Sivu 7/68
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: To Joulu 21, 2017 7:44 am
Kirjoittaja Pieni liekki
Mikki Hiiri kirjoitti:muk kirjoitti:Pieni liekki kirjoitti:
Olisiko tarkastuskaivon pätkässä ollut vesi jäätynyt, jos kätkö olisi ollut maassa pidempään? Jos vesi olisi jäätynyt, niin olisiko jään paineen pitänyt saada ämpärin kansi pois paikoiltaan, mikäli ämpäri itsessään ei olisi haljennut.
Kysymys oli ilmeisesti osoitettu minulle. En ole ämpäriasiantuntija. Mielipiteeni on, että mikäli kuvissa näkyvä vesi on kondenssivettä, kätkö on ollut paikallaan kauan. Pienen vesimäärän jäätyminen kätkön pohjalla ei mielestäni johda, että ämpäri varmasti halkeaisi (tai varsinkaan että kansi aukeaisi).
Jos tätä oikeasti KRP tutkisi, tästä olisi tehty jo rekonstruktio eli ämpäri olisi nyt kaivettu samalle tontille ja katsottu keväällä, missä kunnossa se olisi ollut sekä sisällä olevat paperit? Siinä olisi myös selvitetty sen tontin vieressä huumepoliisin kameroiden poiston jälkeen käyneen taksin datayhteys sekä mahdollisesti kyydissä olevan henkilöisyys tolppa-/datayhteysperusteella, joka on mahdollisesti käynyt tontilla samaan aikaan?
En usko, että ko. tutkimusta on tehty tai edes ajateltu ko. asiaa, koska syyllisyystutkinta on etusijalla.
Ei kai tuossa mitään rekonstruktioita enää tässä vaiheessa tarvita. Onko ne kaikki henkilöt puhuteltu, joiden sormenjälkiä oli rahakätkössä olleissa rahoissa? Mitkä olivat näiden henkilöiden keskinäiset yhteydet toisiinsa? Ketkä poliisissa ovat olleet näiden henkilöiden kanssa tekemisissä? Mitä on arveltu rahojen alkuperäksi? Mikä on tuonut juuri nämä setelit yhteen?
Luulisi, että on olemassa useampi henkilö, jotka hyvinkin tietävät, kuka rahakätkön Aarnion Porvoon rakennustyömaalle on väsännyt.
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: To Joulu 21, 2017 10:02 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... in/5100864
R
ahat oli kätketty Aarnion rakenteilla olleen omakotitalon pihalla olleeseen pengerrykseen. Viime keväänä löydetyssä kätkössä oli käteistä rahaa 64 800 euroa ja ne olivat 100, 200 ja 500 euron seteleinä.
Seteleistä löydettiin kaikkiaan seitsemät sormenjäljet, joista yhdetkään eivät kuuluneet Aarniolle. Ainakin osalla sormenjälkensä jättäneistä epäillään olevan yhteyksiä liivijengeihin.
Kukaan miehistä ei osaa kertoa, miten jäljet ovat päätyneet Aarnion tontilta löytyneisiin seteleihin. He eivät myöskään kuulustelujen mukaan tunteneet Aarniota.
Yksi arveli, että hän on saattanut maksaa kyseessä olevalla 100 euron setelillä 77 gramman hasiserän, mutta piti todennäköisempänä, että hän maksoi huume-erän pienemmillä rahoilla.
Autokauppaa tekevä mies puolestaan arvioi, että hänen sormenjälkensä ovat saattaneet joutua 500 euron seteliin auton myynnin yhteydessä.
Yksi seitsikosta sanoi tuntevansa Aarnion rikoskumppaniksi epäillyn entisen jengipomo Keijo Vilhusen. Hän arvioi, että on saattanut antaa tälle 500 euron setelin, mutta piti sitä epätodennäköisenä.
Neljällä muulla ei ollut poliisin kuulusteluissa mitään käsitystä siitä, miten heidän sormenjälkensä ovat päätyneet kätkön seteleihin.
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: To Joulu 21, 2017 10:11 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
ihmettelen Aarnion selitystä siitä jossain autotallissa olleesta videokasetin sisältä löytyneestä kahdesta viissatasesta, jos hän todellakin on sanonut niiden olleen jotain vasikoille maksamista tms tarkoitusta varten. Kuka ihmeen vasikka haluaisi äärimmäisen huomiota herättävän viidensadan euron setelin, jolla hädin tuskin voi kaupassa maksaa? Ylipäätään rikolliset, jos mahdollista, käyttävät normaaleja pieniä seteleitä. Varmaan nyt joku pummi narkkarivasikka pystyy viidensadan setelillä tekemään yhtään mitään, kun Siwan kassakin pistää miehen heti merkille.
