaansa että tekijä ennen ampumista oli huutanut luokassa:"Enää ette kiusaa!", niin tuskin hän teititteli poikauhria.
[Sic semper tyrannis?]
lukutoukka kirjoitti: La Huhti 06, 2024 10:51 am Kun kaikki tutkinnat on suoritettu tulemme saamaan jonkinlaisen yhteenvedon tapahtumista ja niiden mahdollisista syistä. Tosin on hyvinkin todennäköistä, että julkisuuteen annettavat tiedot ovat eräänlaista siivottua versiota, jolla halutaan rauhoittaa tilannetta.
Turha sitä on mitään viranomaisten virallista kaikenkattavaa info-pakettia odotella koska asianosaiset ovat 12vee.
Maanantaina kertovat jotain, jotta Molok on tyytyväinen.

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 12:13 pm
Kirjoittaja lukutoukka
Tämä tapahtuma muistuttaa nyt ainakin siitä, että aseet on syytä pitää erillään murrosikäisistä ja muistakin, joilla ei ole aseenkantolupaa. Mitä kaikkea tapahtumien taustalla onkaan, niin lopullinen niitti oli tuon aseen haltuun saaminen.

On masentavaa, että nuorten elämäntilanteet nousevat otsikoihin vasta tällaisen kuolemaan johtavan tapahtuman yhteydessä. Vaikka niitä moninaisia asioita, joita nuorten itsenäistymiseen liittyy ei pystytäkään ratkaisemaan pelkin puhein tai median tiedottamisella, niin nuorten tukemisen tärkeyden esiin tuominen saa meidät kaikki miettimään joitakin solmukohtia heidän elämässään.

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 12:30 pm
Kirjoittaja lonesjucca
lukutoukka kirjoitti: La Huhti 06, 2024 12:13 pm Tämä tapahtuma muistuttaa nyt ainakin siitä, että aseet on syytä pitää erillään murrosikäisistä ja muistakin, joilla ei ole aseenkantolupaa. Mitä kaikkea tapahtumien taustalla onkaan, niin lopullinen niitti oli tuon aseen haltuun saaminen.

On masentavaa, että nuorten elämäntilanteet nousevat otsikoihin vasta tällaisen kuolemaan johtavan tapahtuman yhteydessä. Vaikka niitä moninaisia asioita, joita nuorten itsenäistymiseen liittyy ei pystytäkään ratkaisemaan pelkin puhein tai median tiedottamisella, niin nuorten tukemisen tärkeyden esiin tuominen saa meidät kaikki miettimään joitakin solmukohtia heidän elämässään.
Jostain syystä ollaan oltu kovin hiljaa siitä, että miten on mahdollista, että 12v oli pääsy lukittuun asekaappiin lähiomaisen luona.

Ilman sitä asetta tämä poika olisi ottanut veitsen tms.. ja jälki paljon vähemmän rumaa.

Re: Vantaa: Ampumavälikohtaus Viertolan koululla 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 12:36 pm
Kirjoittaja CSI
Rousku kirjoitti: La Huhti 06, 2024 12:23 am Kannattaa varmaan joskus kyseenalaistaa sitä, mitä joku opettaa.

Ei kiusaamisella mitään yleisesti hyväksyttyä määritelmää ole. Tai sitten ainakaan päivän Hesariin haastateltu lastenpsykiatri, oikeuspsykiatri Liisa Eloranta ei ole käynyt kurssiasi, koska sanoo näin lapsista, joilla on esim. psyykkisiä ongelmia, autismikirjon häiriöitä, kehitysviivästymiä tai oppimisvaikeuksia:

Ei nyt kannata lähteä kyseenalaistamaan koska kyseinen kurssi oli RUOTSISSA.

Joka on näissä kiusaamisen poistamisasioissa meitä 100 vuotta edellä. "Rör inte min kompis" kampanja muistaakseni jo 1970 luvulla jne.

Ruotsinmalliahan tässä pukataan hallituksen voimin joka paikkaan, jotan pulinat pois ja otat tämänkin vastaan.

