Sivu 7/17

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 11:44 am
Kirjoittaja Loka
Urho kirjoitti:
Loka kirjoitti: Minua suoraan sanottuna ihmetyttää vain yksi seikka tässä muistamattomuudessa. Ymmärtäisin, jos Nisse olisi unohtanut kaiken tapahtuneen päähän kohdistuneen iskun jälkeen. Nythän hänen muistinmenetyksensä kattaa myös ajan jolloin hyökkäys tapahtui.
Edelleen, vertaa kolarien uhreihin. Eivät hekään muista aina "viimeistä suoraa ennen kolaria".

Suoraan sanottuna tätäkin asiaa on vähän turhauttavaa toistuvasti vääntää rautalangasta. Kyllä kai tätä voi hymiön sanoin sitten sanoa isälliseksi otteeksi, mutta kun tervejärki, elämänkokemus ja esim. Tenovuon lukuisat esimerkit kertovat siitä, että Nissen muistinmenetys ei ole mitenkään harvinaista laatua.
Hmm. Lauerma taas piti epätodennäköisenä että Nissellä olisi molemmat muistikatkot päällekkäin, elimellinen -ja psykogeeninen muistikatko, etenkin kun elimellinen muistikatko on ollut erityisen pitkä.

Pahoitteluja vaan, jos menee jankkaamiseksi ja isälliseksi. Mulle saa välillä vääntää rautalangasta kun kyseenalaistan oikeastaan kaiken mitä muut sanoo kun vertaan niitä lähteisiin. Kovaa työtä tämä lähteiden etsiminen, meinaa kotihommat kärsiä. :roll:

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 12:15 pm
Kirjoittaja teemu
Sairaalan muistikatko voi johtua siellä annetusta kipulääkityksestä, näin maallikon omana käsityksenä sanottuna.

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 12:18 pm
Kirjoittaja Loka
teemu kirjoitti:Sairaalan muistikatko voi johtua siellä annetusta kipulääkityksestä, näin maallikon omana käsityksenä sanottuna.
Tästä olisi varmaan lausuntoa ollut puolustuksella jos näin olisi kyetty todistamaan? Siis että Nissen saamat kipulääkkeet olisi olleet sitä luokkaa että vievät tajun kankaalle.

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 12:37 pm
Kirjoittaja teemu
Gustafssonin kipulääkityksestä ei ole tietoa, vaikka voi otaksua hänen sitä saaneen, luusto ja hammasvammoja kun oli. Liekö sitä koskaan mihinkään merkittykään. Joillain kipulääkkeillä, kuten opiaateilla, saattaa mennä muisti, vaikka potilas olisi autonominen ja omilla jaloillaan. Olen itse ollut tilaisuudessa todistamaan tapausta, missä lääkkeen saanut ei todella muista, vaikka muuten muistissa ei ole ollut mitään vikaa. Mitään päävammoja ei ollut, eikä shokeeraavaa tapausta. Potilas oli riski nuori mies, viitisen vuotta Bodomin Gustafssonia vanhempi. No, tähän olisi tietysti hyvä saada jonkun asiantuntijan sana.

Iskusta ja turvotuksesta aiheutunut muistikatko voisi olla erillinen ilmiö.

Puolustuksen on voinut hoitaa monella tavoin. Nyt käytetty johti aiottuun tulokseen.

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 12:50 pm
Kirjoittaja Loka
teemu kirjoitti: Puolustuksen on voinut hoitaa monella tavoin. Nyt käytetty johti aiottuun tulokseen.
Järkevintä olisi ollut hoitaa se niin, että syyttää lääkityksestä toista muistinmenetystä jos se kerta on ollut mahdollista. (jos asiantuntija pitää epätodennäköisenä että nämä kaksi pöytäkirjoihin nimettyä katkosta olisivat päällekkäin mahdollisia) Tai mistäpä minä mitään tiedän kun en juristi ole, maalaisjärki vaan sanoo näin. Kai Nissen lääkitys on jossain rekisterissä??

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 12:57 pm
Kirjoittaja teemu
En ole mistään kuullut tai lukenut, että olisi ollut käytettävissä dokumenttejä tai todistaja annetusta lääkityksestä. Jos niitä ei ole käytettävissä, niin on parempi olla väittämättä. Tämä minun järkeni mukaan. Mahdollisuus on silti olemassa, ja johtaa muuhun johtopäätökseen, kuin Gustafssonin valehteluun.

