Heikki oli rattijuoppo, ja hän vei mukanaan kaksi viatonta ihmistä
Rattijuopot ärsyttävät Mäntyharjussa sekä asukkaita että poliiseja. Poliisin mukaan Mäntyharju ei kuitenkaan ole poikkeuksellinen villi länsi, vaan päissään ajatetaan joka kirkonkylällä.

- Onnettomuuspaikka sijaitsee noin neljän kilometrin päässä Mäntyharjun keskustasta. (KUVA: SAMI KERO / HS)
- Onnettomuuspaikka_Ilmakuva.jpg (80.29 KiB) Katsottu 5093 kertaa
ASVALTISSA näkyy pitkät tummat jäljet. Kallioon on kirjoitettu punaisella maalilla kaksi nimeä sekä päivämäärä 19. heinäkuuta 2018.
Tähän kohtaan Varpasentiellä päättyi keskisuomalaisen pariskunnan elämä. He olivat Etelä-Savossa Mäntyharjussa sattumalta, matkalla kotiin.
Samaan kohtaan päättyi myös vuonna 1971 syntyneen mäntyharjulaisen Heikin elämä.
Heikki oli rattijuoppo.
ONNETTOMUUS tapahtui torstaina kello 12.45, mutta siihen johtanut tapahtumaketju alkoi jo viikkoa aiemmin. Silloin Heikki osti auton.
Heikki oli syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen edellisen kerran yhdeksän kuukautta aiemmin lokakuussa. Hän oli ajanut poliisia karkuun Varpasentietä pitkin. Poliisi oli pysäyttänyt hänet ajamalla autoon kiinni.
Nyt käräjäoikeuden langettama ajokielto oli päättynyt. Ajo-oikeutta Heikillä ei vielä ollut, sillä hän ei ollut hakenut ajokorttiaan takaisin. Silti hän ei malttanut pysyä pois uuden autonsa ratista.
Jo tiistaina poliisi sai ensimmäiset ilmoitukset autolla liikkuneesta humalaisesta Heikistä.
TUIJA istuu rivitaloasuntonsa sohvalle lähellä Mäntyharjun keskustaa. Tuuletin heiluttaa valkoisia verhoja.
Heikki yöpyi täällä usein, hän kertoo. Heikki oli Tuijan luona myös tiistaina, kunnes Tuija pyysi häntä lähtemään.
”Hikeennyin juomiseen ja laitoin hänet käpsimään”, Tuija sanoo.
”Hän oli ostanut auton halvalla ja oli myymässä sitä eteenpäin. Hän oli niin onnellinen siitä autosta. Hänhän oli ajanut joskus ralliakin.”
Yöllä Tuija havahtui siihen, että Heikki oli autossaan ja soitti musiikkia tien toisella puolella paikallisen pienpanimon ravintolan pihalla.
Tuija soitti poliisit, koska tiesi Heikin olevan humalassa. Ilmoituksen teki myös Nilkko Brewingin ravintolan henkilökunta. He eivät uskaltaneet itse mennä sanomaan Heikille mitään, koska ajattelivat, että hän saattaa olla humalassa arvaamaton.
Kahdelta aamuyöllä poliisipartio otti Heikin kiinni. Hänet vietiin putkaan törkeästä rattijuopumuksesta epäiltynä. Keskiviikkoaamuna häntä kuulusteltiin ja päästettiin vapaaksi. Auto ei ollut vielä siirtynyt Heikin nimiin.
TORSTAINA Heikki oli Mäntyharjun keskustassa toisen tuttavansa luona juopottelemassa. Puolenpäivän aikoihin poliisi sai taas ilmoituksen Heikistä.
Sivullinen oli nähnyt humalaisen Heikin nousevan autoonsa. Poliisipartio lähti matkaan heti.
Kun se ehti paikalle, Heikki oli jo lähtenyt ajamaan. Partio etsi häntä pitkin Mäntyharjun keskustaa ja myös Tuijan kodin edestä. Sitten se näki Heikin auton Tokmannin lähellä.
Myös Heikki huomasi poliisit. Hän lähti heti pakoon.
Hän koukkasi pyörätietä pitkin ja lähti ajamaan hurjaa vauhtia Varpasentietä kohti Suomenniemeä.

- Mäntyharju_kartta.jpg (89.52 KiB) Katsottu 5093 kertaa
Poliisipartio lähti seuraamaan Heikkiä. Se pysytteli vähän kauempana, koska Heikki ajoi niin lujaa.
