Dunnit kirjoitti:Pistetään nyt sitten muutama linkki ja selventävä kommentti. Ei kuitenkaan nimimerkki ketsun takia, sillä hän ei tule mieltään muuttamaan, koska asiaan liittyy hänellä selvästi uskonnollistyyppistä ideologisointia. Mustavalkoisen ja vihanlietsontaan perustuvien aatteiden kannattajat eivät luovu harhaluuloistaan minkäänlaisten todisteiden edessä. Monelle tuttu esimerkki on kommunistit ja erityisesti taistolaiset, mutta feminismi on tässä mielessä aivan samanlainen aate. Jotta siihen voisi uskoa, on uskottava sen esittämään viholliskuvaan ja perustotuuksiksi kutsuttuihin valheisiin.
No mitä sinäkin minusta ja mun uskonnoista tiedät??? Paskan ideologisointia. Puhumattakaan harhaluuloista. En mä ole väittänyt, että naiset eivät olisi väkivaltaisia. Sen sijaan olen väittänyt (ja se on totta), että naisiin kohdistuva väkivalta on yhteiskunnallisesti vakavampi asia kun miehiin kohdistuva (naisten taholta kohdistuva). Samaa mieltä kanssani on aika monet tahot kuten EU, amnesty ym. ym. En ole yksin sitä mieltä, että naisiin kohdistuva perheväkivalta on ongelma. Voihan sitä aina yrittää tutkimusten ja artikkeleiden perusteella todistella itselleen, että naistensa miehiin kohdistama väkivalta on yhtä iso ongelma mutta ei sitä kuitenkaan ole.
Sitäpaitsi sä et tiedä feminismistä hevon paskaa. En minäkään siitä paljoa tiedä mutta sen tiedän, että feminismi ajaa molempien sukupuolten tasa-arvoa. Olen lukenut useankin feministin tekstejä joissa on käsitelty myös miehiin kohdistuvaa epätasa-arvoa (huoltajuusasiat, armeija) vaikka omasta mielestäni armeija ei ole mikään tasa-arvo-ongelma. Sen sijaan YHDENKÄÄN miesasiamiehen tekstiin missä edes melkein tunnustettaisiin, että naisiin kohdistuva syrjintä nyt vaan on pahempaa kun miehiin kohdistuva, en ole törmännyt. Tai edes sellaisiin joissa nainen mainittaisiin tasa-arvoisena miehen kanssa. Miesasiamiesten tekstien ainoa tarkoitus on mustamaalata naista, syytellä ja yrittää tehdä naisista syyllinen miesten muka kauheaan epätasa-arvoon. Naisvihaajia kaikki, toisin kuin feministit eivät pääsääntöisesti ole miesvihaajia. Jos löydät miesasiamiehen kirjoittaman tekstin jossa käsitellään myös naisten asiaa asiallisesti niin luen ilomielin. Kyllä mä tuota miesasialiikettä tässä nyt kutsuisin ideologisoinniksi enkä lainkaan feminismiä.
Ei tarvinnut kauan selata tätä ketjua tai Markja vs. naiset -ketjua löytääkseen useita kommentteja, joissa yritettiin feministisen tyylipuhtaasti vähätellä naisten tekemää ja miesten (ja lasten) kokemaa väkivaltaa. Ketsu ansaitsee erityismaininnan.
Vähättelen sitä silloin jos se on mielestäni vähäteltävä juttu. Markja vähättelee kaikkea väkivaltaa mikä kohdistuu naisiin. Siis ihan kaikkea. Itse vähättelen sitä jos tyttö läimäsee poikakaveriaan poskelle. Näin niinkun vertauskuvana voi sit päätellä, että kuka vähättelee ja mitä vähättelee...
