joey kirjoitti:Kuitenkin voidaan miettiä, minkälainen äiti on äiti, joka jo raskauden ensimetreiltä lähtien kokee lapsensa lähinnä suunnattomaksi, elämäänsä rajoittavaksi taakaksi?
Juuri tämä on se, mitä minäkin ajan takaa.
Kuka voi kieltää olevansa mukavuudenhaluinen? Jotenkin muka se mukavuus, minkä tuo lapset, yhteiselämä ja iloisesti räiskyvä takkatuli talvi-iltoina perheen kokoontuessa yhteen on hyväksyttävämpää mukavuudenhalua kuin se, ettei joku halua eikä uskalla ottaa vastuulleen toisia ihmisiä ja heidän koko elämäänsä. Minusta tuntuu sille, että jälkimmäistä tyypiä haluttaisiin jollain tavalla rangaista, ja hänen tulisi koulia itsensä kokemaan mukavuus norminmukaisesti. Vaikka itse asiassa hän osoittaa suurta vastuullisuutta siinä, että ei "hairahdu" itselleen hyväksi näkemältään tieltä toisten moralisoinnin ja tuomitsevaisuuden myötä. Uskon, ja tiedän, että monet lapsen kanssa onnettomat ovat jättäneet abortin tekemättä juurikin abortinvastustajien manipuloimana ja luullen olevansa vastuullisia synnyttämällä lapsen, jota todella ei halua.
Mitä tarkoittaa se, ettei hyväksy aborttia sellaisen jo tehneeltä? Eikö useampi abortti jo tarkoita, että henkilö ei todellakaan halua lapsia eikä osaa huolehtia vältämättä itsestäänkään. (Minäkään en usko, että kondomi-kierukka-sterilisaatioyhdistelmä pettäisi ainakaan toistuvasti.) Eikö silloin jo yhteiskunnan tulisi maksaa hänen aborttinsa tai olla ainakin tuomitsematta?
Abortti ei ole hyvä jälkiehkäisykeino jo siksikin, että käsittääkseni se voi olla hyvin raskas sekä henkisesti että fyysisesti. Ja uskon, että suuri osa henkisestä kärsimyksestä tulee juuri siitä hyvän ja vastuullisen ihmisen käsityksestä, joka vieläkin kummittelee taustalla vaikka yleinen ilmapiiri onkin hyväksyvämpi kuin vaikka 20 vuotta sitten. Mutta monessakin tilanteessa abortti on varteenotettava jälkiehkäisykeino, usein siihen päätyessä ainoa sellainen.
Loneliness kirjoitti, että sen, joka vanhemmista on täysipäinen (jos kumpikaan) on otettava lapsi vastuulleen. Minustakin olisi hieno ajatus, jos vastuu jakaantuisi tasaisemmin molempien osapuolten kesken, mutta biologisista syistä nainen on aina käytännössä se vastuullisempi tässä asiassa. Minä en suoraan sanottuna uskaltaisi synnyttää ajatellen, että tuo toinen kyllä hoitaa. Loppupeleissä kokisin vastuun olevan joka tapauksessa minulla. (Eri asia ehkä olisi jättää yhteisesti tehty ja haluttu lapsi puolison hoiviin eron sattuessa.)
Olen ehkä ennenkin tässä tai toisessa ketjussa maininnut, että minusta ennemmin synnyttämisen tulisi olla luvanvaraista kuin raskauden keskeytyksen. Vaikka minulla olisi täydellinen parisuhde, rahaa kuin roskaa ja kaikki ulkoiset puitteet kunnossa jos tulisin raskaaksi, tekisin epäilemättä abortin, ellen sitten olisi jo pidempään harkinnut lapsen hankkimista ja todella haluaisi sitä. En koe, että olisin välttämättä kovin hyvä äiti enkä toisaalta luota muidenkaan lapsenkasvatuskykyihin.
Tulipahan pitkä mielenilmaus aamuyön tunteina, mutta vain siksi, että näen hieman punaista kuullessani tarinoita siitä, ettei joku hyväksy aborttia. Henkilökohtaisesti asia ei minua kosketa, mutta ei-toivottujen raskauksien ja rakkaudettoman ympäristön tuloksia olen nähnyt aivan liikaa. Lisäksi en ole koskaan kuullut yhtään minun mielestäni järkevää perustelua abortin vastustamiselle, vaan aina ne ovat olleet joko rankaisevia (mitäs siinä itket, ei lasta tehdessä varmaan itkettänyt, kärsi nyt tekojesi seuraukset...) tai kristillisiä (jokainen elämä on Jumalan lahja ja ansaitsee tulla tarvotuksi läpi sitten minkälaisissa olosuhteissa tahansa..) Näistä kumpikin vaihtoehto on minun moraalikäsitykseni vastainen, ja siksi tuohtumus.
Ja Maybrick, ei tuohtumus henkilökohtaisesti sinulle kertomastasi tarinasta johtuen, vaan yleisesti.
minä myös.