Asiantuntijan käsitys siitä, ettei molempia esiinny samanaikaisesti, tarkoitti sitä, ettei yhdestä ja samasta tapahtumasta johtuen. Asiantuntija ei ymmärtääkseni tarkoittanut mahdollista lääkkeen sivuvaikutusta. Hieman ihmetyttää, ettei kysymystä ole tarkemmin käsitelty, koska mahdollisuus on ilmeinen. Mielestäni.

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 1:02 pm
Kirjoittaja Loka
teemu kirjoitti: Hieman ihmetyttää, ettei kysymystä ole tarkemmin käsitelty, koska mahdollisuus on ilmeinen. Mielestäni.
Varmasti asiantuntijat ottavat selville millä ko. vammoja on edes mahdollisesti hoidettu. Ja varmasti heillä on joku tieto tähänkin ollut. Ehkä se tieto on sitten ollut niin hajanaista spekulaatiota, ettei sitä olla katsottu järkeväksi edes esittää oikeudessa koska sen kumoaminen olisi niin helppoa. "Tästä ei ole faktaa joten se voidaan jättää huomioimatta."

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 2:36 pm
Kirjoittaja Urho
Loka kirjoitti:
Hmm. Lauerma taas piti epätodennäköisenä että Nissellä olisi molemmat muistikatkot päällekkäin, elimellinen -ja psykogeeninen muistikatko, etenkin kun elimellinen muistikatko on ollut erityisen pitkä.
Ei ole mitenkään välttämätöntä, että Nissellä on molemmat muistikatkot. Tenovuon esimerkit osoittivat, ettei muistikatkon pituus ole mitenkään poikkeuksellinen.

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 2:41 pm
Kirjoittaja Loka
Urho kirjoitti:
Loka kirjoitti:
Hmm. Lauerma taas piti epätodennäköisenä että Nissellä olisi molemmat muistikatkot päällekkäin, elimellinen -ja psykogeeninen muistikatko, etenkin kun elimellinen muistikatko on ollut erityisen pitkä.
Ei ole mitenkään välttämätöntä, että Nissellä on molemmat muistikatkot. Tenovuon esimerkit osoittivat, ettei muistikatkon pituus ole mitenkään poikkeuksellinen.
Lauerman mukaan Gustafssonilla pitäisi olla - jos hypnoosi on totta - nämä molemmat muistikatkokset. Elimellinen katkos olisi syntynyt päähän kohdistuneesta iskusta teltassa, mutta hyvin harvinainen psykogeeninen ulottuisi jo aikaan ennen sitä.

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 5:44 pm
Kirjoittaja teemu
Björklundin vammat huomioon ottaen on ilmeistä, että ainakin yhteen uhriin on koskettu useampaan otteeseen.
Loka kirjoitti: ... Minua suoraan sanottuna ihmetyttää vain yksi seikka tässä muistamattomuudessa. Ymmärtäisin, jos Nisse olisi unohtanut kaiken tapahtuneen päähän kohdistuneen iskun jälkeen. Nythän hänen muistinmenetyksensä kattaa myös ajan jolloin hyökkäys tapahtui.
....
Tälle on annettu mahdollinen ja uskottava selitys, että Gustafssonia olisi lyöty useammin kuin kerran. Hän olisi ollut tajuissaan ensimmäisen tai ensimmäisten lyöntien jälkeen. Väliaika viimeiseen lyöntiin olisi ollut niin pitkä, että hänelle jäi pysyviä muistijälkiä ensimmäisestä hyökkäyksestä.

Ajatellaan, että hyökkäyksen varsinainen kohde olisi ollut Björklund. Pojat olisi pitänyt saada pois pelistä ensin. Björklundin jälkeen olisi tullut aika varmistaa, ettei pojista olisi vaaraa poistuttaessa. Puukkomies olisi vaientanut Boismanin ja astalomies Gustafssonin. Ei olisi ollut tarkoitus tappaa, molempia ainakaan. Kummatkin miesuhrit olisivat ehkä jääneet henkiin, jos Boisman olisi päässyt ajoissa hoitoon, eikä puukonpisto olisi sattumalta osunut liian syvälle.

Gustafsson olisi siis saanut muistivammansa vasta viimeiseksi annetusta iskusta, jota hän ei enää muista. Tämä selittäisi sen, että hänellä olisi muistijälkiä hyökkäyksen alkamisesta.

Loka:n mainitsemat tiedot on kuitenkin saatu hypnoosilla, eikä niiden luotettavuudesta voi paljoa sanoa.