Pitkän suoran päässä, noin neljä kilometriä lähtöpaikasta Heikki törmäsi autollaan ensin edellä ajaneen auton perään.
Autoa ajoi mäntyharjulainen kuusikymppinen nainen ja kyydissä oli hänen pieni lapsenlapsensa. Heidän autonsa sinkoutui pois tieltä.
Heikin auto heilahti vastaantulevien kaistalle ja törmäsi keskisuomalaisen pariskunnan autoon.
Isoäiti ja lapsenlapsi eivät poliisin mukaan loukkaantuneet vakavasti, mutta keskisuomalaisella pariskunnalla ei ollut mitään mahdollisuuksia selvitä törmäyksestä elossa.
MÄNTYHARJUSSA heinäkuisesta kolarista on puhuttu paljon. Monet toivovat, että se hillitsisi rattijuoppoja ainakin hetkellisesti.
Paikallinen baarimikko arvioi, että Mäntyharjusta löytyy enemmän sellaisia ihmisiä, jotka ovat joskus soittaneet poliisit rattijuopon perään, kuin sellaisia, jotka eivät ole soittaneet.
”Osa on lakannut soittamasta, kun se ei hyödytä mitään”, hän sanoo.
”Poliisiahan ei täällä käytännössä ole. Jos rattijuoposta soittaa, hän on jo kotona, kun poliisi ehtii paikalle”, baarimikko lisää.
Mäntyharjun poliisiasema on suljettu aikoja sitten. Viimeiset rikostutkijat siirtyivät Mikkeliin muutama vuosi sitten ja partiovuoroja tekevät poliisit jo sitä ennen.
Nyt vanhalla poliisiasemalla on poliisin käytössä enää yksi huone, jossa voidaan tarvittaessa tehdä kuulusteluja.
Toisaalta järjestyshäiriöitä on harvoin. Jos väkivaltarikoksia sattuu, ne sattuvat yleensä yksityisasunnoissa.
Paikalliset tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että suurin turvallisuusuhka tavallisille ihmisille ovat rattijuopot.
Mäntyharjulaiset kertovat, että paikkakunnalla on muutamia ihmisiä, jotka ajavat toistuvasti päihtyneinä.
Heikki oli heistä yksi silloin, jos hänellä sattui olemaan auto. Jos autoa ei ollut, Heikki liikkui polkupyörällä tai jalan.
Eräs mies kertoo nähneensä monta kertaa, kun joku lähtee humalassa baarista auton rattiin. Hän kertoo myös soittaneensa hätäkeskukseen monta kertaa. ”Yksi oli niin kännissä, ettei osannut peruuttaa”, hän sanoo.
Hän kertoo olevansa turhautunut, kun hätäkeskuksesta kysytään aina liuta kysymyksiä. Hän ei jaksa enää soittaa.
RIKOSKOMISARIO
Harri Kääpä ymmärtää asukkaiden turhautumisen rattijuoppoihin. Kääpä työskentelee nykyisin Mikkelin poliisiasemalla, ja on tutkinnanjohtaja Heikin aiheuttamassa kolarissa.
Hän ei kuitenkaan pidä Mäntyharjua villinä läntenä. ”Samantyyppistä tapahtuu jokaisessa kirkonkylässä”, hän sanoo.
Viimeksi torstaina rattijuoppo törmäsi viisivuotiaaseen lapseen ja lastenvaunuihin Haukiputaalla Pohjois-Pohjanmaalla.
Kääpä epäilee, ettei ilmiöstä voi syyttää sitä, että Mäntyharjussa ei ole enää poliisiasemaa.
”Olin 20 vuotta Mäntyharjussa töissä, ja silloinkin oli rattijuoppoja koko ajan. Partiot liikkuvat nytkin”, hän pohtii.
MONET Mäntyharjussa miettivät, toimivatko poliisit heinäkuussa oikein, kun he lähtivät Heikin perään. Poliisit taas miettivät, mitä muuta tilanteessa olisi voinut tehdä.
Valtakunnansyyttäjänvirasto selvittää poliisin toimia, kuten aina tämäntyyppisissä tilanteissa.
”Poliisipartio ei ole syypää siihen, että rattijuoppo lähtee karkuun”, sanoo ylikomisario
Petri Isokuortti Itä-Suomen poliisista. Samaa sanoi poliisiylijohtaja tapahtuman jälkeen.
