Sivu 7/75
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 2:54 pm
Kirjoittaja sikakoira
Poliisi kehottaa erityisesti nuoria tyttöjä ja nuorten vanhempia tarkkaavaisuuteen sosiaalisessa mediassa.
Poliisin mukaan viime aikoina Oulun seudulla on tullut ilmi tapauksia, joissa ulkomaalaistaustaiset, usein suomen kieltä taitamattomat miehet ovat houkutelleet selvästi itseään nuorempia alaikäisiä tyttöjä kanssaan kontaktiin.
Pahimmillaan kontaktit ovat johtaneet vakaviin seksuaalirikoksiin.
Poliisi painottaa, että nuorten on syytä olla tarkkaavaisia ja vanhempien tietoisia siitä, kenen kanssa heidän lapsensa viettävät aikaa netissä ja muulloinkin vapaa-aikana.
Epäilyttävistä henkilöistä ja yhteydenottajista on syytä ilmoittaa poliisille.
Poliisille voi ilmoittaa epäilyttävistä yhteydenottajista
[email protected], puheliunnumeroon 0295 416 194 tai asioimalla poliisiaseman palvelupäivystyksessä.
Kiireellisissä tapauksissa on syytä soittaa hätänumeroon 112.
Kas,Oulun poliisikin heräsi kun asia otettiin yksityishenkilöiden toimesta puheeksi. On kyllä aikamoista meininkiä tänäpäivänä.
Rikosylikomisario Markus Kiiskinen kertoo, että poliisin tutkinnassa on tällä hetkellä muutamia tapauksia, joiden rikosnimikkeet vaihtelevat seksuaalisesta ahdistelusta ja hyväksikäytöstä raiskauksiin.
Kiiskisen mukaan uhrit ovat olleet tyypillisesti yläkouluikäisiä ja epäillyt tekijät noin 20-30-vuotiaita.
Kiiskinen kertoo, että nuoriin on otettu yhteyttä muun muassa Snapchatissa, Facebookissa, MyStoryssa ja muissa pikaviestimisen mahdollistavissa palveluissa.
Nuoria tyttöjä on houkuteltu tapaamisiin muun muassa alkoholilla. Epäillyt tekijät ovat usein myös tekeytyneet todellista nuoremmiksi valeprofiilien avulla.
–
Tapauksia on tullut ilmi sen verran paljon, että siihen täytyy jo kiinnittää huomiota, hän sanoo.
Kiiskisen mukaan kaikissa poliisin tutkinnassa olevissa tapauksissa epäiltyinä ovat eri henkilöt. Hän ei ota kantaa siihen, onko poliisi pidättänyt epäiltyjä tapauksiin liittyen.
Hän uskoo, että ainakin yksi syy tämänkaltaisten tapausten yleistymiseen on pikaviestipalveluiden suosio.
– Jotkut sitten käyttävät tällaista kanavaa hyväkseen.
Kiiskinen huomauttaa, että vaikka näissä tapauksissa epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia, vastaavaa tekotapaa hyödyntävät myös valtaväestöön kuuluvat.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ccff ... 7649556216
"Mutta kyllä se valtaväestökin" piti nyt kuitenkin laittaa,hohhoijaa.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 3:18 pm
Kirjoittaja rahima
Nyt poliisi kertoo netin vaaroista.Olisko tämä ala-asteikäinen tyttö netin kautta tutustunut näihin ulkomaalaistaustaisiin miehiin?Eikö lasta ole varoitettu kotona? Onko sellaisen yksinhuoltajamamman, "kotouttajan" tyttö? Kuuleman ilmoitus poliisille on tullut ulkopuolisen henkilön ei vanhempien ilmoittamana.En usko ala-asteikäisen tytön yksinomaan netin kautta joutuneen yhteyksiin näiden miesten kanssa. Yksinhuoltajamammoilla on myös nettiverkosto ja mahdollisesti poikakaveri näistä piireistä. Sitä kautta nämä miehet tutustuvat myös lapsiin. Mammoilla on usein tällainen huomattavasti nuorempi ulkomaalaistaustainen mies hoivissa,kotoutettavana.Usein mies asuu mamman luona epävirallisesti. Siinä tahtoo unohtua omien alaikäisten lasten turvallisuus. Olisko niin käynyt tässäkin tapauksessa?
