Sivu 7/10

Re: Kaksi lasta kuoli Kouvolassa

Lähetetty: Pe Joulu 09, 2011 6:26 pm
Kirjoittaja NancyDrew
NancyDrew kirjoitti:
hsk kirjoitti:Psykoosivaiheen kestoaika vaihtelee suuresti eri äideillä muutamasta viikosta useaan kuukauteen.
Mitenköhän kyseistä äitiä ei tuomita vähintään taposta, kun kyseessä on 3-vuotias lapsi?
Vanhemman lapsen osalta ainakaan lapsivuodepsykoosi ei voi mennä läpi. Se varmaan voidaan unohtaa. Sitä en tiedä, onko taustalla jotain muita mielenterveysongelmia.

Re: Äiti surmasi kaksi lastaan Kouvolassa 2011

Lähetetty: Ma Joulu 12, 2011 1:35 pm
Kirjoittaja Tiina
Surmattujen pikkutyttöjen vanhemmilla ero vireillä


Maanantai 12.12.2011 klo 13.16

Kahden pienen tyttärensä taposta epäilty äiti oli yhdessä lasten isän kanssa hakenut avioeroa jo viime kesänä.



RIKOSPAIKKA 30-vuotias äiti on tunnustanut surmanneensa 3-vuotiaan tyttärensä ja viisikuukautisen tyttövauvansa Kouvolassa.

Erohakemuksen jättämisen aikaan nuorempi surmatuista lapsista oli vain kuukauden ikäinen.

Vanhemmat olivat jättäneet yhdessä avioerohakemuksen Kymenlaakson käräjäoikeuden kansliaan jo viime heinäkuun 20. päivänä.

Virallisten rekisterien mukaan tapoista epäilty äiti oli muuttanut tämän jälkeen avioerohakemuksessa yhteiseksi kodiksi mainitusta osoitteesta jo uuteen osoitteeseen toiseen lähiöön Kouvolassa.

Poliisi tutkii nyt kahden lapsen tappona rikosta, joka tapahtui äidin viimeksi rekistereihin ilmoittamassa osoitteessa. Kymenlaakson käräjäoikeuden viime perjantaina pakkokeinoistunnossa tekemän päätöksen mukaan 30-vuotias äiti vangittiin todennäköisin syin kahteen tappoon epäiltynä.

Aiemmin poliisi epäili äitiä lapsensurmasta. Lapsensurma on rikos, jonka vain raskauden ja synnytyksen uuvuttama äiti voi tehdä ja sen rangaistusasteikko on 4 kuukaudesta 4 vuoteen vankeutta. Tapon minimirangaistus on 8 vuotta vankeutta.

Vaikka äiti käräjäoikeuden päätöksellä vangittiinkin, hän pysyy edelleen terveysviranomaisten hallussa. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että äiti on yhä välittömän lääkärinhoidon tarpeessa.

Poliisin käsityksen mukaan äidille on mahdollisesti tarpeen tehdä mielentilatutkimus ennen kuin asia tulee käräjäoikeuteen.

Äidille määrättiin myös yhteydenpitorajoituksia. Hän saa tavata toistaiseksi vain asianajajaansa ja omia vanhempiaan.

Re: Kaksi lasta kuoli Kouvolassa

Lähetetty: Ma Joulu 12, 2011 2:16 pm
Kirjoittaja DollariExpress
NancyDrew kirjoitti:Vanhemman lapsen osalta ainakaan lapsivuodepsykoosi ei voi mennä läpi. Se varmaan voidaan unohtaa.
eli jos on psykoosissa,niin se katoaa kun lapsi vaihtuu nokan edessä?

sulla on kaksi lasta eri huoneissa,uusin on laukaissut psykoosin,käyt vanhemman huonessa niin psykoosi on poissa,mutta kun menet nuoremman huoneeseen niin psykoosi menee päälle kuin dvd soitin...? sama toistuu huoneen ovella aina...??? :roll:

Re: Äiti surmasi kaksi lastaan Kouvolassa 2011

Lähetetty: Ma Joulu 12, 2011 4:52 pm
Kirjoittaja Mariacka
Tiina kirjoitti:Poliisin käsityksen mukaan äidille on mahdollisesti tarpeen tehdä mielentilatutkimus ennen kuin asia tulee käräjäoikeuteen.
Tämä on tosiaan mahdollista, jos tutkimuksen tarve vaikuttaa "ilmeiseltä" ja epäilty on teot myöntänyt. Tässä tapauksessa olisi myös hyvä ratkaisu, säästyisi aikaa ja rahaa.

