Re: 16-v kuolema: Kaupunki ja vaijeri
Lähetetty: Ti Syys 01, 2015 10:50 am
Ai Daniel Craig on käynyt myös haistelemassa seutua, alimmainen kuva.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Ensin syytetään nuoria kaljoittelusta ja sitten tyhmyydestä ym. ja ei tekstissä puhuta mistään ajattelemattomuudesta, joka olis jo ollut vähän asiallisempi muoto puhua tästä nuorten anteeksi "kersojen" onnettomuuteen johtaneesta toiminnasta. Lue teksti (ja pari muuta aikaisempaa) huolella ja ajattele miltä niitä tuntuisi lukea jos kyse olisi omasta sukulais "kersasta". Ei koko juttua voi sysätä pelkästään nuorien syyksi mitä osoittaa jo (syystä!) poliisin käynnistämä tutkimus kuolemantuottamuksesta, kyse tässä tutkinnassa ei ole siis ole mistään pelkästä riittämättömästä kieltotaulujen käytöstä.Destiny kirjoitti:Tytöt toimivat todella tyhmäsi ja väärin, ei se silti poista sitä, että tapahtuma oli valitettava ja surullinen. Kyse on siitä, onko tässä syytä hakea syyllistä ulkopuolelta. Täytyy muistaa, että ihmisillä itsellään on myös vastuu omista tekemisistään ja valinnoistaan. Joskus ne menevät pieleen ja se on velitettavaa, muttei kenenkään muun syy.Jinx kirjoitti:Täällä me viisaat, aina ja joka paikassa lainkuuliaiset sekä sääntöjä tottelevat ja kaikkia turhia riskejä välttelevät aikuiset sysäämme kaiken vastuun tästä surullisesta tapahtumasta 16- vuotialle lapsille ja hoemme kuinka väärin ja tyhmästi tytöt ovat toimineet. Sitten vielä kehtaamme tämän jälkeen osoittaa surunvalitteluja omaisille, vastenmielistä!jeffersson kirjoitti:Pilkkopimeässä laskemaan persmäkeä hyppyrimäkeen. Alueella asiaton oleskelu kielletty kylteillä, myös jo nuoren maalaisjärjen mukaan. Pussikaljaa,bileet ja kersat koolla. Ei tämän yhtälön tulos yllätä.
Hyppyrimäki ei ole mikään yleinen oleskelu- tai läpikulkupaikka,kenenkään kauppareissu tai lenkkipolku ei kulje hyppyrimäen läpi tai siitä alas liukuen. Eikä varsinkaan pimeällä. Vaijerin tarkoitus oli lähinnä tyssätä mopopoikien ja -tyttöjen kaasuttelut jo mäkeä YLÖS ja estää järjetön muovimäen rikkominen sen oikeilta ja asiallisilta käyttäjiltä.
Ihmisiä on näköjään yleisesti ja alunperin pidetty niin fiksuina, ettei kukaan saisi pieneen päähänsä kuningasideaa laskea mäkihyppyyn tarkoitettua mäkeä alas perseellään. Ja pimeässä. Varmaan se mahdollisuus on kuitenkin sanottu ääneenkin. Vaan tuskinpa vaijeria asennettaessa on mittailtu että : joo,persmäkeä laskevan kaula katkeaa just tältä kohti. Tähän kohtaa vaijeri! On luotettu ihmisten omaan järjenkäyttöön ja vastuunottoon. Näköjään turhaan sittenkin. Amerikan malliin: kaikki kielletty pitäisi erikseen olla isolla kirjotettuna. Muuten kaikki mikä ei erikseen ole kiellettyä, on sallittua. Ja käräjillä tavataan.
En usko että edes Duudsonit tekisivät jotakin näin typerää, hekin sentään taitavat selvittää kohellustensa riskit etukäteen.
Nuoruus ja yltiöpäisyys - kukaan ei kuitenkaan ole kuolematon.
