Aamulehden pitkästä jutusta (26.12.2023, Susanna Härkönen) hieman sen alkuosaa, josta käy ilmi konstaapeli Verner Keskisen joutuminen henkirikoksen kohteeksi vuoden 1932 joulukuussa.
On tiistai-ilta 20. joulukuuta 1932. Kaksi naista tapaa tuntemattoman, vankkarakenteisen miehen Tampereen keskustassa. He ottavat auton ja lähtevät yhdessä Pispalaan.
Autossa mies kysyy naisten nimiä ja kirjoittaa ne muistiin paperilapulle, jonka taittaa taskuunsa. Hän kertoo olleensa kaksi vuotta vankilassa ja sanoo, että jos näkee poliisin, ampuu tämän heti.
Verner Antti Keskinen, 26, on poliisikonstaapeli ja toista vuotta töissä Pispalan poliisissa, Pispalan valtatie 31:ssä.
Keskinen on mennyt edellisvuonna naimisiin Ylöjärven kirkossa Saara Rebekka Karhumaan kanssa. He ovat molemmat kotoisin Pinsiöstä, Saara on Karhumaan tilalta, Verner pienestä talosta. Keskiset asuvat vauvansa Tertun kanssa Pispalassa, kauppias Järven talossa. Järvet ovat yhdeksän kuukauden ikäisen Tertun kummeja. Saara Keskinen on alkanut juuri odottaa toista lasta.
Verner Keskinen on illalla vartiossa Pispalassa konstaapeli Aleksanteri Vikstenin kanssa. Poliisit kävelevät kello 23.20 Harjutie 47:n (nykyinen Pispalanharju) kohdalla, kun kuulevat kauempaa juopuneen miehen äänekästä räyhäämistä. He vetäytyvät tieltä syrjään odottamaan miehen tuloa.
Mies kulkee Harjutietä seuranaan kaksi humalaista naista. Naiset ovat poliisin vanhoja tuttuja. Kun seurue on mennyt ohi ja on 5–6 metrin päässä, poliisit palaavat takaisin tielle.
Mies huomaa heidät, kääntyy ympäri ja vetää taskustaan revolverin. Hän ampuu poliiseja kohti nopeasti kolme laukausta kävellen samalla takaperin ja pakenee paikalta juosten.
Verner Keskinen kaatuu maahan.
Konstaapeli Aleksanteri Viksten tutkii maassa makaavaa Keskistä, joka on haavoittunut pahasti. Laukaus on osunut vasemmalle puolelle ylävatsaan.
Viksten juoksee Pispalan poliisivartiokonttoriin hakemaan apua. Poliisit kantavat Keskisen poliisikonttoriin, josta hänet kiidätetään Tampereen yleiseen sairaalaan.
Ampuja pakenee Pispalan valtatielle ja ampuu itseään kadulla Haulitornin kohdalla päähän. Hänellä on mukanaan kaksi revolveria ja suurikokoinen puukko. Vainajan taskusta löytyy lompakko, jossa on kirje, päivätty Urjalan Nuutajärvellä 18. syyskuuta 1932. Kirje alkaa sanoilla ”Rakas Martti”.
Selviää, että ampuja oli lohkotilallisen poika Martti Johannes Karppi, 25, Viialasta. Hän oli vapautunut heinäkuussa Konnunsuon vankilasta ehdonalaiseen istuttuaan siellä toiskertalaisena törkeästä varkaudesta. Karpin isä kertoo, että poika oli lähtenyt lauantaina kotoaan ilmoittamatta, minne menee. Karppi oli ollut edeltävän viikon hyvin omituinen ja levoton. Sen epäillään johtuvan siitä, että hän olisi tehnyt erään murtovarkauden Viialassa ja tiesi poliisin etsivän häntä.
Vaikeita vammoja saanut Verner Keskinen leikataan yöllä yleisessä sairaalassa. Hän menehtyy seuraavana iltana kello 18.05.
Verner Keskinen haudataan Ylöjärven hautausmaalle sunnuntaina 15. tammikuuta 1933. Hautajaisista muodostuu paitsi harras surujuhla, myös poliisien syvä huolenilmaus siitä, että tällaista tapahtuu jatkuvasti ja että vallanpitäjät entistäkin lujemmin pyrkisivät vaikuttamaan turvallisuuteen.
Samana vuonna Suomessa on kuollut virkatehtävissä neljä poliisia.
