Sivu 7/21

Re: Sisäministeri: Raamattu lain yläpuolella

Lähetetty: Ke Heinä 17, 2013 7:45 pm
Kirjoittaja Evil Lindros
Räsäsen kommentti on nimenomaan vaarallinen hänen asemansa takia, vaikka kyllä se jollain tavalla järkeen käy. Toisaalta se voi tarkoittaa kehotusta vaikka mihin, jos se sopii omaan uskoon ja käsitykseen siitä, mitä Raamatussa todella sanotaan. Siellähän puhutaan jopa ihmisten kivittämisestä ja tappamisesta. Toisen moraali ja uskonkäsitys sanoo, että abortti on väärin ja rinnastettavissa murhaan, koska syntymättömällä lapsellakin on sielu (tai näin olen kuullut asiaa perusteltavan). Pakotetaanko tällainen henkilö toteuttamaan (omasta mielestään) murha tai kielletäänkö toimimasta ammatissaan?

Tuon kansanedustajan omatunnon kysymys on varsin mielenkiintoinen. Jos omassa lähipiirissäni olisi karkotuspäätöksen saaneita maahanmuuttaja, joiden minä uskoisin olevan hengenvaarassa, saattaisin toimia samoin. Oli kai aikanaan juutalaisten suojeleminenkin laitonta. Ja tässä tulee taas sitten se toinen puoli laeista ja toinen puoli siitä, miksi laki voi olla jotain, mikä voi olla väärin. Mistä voi tietää, että laki on tasapuolinen ja oikea, kun historian sivu on täynnä epätasa-arvoisia lakeja, jotka voivat lähettää ihmisiä kuolemaan? Silloin pitäisi toimia omatunnon mukaan.

Re: Sisäministeri: Raamattu lain yläpuolella

Lähetetty: Ke Heinä 17, 2013 7:58 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Evil Lindros kirjoitti:Toisen moraali ja uskonkäsitys sanoo, että abortti on väärin ja rinnastettavissa murhaan, koska syntymättömällä lapsellakin on sielu (tai näin olen kuullut asiaa perusteltavan). Pakotetaanko tällainen henkilö toteuttamaan (omasta mielestään) murha tai kielletäänkö toimimasta ammatissaan?
Eihän kyse ole siitä että läkäreitä kiellettäisiin toimimasta ammatissaan vaan tietyissä viroissa/työpaikoissa. Jos lääkäri ei halua tehdä abortteja niin hänen pitää hakea sellaiseen työpaikkaan että työtehtäviin ei kuulu aborttien teko. Esimerkiksi yksityiselle lääkäriasemalle. Muutenkin kannattaisi varmaan erikoistua tällöin pikemmin korvalääkäriksi kuin gynekologiksi.

Vähän sama asia kuin jos muslimi joka on ammatiltaan myyjä ei suostu myymään alkoholia. Ei voida oletaa että hänet otetaan töihin Siwaan ja aina hankitaan paikalle toinen myyjä kun asiakas lastaa kaljaa tiskille. Hänen pitää sitten mennä myyjäksi vaikka autojen varaosaliikkeeseen, jossa ei myydä alkoholia.

Re: Sisäministeri: Raamattu lain yläpuolella

Lähetetty: Ke Heinä 17, 2013 10:34 pm
Kirjoittaja kid
Päkä strikes back! :mrgreen: Miettikää, jos Päivi oikeesti onkin tosi epäuskovainen, ja sen tavoitteena on saada Suomesta epäuskonnollinen valtio. Aika hyvin onnistunut, toistaiseksi..?

Re: Sisäministeri: Raamattu lain yläpuolella

Lähetetty: Ke Heinä 17, 2013 11:30 pm
Kirjoittaja pikasso
Tuomion pasuuna:

Vastasit mulle näin:
Sinun lienee syytä nyt erota kirkosta, koska olet asiasta eri mieltä Jeesuksen Kristuksen Jumalan ainoan pojan kanssa. Hän nimittäin toteaa näin:
Jeesus Kristus kirjoitti:
Matteus 5:17-20: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskaustenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
No kyseessähän on evankeliumi ja siinä puhutaan eri laista. Katso viimeistä lausetta.

Re: Sisäministeri: Raamattu lain yläpuolella

Lähetetty: Ke Heinä 17, 2013 11:36 pm
Kirjoittaja pikasso
Ei niitä voi erottaa, koska kuten tuossa äsken siteerasin, Jeesus itse on sanonut, että vanhan testamentin laki on voimassa ikuisesti eikä siitä katoa piirtoakaan:
Tuomion pasuuna kirjoitti tuossa yllä.

Hyvä havainto Jeesukselta jos niin voi sanoa, ei ole eikä tule katoamaan ja siihen saamme ihmisinä tyytyä.

Re: Sisäministeri: Raamattu lain yläpuolella

Lähetetty: To Heinä 18, 2013 8:58 am
Kirjoittaja Atlanta
Mutta kyllä kristityn kuitenkin pitää totella Jumalaa enemmän kuin maallista lakia.
Raamattu on kirjoitettu jo kauan ennen meitä. Nykyään ei ihan kaikki asiat ole samoin kuin silloin.
Esimerkiksi Raamatatussa orjuus on hyväksyttävää. Näillä patriarkoillakin oli orjia. Samoin heillä oli laillisen vaimon lisäksi useita jalkavaimoja. Jaakobilla oli 12 poikaa. Ei kaikilla ollut sama äiti. Leea ja Raakel olivat vaimot, mutta lapsia muidenkin kanssa.
Abraham ja Saara eivät saaneet lapsia, mutta Abraham sai Ismaelin Haagar-nimisen orjattaren kanssa. Sai Saarakin sitten IIisakin.Kai te tajuatte, ettei enää eletä näin.
Elämä oli samanlaista porsastelua ennen kuin nytkin ja rangaistukset olivat sen takia kovat, kuten Mooseksen laissa sanotaan. Se oli Vanha Laki.
Enää ei kristityt saa pitää montaa muijaa, ei orjia ym. Aika on muuttunut.
Jos esimerkiksi saisimme tähän maahan hullun johtajan, joka määräisi, että jokaisen pitää tappaa yksi naapuri. Kristitty ei tee niin. Eikä muutakaan vastaavaa.
Siksi painotan Uutta Testamenttia ja sen rakkauden sanomaa.
Vai aletaanko elää kuten Vanhan Lain aikana elettiin?