Re: Kaksi lasta kuoli Kouvolassa

Lähetetty: Ti Joulu 13, 2011 6:16 pm
Kirjoittaja Polar
DollariExpress kirjoitti:
NancyDrew kirjoitti:Vanhemman lapsen osalta ainakaan lapsivuodepsykoosi ei voi mennä läpi. Se varmaan voidaan unohtaa.
eli jos on psykoosissa,niin se katoaa kun lapsi vaihtuu nokan edessä?

sulla on kaksi lasta eri huoneissa,uusin on laukaissut psykoosin,käyt vanhemman huonessa niin psykoosi on poissa,mutta kun menet nuoremman huoneeseen niin psykoosi menee päälle kuin dvd soitin...? sama toistuu huoneen ovella aina...??? :roll:
Käsittääkseni tässä on keskusteltu siitä, että syyntakeettomana tehtyyn henkirikokseen voi syyllistyä toki muutenkin kuin pelkästään lapsensurman kautta.

Esimerkkinä: Nainen on psykoosissa synnytyksen jälkeisen masennuksen vuoksi, tappaa pariviikkoisen lapsensa ja käy teurastamassa myös 50-vuotiaan naapurin rouvan siinä sivussa. Naapurin surmaamista ei millään voi lapsensurmaksi laskea, vaikka se johtuukin samasta psykoosista ja on syyntakeettomana suoritettu.

Kyllä henkirikoksia on syyntakeettomana suoritettu vaikka kuinka; niin miehet kuin naiset, kohdistuen kaiken ikäisiin ja kaikenlaisissa suhteissa surmaajaan ollen. Itse ainakin käsitän tuon lapsensurma-nimikkeen rajoittuvan aika suppeaan (lapsen) ikähaarukkaan, mutta ei se silti muita psykoosissa tehtyjä (henki)rikoksia sulje pois.

Re: Äiti surmasi kaksi lastaan Kouvolassa 2011

Lähetetty: To Maalis 15, 2012 4:04 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031 ... 1_uu.shtml

Kouvolan lapsisurmia tutkitaankin tappoina

Torstai 15.3.2012 klo 15.03

Kouvolassa kaksi pientä tytärtään surmannut kolmekymppinen äiti vastaa syytteisiin runsaan kuukauden kuluttua Kymenlaakson käräjäoikeudessa.

Syyttäjä on jättänyt asiaa koskevan haastehakemuksen oikeudelle. Nainen saa syytteet kahdesta taposta.

Nainen vangittiin joulukuussa, jolloin hänet myös määrättiin mielentilatutkimukseen.

Nainen on tunnustanut poliisin kuulusteluissa, että hän surmasi kaksi pientä tyttöään kotonaan 20. marraskuuta.

Rikosepäily koventui esitutkinnan aikana. Tutkinta aloitettiin epäiltyinä lapsensurmina. Lapsensurma tarkoittaa tekoa, jossa äiti surmaa lapsensa synnytyksestä johtuneen uupumuksen tai masennuksen takia.

STT

Re: Äiti surmasi kaksi lastaan Kouvolassa 2011

Lähetetty: To Huhti 19, 2012 9:46 am
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Kymenlaakson käräjäoikeus käsittelee tapausta tänään.

Re: Äiti surmasi kaksi lastaan Kouvolassa 2011

Lähetetty: To Huhti 19, 2012 11:12 am
Kirjoittaja Helmie
Kouvolan lapsisurmat: Äitiä syytetään kahdesta taposta

Torstai 19.4.2012 klo 09.39


Kouvolassa viime marraskuussa kaksi omaa lastaan surmanneen äidin tapposyytteiden käsittely alkoi kiistalla oikeudenkäynnin julkisuudesta.

Kuva
31-vuotias äiti kätkeytyi takkinsa alle. Vieressä asianajaja Pekka Aro. (HARRI EKHOLM)

Lasten isä sekä äiti halusivat, että oikeutta olisi käyty kokonaan suljetuin ovin. Oikeuden puheenjohtaja Jukka Hallavainio päätti kuitenkin, että oikeudenkäynti on pääosin julkinen. Vain lasten isän henkilöllisyys salattiin.

Suljettujen ovien takana käsitellään vain mahdolliset perheen sisäiset intiimit asiat.

Syyttäjä vaatii nyt 31-vuotiaalle lapsensa surmanneelle äidille rangaistusta kahdesta taposta. Äiti on esitutkinnassa myöntänyt surmanneensa lapsensa.

