Sivu 7/20

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 12:47 am
Kirjoittaja jarmo.janis
Hovimestari kirjoitti:
jarmo.janis kirjoitti:en sulkisi pois sitäkään ajatusta että teon takana on joku "boston kuuluu bostonilaisille" aatteesta hurahtanut paikallinen kaheli.
Ajattelen itse ihan samansuuntaisesti. Hörhöjen motiivit eivät aina tavalliselle kansalle kovin helposti aukea, mutta ne ovat monesti suhteellisen arkisia; korostetun kansainväliseen tapahtumaan iskeminen voisi sopia esim. kovan linjan isolationistille. Tai sitten tekijä vaan jostain syystä vihaa maratoneja :mrgreen: Tai sitten Auvisen tyylinen "Vihaan koko maailmaa ja kaikki ansaitsevat kuolla"-tyyppi... Ei välttämättä kannata lähteä merta edemmäs kalaan.
Mielestäni turvallisuusviranomaisten ylläpitämällä ehdokaslistalla olevan tekijän mahdollisuutta uskottavana heikentää sekin, ettei mitään uhkatason nostoa ole vähään aikaan ollut, mitään varoituksia ei olla saatu.
Ja tärkeimpänä.
Kukaan sellainen, joka tykkää julkilausumillaan ottaa nää kontolleen, ei sellaista julkilausumaa ole tehnyt. Sen sijaan joku johonkin kotimaan asiaan kypsynyt (tyyliin oklahoman virastopommittaja/David Corresh) voi olla ehdokas tällaiseen. Joku sellainen, jonka mielestä usa on mennyt "liikaa vasemmalle ja liian holhoamishaluiseksi" kaiken maaillman sisäisen turvallisuuden virastoineen ja aselaki tiukennusehdotuksineen. Aselakihan on viimeaikoina ollut taas tapetilla ja oliko vasta päivä - kaksi ennen näitä pomituksia (samoihin aikoihin kuitenkin) kun aselakien tiukennusehdotus tuli hylätyksi.
edit. typoja korjattu

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 12:55 am
Kirjoittaja Kalashnikov
Pistetäänpä kuva epäillyistä vielä tännekin, vaikka suurin osa onkin jo varmaan törmännyt niihin.

Kuva

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 1:17 am
Kirjoittaja cyklon
edition.cnn.com/video/?hpt=hp_t1#/video/us/2013/04/18/tsr-fbi-boston-marathon-bombing-update.cnn

Tuossa linkissä on FBI:n tiedoitustilaisuus, liikkuvine kuvineen (valvontakamera).

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 6:12 am
Kirjoittaja nuusku-nella
Toivottavasti tyypit löytyy nyt sitten.. Jokuhan heidät tuntee. Aika nuorelta näyttää tämä valkohattuinen ainakin. Epäiltyjen tekemisiä tietenkin analysoidaan uutislähetyksissä nyt, paljon puhetta kurinalaisesta käytöksestä, mahdollisesta koulutuksesta, selkeästi valmistautuneita ovat olleet. Epäiltyjen käytöstä vertaillaan mm mumbain pommi-iskun tekijöiden käyttäytymiseen ja pidetään hyvin samanlaisena.

MIT:ssä jotain hämminkiä nyt myös, ilmoitus laukauksista mutta ei enempää tietoa vielä. Onko siellä oikeasti jotain vai onko joku ylireagoinut? Herkillä ollaan siis edelleen.

Muoks. Bostonissa puhutaan nyt terroristisolusta, terroristihyökkäyksestä, mahdollisesta isommasta ryhmästä jne. Myös pakoreiteistä keskustellaan, esim autolla kanadan rajalle ja siitä lentäen eteenpäin? Kovasti tässä nyt osa haastateltavista kytkee näitä kahta kiinni ulkomaisiin terroristijärjestöihin, al qaidakin taas puheissa (räjähteiden yhtäläisyydet, useampi räjähde, hyökkäys urheilutapahtumaan..).

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 7:18 am
Kirjoittaja cyklon
CNN kertoo, että Bostonin MIT:ssä olisi poliisia ammuttu.
Poliisi kuollut. Piiritystilanne alueella päällä.

edition.cnn.com/2013/04/18/us/cambridge-gunshots/index.html?hpt=hp_t3

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 7:55 am
Kirjoittaja elli72
Aamulla joo radiosta kuuntelin uutisia ja siellä mainittiin tuosta ammuskelusta. Ainakin siellä sanottiin ettei liity itse pommiin. Onkohan kaikki hullut nyt lähteneet liikkeelle. Tuli myös vaihtoehto mieleen että pommimiehet ovatkin siellä koulussa kuitenkin.