Jaksamista omaisille.
Miksi emme kehtaisi osoittaa surunvalitteluja ja osanottoa omaisilla, veikka tapahtuma olisikin johtunut nuorten ajattelemattomuudesta? Yhtä tuskallinen menetys on vanhemmille ja yhtä valitettava tapahtuma, joten järki käteen.
Tutkinnan ansiosta voidaan ehkä välttää vaikkapa edes yksi tuleva ihmishengen menetys. Tärkein asia ei ole syyllisen löytäminen. Kun tehdään poliisitutkinta, niin jatkossa entistä vakavammin mietitään, onko tällaisille "ansoille" jotain turvallisempaa vaihtoehtoa.hedelmälaatikko kirjoitti:En oikein ymmärrä miksi pitää jotain syyllistä etsiä.
...
Ilman kylttejä toi mäenlaskutilanne olisikin toinen, mutta kun kaikki tiesi että siellä on vaijeri ja siinä kohdin pitää laskea pää alas.
Yritetäänpä tsempata sen logiikan kanssa. Jos vaijeri olisi estänyt mäessä mopoilun 20 vuoden ajan, se ei suinkaan olisi ollut turha vaan tehnyt tehtävänsä ja mahdollisesti suojellut ihmisiä vammautumisilta jo pitkän ajan.ruubeni kirjoitti: Jos vaijeri on ollut paikallaan toistakymmentä vuotta, niin eihän silloin mäessä ole mopoilla eikä autoilla ajettu ~20 vuoteen...vaijeri on ollut turha.
Haluatko ruubeni kertoa oman näkemyksesi, millä tavalla nuoria ihmisiä sinun mielestäsi pitäisi estää vahingoittamasta itseään ja niitä henkilöitä, jotka käyttävät muovimäkeä asiallisesti siihen tarkoitukseen, johon se on tarkoitettukin? Olisiko sinulla lisäksi joku ehdotus siitä, miten näkemyksesi mukaiset toimet rahoitettaisiin?ruubeni kirjoitti: Ilkivalta on ollut pelkkä tekosyy ...
Eli se nyt rakennettava aita ei mielestäsi ole ok?ruubeni kirjoitti:...rakennetaan aidattuja harrastusalueita...
Millaisia käytännönjärjestelyjä muuten ehdottaisit muovimäen käyttöpolitiikaksi? Jos käyttäjän ei mielestäsi tarvitsisi maksaa lainkaan harrastamisensa kustannuksista, niin keneltä ehdottaisit rahat otettavan?ruubeni kirjoitti: ...joita voi käyttää vain kuulumalla johonkin seuraan joka vuokraa käyttöaikaa kaupungilta...
Kuvista näkyy selvästi, että ne ovat mäen yläpäästä. Yhtään kuvaa mäen alta ei ole otettu, miksiköhän?sine qua non kirjoitti: Jaha. Alla näkyvät kuvat ovat siis tuosta mäen yläpään vaijerista? Missä se mäen alla oleva vaijeri sijaitsee, jos sitä ei näy noissa kuvissa? Löytäisitkö siitä kuvaa tai osaisitko selittää sen sijainnin vaikka näiden alla olevien kuvien avulla?
Jos nuo tänne kopioidut uutiset olisit lukenut, niin tietäisit siellä alapäässä olleen vaijerin:Rikoskomisario Jari Nikosen mukaan 16-vuotiaan tytön surmannut vaijeri murtui vasemmalta puoleltaan ennen kuin kaksi muuta tyttöä osuivat siihen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015083 ... 1_uu.shtml
ps. Yhdessäkään uutisessa ei ole taidettu väittää, että vaijeri olisi ollut KESKELLÄ RINNETTÄ, kuten täällä monessa viestissä väitetään olleen...Ilta-Sanomat esitti liikuntaviraston osastopäällikkö Stefan Fröbergille kuusi kysymystä hyppymäestä ja sen turvatoimista.