Aluksi poliisi tutki juttua lapsensurmina, jolloin mahdollinen rangaistus olisi ollut paljon lievempi. Puolustus kiisti tapon ja piti tekoja edelleen lapsensurmina, jotka äiti oli tehnyt synnytyksen jälkeisessä masennuksessa.

Syyttäjä päätyi kuitenkin tutkinnan edetessä pitämään tekoja tappoina.

HARRI EKHOLM
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012041 ... 8_uu.shtml

Kehtasi surmata lapsensa, mutta ei näyttää omaa pärstäänsä-.

Re: Äiti surmasi kaksi lastaan Kouvolassa 2011

Lähetetty: To Huhti 19, 2012 11:37 am
Kirjoittaja taavettix
Syitä tekoon;

Kaksi lastaan surmannut äiti halusi kostaa miehelleen
Kotimaa | Turun Sanomat 11:33

Kouvolassa kaksi lastaan surmannut äiti on selittänyt tekoaan kostolla. Nainen halusi kostaa miehelleen, koska tämä ei ollut hänen mielestään välittänyt lapsistaan. Pari oli eroamassa ja riitaisissa väleissä.

Äiti kiistää syyllistyneensä tappoon, mutta myöntää lapsensurmat. Puolustuksen mukaan äidin käytös johtui syvästä masennuksesta.

Henkirikosten käsittely alkoi aamulla Kymenlaakson käräjäoikeudessa osin suljetuin ovin. 31-vuotiasta naista syytetään kahdesta taposta.

Äiti surmasi viime marraskuussa kaksi tytärtään, joista toinen oli kolmevuotias ja toinen viiden kuukauden ikäinen.

Poliisi tutki tapausta ensin lapsensurmana, mutta tutkinnan kuluessa rikosnimike koveni epäilyksi taposta.

Poliisi löysi lapset kotihälytyksen yhteydessä perheen kerrostaloasunnon makuuhuoneesta. Kuolinsyy oli tukehtuminen.

Käräjäoikeus antaa päätöksen jutussa toukokuussa.

TS–STT
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/336004 ... miehelleen

Re: Äiti surmasi kaksi lastaan Kouvolassa 2011

Lähetetty: To Huhti 19, 2012 1:39 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Jos motiivi oli kosto miehelle näitten lasten murhaamisessa, niin miten helvetissä voi ehdotella nimikkeeksi lapsensurmaa joka on tehty synnytyksen jälkeisessä masennuksessa. Tässähän on täysin erillinen motiivi, kosto. Lapsensurmissahan ei ole varsinaista selvästi havaittavaa motiivia.
Ei muuta kun maksimit 15 vuotta istuttavaksi, istuu siitä puolet. En olisi ollenkaan pahoillani jos lukisin jostakin et tämä ämmä olisi tehnyt kiikut.

Re: Äiti surmasi kaksi lastaan Kouvolassa 2011

Lähetetty: To Huhti 19, 2012 7:33 pm
Kirjoittaja matlockb
Kouvolan lapsisurmat: Syyttäjä vaatii 12 vuotta

Torstai 19.4.2012 klo 09.39 (päivitetty klo 19.03)

Kouvolassa viime marraskuussa kaksi omaa lastaan surmanneen äidin tapposyytteiden käsittely alkoi kiistalla oikeudenkäynnin julkisuudesta.

Lasten isä sekä äiti halusivat, että oikeutta olisi käyty kokonaan suljetuin ovin. Oikeuden puheenjohtaja Jukka Hallavainio päätti kuitenkin, että oikeudenkäynti on pääosin julkinen. Vain lasten isän henkilöllisyys salattiin.

Suljettujen ovien takana käsitellään vain mahdolliset perheen sisäiset intiimit asiat.

Syyttäjä vaatii nyt 30-vuotiaalle lapsensa surmanneelle äidille rangaistusta kahdesta taposta. Äiti on esitutkinnassa myöntänyt surmanneensa lapsensa.

Aluksi poliisi tutki juttua lapsensurmina, jolloin mahdollinen rangaistus olisi ollut paljon lievempi. Puolustus kiisti tapon ja piti tekoja edelleen lapsensurmina, jotka äiti oli tehnyt synnytyksen jälkeisessä masennuksessa.

Syyttäjä päätyi kuitenkin tutkinnan edetessä pitämään tekoja tappoina.