Ja jos Aarnio ei halunnutkaan antaa koko viissatasta, niin olettiko hän, että vasikka antaa rahasta takaisin? Viidensadan euron seteli on äärimmäisen epäkäytännöllinen maksuväline.
Ihan ihme selitys.
No, en tietenkään ole viranomaistoiminnan enkä alamaailman kiemuroista selvillä...
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: To Joulu 21, 2017 7:15 pm
Kirjoittaja lech
Kuolemannaakka kirjoitti:ihmettelen Aarnion selitystä siitä jossain autotallissa olleesta videokasetin sisältä löytyneestä kahdesta viissatasesta, jos hän todellakin on sanonut niiden olleen jotain vasikoille maksamista tms tarkoitusta varten. Kuka ihmeen vasikka haluaisi äärimmäisen huomiota herättävän viidensadan euron setelin, jolla hädin tuskin voi kaupassa maksaa? Ylipäätään rikolliset, jos mahdollista, käyttävät normaaleja pieniä seteleitä. Varmaan nyt joku pummi narkkarivasikka pystyy viidensadan setelillä tekemään yhtään mitään, kun Siwan kassakin pistää miehen heti merkille.
Ja jos Aarnio ei halunnutkaan antaa koko viissatasta, niin olettiko hän, että vasikka antaa rahasta takaisin? Viidensadan euron seteli on äärimmäisen epäkäytännöllinen maksuväline.
Ihan ihme selitys.
No, en tietenkään ole viranomaistoiminnan enkä alamaailman kiemuroista selvillä...
Onko niin, että sadan, kahdensadan ja viidensadan seteleitä käsitellään hansikkaat kädessä painopaikasta pankkiin ja kassaneidillä on hansikkaat kädessä, kun menet nostamaan rahaa? Rahakätkön seteleistä löytyi seitsemän ihmisen sormenjäljet. Luulisi, että seteleissä olisi kymmenien ihmisten sormenjäljet, ainakin satasissa.

Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: To Joulu 21, 2017 10:30 pm
Kirjoittaja Mikki Hiiri
Jos tätä oikeasti KRP tutkisi, tästä olisi tehty jo rekonstruktio eli ämpäri olisi nyt kaivettu samalle tontille ja katsottu keväällä, missä kunnossa se olisi ollut sekä sisällä olevat paperit? Siinä olisi myös selvitetty sen tontin vieressä huumepoliisin kameroiden poiston jälkeen käyneen taksin datayhteys sekä mahdollisesti kyydissä olevan henkilöisyys tolppa-/datayhteysperusteella, joka on mahdollisesti käynyt tontilla samaan aikaan?
En usko, että ko. tutkimusta on tehty tai edes ajateltu ko. asiaa, koska syyllisyystutkinta on etusijalla.[/quote]
Ei kai tuossa mitään rekonstruktioita enää tässä vaiheessa tarvita. Onko ne kaikki henkilöt puhuteltu, joiden sormenjälkiä oli rahakätkössä olleissa rahoissa? Mitkä olivat näiden henkilöiden keskinäiset yhteydet toisiinsa? Ketkä poliisissa ovat olleet näiden henkilöiden kanssa tekemisissä? Mitä on arveltu rahojen alkuperäksi? Mikä on tuonut juuri nämä setelit yhteen?
Luulisi, että on olemassa useampi henkilö, jotka hyvinkin tietävät, kuka rahakätkön Aarnion Porvoon rakennustyömaalle on väsännyt.[/quote]
Kyllä rekonstruktio olisi hyvä tehdä, että tiedetään onko rahakätkö tehty Maalis-Huhtikuussa samana vuonna vai väitettynä ajankohtana eli puoli vuotta aiemmin aikaisintaan. Siinä nähdään, miten rahat käyttäytyvät kosteassa säilytyksessä ja kestääkö muoviämpäri talvipakkasia, koska sitä rahakätköä ei ollut kaivettu routarajan alapuolelle, vaan ihan pintaan.
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: Pe Joulu 22, 2017 9:59 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
lech kirjoitti:
Onko niin, että sadan, kahdensadan ja viidensadan seteleitä käsitellään hansikkaat kädessä painopaikasta pankkiin ja kassaneidillä on hansikkaat kädessä, kun menet nostamaan rahaa? Rahakätkön seteleistä löytyi seitsemän ihmisen sormenjäljet. Luulisi, että seteleissä olisi kymmenien ihmisten sormenjäljet, ainakin satasissa.