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 3:40 pm
Kirjoittaja John Kimble
Oliver kirjoitti:Mutta asiaan... miten tämä reilu 10v tyttö on näin onnettomaan tilanteeseen joutunut? Veikkaan että seurauksena äitinsä suhteesta yhteen tai usempaan tekijään. Eli siis matup...a. Ja tyttöä on sitten riepotettu paikasta toiseen, tehty mitä tehty ja uhkailtu päälle. Tämä siis puhdas veikkaus.
Veikkaisin myös lapsen äidin esim. seurustelevan jonkun mamun kanssa ja tyttöä on uhkailtu pysymään hiljaa. Näinhän toimittiin mm. Britanniassa Rotherhamissa, jossa lapsia uhkailtiin perheen murhaamisella ja talojen poltolla jne.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 3:44 pm
Kirjoittaja John Kimble
sikakoira kirjoitti:Poliisi kehottaa erityisesti nuoria tyttöjä ja nuorten vanhempia tarkkaavaisuuteen sosiaalisessa mediassa.
Poliisin mukaan viime aikoina Oulun seudulla on tullut ilmi tapauksia, joissa ulkomaalaistaustaiset, usein suomen kieltä taitamattomat miehet ovat houkutelleet selvästi itseään nuorempia alaikäisiä tyttöjä kanssaan kontaktiin.
Pahimmillaan kontaktit ovat johtaneet vakaviin seksuaalirikoksiin.
Nyt kannattaisi poliisin nakata näppäimistöt ja ViPu-lelut nurkkaan, laittaa päälle oikean poliisin varusteet ja jalkautua iltaisin kauppakeskus Valkeaan tarkkailemaan mamumiesjoukkojen ja koulutyttöjen kanssakäymistä. Väitän, että jo tällä saataisiin ehkäistyä muutama rikos.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 4:00 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
John Kimble kirjoitti:sikakoira kirjoitti:Poliisi kehottaa erityisesti nuoria tyttöjä ja nuorten vanhempia tarkkaavaisuuteen sosiaalisessa mediassa.
Poliisin mukaan viime aikoina Oulun seudulla on tullut ilmi tapauksia, joissa ulkomaalaistaustaiset, usein suomen kieltä taitamattomat miehet ovat houkutelleet selvästi itseään nuorempia alaikäisiä tyttöjä kanssaan kontaktiin.
Pahimmillaan kontaktit ovat johtaneet vakaviin seksuaalirikoksiin.
Nyt kannattaisi poliisin nakata näppäimistöt ja ViPu-lelut nurkkaan, laittaa päälle oikean poliisin varusteet ja jalkautua iltaisin kauppakeskus Valkeaan tarkkailemaan mamumiesjoukkojen ja koulutyttöjen kanssakäymistä. Väitän, että jo tällä saataisiin ehkäistyä muutama rikos.
Ja taas vain poliisin odotetaan tekevän jotain. Kai sitä tavallinen duunarikin voi pitää kauppareissullan silmät auki.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 4:02 pm
Kirjoittaja amle
Mulle tulee mieleen, että tyttö on asunut tekijöiden naapurissa/naapuritalossa ja saanut vaellella tavallista enemmän yksin esim. koulupäivien jälkeen lähiympäristössä. Onko vanhemmilla ollut jokin poikkeava elämäntilanne, jonka aikana lapsi ei ole saanut tarpeeksi huomiota? Onko lähellä voinut olla joku asukastupa tai nuorisotalo, jossa lapsi on saanut viettää aikaa koulun jälkeen ihan luvalla, mutta siellä on törmännyt näihin "miehiin"?
Muistan itse kun olin lapsi, niin tein kyllä melkoisia kierroksia ulkona yksin, vaikka vanhempani ovat ihan normaaleja, toinen vaan hoiti vauvaa kotona ja toinen oli töissä. Mutta namusedistä toki varoiteltiin.
Teoriaani ei sovi vaan se, että jos lapsi raiskataan, niin kaipa hän tulisi itkien traumatisoituneena kotiin kertomaan että on tehty pahaa? Paitsi, jos sitä ei voi kotona jostain syystä kertoa. Onko kotona kielletty menemästä vieraiden miesten luo ja on kuitenkin mennyt? Pelkää, että äiti on vihainen? Onko uhkailtu, että jos kertoo niin tapahtuu pahempaa? Ja 10-vuotias on ihan lapsi vasta, ei varmasti ole hakeutunut noiden seuraan. Mitä kieltä he edes puhuivat keskenään? Edes Valkeassa ei noin nuori saisi kyllä yksin pörrätä.
