Sivu 7/11
Lähetetty: La Syys 22, 2007 10:36 am
Kirjoittaja groot
supernova kirjoitti:[
En millään usko että urhon tunnukset olisivat päätyneet kenellekään muulle. En tiedä montaakaan, yhden tai kaksi kirjoittajaa jotka ylipäätään olisivat urhon henkilöllisyyden tienneet. Itse en kuulu niihin.
Ja kyllä. Urholla oli laaja tuntemus muustakin kuin bodomista.
Ihmettelen suuresti että niin moni on nyt urhon tuomitsemassa. Tai enpä oikeastaan ihmettele. Tuominnan ovat tehneet lähinnä ihmiset joiden kirjoituksista paistaa realiteettien poissaolo ja ja vähintäänkin älyllinen keskinkertaisuus.
Poikkeuskin on, on sanottava jottei saisi kaikkia kimppuunsa.
Itse veikkaan urhon ratkaisun syyksi pohjimmiltaan sitä, ettei ylläpidolla ollut riittävää historialliskriminologista tietotaitoa erottaa selvä bullshit faktoihin pohjaavista.
Muuralassa asiat olivat paremmin.
Silla ei ole mitaan merkitysta onko hanella aivan mita tahansa tietoa enemman kuin muilla. Jos kayttaytyy kuin lapsi, niin tuomio tulee.
Han omalla kayttaytymisellaan ansaitsi taman, joten turha itkea asiasta.
Lähetetty: La Syys 22, 2007 11:08 am
Kirjoittaja teemu
Arvelen Konstan lailla, ettei Urho halunnut osallistua tämäntyyppiseen keskusteluun, vaan lähti. Lähtiessään hän jätti mietittävää siitä, miten asioista pitäisi puhua. Kenenkään ei tarvitse hyväksyä sitä, että pannaan sanat suuhun. Jos paljon aikaa alkaa kulua sellaisen korjaamiseen, niin on järkevää lähteä, ja vaikuttaa myönteisesti muulla tavoin muualla, ja ehkä muihin asioihinkin.
Lähetetty: La Syys 22, 2007 11:52 am
Kirjoittaja Patricia C. Itämaa
supernova kirjoitti:Patricia C. Itämaa kirjoitti:blackwidow kirjoitti:^aivan urholla ja hänen juoksupojalla konstaalla oli/on tapana käydä madeleine ketjussa piikkittelemassa ja arvosttelemassa muiden kirjoituksia.
yleensä pienten lasten katoamisjutuista ovat naiset enemmän kiinnostuneita, mutta nämä plus marsalka oikein jämähtivät sinne.. ja sitten kaikki nämä pedofiilijutut...

Tässä olen harvinaisen samaamieltä,tosin konstan osuuteen en ole omakohtaisesti kiinnittänyt huomioita toistaiseksi.
Ihmettelen suuresti että niin moni on nyt urhon tuomitsemassa. Tai enpä oikeastaan ihmettele. Tuominnan ovat tehneet lähinnä ihmiset joiden kirjoituksista paistaa realiteettien poissaolo ja ja vähintäänkin älyllinen keskinkertaisuus.
Poikkeuskin on, on sanottava jottei saisi kaikkia kimppuunsa.
Tämäkö oli sitten hienosti sanottu?
Itse en ole Urhoa haukkunut,totesin vain,että en häntä tuntenut ja sen minkä hänestä sain ensivaikutelmana ei ollut todellakaan mikään mairitteleva,mutta asia taisi kyllä tulla hänen kanssaan jo selväksi eli siitä.
Onneksi Madeleine ketjun ilmapiiri on taas parantunut ja sehän on tärkeintä.Ehkä ne jotka piikkittelivät kirjoituksia,säikähtivät Urhon pois joutumisen myötä. Se hyöty siitä ainakin oli.

Lähetetty: La Syys 22, 2007 11:53 am
Kirjoittaja groot
teemu kirjoitti:Arvelen Konstan lailla, ettei Urho halunnut osallistua tämäntyyppiseen keskusteluun, vaan lähti. Lähtiessään hän jätti mietittävää siitä, miten asioista pitäisi puhua. Kenenkään ei tarvitse hyväksyä sitä, että pannaan sanat suuhun. Jos paljon aikaa alkaa kulua tällaisten korjaamiseen, niin on järkevää lähteä, ja vaikuttaa myönteisesti muulla tavoin muualla, ja ehkä muihin asioihinkin.
Vaikuttaa positiivisesti?
Kerrohan lisaa. Milla tavalla Urho vaikutti positiivisesti?
En ole koskaan kiistanyt hanen tietouttaan rikosasioissa. Hanen kayttaytymisensa taas on ammattikoulutasoista. Mikali tuolla kayttaytymisella olisi esimerksi liikeillallisella, niin mies lentaisi poydasta alta aikayksikon.
Miten tama nyt meneekaan? Tarvitseeko palsta enemman Urhoa vai Urho palstaa? Kayttaytymisen etiikka. Siita olen pahoillani, etta hanen tietoisuutensa on nyt poissa, siita taas iloinen, etta lapsellisesti kayttaytyva henkilo on poissa.
Nyt sitten itketaan kuin pikkulapset kun on jaanyt kiinni huonosta kayttaytymisesta. Aika katsoa peiliin, mita sielta nakyy?
Osoittaa jonkin sortin narsismia, etta pitaa valittaa muiden kautta viestia, etta voi voi, lahdin nyt pois, mitenhan palstan kay....
Yllapidon kirje kertoo kaiken: yksityisviesteja on paukkunut itkien bannia kirjoittajille, jotka eivat ole samaa meilta ja nuoleskele persetta. Tiedan, han on pyytanyt minullekin bannia, mutta kas kummaa: en ole pyytanyt bannia kenellakaan, en edes Urholle. Olen lahettanyt tasan yhden viestin yllapidolle. Se oli tayttaa asiaa.
EDIT: Kasittaakseni Urho ei pelkastaan rikkonut palstan saantoja vaan syyllistyi melkein rikokseen tekemalla perattoman vaittaman. Miettikaa sita. Hyvin jarjetonta kaytosta ja han vaittaa olevansa alykas????