Re: Muisti mätkii

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2007 6:09 pm
Kirjoittaja teemu
Wagner kirjoitti:Minulla on lähes eideettinen muisti mutta sitä en enää muista, onginko 1960 murhaniemen läheisellä turolla savimadolla vai kasiaisella, kun sain puolikiloisen ahvenen.
Hyvä ja hauska esimerkki. En muista, vaan joudun päättelemään vastaavasta omalle kohdalle sattuneesta tapauksesta, että varmaan syöttinä oli savikka, koska ei ollut erityistä syytä käyttää kasiaista siihen vuorokaudenaikaan. En voi kuitenkaan olla varma, koska molempia oli aina mukana. Leipää se ei ollut, koska vain madoilla tai kalanpaloilla ongittiin, ja viljatuotteita käytettiin suurustamiseen. Rutiinijuttuja on vaikea palauttaa mieleen jälkeenpäin. Mitä enemmän epäselvää tapausta vatvoo, sitä luultavammin syntyy muisto muistelemisesta ja jostain sen vaihtoehdosta, ts. valemuisto.

Lähetetty: Su Heinä 22, 2007 12:28 am
Kirjoittaja Samson
Nisse tuntuu joko muistavan todella "omituisesti" asioita tai sitten hän valehtelee aina tilanteen mukaan. Toki nuo valheetkin sekoittuvat keskenään ja aiheuttavat mitä ihmeellisempiä päätelmiä, koska mies ei muista mitä edellisellä kerralla on valehdellut.

Mutta itse aiheeseen: mistä on peräisin tuo tarina, että Nils Gustafsson olisi kertonut häntä kuljettaneelle taksinkuljettajalle(vai mikä kuski olikaan kyseessä?), että "puukkoa alkoi tulla joka suunnasta..." Varmasti tuo riittää vihjeeksi, jotta asioista perillä olevat osaavat yhdistää oikeaan tarinaan. Onko tuosta jossain juttua tai jotakin todistusta, vai onko kyseessä vain legenda ?

Nimimerkki Urho kertoikin jo muualla:

"lause "puukkoa alkoi tulla pirusti" taitaa tulla Ahti Toivolan suusta. Ahti kertoi tästä poliisikuulustelussa vuonna 2004. Kertoi, että oli muodostanut käsityksensä tapahtumista 44 vuotta aikaisemmin usean taksimatkan aikana käydyissä keskusteluissa."

Ja tämä suomi24:n luotettavista lähteistä :) :

"Kuinka N.G. on voinut häntä taksillaan kuljettaneelle autoilija Toivolalle sanoa heinäkuussa -60, että "Puukkoa alkoi tulla niin saakelisti", jos hän ei kuulusteluissa ole muistanut kertomansa mukaan nukkumaan menonsa jälkeen mitään?"

Onko tästä asiasta ja näistä lausunnoista siis mitään selkeämpää todistusta olemassa ??? Tai ylipäätään jotakin ? :D

Lähetetty: Su Heinä 22, 2007 2:40 pm
Kirjoittaja Urho
Asia on juuri niin kuin tuossa Samasonin lainaamassa pätkässä olen kirjoittanut.

Jos todellakin ajattelee, että Nisse on muka jossain valheiden verkossa, niin kannattaa lukea etp:n johdanto, johon poliisi on kirjannut kaikki Nissen ristiriitaiset lausunnot. Kovin on ohkaista luettavaa...

Lähetetty: Ma Heinä 30, 2007 8:43 pm
Kirjoittaja alpo
Miksi kuulusteltavan täytyy puhua totta, eihän kuulustelijankaan tarvitse?
Bluffaaminen on vanha keino saada syytetty tunnustamaan asioita.

Lähetetty: Ma Heinä 30, 2007 9:47 pm
Kirjoittaja awa
Urho kirjoitti:Asia on juuri niin kuin tuossa Samasonin lainaamassa pätkässä olen kirjoittanut.

Jos todellakin ajattelee, että Nisse on muka jossain valheiden verkossa, niin kannattaa lukea etp:n johdanto, johon poliisi on kirjannut kaikki Nissen ristiriitaiset lausunnot. Kovin on ohkaista luettavaa...
Joo - suosittelen lukemaan - linkki löytyy - linkkejä Bodomiin osiosta.

http://www.mtv3.fi/bodom/krp_esitutkintapoytakirja.pdf