Antiikkiliikkeen ryöstö Helsingissä - kauppias sidottiin ja hakattiin
15.12.2008 15:07, päivitetty 16.12. 15:15
Kaksi miestä ryösti antiikkiliikkeen maanantaina Helsingissä. Ryöstäjät olivat ilmeisesti venäläisiä.
Kello 11.00-11.30 välisenä aikana ryöstettiin Annankatu 12:ssa sijaitsevasta Old Times -antiikkiliikkeestä omaisuutta. Ryöstäjien matkaan lähti mm. erilaisia koruja.
Liikkeeseen tuli kaksi venäjää puhunutta miestä. Miehet sitoivat liikkeessä työskennelleen 55-vuotiaan mieshenkilön sekä pahoinpitelivät tätä lyömällä nyrkeillä kasvoihin.
Pahoinpidelty mies ehti olla sidottuna jonkin aikaa liikkeessä kunnes paikalle tullut asiakas huomasi mitä oli tapahtunut. Uhri kuljetettiin sairaalahoitoon kasvovammojen vuoksi.
Poliisipartioiden etsintätoimenpiteistä huolimatta rikoksentekijät pääsivät pakenemaan, eikä heitä ole toistaiseksi tavoitettu.
Heidän pakosuunnastaan ei ole tässä vaiheessa tarkempaa tietoa. Tarkempaa tietoa ei ole tässä vaiheessa myöskään anastetusta omaisuudesta tai sen määrästä.
Kummatkin ryöstäjät ovat noin 170-175-senttisiä. Ikää miehillä on 35-45 vuotta. Miehet eivät olleet naamoituneina.
Toinen miehistä on tumma ja tukeva, hänen päässään on sininen pipo. Toisella miehellä oli musta vaatetus. Miehillä oli mukanaan yksi tai kaksi kookasta mustaa kassia.
Poliisi pyytää tietoja yleisöltä tuntomerkkeihin sopivista miehistä. Poliisi on kiinnostunut miesten liikkeistä sekä ennen tekoa että teon jälkeen, myös miesten postumissuunnasta halutaan tietoa.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1625998
Antiikkikaupan korusaaliin arvo epäselvä
16.12.2008 10:14
Helsingin rikospoliisi ei ole vielä selvittänyt keskellä kaupunkia maanantaina tapahtunutta antiikkikaupan ryöstöä, jossa 55-vuotias myyjä sidottiin.
- Inventaariota menetyksistä ei vielä ole tehty, kertoi rikoskomisario Mikko Halme Ilta-Sanomille tiistaina.
Poliisin mukaan sairaalaan joutunut myyjä on jo palannut töihin.
Alustavien arvioiden mukaan ryöstäjät puhuivat venäjää. Ryöstö tapahtui Annankadulla keskellä päivää.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1626250
Old Timesin ryöstö 15.12.2008
Helsingin Poliisilaitos
väkivaltarikosyksikkö
25.02.2010 POLIISITIEDOTUS
Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikkö on selvittänyt 15. joulukuuta 2008 Annankatu 12:ssa Old Times nimisessä liikkeessä tapahtuneen ryöstön. Tuolloin liikkeeseen oli tullut kaksi ulkomaalaista miestä, joista toinen alkoi pahoinpidellä omistajaa iskien nyrkillä kasvoihin useita kertoja. Lyöntien voimasta mies oli kaatunut, jolloin käsiin oli laitettu käsiraudat. Kasvojen ympärille ja raajoihin oli kierretty ilmastointiteippiä. Omistaja makasi liikkeen takaosassa hyllyjen takana, jolloin liikkeeseen tullut asiakas ei ollut tilannetta huomannut. Hänelle oli vain englanniksi selitetty, että liike on kiinni 15 minuuttia. Liikkeestä anastettiin hopeisia ja kultaisia esineitä suuri määrä, joiden arvo oli huomattava. Lisäksi vietiin omistajan rahat. Verisen sidotun miehen huomasivat sivulliset katsellessaan näyteikkunoita ja hälyttivät apua ja mies vietiin ambulanssilla sairaalaan saamaan hoitoa.
Tekoon on syyllistynyt kaksi latvialaista miestä, joiden iät olivat 43 ja 52 vuotta. Latviasta saadun tiedon mukaan molemmilla on siellä vahva rikollinen menneisyys. He olivat kotimaassaan tehneet henkirikoksen ja paenneet sitä Suomeen. Suomessa he olivat kaikkiaan neljä päivää ja poistuivat heti ryöstön jälkeen laivalla Tallinnaan. Anastettu omaisuus on myyty kotimaassa. Sittemmin heidät on saatu henkirikoksesta Latviassa kiinni ja ovat juuri nyt siellä vankilassa. Latviassa suoritetuissa kuulusteluissa molemmat kiistävät ryöstön. Tutkintaa on edesauttanut aluksi Latvian poliisin epäilyt, että Suomessa heidän pakomatkallaan oli tapahtunut jotakin, jolloin rikos voitiin kohdentaa. Lisäksi todistajalausunnot ovat edesauttaneet tutkintaa ja se, että miehet yrittävät murtautua samaan liikkeeseen jo 11-12.12.2008, jolloin paikalle jäi lisää todisteita mm toisen dna.
Pöytäkirja on valmis ja lähtee Helsingin käräjäoikeuden syyttäjä Sampsa Hakalalle perjantaina. Määräaikoja ei ole juoksemassa.
Seppo Sillanpää rikoskomisario/tutkinnanjohtaja
Helsinki
http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/ ... D5004C0B19
Pakko oli kasata tälläinen yhteenveto, varsinkin kun juttu tuli ratkaistuksi ja tekijöiksi paljastui kaksi murhaajaa. Siis voinemme olla tyytyväisiä ainakin siitä, että kaupassa olleet selvisivät hengissä ryöstöstä, kun jo tappaneilla ei välttämättä ole kovin korkea kynnys uusia tekoaan.
otsikkoa muokattu
t:mode