Sivu 7/9
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 8:37 pm
Kirjoittaja pikasso
Oikeastaan hyvä linkitys Sirpalta, mutta nokkiin saattaapi tulla.
Tuon Sastamalan jutun jälkeen lähdin vähän surffailee pitemmälle. No sellainen merkittävä uutinen mun mielestä löytyi Iltalehden sivulta:
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri säästökuurille
Maanantai 6.5.2013 klo 15.22
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri säästää tänä vuonna kustannuksistaan 15 miljoonaa euroa.
Henkilöstömenojen osuus summasta on seitsemän miljoonaa. Säästöjä haetaan ainakin vähentämällä määräaikaisten työntekijöiden, erityisesti lyhytaikaisten sijaisten käyttöä.
Sairaanhoitopiiri kertoo vähentävänsä työntekijäresursseista kaikkiaan 2-3 vuodeosaston verran tänä ja ensi vuonna. Säästöjä tulee, kun sekä työntekijämäärät että päivystyskorvaukset vähenevät.
Tarvittaessa sairaanhoitopiiri perustaa muun muassa yhdistelmäosastoja.
Henkilöstömenojen lisäksi sekä palvelujen ostosta että materiaalihankinnoista leikataan molemmista neljä miljoonaa.
Sairaanhoitopiiri perustelee säästöjä heikentyneellä taloustilanteella.
STT
Organisaation johdolla on sihteerit, ei siinä mitään jos varaa on, mutta vuodeosastolta nipistettiin tässä tapauksessa. Materiaalihankinnat jotain juoksevaa kulua....
Kyllä on ilmeisesti muissakin kaupungeissa sama homma, tehdään diili ulkopuolisen kanssa ja sitoudutaan siihen materian ja henkilöstömäärän kanssa joihinkin vuosiin. Lypsävät sitten kaupungin ja kunnan kuivaksi ja heikoin maksaa sen pelin.
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 9:05 pm
Kirjoittaja Sirpa
Nämä kaikki säästöt ja "heikentynyt" tilannehan liittyy siihen Luxemburgin vakuusrahastoon, johon siirretään lainat, joita olemme takaamassa.
Mutta se mistä ollaan hiljaa, kun kansa kuohuu näistä hölynpölyvakuuksista, on se, että Suomi on myös pääomittamassa tuota rahastoa miljardeilla (myös uudelleen pääomitusvastuu, jos lainarahat katoaa, suomalaiset myös takaamassa, jos se lainaa rahaa IMF:ltä) ja tuo miljardeja on pikavauhtia löydyttävä Suomen valtion kassasta. Tarkka summa on päivänpolitiikassa, ja tiedot valtiovarainministeriön sivuilta.
Nyt puhuu raha, ei välittäminen, ja kansa pistetään tappelemaan keskenään siksi aikaa, että homma saadaan putkeen; jos ei pakolaisten potkiminen kiinnosta, niin älynystyröitä hierotaan Ulvilassa - tämä on täsmätouhua - niin saadaan juttu katseilta piiloon.
Mitä nyt joku sirpa penkoo ja urputtaa, mutta mitä sillä on väliä, ei sitä kuitenkaan kukaan usko, ja loput ei edes välitä.
Tämähän juttu on pelannut jo vuosia siten, että kun maksamme kunnallisveroa ja valtionveroa, josta jälkimmäisestä pitäisi tulla kunnille rahaa, niin toisaalta karsitaan kuntien valtionosuuksia, ja toisaalta lisätään niiden vastuita, eikä kukaan jää ihmettelemään, että mitä muuta se valtio niillä rahoilla tekee kuin että maksaa johtajille bonuksia, mutta - totta - viiden euron pizza on mielenkiintoisempi juttu.
Tuo diili ulkopuolisen kanssa on muuten tosi kannattava; ne saa vielä ilmaiseksi toimitilat ja laitteetkin, jotka joskus hankimme yhteisin varoin - no ei niillä muuten niin paljon olisikaan kantaa sinne veroparatiisisaarille voittoina.
