LS:n tiedot Rauman rajusta väkivallanteosta: epäillyt rikkoivat rivitaloasunnon ikkunan ja pahoinpitelivät miehen väkivaltaisesti tämän omassa kodissa – poliisilla käsitys motiivista
Kolme miestä vangittiin todennäköisin syin epäiltyinä tapon yrityksestä Satakunnan käräjäoikeudessa torstaina. Väkivallanteko tapahtui Raumalla viime viikonloppuna.
Vangitut miehet ovat iältään hieman yli 35-vuotiaita. Länsi-Suomen saamien tietojen mukaan he tunkeutuivat luvatta raumalaismiehen asuntoon keskellä lauantain ja sunnuntain välistä yötä pahoinpidelläkseen hänet. Päästäkseen asuntoon he rikkoivat ikkunan.
Kyseessä on Länsi-Suomen tietojen mukaan Kourujärvellä sijaitseva rivitaloasunto.
Tapon yrityksen lisäksi rikosnimikkeenä on törkeä kotirauhan rikkominen.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm ei suoraan vahvista tietoa, mutta viittaa juuri kotirauhaan liittyvään rikosnimikkeeseen.
– Siitä voi tehdä sen johtopäätöksen, että epäilty teko on tapahtunut kotirauhan piirissä. Mitään muuta en siitä voi lausua, Lindholm sanoo.
Vammat vaativat leikkaushoitoa
Uhrin saamat vammat olivat Länsi-Suomen tietojen mukaan niin vakavat, että ne vaativat leikkaushoitoa.
Koska kyse on terveystiedoista, Lindholm ei voi kommentoida uhrin tämänhetkistä terveydentilaa.
Nyt vangitun kolmen epäillyn lisäksi jutussa on ollut kiinniotettuina kaksi muuta epäiltyä, joita ei kuitenkaan vangittu. Vieläkö heitä epäillään rikoksesta?
– Kyllä he ovat edelleenkin rikoksesta epäiltyinä, mutta esitutkinnasta saatujen tietojen perusteella heidän kiinniottamistaan ei ollut tarvetta jatkaa. Heidän osallisuuttaan tapahtumiin selvitetään edelleen, Lindholm vastaa.
Käsitys motiivista
Poliisi ei voi tutkinnallisista syistä kommentoida teon motiivia tässä vaiheessa. Sen Lindholm kuitenkin vahvistaa, että poliisilla on teon motiivista "jonkinlainen käsitys".
Myöskään tekotapaa poliisi ei avaa tässä vaiheessa julkisuuteen.
Miksi rikosnimike on nimenomaan tapon yritys eikä esimerkiksi törkeä pahoinpitely?
– Yleisesti ottaen rikosnimike määräytyy esitutkinnassa sen perusteella, mitä poliisi on tietoonsa saanut. Tässä kohtaa arviointi on, että epäilty teko täyttää tämän nimikkeen tunnusmerkistön. Korostan, että se on nimenomaan poliisin arvio, sanoo Lindholm.
Mikäli epäillyt pysyvät vangittuina, syytteen nostamisen määräpäivä on elokuun puolivälissä.
Länsi-Suomi jatkaa tapauksen seuraamista.