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 12:38 pm
Kirjoittaja CSI
lonesjucca kirjoitti: La Huhti 06, 2024 12:30 pm Jostain syystä ollaan oltu kovin hiljaa siitä, että miten on mahdollista, että 12v oli pääsy lukittuun asekaappiin lähiomaisen luona.

Ilman sitä asetta tämä poika olisi ottanut veitsen tms.. ja jälki paljon vähemmän rumaa.
Mitä meuhkaamista tuossa olisi? 100% varmaa kaappia ei ole. Asekaappi on tarkoitettu estämään lähinnä murtovarkaiden helppo saalis.

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 12:41 pm
Kirjoittaja lonesjucca


No se nyt on ainakin 100% varmaa, ettei lapsi murtanut sitä kaappia auki vaan on joko saanut avaimen, tai lapselle on kerrottu missä avainta säilytetään.

Näin ei toimisi vastuullinen aseensäilyttäjä eikä lapsilla olisi pääsyä aseisiin.

Mutta ilmeisesti sellainen vastuuton aseiden säilyttelijä sitten älähti, kun kalikka kolahti..

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 12:41 pm
Kirjoittaja CSI
Saimaanorppa kirjoitti: La Huhti 06, 2024 11:13 am Jossain jutussahan luki että toista tyttöä osui/hipaisi ohimoon...
ja toinen loukkaantu pahemmin..olen yrittänyt etsiä linkkiä löytämättä missä lehdessä oli.
eli päähän on kaikkia ammuttu todennäköisesti..kun sitä vielä täällä pohditaan .
Toistan itseäni: aiempaa arveluani jo ennenkuin paljon mitään oli kerrottu aseesta jne: Kaliperi .22. Kontaktilaukauksia päähän.

Tuon kyseisen kaliiperin pehmeän lyijykudin erityinen piirre on, että se saattaa kimmota jopa niinkin vähäisestä esteestä kuin kallon luu. Ei ole yksi tai kaksi itsemurha- tai murhayritystä kun on epäonnistunut siksi että Cal .22 kuti ei ole läpäissyt ainakaan ensiyrittämällä craniumia vaan on poistunut lähinnä pintavaurioita aiheuttaen kehosta kimmahtaen.

Onpa eräs tuttavapiiriin sattunut itsemurha(yritys) kessi, jotan en arvaa kyllä kertoa tänne. Alkaa mennä niin personal osastoon...sinänsä hurja tarina.

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 12:42 pm
Kirjoittaja CSI
↑↑

On voinut olla koodilukollinen kaappikin ja lapsi on jotenkin onnistunut päättelemään tai pääsemään selville koodista omistajan tietämättä. Ei se nyt tuon kummempaa vaadi. Tällöin omistaja ei ole tehnyt mitään laitonta IMHO.

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 12:45 pm
Kirjoittaja CSI
Tästä käynnistynee taas meuhkaaminen aseiden, niiden lupien ja säilytyksen ympärillä.

Takavuosilta muistan erään neronleimauksen: jonkun vihervassurin mielstä loistava keksintö olisi ollut säilyttää yksityisten ihmisten aseet kollektiivisesti ampumaradan läheisyydessä....LOL.

Osaatteko kuvitella kuinka idioottimainen ajatus ja ehdotus tuo oli? En avaa enempää, jokainen voi itse kuvitella mihin tuo olisi johtanut jos oltaisiin toteutettu.

Näin "älykkäitä" nämä vihervasemmistolaiset ovat - jotka niin kovasti pyrkivät poliittisille vaikutuspaikoille meitä muita johtamaan.

Re: Vantaa: Ampumavälikohtaus Viertolan koululla 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 1:14 pm
Kirjoittaja uusitma
CSI kirjoitti: La Huhti 06, 2024 12:36 pm
Rousku kirjoitti: La Huhti 06, 2024 12:23 am Kannattaa varmaan joskus kyseenalaistaa sitä, mitä joku opettaa.