Ja on tässä vielä yksi piilojuttukin; se, että me jotka tunnemme nämä muutkin jutut, emme pistä yhtään hanttiin, kun näitä pakolaisten potkijoita aletaan tunkemaan uuniin, kyllä sen verran sieppaa kansan yletön tyhmyys, jonka takana sitten tehdään mitä tehdään.
Siinä huitaistaan ikään kuin monta kärpästä samalla läimäytyksellä.
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 10:01 pm
Kirjoittaja Tapsa K
Kyllä nyt on sellaista ajatustenvirtaa sirpalta, etten yhtään ihmettele omaa sirpa-ketjua.
Mitä nyt joku sirpa penkoo ja urputtaa, mutta mitä sillä on väliä, ei sitä kuitenkaan kukaan usko, ja loput ei edes välitä.
Onko sinulle koskaan tullut mieleen, että olisit jossain kohtaa väärässä?
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 10:09 pm
Kirjoittaja ViaNegativa
oikeesti DL ja mörkö lähti tääl paskiaisten läppäää mukaa terry: tuu tänne tikis ni katotaan monel luodin reijäl tuut tosta ovest hakkkaa rasistin... en oo mikää mummoja potkiva liimaa haisteleva skini. mutta en mamui haluu oven taas, ysillä tulee läpi ja en ohi ammu
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 10:23 pm
Kirjoittaja Tapsa K
ViaNegativa kirjoitti:oikeesti DL ja mörkö lähti tääl paskiaisten läppäää mukaa terry: tuu tänne tikis ni katotaan monel luodin reijäl tuut tosta ovest hakkkaa rasistin... en oo mikää mummoja potkiva liimaa haisteleva skini. mutta en mamui haluu oven taas, ysillä tulee läpi ja en ohi ammu
Jos täällä jostain haluat keskustella, niin keskustele.
Jos haluat ampua, niin ammu.
Ampumiseen pystyvät eivät yleensä etukäteen lässytä minfossa.
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 10:26 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Haukotus.
Tässä ketjussa taisikin sitten tulla kaikkien osapuolten kannat jo ihan riittävällä laajuudella ja erittäin vaihtelevalla kirjallisella ulosannilla selväksi.
Tästä ylläpidolta toimenpiteitä toivomisesta alkaa näköjään jo tulla tapa: Jos sais lukkoa tälle ketjulle vähäisen annin vuoksi ja ennenkuin joku kirjoittaa tänne enemmeän jotain mistä on vain meille haittaa...
Mamut ja HAN - suomalaiset jatkaa sitten seikkailujaan noissa ihan oikeissa rikosketjuissa...
Ja maahanmuutolle on jo perustettu oma ketju (joo, minä sellaisen menin kerran perustamaan kun en halunnut mennä Hommalle siitä kirjoittamaan. Kieltämättä täällä sentään kuulee muidenkin kuin "kriittisten" kantoja)
Mitä nyt siru83:n on pakonomaisesti väännettävä seksifantasiansa joka ketjuun
No, hänellekin löytyy lautamiesosiosta oma "kehumispalsta"....
Ehdotan ketjun sulkemista: Se on tehtävänsä täyttänyt...
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 10:39 pm
Kirjoittaja ViaNegativa
sanoin aika tarkkaa etten haluuu ampuu, ei mun prioriteeetti.
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 10:53 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
ViaNegativa kirjoitti:oikeesti DL ja mörkö lähti tääl paskiaisten läppäää mukaa terry: tuu tänne tikis ni katotaan monel luodin reijäl tuut tosta ovest hakkkaa rasistin... en oo mikää mummoja potkiva liimaa haisteleva skini. mutta en mamui haluu oven taas, ysillä tulee läpi ja en ohi ammu
Jaa et halua ampua? Voinet varautua siihen että sinisiin pukeutuneet henkilöt pistäytyy haistelemassa luonasi ysimillistä. En pidä aivan mahdottomana etteikö olisi osoitteesi jo selvityksessä. Ne on nykyään kauheen kiinnostuneita sinun kaltaisten teksteistä missä ase vilahtaa edes epäsuorasti. Eikä ne ihan ekana usko jos niille sanot ettei mulla oo ysimillistä, ne kollaa paikat ja huolella.