Kauanko vaijeri on ollut hyppyrimäessä?
– Arviolta 40 vuotta. Ihan niistä ajoista lähtien, kun mäki on rakennettu. Siellä on itse asiassa kaksi vaijeria: toinen on mäen yläpäässä estämässä, ettei mäestä tulla alas ja toinen on alhaalla, ettei mäkeä lähdetä ajamaan ylös.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 85748.html
Meinaatko ihan tosissasi, että pelkkä vaijeri estää sen, että mäen kuntoa ei muuten tarvitse tarkastaa ennen kuin siitä hypätään ja siitä sitten vaan hypätään? Ja ettei sinne esimerkiksi joku elukka voisi paskantaa aiheuttaen samat vauriot kun tuota aluettahan ei ole mitenkään aidattu? Täytyyhän se vaijerikin muistaa poistaa ennen hyppäämistä...Destiny kirjoitti:Vaijeri ei nyt ollut paras mahdollinen ratkaisu. Kyseessä on muovimäki, jossa käy hyppääjiä harjoittelemassa kesälläkin. Entä jos mäkihyppääjä olisi kuollut kaaduttuaan nuorison paskottua mäen muovipinnan esim. autolla tai mopolla? Kyllä siitä olisi tullut huutoa, kun nuori urheilijalupaus menehtyy (kuten nytkin) ja olisi kirottu nuoriso ja vaadittu kaikenmaailman aidat ja ehkä vaijeritkin. Ei se muovi kestä ja kun suksilla tullaan rikottuun pintaan tulee (myös) pahaa jälkeä. Eiköhän tarkoitus ollut välttää tällainen onnettomuus, ei vaan tultu ajatelleeksi, että mäestä lasketaan myös persmäkeä.
Kenen lie on mäki ja kuka maksaa, mutta nyt ainakin löytyy rahaa aitaan.
Ei ole ajettu 20 vuoteen,juurikin se vaijerin takia. toki hulluhan se on joka tuollaista suunnitelee laitaa mäkeen..ruubeni kirjoitti:Haastatteluissa vaijeria on perusteltu ilkivallan, mopojen ja offroad autojen esteenä. Jos vaijeri on ollut paikallaan toistakymmentä vuotta, niin eihän silloin mäessä ole mopoilla eikä autoilla ajettu ~20 vuoteen. Jos on niin vaijerihan on täytynyt katkaista ennen ajamista ja ollut näin ollen täysin turha.
Kyseessä on tsurnalistinen menettely. Jos joku kuolee laskettuaan vaijeriin, niin juttuun on kiva saada vaijerin kuva. Jos laskija katkaisi vaijerin, niin otetaan kuva jostain toisesta vaijerista.Rescuer kirjoitti: Kuvista näkyy selvästi, että ne ovat mäen yläpäästä. Yhtään kuvaa mäen alta ei ole otettu, miksiköhän?
Kannattaa joskus käydä katsomassa, miltä muovimäen alastulorinne näyttää ja miten helppo siitä on silmämääräisesti löytää ja kammata mahdollinen lasimurska ja muu ryönä sekä yön aikanan aiheutetut vauriot. Laskeminen on hengenvaarallista, jos lähtöoletus on, että ihmisten on ihan ookoo teutaroida paikalla öisin.Evil Lindros kirjoitti:... niin ei siitä kukaan toivottavasti pääse laskemaan ilman, että sen kunto ainakin päällisin puolin ensin tarkistetaan tai muuten toiminta todella olisikin hengenvaarallista.
