Re: Nuorisorikollisuus räjähtämässä käsiin Helsingissä
Lähetetty: Su Syys 17, 2023 10:05 am
”Ryöstävät ja hakkaavat viattomia ihmisiä” – tältä näyttää nuorisorikollisuus Helsingissä
– YKSI meidän koulussa oleva, kenet me tiedetään, hakattiin täällä Lauttasaaressa. Häneltä varastettiin kaikki omaisuus, puhelin, kaikki mahdollinen.
Kolmen tytön porukan ei tarvitse kauaa pohtia, kun tiedustelen heiltä, tuntevatko he ketään, joka olisi joutunut nuorisorikollisten uhriksi.
Ryöstön ja pahoinpitelyn uhriksi joutunut nuori on tyttöjen tapaan 15-vuotias. Tekijät sen sijaan ovat kolmikon tietojen mukaan hieman vanhempia, arviolta lukioikäisiä.
Porukka uskoo tekijöiden asuvan jossakin muualla kuin Lauttasaaressa.
– Onhan se aikamoinen shokki, että yhtäkkiä Lauttasaareen tulee henkilöitä, jotka eivät asu täällä, ja ryöstävät ja hakkaavat viattomia ihmisiä, Lauttasaaressa koko ikänsä asuneet tytöt toteavat.
Alle 21-vuotiaiden tekemät ryöstörikokset ja niiden yritykset Helsingissä ovat kasvaneet 17 prosenttia edellisvuodesta: kun alkuvuonna 2022 ryöstörikosten ja niiden yritysten määrä pääkaupungissa oli 183, oli vastaava lukema alkuvuonna 2023 kohonnut 215:een.
Suuri osa nuorten tekemien ryöstö- ja väkivaltarikosten epäillyistä on poikia ja nuoria miehiä. Teot tapahtuvat usein paikoissa, joissa nuoret viettävät muutenkin paljon aikaa – esimerkiksi liikenneasemilla ja niiden lähialueilla sekä kauppakeskuksissa ja niiden ympäristössä. Saaliiksi ryöstäjille kelpaavat muun muassa statussymboleiksi muodostuneet merkkivaatteet ja -asusteet.
PERJANTAI-ILTANA Lauttiksessa on ajankohtaan nähden rauhallista. Vilkkainta tuntuu olevan keskikerroksen ruokakaupoissa, joiden kassoilta ihmiset viilettävät pikaisesti kauppakasseineen viilenevään syysiltaan.
Käytävällä aikaansa viettävän tyttökolmikon jäsenten mielestä liikkuminen nuorten suosimissa paikoissa iltaisin ja viikonloppuisin tuntuu nykyisin jossain määrin pelottavalta.
– Mulla ei esimerkiksi ole paljoa merkkivaatteita, en ole sellainen tyyppi. Musta tuntuu, että kyse on enemmänkin jostakin poikien välisestä, joten itseäni ei pelota ihan kauheasti, yksi porukasta kertoo.
Nuoret naiset kertovat nuorisorikollisuuden olevan heille tuttu ilmiö. Omakohtaista kokemusta ryöstöyrityksistä tai väkivallanteoista kaksikolla ei ole, mutta kaveripiiristä tarinoita löytyy.
– On varasteltu ja tultu puukon kanssa uhkailemaan ja pakotettu antamaan esimerkiksi kengät, 17-vuotias nuori sanoo.
Poliisille rikosten uhrit rohkenevat kertoa kokemastaan vain harvoin, kaksikko arvelee. Heidän mukaansa nuoret pelkäävät saavansa ”vasikan” maineen ja ajautuvansa syvemmälle ongelmiin, jos he ottavat yhteyttä poliisiin.
– Pelottaa, jos on yksin. Jos on kaverin kanssa tai jossain porukassa, ei huoleta niin paljon, Anni jatkaa.
Kello lähestyy kahdeksaa, ja nuoret ovat keskittyneet viettämään viikon viimeisen koulupäivänsä iltaa Columbuksen ja Vuosaaren metroaseman väliselle tasanteelle.