SUMMARY: This bibliography examines 271 scholarly investigations: 211 empirical studies and 60 reviews and/or analyses, which demonstrate that women are as physically aggressive, or more aggressive, than men in their relationships with their spouses or male partners. The aggregate sample size in the reviewed studies exceeds 365,000.
http://www.csulb.edu/~mfiebert/assault.htm
ja tässä toinen viittaus meta-analyysiin
"Psychologist John Archer reviewed hundreds of studies and concluded, “Women were slightly more likely than men to use one or more act of physical aggression and to use such acts more frequently.” [Source: John Archer: Sex differences in aggression between heterosexual partners: A meta-analytic review. Psychological Bulletin, Vol. 126, No. 5, pages 651-680]"
Eikä, ei vaan jaksa. Täytyy hakata ensin vähän päätä seinään, et jaksaa taas tätä paskaa. Saitko luettua ton jutun kokonaan vai katsoitko noi 2 ekaa lausetta vaan? Luepa koko juttu keskusteluineen niin palataan sitten.
Oikeesti tästä ei tule mitään. Perhe- elämä kärsii jo tästä kun yrittää ja yrittää tehdä itsensä ymmärretyksi ja aina vaan samoja juttuja, samoja tutkimuksia ja "tutkimuksia", vääristeltyjä lukuja, vääristeltyjä tuloksia ja milloin mitäkin paskaa eteen lyödään. Kyllä varmaan jokainen fiksu ihminen tietää, että naiset kärsii väkivallasta miehiä enemmän? Niin paitsi siis kun miehet pieksevät toisiaan mutta jos puhutaan sukupuolten välisestä väkivallasta.
Naiset eivät ole enkeleitä vaikka kuinka monta kertaa lukisitte sellaista cosmopolitaneistanne. Pistetään nyt joku kuitenkin tulemaan:
http://www.sciencedaily.com/releases/19 ... 104522.htm
http://www.statcan.gc.ca/pub/85f0033m/2 ... 46-eng.htm
"Gays, lesbians and bisexuals reported experiencing higher rates of violent victimization (see Text box 1), including sexual assault, robbery and physical assault, than did their heterosexual counterparts. The rate for gays and lesbians was almost 2.5 times higher than the rate for heterosexuals"
Missä kukaan on sanonut, että naiset ovat enkeleitä?
Kyl rupes taas huvittamaan. Siis ei väkivalta sinänsä vaan se, että lesbopareja tutkittaessa on havaittu, että roolit jakautuvat niin, että suhteen "mies" eli miesmäinen nainen on se joka hakkaa sitä naismaista naista ja pyrkii kontrolloimaan jne. Eli siis ikäänkuin mies naisen ruumiissa. Mies on siis tässäkin asiassa kaiken pahan alku ja juuri
Ja huomaathan, että tuossa laittamassasi tekstinpätkässä on mukana myös homosuhteet?
Väkivallan tutkimisen vaikeutta kuvastaa esimerkiksi se, että ei ole kovin luotettavaa tietoa edes siitä, kuinka suuri osa väestöstä siihen törmää vuosittain. Yksi ongelma on se, että väkivallan määritelmästä ei ole yksimielisyyttä. Itse olen ajatellut muun muassa niin, että jos kotona on varuillaan väkivallan takia, se tarkoittaa, että "aitoon" ja "ikävään" väkivaltaan myös törmää aika ajoin. Tasa-arvobarometrin mukaan muutama promille on varuillaan väkivallan takia vuosittain (miehet vähän naisia enemmän). Kansallinen uhritutkimuksen (2006) mukaan naisista 5 ja miehistä 2 promillea oli kokenut fyysistä väkivaltaa edellisen vuoden aikana kumppaninsa taholta (tieto löytyy esimerkiksi em. Optulan katsauksesta). Naiset kuitenkin ilmoittavat tutkitusti miehiä herkemmin väkivallasta ja siksi toiseksi lähisuhdeväkivalta liittyy pääsääntöisesti muihin sosiaalisiin ongelmiin ja moniongelmaiset vastaavat huonosti kyselyihin.
Mitä sä löpiset? Ensinnäkin perhepiiri ei tarkoita mitenkään parisuhdetta (vai löydätkö määritelmän, en jaksa etsiä ite), perhepiiriin voi kuulua myös siskot, veljet, serkut ym. Toisekseen kyllä siellä tasa-arvobarometrissa prosenteista puhutaan. Mistä sä revit noi promillet? Sitten vielä muistutukseksi:
❍ Suurempi osa naisista kuin miehistä kokee yliolkaista
suhtautumista tai vähättelyä toisen sukupuolen taholta
niin työn, opiskelun kuin järjestöelämänkin piirissä.
