Lilyshee kirjoitti: Su Marras 06, 2022 9:26 pm
Nopeat huomiot, mitä muistan dokkarista..
Annelin hiukset olivat märät tai kosteat, punainen t paita jossa yksi pieni veriläntti, ja jaloissa verta. Pisaroita. Ikkunan aukosta ei mahtunut sisään yksikään poliisimies.
Siis tutkinnassa. Anneli kuvasi rotevaksi mieheksi Ikkuna oli mielestäni oudosti särkynyt molemmille puolille. Tämä tutkittiin huonosti. Halko lattialla tai sängyssä. Ei tekijän verta. Asunnossa pystypainia, mutta mitään miehen ääntä tai jälkiä jäänyt. Ei edes miehen hiusta tai partakarvaa saanut repäistyä tutkintaan. Hmm.
Lapset voivat pelästyä perheriitaa, eikä tule katsomaan.
Pakastinta ei tutkittu jonka Anneli sai tyhjentää myöhemmin.
Miksi ihmeessä? Miksi hänen huolensa oli tyhjentää se pakastin.
Tässä oli muuten hyvin koottuna kaikki mitä ihmisille on otsikoista ja lehtijutuista jäänyt mieleen. Oikeastaan tämän takia tuon kirjan kokosin, jalona toiveena, että ihmiset jaksaisivat lukea sen, ja sitten alkaisivat ihmettelemään, että miksi heillä oli asioista yllä oleva kuva. Mutta ei ihmiset jaksa lukea, ainakaan se kohdeyleisö. Tämä on liian monimutkainen, liian yksityiskohtainen juttu, että niitä tärkeimpiä asioita ei jakseta tai pystytä sisäistämään. Se on surku, mutta niin se maailmassa on.
Voin mä äkkiä ulkomuistista käydä nämä muistot läpi:
1. "Annelin hiukset olivat märät tai kosteat". Tällä tavalla väitti oikeudessa todistanut sossutäti. Mutta onneksi Annelista oli otettu valokuva ja siitä nähtiin, että hiukset olivat kuivat. Oikeus päätteli, että todistaja muisti väärin. (sama todistaja muisteli myös mm. ettei lattialla ollut mattoja, eikä missään ollut leluja, vaikka kuvista nähdään matot ja olohuoneessa oleva lelulaatikko, ja varmaan leluja oli lastenhuoneessa lisää).
2. "punainen t paita jossa yksi pieni veriläntti". Annelilla oli todentotta päällään punainen t-paita, jota hän käytti yöpaitana. Paidassa oli rinnan sivussa vajaan kämmenen kokoinen veriläntti, koska häntä oli pistetty veitsellä keuhkoon. Siitä oli tullut verta paitaan. Veri oli hänen vertaan.
3. "ja jaloissa verta. Pisaroita." Toisen jalan jalkapöydällä oli pisara tai pari, ja valunutta verta reidellä ja alushousujen saumassa. Tullut siitä hänen haavastaan.
4. "Ikkunan aukosta ei mahtunut sisään yksikään poliisimies." Ikkunasta mahtui poliisin rekonstruktiossa kaikki poliisimiehet lukuunottamatta joukon suurinta, yli 100-kiloista korstoa. Mahtuivat sisään ja mahtuivat ulos. Sisään mahtuivat, vaikka reko oli väärin tehty, eli lattiataso oli 15 senttiä ylempänä kuin oikeassa tilanteessa, eli sisään päästäkseen piti kyykistyä tuon verran enemmän, ettei selkä osunut rikkinäiseen lasiin ylhäällä. Oikeus kritisoi rekoa tästä väärästä asetelmasta.
5."Ikkuna oli mielestäni oudosti särkynyt molemmille puolille". Tämä johtui siitä, että ikkunan edessä sisäpuolella oli silmukkaruuvein kiinnitetty verho. Kun ikkunaa alettiin ulkoa päin rikkomaan, ei aluksi sisälle päässyt lentämään siruja, kun ne törmäsivät tähän verhoon ja jäivät sen muodostamaan pussiin. Lisäksi lasi oli kolmikerroslasia, jolloin tietenkin ensimmäiset kerrokset putoavat ulkopuolelle. Kun sisääntunkeutuja sitten repäisi verhon yläosastaan irti, putosivat sen päällä olleet sirut kasaksi ikkunan sisäpuolelle. Vasta sen jälkeen pääsi siruja lentämään vapaammin sisälle. Siruja myös kulkeutui sisällä olijoiden potkimina eri suuntiin. Lopputuloksena lasia oli ulkona ikkunan alla, ulkona kauempana (rikkojan heitteleminä tai sorkkaraudan koukulla revittynä), ikkunan alla sisäpuolella kasassa ja kauempana sekä jokunen siru jopa olohuoneen puolella.