Ilta-Sanomien kyselyyn vastanneiden kertomuksista käy ilmi, että moni on törmännyt epäasialliseen käytökseen ja ryöstöyrityksiin juuri Columbuksen ja metroaseman ympäristössä.
Sisällä kauppakeskuksessa seinän vieressä seisoskelee 18-vuotias Miska tummanpuhuva treenikassi olallaan. Hänen läheinen, samanikäinen, ystävänsä joutui taannoin ryöstöyrityksen kohteeksi.
– Kaveri oli yksin kadulla, ja hänellä oli vähän hienommat vaatteet yllään. Sitten tällainen nuorisojengi kävi hänen päälleen ja sai vietyä ilmeisesti takin yltä. Vartijat tulivat onneksi sitten väliin, hän kertaa tapahtumia.
Miska uskoo nuorisorikollisuuden kumpuavan nuorten kasvatuksesta ja kotioloista. Hän kertoo kuulleensa muutaman läheisensä kautta tapauksista, joissa nuoren kotiolot ovat olleet rajut, ja nuori on päätynyt ”lähtemään kaduille esittämään kovaa jätkää”.
– On lähdetty hakemaan isoa roolia katukuvassa, kun kotona ei ole ollut hyvä olla. En yleistä, mutta monesti voi olla niin, että jos kotiolot eivät ole hyvät, on pakko päästä ulos purkamaan itseään ja omaa oloaan, nuori mies sanoo.
– Nykypäivän nuoret eivät myöskään tunne sääliä muita kohtaan. Kun he tekevät jotakin, he vain tekevät sen armoa tuntematta. Jos jollekin käy pahasti, eivät he välitä. Inhimillisyys on kadonnut kokonaan, hän jatkaa.
Ratkaisuksi ongelmaan Miska ehdottaa sitä, että vanhemmat ottaisivat aikaa kuunnellakseen, mitä sanottavaa heidän lapsellaan todella on.
– Jos vanhemmat ovat alusta lähtien liikkeellä hällä väliä -asenteella, se näkyy nuoressa saman tien. Nuori alkaa sitten ajatella, että kaduilla voi tehdä ihan mitä vain, kun ei vanhempia kuitenkaan kiinnosta, hän päättää.
KELLO lähestyy iltayhdeksää, ja kauppakeskus Triplassa sijaitsevat liikkeet valmistautuvat sulkemaan ovensa asiakkailta. Kun ostosmahdollisuudet hupenevat, alkavat ihmiset suunnata enenevissä määrin kohti ulko-ovia.
Perjantai-iltana nuoria ei kuitenkaan Triplassa juuri näy. Viidenteen kerrokseen johtavat leveät portaat, joilla nuoret tavanomaisesti aikaansa viettävät, ovat täyttyneet lähinnä viereisessä elokuvateatterissa alkavaa näytöstä odottavista nuorista – ja vähän vanhemmistakin – aikuisista.
Pienen matkan päässä portailta istuu Päivi tyttärensä Katjan kanssa. Äiti ja tytär ovat saapuneet Kuopiosta lomailemaan Helsinkiin.
Liikkuminen esimerkiksi nuorten suosimissa ostoskeskuksissa ei pelota Päiviä, mutta tämän 16-vuotiaan pojan kulkeminen yksin ulkona arveluttaa.
– En pidä siitä, että hän lähtee yksin esimerkiksi skuuttiparkille. Ennen kuin lähdimme reissuun, määräsin, mitä hän voi laittaa ulos lähtiessään päälle, ettei tulisi ryöstetyksi, Päivi kertoo.
Kuinka kelkan voisi kääntää ja nuorisorikollisuuden saada jälleen laskusuuntaan?
Päivin mukaan nuoret tarvitsevat mielekästä tekemistä, joka pitää heidät pois pahanteosta. Nuorille tulisi järjestää turvallisessa ympäristössä matalan kynnyksen nuorisotoimintaa, johon he voisivat aikuisten johdolla osallistua, nainen ehdottaa.
– Myös kouluista pitäisi ohjata nuoria tekemisen pariin. Pitäisi olla muuta tekemistä ulkona notkumisen sijaan, hän päättää.
Lisää Iltasanomissa:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009859224.html