Sivu 7/16

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: Pe Joulu 21, 2018 11:01 pm
Kirjoittaja Tracker
Marokolle ja murhapaikkakunnalle on edullisempaa jos isis tekee, tai isisin nimissä tehdään murhat, silloin ikäänkuin pestään kasvot ja juna kulkee taas.
Tässäkin voi olla että paikalliset ovat innostuneet pitämään orgiat ja sitten surmanneet tytöt Isisin nimissä. Murhista pidätetyt saattavat olla joitakin laitapuolen kulkijoita joilla ei ole mitään tekemistä murhien kanssa.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: Pe Joulu 21, 2018 11:17 pm
Kirjoittaja Oliver
Tapauksella on kova näkyvyys ympäri maailmaa ja varsinkin Euroopassa. Videon löytää jokainen jostain, jos sen haluaa katsoa. Voi vain kuvitella, miten tämä vaikuttaa ihmisten ajatteluun rauhanuskonnosta näinä jo muutenkin levottomina aikoina. Varsinkin tuolla äärioikeiston puolella käyvät varmasti tunteet kuumina.

Ekana pidätettyjen mulkvistien asearsenaalissa oli lähitaisteluvälineinä erimittaisia puukkoja ja sitten hieman kauemmas suuntautuviin iskuihin ritsa ja kourallinen pieniä kiviä. Nämähän oli kuvattuina jossa ulkomaan julkaisussa.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: Pe Joulu 21, 2018 11:28 pm
Kirjoittaja Tracker
Kuva

https://www.nrk.no/urix/ni-personer-arr ... 1.14352415

Voivat olla tappajien omaisuutta tai sitten vain kerättyä rekvisiittaa, jota sopii näyttää maailmalle. Nuo ritsat tuossa vähän huvittavat kun joskus alle 10 vuotiaana tuollaisilla ammuskelin. Vähän vaikuttaa kuin meitä "syötettäisiin"?

Keittiöveitsien kahvat teipatut, tavoiteltu Rambomaista vaikutelmaa, vrt kalasnikovin lipas.
Linkoa kai markkeeraa tuo nauhanpätkä.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: Pe Joulu 21, 2018 11:58 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Onhan nämä ikäviä sekä kammottavia asioita, mutta kyllä nämä vainaat ottivat tietoisen riskin mennessään tuonne reppureissaamaan kuukaudeksi.

Toivotaan että tämä juttu tulee vaikuttamaan Marokon turismiin sen verran raskaasti, että heidän hallitsijan, sekä hallituksen on pakko alkaa tekemään muutakin kuin hymistellä.
Marokossa on pilvin pimein ääriainesta, ja niitten perään ei kukaan katsele. Kaitpa se on vähän niin kuin portti länsimaihin, mitä noiden terroristien lähtömaita silmäilee.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 12:26 am
Kirjoittaja annaanna
Yhteiskunnallinen tilanne työttömyyslukuineen aivan surkea, mutta ei taida olla mikään "matkustusrajoitusalue" Suomen ulkoministeriön listalla kuitenkaan.
Kun ei siellä mitään tällaista turisteihin kohdistuvaa ole tapahtunut.