Ei tyhmepi idea lukita tätä ketjua, vastaavia löytyy tältäkin saitilta pilvin pimein missä kumpikin osapuoli voi purkaa tuntojaan täydestä sydämmestä ja paatoksella.
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 11:01 pm
Kirjoittaja ViaNegativa
meni nyt sult taas ohi, uhkas et hakkaa rasistit. en sanonu et oon ovel vastas vaa sanoin et tykki voi olla vastas, sun mielest oon asehullu jos sanon et ammun perhettäni uhkaavaan vaikka oven läpi? mieti nyt hetki ja sano sit mitä sanot
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 11:35 pm
Kirjoittaja Sirpa
Tapsa K kirjoitti:Kyllä nyt on sellaista ajatustenvirtaa sirpalta, etten yhtään ihmettele omaa sirpa-ketjua.
Mitä nyt joku sirpa penkoo ja urputtaa, mutta mitä sillä on väliä, ei sitä kuitenkaan kukaan usko, ja loput ei edes välitä.
Onko sinulle koskaan tullut mieleen, että olisit jossain kohtaa väärässä?
Jaa mää vai? Sus sinatkoon ja missä?!
Eikä mulla ole edes kutosmillistä!
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 11:46 pm
Kirjoittaja ViaNegativa
ymmärrät nyt väärin, en oo skinipellelle vaikka rasisti oon. liimaa vetävät skinit voi tehä mitä paskaa tekevätkää mut mä en mamuu mee potkii vaikka näkisin, mul pääs järki ja en tee paskaa jolla vaa ammutaa itee jalkaa... ei meist kaikki oo liimaa haistelevii klanei
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Ma Kesä 17, 2013 12:59 am
Kirjoittaja holmesin haamu
kuolema kirjoitti:
Voinkin vain ajatella, että JOS suomessa on LÄÄKÄRI joutunut siivoojaksi, niin mitä on tapahtunut?! Onko tämä henkilö kieltäytynyt opiskelemasta suomea tai eikö osaa sitä tarpeeksi hyvin? Vai onko lääketieteen tietämys LÄNSIMAASSA niin huonolla tasolla, että poppamiehestä ei voi tulla lääkäriä vain "suusanallisesti", vaan on ihan pakko päästä läpi länsimaisen lääketieteen perusteista edes... Vai mikä tässä on taustalla?
Suomessa eivät ole kaikki oppineet kieltä vielä parissa sadassa vuodessakaan, joten en nyt ihmettele vaikka ei muutamassa vuodessa muutkaan oppisi. On se suomen kieli kuitenkin sen verran vaikeaa, että täysin erilaisesta kielikulttuurista tuleminen ei helpota kielen oppimista. Varsin monet 10-20 vuottakin Suomessa asuneet ulkomaalaiset tekevät yksinkertaisiakin puhevirheitä ja kielioppivirheitä.
Tutkinnot eivät myöskään ole kaikkialla samanlaisia. Suomessa ja länsimaissa tutkinnot voivat pitää sisällään enemmän asioita ja potilasturvallisuus voi olla myös tarkemmin painotettuna.
Kielitaito on myös se isoin ongelma eli ei riitä että edes puhuisi suomen kieltä "sinne päin", vaan tarvitsisi osata kieli todella hyvin.
Yksittäiset henkilöt voivat oppia jopa vuodessakin puhumaan suomen kieltä sujuvasti, mutta tälläiset 2 vuoden oppijat ovat todellisia harvinaisuuksia. Näkisin että minimiaika kielen sujuvalle oppimiselle olisi sellaiset 3-10 vuotta, joka jo itsessään on varsin pitkä aika. Ehkä englannin kohdalla tilanne voi sujua paljon nopeammin.
kuolema kirjoitti:
(*ks. suomalainen ÄO: 68=vammainen ja ks. afrikan maiden älykkyys, joista Somalia loistaa siellä pohjalla, keskimäärin afrikan ollen siellä 70 paremmalla puolen.)