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 8:22 am
Kirjoittaja nuusku-nella
Bostonin epäily edelleen vapaana, oppilaita kehotetaan pysymyään huoneissaan. MIT:n kampuksen lähellä watertownissa oli tilanne päällä, suuri määrä poliiseja liikkellä - ilmeisesti kuitenkin paikallisia poliiseja, ei fbi.

Ja nyt sitten tulee tieto että alueella kehotetaan välttämään kännykän käyttöä koska siellä uskotaan olevan räjähtämättömiä pommeja. Toimittaja paikalta raportoi että yksi epäilty (ampumisesta epäilty, edelleen ei ole liitetty bostoniin) olisi kiinni, toista käskytetty mutta poliisit perääntyneet räjähteen pelossa. Toimittaja mainitsee myös räjähdyksiä alueella, sekä laukauksia. Ilmeisen kaoottista siellä on. Jos tässä on kaksi epäiltyä niin kyllähän se viittaisi aika vahvasti bostoniin, varsinkin jos siellä on räjähteitä.

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 8:33 am
Kirjoittaja nuusku-nella
Yksi epäilty, edelleen kaiketi tästä ammuskelusta epäilty, näkyy tv-kuvissa maassa makaamassa, liikkumattomana. Mahdoton sanoa onko kuollut vai ei, poliisi perääntyy samassa tilanteessa - ehkä syytä uskoa että hänellä räjähde mukanaan.

Maassa makaava epäilty voisi olla kumpi vaan bostonin pommiepäillyistä, vaikea sanoa. Tummat hiukset ja nuori mies kuitenkin. Täyttä varmuutta ei kai ole siitäkään liittyykö tämä mit:n ammuskeluun mutta kyllähän tämä niin lähellä koulua on että näin on syytä uskoa. Paikallispoliisi tätä kai johtaa, homeland securityn miehiä paikalla myös, mahdollisesti fbi. Paikalla oleva kuvaaja kertoo juuri että toinen epäillyistä olisi yhdistetty bostonin pommeihin, tämän on käsketty riisua vaatteet ja jotain. Ei tästä nyt ota selvää onko kyse tuosta samasta maassa makaavasta epäillystä vai siitä toisesta.

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 8:40 am
Kirjoittaja elli72
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201304 ... 9_ul.shtml

Molemmat jalkansa Bostonin räjähdyksessä menettänyt mies auttoi veljen kertoman mukaan FBI-tutkijoita yksilöimään iskuista epäillyt.



Kuva pahoin haavoittuneesta Jeff Baumanista levisi ympäri maailmaa pian Bostonin pommi-iskujen jälkeen. Hänen veljensä mukaan mies kuvaili FBI:lle iskuista epäiltyä miestä vielä tehohoidossa ollessaan. (AP)LUE MYÖS
Bostonin pommi-iskusta epäillyt tallentuivat valvontakameran nauhalle

FBI etsii kahta miestä liittyen Bostonin pommi-iskuihin

Näitä miehiä epäillään Bostonin pommi-iskuista - FBI julkisti kuvat
Maanantaina vain hieman hieman ennen kello kolmea 27-vuotias Jeff Bauman odotti Bostonin maratonille osallistunutta tyttöystäväänsä aivan maaliviivan tuntumassa.

Paikalle saapui tummaan takkiin, huppariin ja lippalakkiin pukeutunut mies, joka pudotti huomaamattomasti jalkojensa juureen kassin.

Paria minuuttia myöhemmin räjähti. Pommi repi Baumanin riekaleiksi miehen jalat. Sairaalassa molemmat jalkansa polvien alapuolelta menettäneellä miehelle oli kuitenkin paljon sanottavaa.

- Hän heräsi todella vahvasti lääkittynä, pyysi paperia ja kynän ja kirjoitti "kassi, näin miehen, hän katsoi minua kohti", kertoi Baumanin veli Chris Bloombergille antamassaan haastattelussa.

Vielä tehohoidossa ollessaan Bauman onnistui veljensä kertoman mukaan kuvailemaan näkemänsä miehen FBI:n agenteille. Veljen mukaan hänen antamansa tiedot auttoivat tutkijoita löytämään etsimäänsä massiivisesta kuva- ja videopaljoudesta.

Suomen aikaa torstain ja perjantain välisenä yönä pidetyssä tiedotustilaisuudessa Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI julkisti kuvia ja lyhyen videon kahdesta miehestä, joiden epäillään olevan pommi-iskujen takana.

