Sivu 7/35

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 8:43 am
Kirjoittaja rantakoski
Annelin viime aikainen ilme kertoo oleellisen: Hän näyttää erittäin epätoivoiselta ja surulliselta.

Ehkä Auer ei hakenut vapautusta, koska tiesi olevansa heikoilla, ja halusi välttää otsikot "ei päästetty vapaalle" -josta ihmiset vetäisivät johtopäätöksen hänen olevan syyllinen.

Oikeus on kyllä punninnut Auerin vapauttamista, ilman Auerin kyselyjäkin, mutta päätynyt olla vapauttamatta Aueria.

En tiedä. Ehkä Auer myös pelaa armo- ja säälipeliä. Jospa hän on ilmaissut toissijaisena vastineena lsh- ja väkivalta syytteisiin katuvaisuutensa. Nimittäin oikeudessa puolustus (kuten syyttäjäkin) hakevat ensisijaisen tuomion lisäksi toissijaista.

Ulvilan surman oikeudenkäynneissä esim. syyttäjä on hakenut Auerille ensisijaisesti tuomiota murhasta, toissijaisesti taposta. Puolustus taasen hakenut ensisijaisesti syyttömyyttä, toissijaisesti itsepuolustuksesta aiheutunutta kuolemaan johtanutta vahinkoa (tjms.)

Eli Auer ensisijaisesti kiistää syyllisyytensä.

Toissijaisesti myöntää syyllisyytensä itsepuolustuksena.

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 11:19 am
Kirjoittaja matlockb
Juuri kuten rantakoski sanoi, oikeus harkitsee joka tapauksessa vangitsemisen edellytykset erikseen riippumatta mitä syytetty pyytää tai on pyytämättä jos oikeus katsoo oikeudenkäynnin loputtua että edellytykset vangittuna pitämiselle on edelleen olemassa ei silloin vapaus koita, ketään ei kuitenkaan pidetä vankilassa jos oikeus katsoo että vangittuna pitämiselle ei ole edellytyksiä enää, ei pidetä vankilassa edes siinä tapauksessa että syytetty haluaisi sinne.
Vertaan muutamaan juttuun joissa kyse on ollut niin taposta kuin murhastakin ja puolustus ei sanonut selkeää kantaa joissa molemmissa tapauksissa vangitsemista jatkettiin ja molemmissa tapauksissa tuli pitkä kakku, sitten ne muutamat jutut joissa on päästetty vastaamaan vapaalta (kuten Auer hovin murhakäsittelyssä) on poikkeuksetta tuomiot olleet vapauttavia.

Ja kaikella ystävyydellä sisotalo, mitä käräjäoikeuden vapauttavaa päätöstä oikein odotat tämän kesäkuun lopulla?
Jos en ole kokonaan tippunut kärryiltä niin käräjäoikeus ei ole antamassa Anneli Aueriin tai Jens Kukkaan liittyen mitään tuomiota tässä kuussa varmasti käräjäoikeus jakelee sekä vapauttavia että langettavia tuomioita lukemattomissa muissa jutuissa kesäkuussa mutta ei kyllä Anneli Aueriin tai Jens Kukkaan liittyen.

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 12:15 pm
Kirjoittaja Nätti_Jussi
Eiköhän sisotalo tarkoittanut hovioikeutta, herralle taisi tapahtua ajatuskatkos.

Toivon, että hovin tuomiosta tulee lainvoimainen. Olisi jo korkea aika saada edes yksi lainvoimainen tuomio.

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 12:19 pm
Kirjoittaja peikonlehti
Mitä mieltä te muut olette puolustuksen linjauksista
1) ensisijaisesti ei-syyllinen; ellei mene läpi niin =
2) itsepuolustus (vai hätävarjelu)?

Itse tulkitsen tuon 2) kohdan niin, että mitään huppumiestä ei ole ollut ja kyse on perheriidasta, joka on lähtenyt käsistä. Tätä sitten voidaan tukea näytöllä, joka liittyy motiiviin. Eikö tuohon sisälly jo itsessään jonkinasteinen tunnustus ("minä sen tein, mutta puolustin itseäni = oikeuttamisperuste).

Olenko ihan metsässä?

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 1:55 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
peikonlehti kirjoitti:Mitä mieltä te muut olette puolustuksen linjauksista
1) ensisijaisesti ei-syyllinen; ellei mene läpi niin =
2) itsepuolustus (vai hätävarjelu)?

Itse tulkitsen tuon 2) kohdan niin, että mitään huppumiestä ei ole ollut ja kyse on perheriidasta, joka on lähtenyt käsistä. Tätä sitten voidaan tukea näytöllä, joka liittyy motiiviin. Eikö tuohon sisälly jo itsessään jonkinasteinen tunnustus ("minä sen tein, mutta puolustin itseäni = oikeuttamisperuste).