Tuntuu, että 10-vuotias osaisi jo kertoa vanhemmilleen, että on tehty pahaa, jos nyt vanhemmat on olemassa. Ilmeisesti ei ole kertonut, koska tilanne on päässyt toistumaan eikä ilmoittaja edes ole tytön vanhempi. Jos lapsi (tai aikuinenkin) raiskataan, vuotaa varmasti verta, miten vanhemmat/huoltajat eivät ole huomanneet tälläista? Eikö traumatisoituneen lapsen käytöskin muutu?
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 4:13 pm
Kirjoittaja Gurney
ReissuLasse kirjoitti:John Kimble kirjoitti:
Nyt kannattaisi poliisin nakata näppäimistöt ja ViPu-lelut nurkkaan, laittaa päälle oikean poliisin varusteet ja jalkautua iltaisin kauppakeskus Valkeaan tarkkailemaan mamumiesjoukkojen ja koulutyttöjen kanssakäymistä. Väitän, että jo tällä saataisiin ehkäistyä muutama rikos.
Ja taas vain poliisin odotetaan tekevän jotain. Kai sitä tavallinen duunarikin voi pitää kauppareissullan silmät auki.
Miehen on niin pelokkaita, etteivät uskalla puuttua matujen toimintaan. Valkeassa pyörii kymmeniä matuja kyttäämässä lapsia. Arinan omistama alakerran kahvila on iltaisin täynnä pelkkiä matuja "kahvilla" ( eivät osta mitään, mutta Arina ei puutu asiaan). Toisessa kahvilassa ei ainuttakaa, ilmeisesti saaneet häädön.
Näille limanuljaskoille on liikaa pelkkä tuijottaminen ja kuvaaminen. Kun huomaavat niin häipyvät tyttöjen kimpusta. Jokainen voi osaltaan puuttua asiaan kun se näyttää olevan noin helppoa.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 4:29 pm
Kirjoittaja jepulis82
Hahaha! Täysin normaalia "antirasistien" huutelua täällä taas. Tullaan puhumaan asian vierestä paskaa, jotta unohtuisi se fakta että 7 kpl meidän verovaroilla ylläpidettyä karvakättä raiskasi täysin viattoman lapsen kuukausien ajan.
Oli mamuista yleisesti sitten mitä mieltä tahansa, niin nämä saastaiset elukat pitää karkoittaa vankilatuomionsa jälkeen ja pistää ikuinen maahantulokielto päälle. Tälle perseilylle pitää nyt aikuisten oikeasti pistää stoppi. Tää ei voi jatkua näin.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 4:43 pm
Kirjoittaja Gurney
jepulis82 kirjoitti:Hahaha! Täysin normaalia "antirasistien" huutelua täällä taas. Tullaan puhumaan asian vierestä paskaa, jotta unohtuisi se fakta että 7 kpl meidän verovaroilla ylläpidettyä karvakättä raiskasi täysin viattoman lapsen kuukausien ajan.
Oli mamuista yleisesti sitten mitä mieltä tahansa, niin nämä saastaiset elukat pitää karkoittaa vankilatuomionsa jälkeen ja pistää ikuinen maahantulokielto päälle. Tälle perseilylle pitää nyt aikuisten oikeasti pistää stoppi. Tää ei voi jatkua näin.
Niitä on jo 9 mutiaista epäiltynä ja pidätettynä lasten raiskaamisesta.
Ja poliisin mukaan lisää pidätyksiä tulossa. Plus ne 36 muuta tämän vuoden tapausta. Plus täysi-ikäisten raiskaukset, joita on ties kuinka paljon.
Mitä asialle on tehnyt poliisi, Oulun poliitikot, VasuriKaleva. Ei mitään.
Nyt oli pakko tuoda julkisuuteen kun erään uhrin läheiset postasivat jutun someen ja poliisille tuli hätä.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 5:02 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
Gurney kirjoitti:ReissuLasse kirjoitti:John Kimble kirjoitti:
Nyt kannattaisi poliisin nakata näppäimistöt ja ViPu-lelut nurkkaan, laittaa päälle oikean poliisin varusteet ja jalkautua iltaisin kauppakeskus Valkeaan tarkkailemaan mamumiesjoukkojen ja koulutyttöjen kanssakäymistä. Väitän, että jo tällä saataisiin ehkäistyä muutama rikos.
Ja taas vain poliisin odotetaan tekevän jotain. Kai sitä tavallinen duunarikin voi pitää kauppareissullan silmät auki.