Tätä olen täällä ihmetellyt. Joku vastasi, että nuo havaitut sormenjäljet oli rikollisten sormenjälkiä, ja muista/tuntemattomista ei vain ole kerrottu. Siksi peräänkuulutin KRP:n alkuperäistä lausuntoa, montako tuntematonta sormenjälkeä löytyi, kun sellaisista ei ole kuitenkaan yleisölle kerrottu. Ei ole vielä kukaan sellaista lausuntoa tänne postannut.
Ja olisiko järkevää verrata näitä mahdollisia tuntemattomia sormenjälkiä esim Hollannin poliisin rekisteriin, niin saataisiin joku yhteys sinne Hollantiinkin. Pari sormeilijaa oli kuulemma virolaisia.
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: Pe Joulu 22, 2017 10:02 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Mikki Hiiri kirjoitti:
Kyllä rekonstruktio olisi hyvä tehdä, että tiedetään onko rahakätkö tehty Maalis-Huhtikuussa samana vuonna vai väitettynä ajankohtana eli puoli vuotta aiemmin aikaisintaan. Siinä nähdään, miten rahat käyttäytyvät kosteassa säilytyksessä ja kestääkö muoviämpäri talvipakkasia, koska sitä rahakätköä ei ollut kaivettu routarajan alapuolelle, vaan ihan pintaan.
Joku asianharrastaja voisi tehdä kotonaan leikkiseteleillä vastaavan kokeen... rupee olemaan kiire jo. Tarkat kuvat kätkemisvaiheesta ja samanlaiset olosuhteet ja materiaalit. Huhtikuussa sitten kaivaa ylös ja katsoo, onko "setelit" tuoreita ja kumilenkki joustava ja ämpäri ehjä.
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: Pe Joulu 22, 2017 11:27 am
Kirjoittaja Rescuer
^Normaalit kumilenkit ainakin haurastuvat pakastimessa todella nopeasti...
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: Pe Joulu 22, 2017 1:26 pm
Kirjoittaja Nimby
Ei setelit maakätkössä happane tai mätäne vaikka ei olisi ämpäriäkään suojana. Jonninjoutavaa aarnioleirin propagandaa taas sivutolkulla.
Tuossa jutussa kerkesi mittava summa olemaan maastossa talven yli eikä näytä edes kuminauhat kärsineen vaurioita. ei edes ämpäriä suojana. Ja kyseessä itse Jeesuksen eli aarnion ryhmän tutkima juttu.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000310440.html
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: Pe Joulu 22, 2017 1:37 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Nimby kirjoitti:Ei setelit maakätkössä happane tai mätäne vaikka ei olisi ämpäriäkään suojana. Jonninjoutavaa aarnioleirin propagandaa taas sivutolkulla.
Tuossa jutussa kerkesi mittava summa olemaan maastossa talven yli eikä näytä edes kuminauhat kärsineen vaurioita. ei edes ämpäriä suojana. Ja kyseessä itse Jeesuksen eli aarnion ryhmän tutkima juttu.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000310440.html
Kuinka sinun mielestäsi nämä henkilöt ovat verkostoituneet keskenään, joiden sormenjälkiä oli havaittavissa Aarnion kiinteistöllä olleesta rahakätköstä löytyneissä seteleissä? Miten sinun mielestäsi nämä eri henkilöiden sormenjäljillä varustetut setelit ovat kulkeutuneet yhteen ja samaan paikkaan? Onko seteleistä löytyneitä tuntemattomaksi jääneitä sormenjälkitunnisteita verrattu kansainvälisiin sormenjälkirekistereihin?
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: Pe Joulu 22, 2017 3:26 pm
Kirjoittaja Rescuer
Nimby kirjoitti:Ei setelit maakätkössä happane tai mätäne vaikka ei olisi ämpäriäkään suojana. Jonninjoutavaa aarnioleirin propagandaa taas sivutolkulla.
Niin, tuossahan ne olivat tiukasti muoviin käärittynä, sen jälkeen teipattuna tukevasti pakausteipillä jonka jälkeen pakattu vielä muovipussiin... Mihin tuossa olisi ämpäriä tarvittu, täysin vesitiiviissä paketissa?
Tyypillistä KRP-fanien disinformaatiota.
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: Pe Joulu 22, 2017 5:26 pm
Kirjoittaja oldstyle
Nimby kirjoitti:Ei setelit maakätkössä happane tai mätäne vaikka ei olisi ämpäriäkään suojana. Jonninjoutavaa aarnioleirin propagandaa taas sivutolkulla.