Ei kiusaamisella mitään yleisesti hyväksyttyä määritelmää ole. Tai sitten ainakaan päivän Hesariin haastateltu lastenpsykiatri, oikeuspsykiatri Liisa Eloranta ei ole käynyt kurssiasi, koska sanoo näin lapsista, joilla on esim. psyykkisiä ongelmia, autismikirjon häiriöitä, kehitysviivästymiä tai oppimisvaikeuksia:

Ei nyt kannata lähteä kyseenalaistamaan koska kyseinen kurssi oli RUOTSISSA.

Joka on näissä kiusaamisen poistamisasioissa meitä 100 vuotta edellä. "Rör inte min kompis" kampanja muistaakseni jo 1970 luvulla jne.

Ruotsinmalliahan tässä pukataan hallituksen voimin joka paikkaan, jotan pulinat pois ja otat tämänkin vastaan.
No ehkä noin sanotaan Ruotsissa, mutta meillä Suomessa kiusaaminen määritellään tahalliseksi toiminnaksi, jonka uhri kokee häiritseväksi, eikä kaikki riitely tai erimielisyys ei ole kiusaamista.

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 1:18 pm
Kirjoittaja JudgeCooper
CSI kirjoitti: La Huhti 06, 2024 12:45 pm Tästä käynnistynee taas meuhkaaminen aseiden, niiden lupien ja säilytyksen ympärillä.

Takavuosilta muistan erään neronleimauksen: jonkun vihervassurin mielstä loistava keksintö olisi ollut säilyttää yksityisten ihmisten aseet kollektiivisesti ampumaradan läheisyydessä....LOL.

Osaatteko kuvitella kuinka idioottimainen ajatus ja ehdotus tuo oli? En avaa enempää, jokainen voi itse kuvitella mihin tuo olisi johtanut jos oltaisiin toteutettu.

Näin "älykkäitä" nämä vihervasemmistolaiset ovat - jotka niin kovasti pyrkivät poliittisille vaikutuspaikoille meitä muita johtamaan.
Kannattavatko sitten ääripersut Texasin malliin aseenkatolupia julkisille paikoille? Itse en populististen puolueiden lätinöitä sekoittaisi tähän keissiin.

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 1:24 pm
Kirjoittaja Kotietsivä
Sarjo kirjoitti: La Huhti 06, 2024 9:15 am Toistan itseäni, kun edellisen kommentin lainaus meni ikävästi pieleen.

Kun pohditaan noita alle 10 000 asukkaan kuntia, Askola olisi vahva veikkaukseni. Huom veikkaus vaan.

Askolan koululla on ollut levotonta ja väkivaltaista syksyllä 2023
https://yle.fi/a/74-20052209
Täälläkin on ketju aiheesta.

Voisi hyvin kuvitella, että siellä kiusatun perhe on päättänyt muuttaa pois. Sitten kun uudessa koulussa on tullut jotain, ampujan mitta on tullut täyteen.
En missään tapauksessa puolustele ampujaa. Kiusaaminen ei oikeuta tappamiseen.
Ihan yleiseen elämänkokemukseen perustuen,miksi ihmeessä Vantaalle joku muuttaisi, jos lapsella jo muutenkin vaikeaa.
Luulisi,että jos pikkukunnan idyllisessä pikkukoulussa ei ”koko kylä kasvattaa” auta,niin Vantaan lähiöiden. ”lapsi luovikoon” systeemiin ei kukaan ehdoin tahdoin jälkeläistään vie.

Re: Kouluammuskelu Vantaan Viertolassa 2.4.2024 - 1 kuoli, 2 loukkaantui

Lähetetty: La Huhti 06, 2024 1:29 pm
Kirjoittaja Pad
Pahoin pelkään, että kohta tiedotetaan toisesta kuolonuhrista tähän tapaukseen liittyen. Mediassa on annettu ymmärtää, että tämän kosovolaistaustaisen vanhempien lapsen tilanne ei ole parantunut vain päinvastoin huonontunut eikä lääkärit ole kovinkaan toiveikkaita.

Mutta tämä toki on jo vanhaa tietoa varmasti myös täällä. Aina sitä kuitenkin toivoo, että näin ei käy vaan muut lapset selviäisivät silti.