Olenko ihan metsässä?
Onko tämä linjaus nähtävissä jossain muuallakin kuin Rantakosken teksteissä? Ko. nimimerkki on kuuluisa vain hänelle tuttujen "faktojen" levittäjä.

Jos on, niin ihmettelen. Eihän nyt hyvänen aika voi olla ensisijaisesti syytön, mutta jos sitten sattuukin olemaan syyllinen, niin hätävarjelua :lol:

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 1:58 pm
Kirjoittaja Harpo
Jotenkin vaikuttaisi siltä, että uusi oikeuskäsittely tiivistyy kysymykseen, kumman lapsen muistot ovat oikeita ja kumman valemuistoja.

Asian traumaattisuuden ja asianosaisten iän huomioon ottaen ei todellakaan ole ihme, jos valemuistoja on enemmän kuin oikeita.

HS:
Tutkimus: Valemuisto voidaan luoda kompakysymyksellä
9.6.2013 10:08 15
Jani Kaaro
Tuore tutkimus tarjoilee jälleen karun esimerkin siitä, miten vähän ihminen voi muistikuviinsa luottaa. Valemuiston voi nimittäin istuttaa ainakin joidenkin ihmisten päihin pelkästään ehdottamalla, että henkilö on kokenut jotakin.

Utrechtin yliopiston tutkijat haastattelivat 249 Afganistanista palannutta hollantilaista rauhanturvaajaa. Heiltä kyseltiin erilaisista stressaavista tilanteista, joihin he olivat joutuneet palvelusaikana, ja miten he olivat tilanteet kokeneet.

Rauhanturvaajien tietämättä yksi kysymyksistä oli kompa. Kysymys koski uudenvuoden aattona tapahtunutta raketti-iskua rauhanturvaajien tukikohtaan.

Iskua kuvattiin värikkäästi kuvailemalla esimerkiksi räjähdyksen voimakkuutta ja miltä ympäristö oli sen jälkeen näyttänyt, niin että ihmiset kykenivät eläytymään tilanteeseen. Kompa oli, että mitään iskua uudenvuodenaattona ei ollut koskaan tapahtunut.

Vaikka iskua ei koskaan ollutkaan, se ei estänyt osaa rauhanturvaajista muistamasta sitä. Heti haastattelutilanteessa iskun muisti kahdeksan henkilöä. Loput 241 henkilöä ei muistanut tapahtumaa, mutta kontrollihaastattelussa seitsemän kuukauden päästä, tapahtuma oli muistunut mieleen 26 prosentille haastatelluista.

Tutkimus on siinä mielessä ansiokas, että normaalisti valemuistoja koskevat tutkimukset suoritetaan laboratorio-olosuhteissa. Tässä tapauksessa valemuisto syntyi luonnollisessa tilanteessa, vain ehdottamalla kysymyksen muodossa, että jotakin on tapahtunut.

Tutkimuksen julkaisi European Journal of Psychotraumatology.

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 2:13 pm
Kirjoittaja Veristi
^Viittaamasi tutkimuksen tulokset vaikuttavat hyvinkin todennäköisiltä. Jouduinpa itsekin vastikään vastaavantyyppiseen tilanteeseen, enkä vieläkään osaa sanoa, onko minulle tapahtunut "niin" tai "näin".

Tyttären huppismuisto ainakin voi olla juuri tämäntyyppinen valemuisto, koska hän kuuli ennen poliisin kuuntelua äidin puheita niin häkepuhelun aikana että sairaalassa. Muut osiot hänen kertomuksessaan ovat puolestaan luotettavampia juuri siitä syystä, että hän kertoo niissä tapahtumista, joissa äiti ei ollut läsnä eikä voinut näin ollen saada tältä vaikutteita kertomukseensa. Poliisin kysymykset tosin ohjasivat häntä jonkin verran, kuten jo joskus aikaisemmin olen tarkemmin selostanut.

Pojan viimeisimpiä kertomuksia on vaikea mennä arvioimaan, koska niiden sisältö ei ole yksityiskohtaisemmin tiedossa. Hänen ensimmäisessä kertomuksessaan esiintynyt ihmettely isän äänen, näppäinäänten ja lasiäänten yhteisesiintymisestä on silti edelleenkin huomionarvoinen ja selitystä vaativa kohta.

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 2:22 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Veristi kirjoitti: Tyttären huppismuisto ainakin voi olla juuri tämäntyyppinen valemuisto, koska hän kuuli ennen poliisin kuuntelua äidin puheita niin häkepuhelun aikana että sairaalassa .
Toisaalta tyttö kertoi asiasta jo häke-puhelun aikana, joten aika nopeasti ja akuutisti ne valemuistot tulivat.

Pojan ekat kuulustelut tänne joskus muinoin referoin. Silloin käytin niitä todisteina Auerin ja tyttären tarinalle=) Riidattomuus ja hiljaisuus ennen heräämistä lasinhajottamiseen. Huutoa samalla kun lasi särkyi. Pientä taukoa ensimmäisten paukutusten jälkeen.
Kertomus oli aivan samanlainen kuin tyttären.