Ei sillä tavalla rauhaton alue. Norjassa tai Tanskassa varmaan sama normitilanne, eli ei sikäli riskinottamista Marokkoon matkustaminen. Tietysti varmanpäälle pelaajat eivät Marokkoon, Turkkiin tai Egyptiin esimerkiksi matkusta, mutta mistä sitä ikinä tietää mikä riski matkustettaessa konkretisoituu.
Tuota vaeltamismahdollisuutta Atlasvuoristoon ainakin Suomessa Tui-matkatoimisto ihan etusivullaan mainostaa ja kerrottu olevan organisoitua. Ei minusta nämä naiset mitään tietoista riskiä ottaneet.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 1:40 am
Kirjoittaja Kaizer Sose
Tossa eilen kahvipöytäkeskustelussa tuttujen kesken joku oli netistä lukenut että mestaajat olisivat lähettäneet ko videon jommankumman tytön vanhemmille tai molemman tytön. Sikäli mahdollista koska varmasti uhreilla ollut kännyt messissä ja ehkä sillä just kuvattu. Saatanan sairas lisä jo muutenkin vastenmieliseen keissiin jos totta.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 4:11 am
Kirjoittaja meitzi
annaanna kirjoitti:Tuota vaeltamismahdollisuutta Atlasvuoristoon ainakin Suomessa Tui-matkatoimisto ihan etusivullaan mainostaa ja kerrottu olevan organisoitua
Jos oikein olen käsittänyt, niin nimenomaan organisoituna, ei yksin.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 6:06 am
Kirjoittaja disposal
Kaizer Sose kirjoitti:Tossa eilen kahvipöytäkeskustelussa tuttujen kesken joku oli netistä lukenut että mestaajat olisivat lähettäneet ko videon jommankumman tytön vanhemmille tai molemman tytön. Sikäli mahdollista koska varmasti uhreilla ollut kännyt messissä ja ehkä sillä just kuvattu. Saatanan sairas lisä jo muutenkin vastenmieliseen keissiin jos totta.
mahdollista joo, koska uutisoitiin että tämän kolmikon hallusta löytyi toisen uhrin kamera/kännykkä millä tämä mestaus olisi kuvattu. No sentään ainakin toisen uhrin omaisten mukaan tieto tapahtuneesta tuli heille viranomaisten kautta, ettei nyt ainakaan täysin varautumatta olleet, jos heille mitään videota olisi lähetetty.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 11:22 am
Kirjoittaja Oliver
Vihervasemmisto voi rauhassa meuhkata etteivät kaikki muslimit ole tällaisia. Minulle riittää tiedoksi että liian suuri osa heistä on enkä voi mitenkään tietää kuka on ja kuka ei.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 11:35 am
Kirjoittaja Papa Legba
Tuollainen barbaria on kuulunut islamiin viimeisten 1300 vuoden ajan.
Islamia tai muslimeja ei pidä hyväksyä länsimaihin.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 11:54 am
Kirjoittaja Marshall
Papa Legba kirjoitti:Tuollainen barbaria on kuulunut islamiin viimeisten 1300 vuoden ajan.
Islamia tai muslimeja ei pidä hyväksyä länsimaihin.
LÄnsimaat taas pommittaa hienoilla lentskoillansa. Se on siistimpää.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 11:59 am
Kirjoittaja Papa Legba
Marshall kirjoitti:
Papa Legba kirjoitti:Tuollainen barbaria on kuulunut islamiin viimeisten 1300 vuoden ajan.
Islamia tai muslimeja ei pidä hyväksyä länsimaihin.
LÄnsimaat taas pommittaa hienoilla lentskoillansa. Se on siistimpää.
Lentskojen takiako pitäisi islam ja muslimit hyväksyä?

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 12:04 pm
Kirjoittaja Gösta
annaanna kirjoitti: Tuota vaeltamismahdollisuutta Atlasvuoristoon ainakin Suomessa Tui-matkatoimisto ihan etusivullaan mainostaa ja kerrottu olevan organisoitua. Ei minusta nämä naiset mitään tietoista riskiä ottaneet.
Organisoidut retket varmasti erittäin turvallisia, eikä omatoimimatkailuakaan voi pitää minään automaattisena tappotuomiona. Tai niin minä olen ymmärtänyt, että kyseisessä paikassa käy päivittäin suuret määrät retkeilijöitä aistimassa pohjoisafrikkalaista vuoristotunnelmaa ihan omatoimisesti. Ajat kuitenkin muuttuvat ja viime aikoina radikaali ajattelu on lisääntynyt marokkolaisessa yhteiskunnassa. Tavattoman surullista, että nämä nuoret naiset joutuivat sen kehityksen uhreiksi sillä kauheimmalla mahdollisella tavalla.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 12:14 pm
Kirjoittaja Marshall
Papa Legba kirjoitti:
Marshall kirjoitti:
Papa Legba kirjoitti:Tuollainen barbaria on kuulunut islamiin viimeisten 1300 vuoden ajan.
Islamia tai muslimeja ei pidä hyväksyä länsimaihin.
LÄnsimaat taas pommittaa hienoilla lentskoillansa. Se on siistimpää.
Lentskojen takiako pitäisi islam ja muslimit hyväksyä?
Jollakin tasolla ymmärrän kuitenkin noita ihmisiä. Jos Marokko pommittaisi Suomea ja minun perheeni hengiltä, niin voisi olla vaikea suhtautua ihan neutraalisti marokkolaisturisteihin Suomessa.sen jälkeen. Se on vain inhimillistä.

Re: Kaksi naista löytyi kuolleena Marokosta

Lähetetty: La Joulu 22, 2018 12:29 pm
Kirjoittaja Papa Legba
Marshall kirjoitti: Jollakin tasolla ymmärrän kuitenkin noita ihmisiä. Jos Marokko pommittaisi Suomea ja minun perheeni hengiltä, niin voisi olla vaikea suhtautua ihan neutraalisti marokkolaisturisteihin Suomessa.sen jälkeen. Se on vain inhimillistä.
Ok, tuon ymmärtää. Mutta kuka pommittaa Marokkoa, ei ainakaan Tanska tai Norja?