6. "Halko lattialla tai sängyssä. Ei tekijän verta." Sekä lattialla sängyn tolpan juuressa että sängyllä tyynyjen välissä oli kuusiklapi. Niissä oli uhrin verta ja toisessa uhrin hius. Uhria oli myös lyöty niillä päähän, päässä oli mustelmia jotka sopivat tähän. Tekijä ei ollut haavoittunut sen pahemmin, miksi hänen vertaan olisi pitänyt paikalla olla?
7. "Asunnossa pystypainia, mutta mitään miehen ääntä tai jälkiä jäänyt." Ääniä on merkitty kaikkiin virallisiin litterointeihin. Ne on vain hypitty yli, eikä ole kommentoitu mistä ne johtuvat. Jälkiähän oli takkahuone täynnä, verisiä kengänjälkiä siis. Myös verisen hihan jäljet löytyivät seinästä ja rikotun ikkuna-aukon reunasta. Lisäksi löytyi verisiä näppylähanskan jälkiä. Tuntemattomia kuituja löytyi runsaasti sekä sisältä että ulkoa. Olen itse sitä mieltä, ettei puhelun aikana ollut enää mitään pystypaineja, vaan uhri makasi kyljellään sängynreunalla ja surmaaja oli hänen takanaan yrittäen repiä häntä lattialle. Olihan sisääntulosta jo kulunut ainakin 1,5minuuttia ennen kuin puhelu alkoi. Siinä ajassa oli jo painit painittu.
8. "Ei edes miehen hiusta tai partakarvaa saanut repäistyä tutkintaan. Hmm." Poliisi taltioi uhrin kynnen alta palan hiusta tai partakarvaa, josta ei kuitenkaan saatu dna:ta. Lisäksi taltioitiin rikotun ikkunan reunasta sirpaleiden joukosta visuaalisesti verinen juurineen irti lähtenyt karva, mutta siitäkään ei saatu dna:ta tutkimuksissa. Paikalta noukittiin puutikkuja, takapihalta purukumi, sängyn päädystä omenankara, lattialta silmälasin sanka, mainoslehti, jossa jotain eritettä yms. mutta kun labra ei saa dna:ta, niin se ei saa. Jos joku taho jutussa epäonnistui niin KRP:n laboratorio Vantaalla.
9. "Pakastinta ei tutkittu" Pakastin tutkittiin aivan normaalisti, tästä todisti Jyrki Lumme (ihan ulkomuistista tämä nimi, voi olla väärin)-niminen poliisi oikeudessa. Hän ei ollut löytänyt sieltä mitään tutkimusta tukevaa ja täsmensi, että jos siellä olisi ollut jotain pakastimeen kuulumatonta, hän olisi sen huomannut. Anneli tahtoi tyhjentää pakastimen, koska hän ei enää asunut talossa ja pakastimesta otettiin sähköt pois. Hän meni paikalle 2 vkoa surman jälkeen, kun poliisin eristys oli poistettu, ja hän oli saanut poliisin takavarikoimat avaimet takaisin. Mukanaan hänellä oli lastenhoitaja, jonka pyysi erikseen mukaan, koska ei uskaltanut mennä taloon yksin.
Vaikka itse sanonkin, niin kannattaa lukea se kirja, jos ihan oikeasti kiinnostaa tämä juttu. Siinä on hyvin tarkkaaan käyty tutkinta ja kaikki asiat läpi ja selitetty ja todistettu miksi esim Anneli ei voi olla syyllinen, vaikka tahtoisi. Kirjan saa ladattua Murhainfon etusivulta ylhäältä. Pitkä kirja eikä aukene kertalukemalta, mutta palkitsee, kun vaan jaksaa lukea ja miettii lukemaansa. Olen yrittänyt siitä tehdä mahdollisimman perusteellisen ja rehellisen ja todistettavan.