HARRI EKHOLM
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012041 ... 8_uu.shtml

Re: Äiti surmasi kaksi lastaan Kouvolassa 2011

Lähetetty: To Huhti 19, 2012 8:54 pm
Kirjoittaja Virdon
Kyllä se taas kouraisi rintalastan alta kun lukee että kokonaista 12 vuotta on vaatimus kahden lapsen tappamisesta. Juuri nyt tuomittiin rahaankin liittyvässä jutussa kovimpana tuomiona 6 vuotta ja samalla vuosimäärälläkö varsinaista istumista tämäkin tappaja voi nyt päästä jos syyttäjän vaatimus edes läpi menee.

Re: Äiti surmasi kaksi lastaan Kouvolassa 2011

Lähetetty: To Huhti 19, 2012 10:16 pm
Kirjoittaja DollariExpress
Virdon kirjoitti:Kyllä se taas kouraisi rintalastan alta kun lukee että kokonaista 12 vuotta on vaatimus kahden lapsen tappamisesta. Juuri nyt tuomittiin rahaankin liittyvässä jutussa kovimpana tuomiona 6 vuotta ja samalla vuosimäärälläkö varsinaista istumista tämäkin tappaja voi nyt päästä jos syyttäjän vaatimus edes läpi menee.
no jos tää 12 saa niin ei se kolmella ulos tule siltä ikinä. rahamies istuu 6 vuodesat 3 ja tämä 12 vuodesta 6.

Re: Äiti surmasi kaksi lastaan Kouvolassa 2011

Lähetetty: To Huhti 19, 2012 11:37 pm
Kirjoittaja Virdon
DollariExpress kirjoitti:
Virdon kirjoitti:Kyllä se taas kouraisi rintalastan alta kun lukee että kokonaista 12 vuotta on vaatimus kahden lapsen tappamisesta. Juuri nyt tuomittiin rahaankin liittyvässä jutussa kovimpana tuomiona 6 vuotta ja samalla vuosimäärälläkö varsinaista istumista tämäkin tappaja voi nyt päästä jos syyttäjän vaatimus edes läpi menee.
no jos tää 12 saa niin ei se kolmella ulos tule siltä ikinä. rahamies istuu 6 vuodesat 3 ja tämä 12 vuodesta 6.
En sanonutkaan että pääsisi samalla varsinaisella istumisella kuin tuo rahamies, mutta rahajutun kokonaistuomiolla eli kuudella vuodella mahdollisesti kuitenkin...siitäkin riippuen siis meneekö syyttäjän vaade edes läpikään. Esimerkkinä otin kuitenkin esiin tuota rahaan ja ihmishenkiin liittyvien tuomioiden suhde-eroa. Raha kalliimpaa, henki halvempaa.

Re: Kaksi lasta kuoli Kouvolassa

Lähetetty: Pe Huhti 20, 2012 2:17 am
Kirjoittaja Arska
Juliet Jones kirjoitti: Tuskinpa tässä ketjussa on ollut sukupuoliasettelua. Tyrnävän tapauksessa perheestä uutisoitiin hetimmiten, että kyse on unelmaperheestä unelmakodissaan, vanhemmat työteliäitä ja jopa menestyneitäkin. Kouvolan tapauksesta ei olla kuultu oikein mitään, mutta noin pienet lapset.. viittaa uupumiseen.
Luin tämän ketjun nyt kun se oikeudenkäynnin myötä pomppasi kärkikahinoihin.

Nyt poliisi on tutkinut asiaa ja vaikka aluksi rikosnimikkeenä olikin lapsensurma, nyt se on tavallinen henkirikos, tappo. Motiivi on puolestaan se, jota Tyrnävällä alkajaiksiksi tarjottiin: kosto puolisolle. Tyrnävällä taas näyttää kyseessä olleen mielenterveysongelmat.

Kyllä nämä ketjut nyt jotenkin sukupuoliasetteluilta vaikuttaisivat.

Poliisin toimintaa kyllä ihmettelen tässä Kouvolan tapauksessa. Jos kyseinen äiti olisi asunut Raaseporissa, olisi paikallinen poliisi lukenut strafflag 21 kap 4 §: "En kvinna som i ett tillstånd av utmattning eller ångest på grund av nedkomsten dödar sitt barn, skall för barnadråp dömas till fängelse i minst fyra månader och högst fyra år." ja todennut nopeasti, että kyseessä ei voi olla lapsensurma. Lain mukaan pillulla siis voi saada alennusta vain yhdestä lapsesta kerrallaan, ett barn i tiden. Kouvolassa paikallinen Joutsenlahti hieroi taas yllättävän pitkään lapsensurman kanssa.