Nuo ÄÖ-tutkimukset kannattaisi jättää omaan arvoonsa. Kyllä ne jotakin kertovat vaikkapa kansan koulutuksesta yms. Mutta niiden luotettavuusarvo itsessään on varsin heikko, koska niitä voi ns. opiskella. Koululaitos valmentaa tuollaisiin älykkyystesteihinkin ja on lähes tulkoon mahdotonta tehdä sellaisia testejä, joilla voitaisiin asia virallisesti todeta.
Nuo testitkin mittaavat enemmän tuollaista loogista päättelykykyä ja jättävät vaikkapa ns. sosiaalisuuden älykkyyden täysin pois kuvioista. Tuo sosiaalisuus on nyky-yhteiskunnassakin jopa tärkeämpi asia kuin tuo looginen älykkyys.
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Ma Kesä 17, 2013 1:20 am
Kirjoittaja holmesin haamu
taavetti kirjoitti:Tuo ^^ oli mielenkiintoista, Sirpa. Onkohan mahdollista, että älykkyyden (siis niinkuin loogisuutta ja rationalisuutta käsittelevän osan) noustessa suuriin lukemiin, tuleekin U-käännös muita älykkyyden osa-alueita kohtaan (sosiaalinen älykkyys, empatia yms.)
Sosiaalisuuteen älykkyyteen en näkisi välttämättä liittyvän suoranaista empatiaa tai eettisiä ja moraalisia arvoja. Tärkeämpää on kuinka vaikkapa selviytyä porukassa ja kuten natsitkin niin pitivät he omiensa puolta, vaikka katsoivatkin muiden olevan vihollisia ja alempiarvoisia kansalaisia.
Tuolloin tunnuttiin kyllä elävänkin toisenlaista aikaa, vaikka en tiedä onko se aika nykyisinkään suoranaisesti muuttunut. Samanlainen vallanhalu ja maailmanvalloitusmentaliteetti on nykyisinkin, mutta se missä tilanne eroaa onkin Euroopan rauhallisuus.
Voittajan historia määrittelee myös paljon nykyistä historiankirjoitusta ja kyllä Yhdysvaltojen merkitys on ollut todella iso Euroopan suunnannäyttäjänä.
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Ma Kesä 17, 2013 8:27 am
Kirjoittaja TiiaStiina
holmesin haamu kirjoitti:
Sosiaalisuuteen älykkyyteen en näkisi välttämättä liittyvän suoranaista empatiaa tai eettisiä ja moraalisia arvoja.
Niin, ja sosiaalisenkin älyn voi valjastaa mihin vain.
Aiheesta yleisemmin onko edes todettu, että ÄO on vakio samallakaan henkilöllä? Jos elää pitkiä aikoja surkeissa oloissa, mittaus tuottaa varmasti huonomman tuloksen kuin muuten. Päinvastaisessa tapauksessa ÄO-tulos taas voi nousta. Ainakin tuntuisi todennäköiseltä että näin on. Minulla ei ole tutkimustietoa aiheesta. Ankara pitkäaikainen stressi heikentää suoriutumista työtehtävistä, myös kognitiivisista, voi rinnastaa siihen.
Re: Avoin kirje maahanmuuttokriittisille kanssafoorumilaisil
Lähetetty: Ma Kesä 17, 2013 10:36 am
Kirjoittaja ViaNegativa
selvitän nyt ilmaa
oon rasisti (tuli jo se äidinmaidos)
oon sekakäyttäjä
oon aseistautunut (jkl. kytät tietää sen mutta en oo vaaras sivullisille joten hae siltä mutka ja huomen sil uus)
eli fiksusti sanoen anna sen himas arpoo uskaltaako lähtee kauppaan ku pääs vippaa vai meetkö aiheuttaa tulitaistelun ja aikavarmaa et se jol ei leijonaa hihas ni joutuu viemää lanssiin ja suljetulle...
etc. tää ketju nyt menny ohi aiheen aika pahasti...