Olen kyllä lukenut uutiset, joissa on puhuttu kahdesta vaijerista, sekä ylhäällä että alhaalla olevasta. Kuvat vain havainnollistavat, että tämä alastulorinteen yläosassakaan oleva vaijeri ei ole aivan alastulorinteen alussa vaan jonkun matkaa alaspäin kohdassa, jonka jälkeen rinne lähtee jyrkkenemään. Näkemättä en siis menisi tekemään päätelmää, että alavaijerikaan on ollut aivan alhaalla rinteessä, vaikka se todennäköistä voi ollakin. Ilmeisesti sinäkään et sitten tiedä tarkkaan, missä se toinen vaijeri kulkee/on kulkenut. Vai tiedätkö?Rescuer kirjoitti:Kuvista näkyy selvästi, että ne ovat mäen yläpäästä. Yhtään kuvaa mäen alta ei ole otettu, miksiköhän?sine qua non kirjoitti: Jaha. Alla näkyvät kuvat ovat siis tuosta mäen yläpään vaijerista? Missä se mäen alla oleva vaijeri sijaitsee, jos sitä ei näy noissa kuvissa? Löytäisitkö siitä kuvaa tai osaisitko selittää sen sijainnin vaikka näiden alla olevien kuvien avulla?
Ja jos joskus olet mäkihypyn alastulorinteen nähnyt, niin tiedät ettei niissä keskellä ole tuollaista loivaa kohtaa kuin missä tuo kuvassa oleva vaijeri on. Ja tuohon vaijeriin eivät ole laskeneet, koska vauhti ei olisi ehtinyt kehittyä riittävän kovaksi. Sitä paitsi kuvissa jossa vaijeri näkyy se on ehjä jaJos nuo tänne kopioidut uutiset olisit lukenut, niin tietäisit siellä alapäässä olleen vaijerin:Rikoskomisario Jari Nikosen mukaan 16-vuotiaan tytön surmannut vaijeri murtui vasemmalta puoleltaan ennen kuin kaksi muuta tyttöä osuivat siihen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015083 ... 1_uu.shtmlps. Yhdessäkään uutisessa ei ole taidettu väittää, että vaijeri olisi ollut KESKELLÄ RINNETTÄ, kuten täällä monessa viestissä väitetään olleen...Ilta-Sanomat esitti liikuntaviraston osastopäällikkö Stefan Fröbergille kuusi kysymystä hyppymäestä ja sen turvatoimista.
Kauanko vaijeri on ollut hyppyrimäessä?
– Arviolta 40 vuotta. Ihan niistä ajoista lähtien, kun mäki on rakennettu. Siellä on itse asiassa kaksi vaijeria: toinen on mäen yläpäässä estämässä, ettei mäestä tulla alas ja toinen on alhaalla, ettei mäkeä lähdetä ajamaan ylös.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 85748.html
Tuo korostettu kohta pisti silmään, siinä tavallaan kumotaan se perustelu että vaijeri olisi siksi laitettu koska alueella on tehty ilkivaltaa ja mäessä ajettu ajoneuvoilla, koska jos vaijeri on laitettu paikoilleen heti mäen rakentamisen jälkeen 40 vuotta sitten, niin milloin tuo ilkivaltainen mäessä ajelu sitten on tapahtunut...?Rescuer kirjoitti:Jos nuo tänne kopioidut uutiset olisit lukenut, niin tietäisit siellä alapäässä olleen vaijerin:ps. Yhdessäkään uutisessa ei ole taidettu väittää, että vaijeri olisi ollut KESKELLÄ RINNETTÄ, kuten täällä monessa viestissä väitetään olleen...Ilta-Sanomat esitti liikuntaviraston osastopäällikkö Stefan Fröbergille kuusi kysymystä hyppymäestä ja sen turvatoimista.
Kauanko vaijeri on ollut hyppyrimäessä?
– Arviolta 40 vuotta. Ihan niistä ajoista lähtien, kun mäki on rakennettu. Siellä on itse asiassa kaksi vaijeria: toinen on mäen yläpäässä estämässä, ettei mäestä tulla alas ja toinen on alhaalla, ettei mäkeä lähdetä ajamaan ylös.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 85748.html