Lähetetty: La Syys 22, 2007 12:25 pm
Kirjoittaja teemu
groot kirjoitti:teemu kirjoitti:Arvelen Konstan lailla, ettei Urho halunnut osallistua tämäntyyppiseen keskusteluun, vaan lähti. Lähtiessään hän jätti mietittävää siitä, miten asioista pitäisi puhua. Kenenkään ei tarvitse hyväksyä sitä, että pannaan sanat suuhun. Jos paljon aikaa alkaa kulua tällaisten korjaamiseen, niin on järkevää lähteä, ja vaikuttaa myönteisesti muulla tavoin muualla, ja ehkä muihin asioihinkin.
Vaikuttaa positiivisesti?
Kerrohan lisaa. Milla tavalla Urho vaikutti positiivisesti?
Sellainen oma käsitys minulle jäi, että Urho vaikuttaisi positiivisesti muualla. Juuri sen sanoinkin.
Haluat, että perustelen väitettä, jota ei ole lainauksessa ja jota en ole muuallakaan esittänyt. On sanottava, etten ole kiinnostunut osallistumaan talkoisiin, jossa pohditaan sitä mitä joku olisi tarkoittanut, jos olisi sanonut jotain muuta kuin sanoi. Kerron kuitenkin, että luin mielihyvin Urhon viestejä, milloin häntä ei härnätty. Mielestäni ne veivät keskustelua ja asiaa eteenpäin, kuten monen muunkin kirjoittajan viestit. Tämä on subjektiivinen näkökanta, joka riippuu paljolti siitä mitä itse ottaa keskustelusta. Minulle on tullut selväksi, että täällä eräät muut henkilöt ajattelevat asiasta henkilöiden kohdalta toiselta näkökannalta. Sellaista elämä on.
Lähetetty: La Syys 22, 2007 12:35 pm
Kirjoittaja groot
Rautalangasta: ellei osaa kayttaytya ja kunnioittaa toisia keskustelijoita, tiedon maaralla jonka tuo ei ole merkitysta.
Hah
Vai etta sellaista elama on...ei millaan pahalla, tulee mielikuva, etta poika yrittaa opettaa isaansa.....

Lähetetty: La Syys 22, 2007 12:40 pm
Kirjoittaja teemu
^ Minusta näet toisinaan muiden ihmisten puheissa merkityksiä, joita niissä ei ole.
Lähetetty: La Syys 22, 2007 12:46 pm
Kirjoittaja Kalessin
groot kirjoitti:Rautalangasta: ellei osaa kayttaytya ja kunnioittaa toisia keskustelijoita, tiedon maaralla jonka tuo ei ole merkitysta.
Hah
Vai etta sellaista elama on...ei millaan pahalla, tulee mielikuva, etta poika yrittaa opettaa isaansa.....

paraskin puhuja, sitten sun groot kannattaisi varmaan toimia omien ohjeidesi mukaan, ainakin toisinaan.
Lähetetty: La Syys 22, 2007 1:05 pm
Kirjoittaja groot
Kalessin kirjoitti:groot kirjoitti:Rautalangasta: ellei osaa kayttaytya ja kunnioittaa toisia keskustelijoita, tiedon maaralla jonka tuo ei ole merkitysta.
Hah
Vai etta sellaista elama on...ei millaan pahalla, tulee mielikuva, etta poika yrittaa opettaa isaansa.....

paraskin puhuja, sitten sun groot kannattaisi varmaan toimia omien ohjeidesi mukaan, ainakin toisinaan.
Mista nyt tuulee?
Onko sinulla kenties........???

Lähetetty: La Syys 22, 2007 2:01 pm
Kirjoittaja Pharaoh
supernova kirjoitti:
Urholla tuskin on ollut muita juoksupoikia kuin minä
Hyvä, että on edes yksi. Me taviksethan pysymme nyt jotenkin seuraamaan Bodom-tutkimusten edistymistä, jos päätutkija viestittää tänne juoksupoikansa avulla.