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 8:42 am
Kirjoittaja nuusku-nella
Paikasta jossa maanantaina räjähti on n maili mit:n kampukselle jossa kampuspoliisi ammuttiin aiemmin illalla (bostonin aikaa), watertown jossa on nyt kai otettu kiinni kaksi epäiltyä on n neljän mailin päässä. Tapahtuu siis melko pienellä alueella.

Mitään virallisia varmistuksia ei ole siihen että asiat liittyvät toisiinsa mutta kiinniottojen yhteydessä on varoitettu räjähteistä ja poliisi on ollut erittäin varovainen ottaessaan epäiltyä kiinni. Vahvasti veikkaan että kyse on pommimiehistä, kampuspoliisi ehkä tunnisti kuvista toisen tai sai vihjeen kampukselta ja tuli ammutuksi asiaa tarkistaessaan. Kampukselta varastettiin auto (luultavasti epäillyt pakenivat sillä) ja muutaman mailin päässä watertownissa on otettu kiinni kaksi miestä.

Edit. Ja sitten korjaillaan tietoja.. Vain yksi kiinniotettu.

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 8:46 am
Kirjoittaja elli72
Eiköhän nämä tapaukset liity toisiinsa, vaikka cnn:ltä juuri äsken luinkin että eivät liittyisi. Olettaisin sanaa kuin Nuuskunella että campuspoliisi on varmaan tunnistanut pommimiehet tai toisen heistä ja siitä tämä on lähtenyt liikkeelle.

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 8:49 am
Kirjoittaja nuusku-nella
elli72 kirjoitti:Eiköhän nämä tapaukset liity toisiinsa, vaikka cnn:ltä juuri äsken luinkin että eivät liittyisi. Olettaisin sanaa kuin Nuuskunella että campuspoliisi on varmaan tunnistanut pommimiehet tai toisen heistä ja siitä tämä on lähtenyt liikkeelle.
Nyt tuleekin tietoa että fbi on paikalla myös, tämä oli asia joka hämäsi melko lailla kun tiedotettiin että bureauta ei näy.

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 9:16 am
Kirjoittaja vempele
Lovejoy kirjoitti: - Joku kommentoi että Bostonin pommittajat näyttävät ihan parilta fysiikanopsikelijalta MIT:stä

Tämä edennyt jotenkin näin:
- MIT :ssä ammuttu university officer
- Ampuja(t) paennut
- Carjacking bensa-asemalla, mahdollisesti panttivanki
- Kohti Watertownia, poliisi perässä
- Watertownissa poliisia päin heitetty jokin pommi ja ammuttu (rapid fire), poliisi huutanut alueella "they are shooting at us". Eristänyt alueen, ihmisten pyydetty olemaan sisällä.
- Ambulanssilla kuljetettu ilmeisesti yksi poliisi pois, joka ollut tajuissaan.
- Auto paennut Watertownista, Mercedes (SUV) ML
- Toista epäiltyä etsitään(ensimmäinen epäilty kiinni ja viety sairaalaan)
Lovejoy on kirjoittanut toiseen ketjuun näin, hyvin mahdollista että kuvassa olevat ovat juurikin jotain seonneita fysiikan/kemien opiskelijoita. Todennäköisesti jos kampuspoliisia ei olisi nyt illalla ammuttu, oltaisiin tänään saatu lukea kouluammuskelusta/pommituksesta.

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 9:38 am
Kirjoittaja nuusku-nella
Joidenkin lähteiden mukaan (poliisiradiossa kuultua?) watertownissa on edelleen vaara päällä, siellä olevan toimittajan mukaan kuitenkin tilanne on rauhoittumassa.

Se aiemmin maassa makaamassa nähty mies voisi minusta olla pommimiehistä se jolla on musta lippis ja aurinkolasit, tästä epäillystä näytettiin juuri uutta (ainakin minulle) kasvokuvaa miehestä ja kyllä se voisi olla sama ihminen.

Cnn:llä luettiin juuri poliisin tiedote, useita räjähteitä on käytetty poliisia vastaan watertownissa. (Olipas kökkö suomennos). Räjähteiden käyttö kyllä vahvistaa uskoani siihen että kyse on samoista tyypeistä.

Re: Ainakin kaksi pommia räjähti Bostonin maratonissa

Lähetetty: Pe Huhti 19, 2013 9:48 am
Kirjoittaja vempele
Juttua korjattu kello 9.18: Poliisia ammuttiin MIT:n kampusalueella, mutta poliisin piiritysoperaation on käynnissä Watertownissa, noin kymmenen kilometrin päässä kampusalueelta. Amerikkalaisviestimien mukaan poliisin saama johtolanka keskitti operaation Watertowniin, josta myös raportoidut räjähdyksen kuuluivat.