❍ Kahden viime vuoden aikana joka toista 15–34-vuotiasta
naista on häiritty seksuaalisesti. Eniten on lisääntynyt
35–54-vuotiaisiin naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä.
Useimmiten naisia seksuaalisesti häiritsevä mies
on näille tuntematon.
❍ Työympäristössä naisia häiritsevät seksuaalisesti eniten
miespuoliset työtoverit ja asiakkaat, harvemmin esimiehet.
❍ Väkivallan kohteeksi joutumista työssään pelkää usein tai
ainakin silloin tällöin 12 % naisista ja 5 % miehistä.
Tämä johtuu siitä, että media on viimeiset 10-20 vuotta väittäneet suomalaismiestä erityisen väkivaltaiseksi ( monin tavoin muutenkin vastenmieliseksi) olennoksi. Naisten arvostelu on sen sijaan julistettu pannaan. Näin ihmisille syntyy aivan kummallisia käsityksiä yhteiskunnasta ja kanssaihmisistä. Erityisesti nuoret naiset tuntuvat usein elävän rinnakkaistodellisuudessa, jossa naiset ovat enkeleitä ja miehet saatanoita. Median lisäksi koululla täytyy olla joku vastuu tästä kieroutuneesta tilanteesta. Ja tietysti feminismillä, joka ei häpeä useinkaan edes peitellä miesvihaansa.
Tuo on nyt kaikki ihan sun omaa kuvitelmaas. Täysin. Totaalisesti. Ota jotain rauhoittavaa ja mieti sitten uudelleen. Ja etsi se edes yksi miesasiamiehen kirjoittama ei-naisvihamielinen- kirjoitus.
h) nimimerkki ketskulla on aika karmeita mielipiteitä; taitaa olla kyseessä feministi tai ainakin feministien oppeja imenyt
Tämä havainto muuten perustui myös siihen toiseen, em. ketjuun, jota silmäilin.
Tuliko sulle sattumalta samalla jotain havaintoja markjasta?
Sitten vielä kolme lisähuomiota:
-ns. poliisitilastoja pidetään sitä epäluotettavampina mitä vähäisempiin rikoksiin mennään. Siksi henkirikostilastot ovat melko luotettavia. Sen sijaan esimerkiksi kotiväkivallan kohdalla vain hölmö luottaa niihin. Ensinnäkään ne eivät kerro ilmiön yleisyydestä paljon mitään ja syyllisestäkin ne kertovat huonosti (tapana on esimerkiksi varmuuden vuoksi poistaa mies tapahtumapaikalta ja sitten ohimenen kirjata myös raporttiin mies "syylliseksi").
Ihanko totta? Ihan itse keksit tämän? Että poliisien tilastointiinkaan ei voi enää luottaa. Kyllä alkaa olla keinot loppu sultakin
-Kirjoitin aiemmassa viestissä: "mitä vakavammaksi väkivalta käy, sitä useammin syyllinen on mies". Tämä on aika hyvin todistettu useissa tutkimuksissa. On todella mielenkiintoista, jos nyt on onnistuttu todistamaan, että asia ei olekaan noin ja naiset syyllistyvät myös vakavaan väkivaltaan miehiä useammin.
Taas se horisee ihan omiaan...
-Nimimerkki Hiddenille kerron vielä, että minäkään en ole koskaan lyönyt sen paremmin vaimoa kuin lapsiakaan niin yllättävää kuin se nykynaisesta kuulostaakin. En kuitenkaan vedä tämän yhden elämän ja perheen perusteella mitään johtopäätöksiä. Tai no sen tietysti, että jokainen mies ei siis loogisesti ajatellen voi olla väkivaltainen paska. Jos olisi, minäkin olisin.
Kuka tässä nyt on väittänyt, että on yllättävää jos mies ei lyö vaimoa? Kuka on väittänyt, että lähes kaikki miehet lyö vaimoaan? Etkö sä tajua, että jos puhutaan väkivallasta niin silloin puhutaan väkivallasta eikä se tarkoita, että se olisi kaiken kaikkiaan yleistä? Ihme marttyyri...