Tuossa jutussa kerkesi mittava summa olemaan maastossa talven yli eikä näytä edes kuminauhat kärsineen vaurioita. ei edes ämpäriä suojana. Ja kyseessä itse Jeesuksen eli aarnion ryhmän tutkima juttu.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000310440.html
Helsingin huumepoliisin tekemä LAVASTUS! Ei rahat voi säilyä maan alla, ja sitäpaitsi ei ole mitään todisteita että rahat olisi hankittu laittomin keinoin. Missä on ne 3000kg hasista? Onko poliisi saanut takavarikoitua 3000kg? Mitään todisteita ei ole. Selvä lavastus. Miksi rikollisnerot olisivat haudanneet rahat sellaiseen paikkaan mistä poliisi löytää ne?
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: Pe Joulu 22, 2017 8:42 pm
Kirjoittaja muk
Rescuer kirjoitti:Nimby kirjoitti:Ei setelit maakätkössä happane tai mätäne vaikka ei olisi ämpäriäkään suojana. Jonninjoutavaa aarnioleirin propagandaa taas sivutolkulla.
Niin, tuossahan ne olivat tiukasti muoviin käärittynä, sen jälkeen teipattuna tukevasti pakausteipillä jonka jälkeen pakattu vielä muovipussiin... Mihin tuossa olisi ämpäriä tarvittu, täysin vesitiiviissä paketissa?
Tyypillistä KRP-fanien disinformaatiota.
Tämä. Alla tummennettu teksti on olennainen asia, ei että kirjoittaja on Harri Nykänen. Huomio pätee mm. tähän huumepoliisin löytämään maastokätköön. Uskomaton tuuri muuten Piipolla ja kumppaneilla, kun tuo metallisankainen ämpäri kukkapenkissä ei olisi syyttäjän ja oikeuden mukaan koskaan voinut löytyä.
"Syyttäjän mukaan kätkö oli ammattimaisesti tehty. Ei ollut. Rahat oli heitetty sangon pohjalle sellaisenaan.
Käytännössä kaikissa poliisin löytämissä maastokätköissä rahat on suojattu vielä muovikääreellä, muuten kosteus ja home saattavat turmella ne. Lisäksi rahasangossa oli metallisanka, joten sen olisi löytänyt helposti metallinpaljastimella."
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: Pe Joulu 22, 2017 8:53 pm
Kirjoittaja lech
oldstyle kirjoitti:Nimby kirjoitti:Ei setelit maakätkössä happane tai mätäne vaikka ei olisi ämpäriäkään suojana. Jonninjoutavaa aarnioleirin propagandaa taas sivutolkulla.
Tuossa jutussa kerkesi mittava summa olemaan maastossa talven yli eikä näytä edes kuminauhat kärsineen vaurioita. ei edes ämpäriä suojana. Ja kyseessä itse Jeesuksen eli aarnion ryhmän tutkima juttu.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000310440.html
Helsingin huumepoliisin tekemä LAVASTUS! Ei rahat voi säilyä maan alla, ja sitäpaitsi ei ole mitään todisteita että rahat olisi hankittu laittomin keinoin. Missä on ne 3000kg hasista? Onko poliisi saanut takavarikoitua 3000kg? Mitään todisteita ei ole. Selvä lavastus. Miksi rikollisnerot olisivat haudanneet rahat sellaiseen paikkaan mistä poliisi löytää ne?
Rahat voi säilyä maan alla vaikka kolmekymmentä vuotta, jos ne pakattu oikein. Aarnion kätkö oli huono ja luulen tämän takia, että se oli lavastus.
Re: Porvoon tontilta löytynyt rahakätkö
Lähetetty: Pe Joulu 22, 2017 9:54 pm
Kirjoittaja oldstyle
muk kirjoitti:
Tämä. Alla tummennettu teksti on olennainen asia, ei että kirjoittaja on Harri Nykänen. Huomio pätee mm. tähän huumepoliisin löytämään maastokätköön. Uskomaton tuuri muuten Piipolla ja kumppaneilla, kun tuo metallisankainen ämpäri kukkapenkissä ei olisi syyttäjän ja oikeuden mukaan koskaan voinut löytyä.
"Syyttäjän mukaan kätkö oli ammattimaisesti tehty. Ei ollut. Rahat oli heitetty sangon pohjalle sellaisenaan. Käytännössä kaikissa poliisin löytämissä maastokätköissä rahat on suojattu vielä muovikääreellä, muuten kosteus ja home saattavat turmella ne. Lisäksi rahasangossa oli metallisanka, joten sen olisi löytänyt helposti metallinpaljastimella."
Näin siis Aarnion sanojen mukaan. Mitään todisteita tuosta rahojen käärimisestä muoviin ja homehtumisesta ei tietenkään ole. Ei myöskään mitään faktaa siitä etsiikö poliisi maastokätköjä metallinpaljastimilla, ja millaisilla.