Miehen on niin pelokkaita, etteivät uskalla puuttua matujen toimintaan. Valkeassa pyörii kymmeniä matuja kyttäämässä lapsia. Arinan omistama alakerran kahvila on iltaisin täynnä pelkkiä matuja "kahvilla" ( eivät osta mitään, mutta Arina ei puutu asiaan). Toisessa kahvilassa ei ainuttakaa, ilmeisesti saaneet häädön.
Näille limanuljaskoille on liikaa pelkkä tuijottaminen ja kuvaaminen. Kun huomaavat niin häipyvät tyttöjen kimpusta. Jokainen voi osaltaan puuttua asiaan kun se näyttää olevan noin helppoa.
Tuossa muuten toit esille hyvä ja ah niin laillisen keinon puuttua asiaan. Kuvaaminen on sallittu julkisella paikalla, siitä sitten vaan känny sopivaan kuvausasentoon aina kun herroja on liikellä tyttöjen kanssa vaikka ei edes kuvaa ottaisikaan. Voi se alkaa pitemmän päälle vituttamaan kun kaikki ovat dokumentoimassa toimintaa.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 5:05 pm
Kirjoittaja jepulis82
Gurney kirjoitti:
Niitä on jo 9 mutiaista epäiltynä ja pidätettynä lasten raiskaamisesta.
Ja poliisin mukaan lisää pidätyksiä tulossa. Plus ne 36 muuta tämän vuoden tapausta. Plus täysi-ikäisten raiskaukset, joita on ties kuinka paljon.
Mitä asialle on tehnyt poliisi, Oulun poliitikot, VasuriKaleva. Ei mitään.
Nyt oli pakko tuoda julkisuuteen kun erään uhrin läheiset postasivat jutun someen ja poliisille tuli hätä.
Jaa, onko niitä epäiltyjä nyt 9? En oo tänään ehtinyt lueskella uutisia.
Vittu, tätäkään soppaa ei olis syntynyt kun oltais kymmenen vuotta sitten pistetty selvät säännöt näille työvoimapulan paikkaajille miten Suomessa eletään, ja perseilystä olis lentänyt hiuksista vittuun. Mutta kun ei, pitää ymmärtää ja silitellä aikuisten miesten päitä.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 5:11 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Asia ei ole sitä miltä näyttää.
Tässä pitää tietää se, että useissa kulttuureissa tiedetään HIVin parantuvan, jos penetroituu lapseen.
Poikaan tai tyttöön.
Toisin sanoen tässä on parannettu useita tulevia veronmaksajia, sekä säästetty terveydenhuollon resursseja.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 5:27 pm
Kirjoittaja AutumnForever
Hyi saakeli kuin oksettavaa. Ja poliisi pitää mahdollista vihapuhetta ja nettijuoruja pahempana ongelmana.
Oulussa asutaan kouluikäisen lapseni kanssa, mutta onneks alueella jossa ei mamuja asu nimeksikään. Valkeassa ei juuri enää käydä kun mamut sen vallaneet.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 5:34 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
AutumnForever kirjoitti:Hyi saakeli kuin oksettavaa.
Helena Adel on eri mieltä:
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisen raiskaamise
Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 5:34 pm
Kirjoittaja Paljousalennus
peteme kirjoitti:Onko Suomalaisista raiskareista erotettu jo kansalaisuuden saanet Suomalaiset vai ovatko 693 tapausta kantaväestöä?
Virheellinen luku tuokin varmasti.
Näissä tilastoissa ulkomaalainen on muu kuin Suomen kansalainen (ja kaksoiskansalaiset lasketaan varmasti Suomen kansalaisiksi).
Tarkoitetaan varmasti vastaavia tilastoja kuin nämä, jotka tulee poliisin sivuille puolivuosittain sekä koko Suomen että alueellisten poliisilaitosten osalta:
2016:
https://www.poliisi.fi/instancedata/pri ... 4b8a46d488
2017:
https://www.poliisi.fi/instancedata/pri ... 0bb767d588
2018 tammi-kesä:
https://www.poliisi.fi/instancedata/pri ... 4b29f1d588
Vastaavat luvut voi hakea myös Tilastokeskuksen tietokannasta kansalaisuuden mukaan.
Eli nämä eivät koskaan kerro koko kuvaa maahanmuuttajien rikollisuudesta. Sitä varten pitää tehdä muu tutkimus, kuten tämä vuodelta 2014, jossa on selvitetty erikseen maahanmuuttajatausta riippumatta kansalaisuudesta:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/han ... df#page=41