http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102 ... 8_uu.shtml
Poliisilla puoli vuotta aikaa: Ratkeaako 20 vuoden takainen henkirikos?
Maanantai 26.10.2015 klo 21.00
Poliisi epäilee keski-ikäistä miestä Nokialla vuonna 1996 tehdystä taposta. Nokialainen nuorisotyöntekijä, kaupunginvaltuutettu Markku Mallat surmattiin Nokialla huhtikuussa vuonna 1996.
- Käytämme tarvittaessa tutkinnan aikana kaikkia pakkokeinolain suomia pakkokeinoja, sanoo rikoskomisario Jari Kinnunen. (MIKA KANERVA)
Hänet löydettiin kuolleena Koskenmäen ala-asteen läheiseltä kevyen liikenteen väylältä Ketolanmäen puolelta huhtikuun viidentenä päivänä kello 07. Tutkinnassa varmistui, että hänet oli surmattu, sillä uhrista löytyi ulkoisen väkivallan merkkejä.
Mallat oli kuolleessaan 37-vuotias.
Poliisi teki aikanaan suuren työn surmaajan kiinni saamiseksi, mutta tekijää ei löydetty.
Yhtä epäillään
Iltalehti kertoi viime vuoden marraskuussa poliisin avanneen Mallatin surman tutkimukset uudelleen.
Nyt tutkimukset ovat nytkähtäneet eteenpäin niin, että poliisi on aloittanut uuden kuulustelukierroksen. Kuulusteltavaksi tulee kymmenkunta henkilöä.
- Osa on sellaisia, joita on kuultu jo aikaisemmin, mutta osa on aivan uusia, sanoo rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista.
Poliisin mukaan tutkinnassa on tullut ilmi seikkoja, joiden mukaan on syytä epäillä, etteivät kaikki henkilöt puhuneet totta, kun heitä puhutettiin vuonna 1996.
- Pyrimme nyt uusissa kuulusteluissa selvittämään, mitä he ovat puheillaan oikein tarkoittaneet, Kinnunen sanoo.
Hän vahvistaa, että poliisi epäilee Mallatin taposta keski-ikäistä pirkanmaalaista miestä.
- Keskitymme tässä vaiheessa hänen tekemisiinsä. Epäiltyä ei ole vielä kuultu, mutta hänet otetaan aikanaan kuulusteltavaksi.
Kinnunen sanoo poliisin käyttävän tutkinnan aikana tarvittaessa kaikkia pakkokeinolain suomia mahdollisuuksia.
Muuta hän ei suostu tässä vaiheessa asiasta kertomaan.
Eletäänkö nyt ratkaisevia hetkiä sen suhteen, selviääkö juttu vai ei?
- En ota siihen kantaa, mutta tutkinta on edennyt tähän vaiheeseen, että kuulustelut on aloitettu, Kinnunen vastaa.
Poliisi tutkii henkirikosta tappona, joka vanhenee 20 vuodessa, joten tutkijoilla on enää vajaa puoli vuotta aikaa tekijän kiinni saamiseksi.
- Tarkoitus on tutkia juttu niin, ettei siihen tämän jälkeen enää tarvitse palata. Kiveäkään ei jätetä kääntämättä, Kinnunen sanoo.
Viimeinen taksimatka
Mallat vietti aikaansa surmaa edeltävänä iltana Nokian keskustassa sijaitsevassa ravintolassa.
Hän nousi kahden muun miehen kanssa Välikadun tolpalta taksiin noin kello 02.20.
Toinen miehistä jäi matkalla autosta, mutta toiset jatkoivat matkaa Pyryn kioskille Ketolanmäkeen. Mallat maksoi taksin, kun toinen mies nousi autosta.
Mallat seurasi miestä kävellen taksin maksettuaan.
Sen jälkeisistä tapahtumista ei ole tietoa.
Seuraava havainto on, kun koiranulkoiluttaja löysi uhrin aamulla.
- Taksissa ollutta kolmatta matkustajaa ei ole tavoitettu, Kinnunen sanoo.
Poliisin mukaan Nokian keskustassa on tuohon aikaan nähty henkilö, jota kukaan ei ole tunnistanut.
- Sama henkilö on mahdollisesti noussut taksiin, Kinnunen sanoo.
Markku Mallatia luonnehdittiin avoimeksi ja miellyttäväksi ihmiseksi.
Pidetty henkilö
Mallat oli hyvin tunnettu ja pidetty henkilö Nokialla. Hän osallistui aktiivisesti kunnallispolitiikkaan Nokian vihreissä. Hänellä ei ainakaan tiedetty olleen vihamiehiä eikä hänen taustastaan ole löydetty mitään sellaista, mikä selittäisi teon. Surman motiivista ei olekaan toistaiseksi mitään tietoa.
Poliisi pyytää edelleen vihjeitä tapauksesta mahdollisesti jotain tietäviltä.
JARMO LUUPPALA
[email protected]