Isokuortti asuu itsekin Mäntyharjussa. Hän kertoo, että Mäntyharjusta on tänä vuonna tullut hätäkeskukseen noin 50 ilmoitusta epäillyistä rattijuopoista.
Lisäksi ihmiset kertovat poliisille rattijuopumusepäilyistä muillakin tavoilla, mutta niitä ei tilastoida erikseen. Runsaat kymmenen rattijuoppoa on jäänyt kiinni tänä vuonna.
”Meitä harmittaa, että kaikkiin ilmoituksiin ei pystytä reagoimaan. Joskus partio saattaa olla kaukana tai kiinni muissa tehtävissä. Toivomme silti, että ihmiset aina ilmoittavat havainnoistaan. Jos epäiltyä rattijuoppoa ei juuri sillä hetkellä saada kiinni, niin ehkä myöhemmin”, Isokuortti sanoo.
Isokuortin mukaan Mäntyharjussa on toistakymmentä ihmistä, joista tulee poliisille aika ajoin ilmoituksia rattijuopumusepäilyjen vuoksi.
TOISTUVASTI rattijuopumuksiin syyllistyvät ihmiset tympivät poliisia, koska sellaiseen on vaikea puuttua.
”Oikeus- ja rangaistusjärjestelmä on rehellisiä ihmisiä varten. Sakot ja ajokielto voivat puraista kovaa tavalliseen ihmiseen. Mutta jos haluaa elää systeemin ulkopuolella, sakoilla ja ehdollisilla vankeusrangaistuksilla ei ole mitään tehoa”, Isokuortti sanoo.
”Rattijuopumuksista voi saada monta ehdollista putkeen. Auton ottaminen pois ei ole sekään tehokas keino, kun aina tulee uusi auto. Täysin piittaamattomille pitäisi saada järeämpiä keinoja, käytännössä pelote ehdottomasta vankeudesta”, hän lisää.
Isokuorttia hämmästyttää järjestelmän tehottomuus. Samat ihmiset tulevat poliisin asiakkaiksi aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Vaarallisimpia ovat ne, jotka lähtevät ajamaan poliisia karkuun olivat he sitten päihteissä tai selvin päin.
Rattijuoppojen aiheuttamissa kolareissa loukkaantuu tai kuolee yleensä rattijuoppo itse. Mutta täysin sivullisiakin uhreja tulee.
”Uhrien kohtalo tässä juuri surettaa”, Isokuortti sanoo.

- Risti ja kukkakimput muistuttavat onnettomuudesta Varpasentiellä. (KUVA: SAMI KERO / HS)
- Mäntyharju_risti.jpg (103.78 KiB) Katsottu 5093 kertaa
RATTIJUOPUMUKSIA tutkinut erikoistutkija
Karoliina Karjalainen Terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselta toteaa, että jokaisen rattijuopon tarina on erilainen.
”Läheskään kaikki kiinnijääneet eivät uusi rattijuopumustaan, mutta uusijat ovat siinä mielessä ongelmallinen ryhmä, että riskit kasvavat, kun on usein päihtyneenä liikenteessä”, Karjalainen sanoo.
Karjalaisen mukaan rattijuopumusten taustalla voi usein olla kasautuneita ongelmia. Siksi pelkkä rankaiseminen ei hänen mielestään riitä.
”Pitäisi jollain lailla nähdä ihminen kokonaisuutena eikä vain rattijuoppona tai päihteidenkäyttäjänä. Avun pitäisi olla kokonaisvaltaista, jos ihmisellä on mahdollisten päihdeongelmien lisäksi muita sosiaalisia tai terveydellisiä ongelmia. Tosin henkilön pitäisi myös olla motivoitunut vastaanottamaan apua. Jos ihminen ei halua apua, niin minkäs teet”, hän sanoo.
HEIKKIKÄÄN ei ollut vain rattijuoppo.
Tuija kertoo, että Heikki oli myös isä. Hän oli lapsirakas ja selvin päin ihan kiltti. Mutta humalassa tuli ongelmia. Riitojakin oli, osa väkivaltaisia.
Tuijan mukaan Heikki oli mies, jonka elämä oli lähtenyt raiteiltaan joitakin vuosia sitten eron jälkeen. Hän oli mies, joka epäonnistui työnhaussa, vaikka yritti kovasti.
”Se oli varmaan yksi syy siihen, miksi hän joi”, Tuija sanoo hiljaa.
Heikin ja Tuijan nimet on muutettu.[/i]
Helsingin Sanomat
11.8. 2:00 , Päivitetty: 11.8. 20:26