Päivi Räsästä uhkaillaan musiikkivideolla

Lähetetty: Ma Marras 04, 2013 11:24 am
Kirjoittaja aamiainen
Tämmöinen löyty. Päivi Räsänen saa uhkauksia musiikkivideolla.

Mitä mieltä?

https://www.youtube.com/watch?v=1kFteN3u52Y

Re: Päivi Räsästä uhkaillaan musiikkivideolla

Lähetetty: Ma Marras 04, 2013 11:34 am
Kirjoittaja WarWas
En kylläkään nähnyt missään kohdassa uhkailuja Päivi Räsäselle.
Thrash-sukupolven kasvattina musa kelpaa, tuli Fear Factory mieleen piisistä, Burton C. Bell ja Dino <3

Re: Päivi Räsästä uhkaillaan musiikkivideolla

Lähetetty: Ma Marras 04, 2013 11:50 am
Kirjoittaja aamiainen
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/62890 ... o-havettaa

Tommonen uutisjuttu näköjään aiheesta noussut.

Re: Päivi Räsästä uhkaillaan musiikkivideolla

Lähetetty: Ma Marras 04, 2013 12:01 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Pitäisikö biisien lyriikka mahdollisesti hyväksyttää kristillisillä?
Voisihan Päivi Räsänen poliisiministerinä vaatia näyttäviä iskuja bändien harjoitustiloihin, varmistaakseen ettei niissä harjoitella sanoitukseltaan vääränlaisia biisejä.
Myötähäpeää voi toki tuntea Maaselkä ihan vapaasti, mutta voi olla että kristillisten puheenjohtajan Päivi Räsäsen toimintojen vuoksi tuntee myötähäpeää vähän useampi henkilö kuin yksi Maaselkä.

Re: Päivi Räsästä uhkaillaan musiikkivideolla

Lähetetty: Ma Marras 04, 2013 1:04 pm
Kirjoittaja Kat_Revolver
Jaahas, nyt tämä kipale pääsi tännekin asti. Maailmassa on aika monta biisiä, joissa "uhkaillaan" jotakuta julkisuuden henkilöä (poliitikko, toinen artisti tms.), joten eiköhän tämäkin kappale maailmaan mahdu. Eli Räsänen ja Maanselkä saavat nyt vaan luvan diilata sen kanssa. Bändin pojille pisteet.

Re: Päivi Räsästä uhkaillaan musiikkivideolla

Lähetetty: Ti Marras 05, 2013 9:22 am
Kirjoittaja aamiainen
Hyvä aihepiiri tossa kyllä on!

Re: Päivi Räsästä uhkaillaan musiikkivideolla

Lähetetty: Ti Marras 05, 2013 9:53 am
Kirjoittaja BonaFide
Siis hetkinen.. Käsitin itse, että tuossa lauletaan siitä miten Räsänen tuhoaa meidät ja elämän viimeiset nautinnot. Räsänen siis lyö meidät päiviltä. Hyvä biisi muuten vaikkei ihan ominta kategoriaa.

Re: Päivi Räsästä uhkaillaan musiikkivideolla

Lähetetty: Ti Marras 05, 2013 10:34 am
Kirjoittaja Vanellus
BonaFide kirjoitti:Siis hetkinen.. Käsitin itse, että tuossa lauletaan siitä miten Räsänen tuhoaa meidät ja elämän viimeiset nautinnot.
Jokainen voi tulkita tuon ihan miten tykkää. Minusta tuossa vain kritisoidaan kieltoyhteiskuntaa, jossa kieltoja vieläpä joskus pyritään perustelemaan järjen sijaan uskonnollisilla opeilla.
BonaFide kirjoitti:Räsänen siis lyö meidät päiviltä. Hyvä biisi muuten vaikkei ihan ominta kategoriaa.
Ei vaan räsäinen puuristi lyö päiviltä. Vai Päiviltä?
Ristin räsäisyys viittaa siihen, että kristinusko itsessään on jo hieman mätä.

Re: Päivi Räsästä uhkaillaan musiikkivideolla

Lähetetty: Ti Marras 05, 2013 11:41 am
Kirjoittaja aamiainen
Vanellus kirjoitti:
BonaFide kirjoitti:Siis hetkinen.. Käsitin itse, että tuossa lauletaan siitä miten Räsänen tuhoaa meidät ja elämän viimeiset nautinnot.
Jokainen voi tulkita tuon ihan miten tykkää. Minusta tuossa vain kritisoidaan kieltoyhteiskuntaa, jossa kieltoja vieläpä joskus pyritään perustelemaan järjen sijaan uskonnollisilla opeilla.
BonaFide kirjoitti:Räsänen siis lyö meidät päiviltä. Hyvä biisi muuten vaikkei ihan ominta kategoriaa.
Ei vaan räsäinen puuristi lyö päiviltä. Vai Päiviltä?
Ristin räsäisyys viittaa siihen, että kristinusko itsessään on jo hieman mätä.
Näin myös itse ymmärsin sanat.