Uusilla kertomuksilla taas ei ole mitään tekemistä vanhojen kanssa.

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 2:26 pm
Kirjoittaja Veristi
^^^ Annelia ei sentään ole asetettu syytteeseen hätävarjelun liioittelusta... Näin ollen häntä vastaan on oletettavasti muutakin näyttöä. Anneli yritti tunnustuskertomuksissaan luoda mielikuvaa siitä, että hän oli PMS-oireisena saanut hysteerisen kohtauksen, josta ei enää jälkikäteen muistanut kunnolla muuta kuin Jukan jonkinlaisena hirviönä, joka oli aloittanut puukottelun. Veljensä ja peitepoliisin hän näemmä onnistui ainakin saamaan aluksi puolelleen, mutta punnitsi myöhemmässä kuulusteluvaiheessa, ettei tarinalle ollutkaan tarvetta. Alihankaa kuunteluttamalla onnistui tässä "väsytystaktiikassaan".

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 2:43 pm
Kirjoittaja Veristi
^^ KN:n valemuistoistutuksista. Niin juuri, lapsi omaksui valemuistot hyvin nopeasti äidiltään juuri heti, kun oli ne kuullut. Aivan kuten itsellenikin kävi... Osasin sentään aikuisena ihmisenä arvioida kriittisesti omia käsityksiäni ja asettaa ne kyseenalaisiksi. Ilmeisesti...

Pojan kertomus käsittää sen kummastusta herättäneen jäätelönsyöntitarinoinnin lisäksi pätkän keskeltä unennäöstä heräämistä ja sen jälkeistä uudelleen nukahtamista. Näin ollen sitä ei voida sellaisenaan käyttää tukemaan äidin ja sisaren kertomuksia, jotka käsittävät pidemmän ajallisen jakson yön tapahtumista.

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 4:03 pm
Kirjoittaja Valhalla
Lasten oikeuspsykiatrinen tiimi yhdessä poliisin kanssa kyllä yleensä erottelevat ns valemuistot. Missään ei ole tullut eteen, että tälläistä ongelmaa todistelussa edes olisi ollut.

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 4:11 pm
Kirjoittaja peikonlehti
Jo ihmettelinkin, että mikä ihmeen puolustus tuo tuollainen on... Näin sitä voi ymmärtää äkkivilkaisulta fiktion (spekuloinnin) faktana. Kiitos korjauksesta!

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 4:46 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
peikonlehti kirjoitti:Jo ihmettelinkin, että mikä ihmeen puolustus tuo tuollainen on... Näin sitä voi ymmärtää äkkivilkaisulta fiktion (spekuloinnin) faktana. Kiitos korjauksesta!
Ehkä tuo RK tarkoitti sitä, että silloin kun AA "tunnusti" sen murhan, niin hän selitti sitä jonain hysteerisenä kohtauksena, ja että on luullut Jukkaa joksikin muuksi tms. Ja toisaaltahan tutkimus kaiketi päätyi siihen, että Annelin puukonpisto on jonkun muun antama (en täysin ymmärrä, miten tämä perusteltiin), joten jos Jukka olisi lyönyt Annelia ensin, niin sitten kyse olisi ollut jostain (melko reippaasti) käsistä lähteneestä hätävarjelun liioittelusta :lol:

Aika vaikeaa tehdä tästä keissistä hätävarjelun liioittelua. Se on joko murha tai avunanto murhaan tai syyttömyys. Jos väittää itseään syyttömäksi, ei tietenkään voi samalla väittää, että tappoi hätävarjelun liioitteluna.

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 7:44 pm
Kirjoittaja Veristi
Tässä kun on noista valemuistoista ollut keskustelua, otan siihen liittyen esille vielä sen pikaisen muuton Ulvilasta Turkuun. Olikohan Annelille vartavasten tärkeää se, etteivät lapset päässeet enää kotiin? Onhan oletettavaa, että tutuissa kotiolosuhteissa muistot olisivat voineet palautua paremmin mieleen ja surmayön tapahtumat kirkastua. Samoin lapset olisivat voineet todistaa, mitä kotona oli kenties eri lailla kuin tavallisesti. Poissaolo kotoa ja nopea muutto ensin sukulaisiin, sitten uusien seinien sisälle Turkuun olivat lapsille tehokkaita muistijälkien haalistajia ja tarkkaavaisuuden suuntaamista uuteen. Mielikuvitusleikkejä vielä siihen päälle ajatuksia sotkemaan, niin johan lapset oli saatu joksikin aikaa pelistä pois.

Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2013 8:04 pm
Kirjoittaja Valhalla
Todettakoon vielä, että valemuistoista Ulvilan todistajien suhteen on puhunut vain Seppo Isotalo, Tukholma, n. 70v. Jokainen voi täälläkin tarkistaa kuinka merkittävä tuo kannanotto on juridisesti tai oikeuskäsittelyn kannalta.