Lähetetty: La Syys 22, 2007 2:35 pm
Kirjoittaja supernova
Patricia C. Itämaa kirjoitti:
Tämäkö oli sitten hienosti sanottu?
Itse en ole Urhoa haukkunut,totesin vain,että en häntä tuntenut ja sen minkä hänestä sain ensivaikutelmana ei ollut todellakaan mikään mairitteleva,mutta asia taisi kyllä tulla hänen kanssaan jo selväksi eli siitä.
Onneksi Madeleine ketjun ilmapiiri on taas parantunut ja sehän on tärkeintä.Ehkä ne jotka piikkittelivät kirjoituksia,säikähtivät Urhon pois joutumisen myötä. Se hyöty siitä ainakin oli.

Kuule clint cornwell - ei ollut tarkoituskaan sanoa hienosti. Sinun ja monien muiden ensivaikutelmalle annan kyllä piut ja paut. Millään tasolla ei ole oma vaikutelmani sinustakaan mitenkään mairitteleva.
Joku fakin madeleineketjuko tässä on tärkein?
Ja Urho ei joutunut pois vaan hän lähti itse - oman tapansa valiten.
Lähetetty: La Syys 22, 2007 2:41 pm
Kirjoittaja supernova
Pharaoh kirjoitti:supernova kirjoitti:
Urholla tuskin on ollut muita juoksupoikia kuin minä
Hyvä, että on edes yksi. Me taviksethan pysymme nyt jotenkin seuraamaan Bodom-tutkimusten edistymistä, jos päätutkija viestittää tänne juoksupoikansa avulla.

Tuskimpa viestittää.
Sitä paitsi lainaat viestäni niin että kadotat siitä sen alkuperäisen pointin että urho on viestinyt muulla kun omalla nimimerkillään tasan yhden kerran. Silloinkin niin että halusi tulevan esiin että sanojen takana oli hän. Eikös moinen ole aika selkeästi säännöissä kielletty.
Lähetetty: La Syys 22, 2007 2:41 pm
Kirjoittaja konsta
groot kirjoitti:Rautalangasta: ellei osaa kayttaytya ja kunnioittaa toisia keskustelijoita, tiedon maaralla jonka tuo ei ole merkitysta.
Hah
Vai etta sellaista elama on...ei millaan pahalla, tulee mielikuva, etta poika yrittaa opettaa isaansa.....

Sinäpä sen sanoit, Groot.
Ja heti prään juuri tätä epäkunnioitusta. Etkö tajua, että olet itse tuo malliesimerkki huonosta käytöksestä?
Lähetetty: La Syys 22, 2007 2:47 pm
Kirjoittaja supernova
Oletkos konsta muuten toiminut urkin juoksupoikana? Täällä niin moni väittää, siitäkin huolimatta että urho ei kyllä ollenkaan ollut innostunut sun moottoripyöräonnettomuusteoriastasi.
Sinut tiedän pitkän linjan bodomilaisena, joskaan et ole niitä ihan pisimmän kaavan kautta mukaan tulleita.
Sinä myös tietänet ettei mitään urhofanclubia ole koskaan ollut. Urho on vaan yksinkertaisesti ollut arvostettu suuren tietomääränsä takia.
Nämä eivät siis olleet hyökkäyksiä vaan toteamuksia jotka sinäkin allekirjoittanet.
yst. nova
Lähetetty: La Syys 22, 2007 3:05 pm
Kirjoittaja Patricia C. Itämaa
supernova kirjoitti:Patricia C. Itämaa kirjoitti:
Tämäkö oli sitten hienosti sanottu?
Itse en ole Urhoa haukkunut,totesin vain,että en häntä tuntenut ja sen minkä hänestä sain ensivaikutelmana ei ollut todellakaan mikään mairitteleva,mutta asia taisi kyllä tulla hänen kanssaan jo selväksi eli siitä.
Onneksi Madeleine ketjun ilmapiiri on taas parantunut ja sehän on tärkeintä.Ehkä ne jotka piikkittelivät kirjoituksia,säikähtivät Urhon pois joutumisen myötä. Se hyöty siitä ainakin oli.

Kuule clint cornwell - ei ollut tarkoituskaan sanoa hienosti. Sinun ja monien muiden ensivaikutelmalle annan kyllä piut ja paut. Millään tasolla ei ole oma vaikutelmani sinustakaan mitenkään mairitteleva.
Joku fakin madeleineketjuko tässä on tärkein?
Ja Urho ei joutunut pois vaan hän lähti itse - oman tapansa valiten.
No on sulla otsaa
Mulla ei ole ollut mitään sua eikä ketään muutakaan vastaan,mutta sinua vastaan täst edes on.Voin sanoa,että olet juuri itse se mitä sanot toisista:vähintäänkin älyllisesti keskinkertaisen alapuolella.
Kiistele yksinäs,minä en alennu jonninjoutavuuksiin.
