Kauniaisten henkirikoksen taustalla äärimmäinen mustasukkaisuus – läheisen mukaan kaikki alkoi Whatsappista
Kauniaisissa Länsi-Uudellamaalla viime syyskuussa tehdyn henkirikoksen taustalla oli vuosia jatkunut mustasukkaisuus, joka oli äitynyt vainoamiseksi ja väkivallalla uhkailuksi, käy ilmi tapauksen esitutkinta-aineistosta.
Henkirikoksesta syytetylle miehelle vaaditaan elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Käräjäoikeuden mukaan hän oli teon aikana alentuneesti syyntakeinen eli hänen kykynsä ymmärtää tekonsa on ollut tekohetkellä merkittävästi alentunut.
"Kaikki lähti näin pienestä"
Esitutkinnassa kuullut todistajat kertoivat syytetyn mustasukkaisuuden alkaneen vuosia ennen henkirikosta, kun tämä oli nähnyt silloisen puolisonsa ja uhrin olleen samanaikaisesti aktiivisina viestipalvelu Whatsappissa. Tämän vuoksi hän alkoi epäillä uhrilla ja puolisollaan olevan suhde.
– Siitä (syytetty) oli vetänyt johtopäätöksensä, että niillä on jotain teerenpeliä ja ne pettävät keskenään. Kaikki lähti näin pienestä, eräs uhrin läheisistä kertoi.
Kesällä 2021 syytetty teki uhrista rikosilmoituksen ja vaati poliisia selvittämään tämän "toimia". Hän kuvaili ilmoituksessa epäilyksiään puolisonsa ja uhrin suhteesta.
– Täytyyhän tässä olla jotain rikollista, koska tämä henkilö tuhoaa ihmissuhteita työkseen ja niin kuin rikosilmoituksessa sanoin, täytyy Suomessa olla keino hänen pysäyttämiseksensä muukin kuin ampua, hän kirjoitti.
Hankki aseen turvakseen
Mustasukkaisuus äityi esitutkinnan mukaan uhriin kohdistuneeseen pitkäaikaiseen vainoamiseen ja väkivallalla uhkailuun. Läheisten mukaan syytetty oli ollut uhrin ystävä lapsuudesta aivan viime vuosiin asti, kunnes syytetty alkoi uhkailla ja vainota uhria.
– Eihän tätä kukaan osannut arvata, että näin käy, yksi läheisistä kertoi kuulustelussa.
Uhrin läheisten mukaan uhrilla oli viimeisten vuosiensa aikana pelko siitä, että jotakin tapahtuu. Vainoaminen ja uhkailu pelotti uhria ja rajoitti tämän elämää, läheinen kertoi. Uhri oli myös juuri surman aikaan valmistelemassa muuttoa toisaalle päästäkseen vainoamisesta eroon.
Läheiset kertoivat uhrin hankkineen turvakseen aseen ja myös koiran, vaikka ei ollut koiraihminen.
– Se oli iso koira, mutta ei sekään pelastanut sitä (uhria). Mutta sai siitä vähän jotain turvaa, läheinen sanoi.
Läheiset kertoivat uhrin olleen väsynyt, peloissaan ja "ihan loppu" vainoamisesta.
– Se (uhri) osasi olla varuillaan, mutta sen huomio varmaan herpaantui perjantaina. - - Hän joutui pelkäämään koko ajan, eräs läheisistä kertoi.
Yksi uhrin läheisistä kuvaili uhrin joutuneen "olemaan silmät selässä" vainoamisen vuoksi.
– Se on ollut todella kuluttavaa, hän sanoi.
Lue myös: Kauniaisten henkirikoksen taustalla mustasukkaisuus naisesta – murhaepäilty häiriköi uhriaan kahden vuoden ajan
Useita yhteydenottoja poliisiin
Uhri oli ilmoittanut vainoamisesta ja uhkauksista myös viranomaisille.
Esitutkinnan mukaan syytetty oli myös aiemmin ennen henkirikosta uhkaillut uhria puukolla sekä käynyt tämän kurkkuun kiinni.
Syytetty kuvaili "mustaa hetkeä"
Poliisikuulustelussa syytetty kertoi menneensä uhrin luo veitsen kanssa tarkoituksenaan keskustella keskinäisistä asioista.
– Ja -- tämä puukkokin tuli mukaan sen takia, koska mä kuulin, että hänellä (uhrilla) on jotain itselläkin, syytetty sanoi kuulustelussa.
Syytetty kertoi kuulustelussa muistavansa veitseniskuista vain osan.
– -- mun täytyy sanoo, on yksinkertaisesti tullut musta hetki, koska mun mielestä mä löin ainoastaan kolme kertaa, hän sanoi kuulustelussa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kau ... #gs.cg1ot4