Re: Rami Mäkisen / Matti Rämön kirja "Oikeusmurha - Kuinka järjestelmä tuhosi Auerin perheen"
Lähetetty: Pe Maalis 21, 2025 10:49 am
Salattu Auer-aineisto paljastaa, kuinka rikki oikeusjärjestelmä oli
Korkein oikeus (KKO) purki viime joulukuussa Anneli Auerin ja hänen entisen miesystävänsä Jens Kukan törkeistä seksuaalirikoksista saamat pitkät vankeustuomiot. Turun hovioikeus tuomitsi vuonna 2013 Auerin 7 vuoden 6 kuukauden ja Kukan 10 vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
KKO:n ratkaisu oli hyvin poikkeuksellinen. Lainvoimaisia tuomioita puretaan Suomessa ylipäätään hyvin harvoin. Äärimmäisen harvinaista on, että tuomio kumotaan sen jälkeen, kun samojen hakijoiden purkuhakemukset on jo kertaalleen hylätty. Näin kävi vuonna 2016 Auerin ja Kukan purkuhakemuksille.
Myös tuomioiden purkamisen syy oli hyvin poikkeuksellinen. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot perustuivat pitkälti Auerin kolmen alaikäisen lapsen kertomuksiin. Helmikuussa 2023 silloin jo täysi-ikäiset lapset peruivat yllättäen kaiken aiemman kertomansa. He olivat valehdelleet äitinsä ja tämän entisen miesystävän päälle toinen toistaan karmeampia tekoja.
Salattu aineisto käydään läpi
Tietokirjailija, toimittaja Rami Mäkinen ja toimittaja Matti Rämö halusivat selvittää, miten tähän tilanteeseen jouduttiin. Miten oli mahdollista, että pienten lasten mielikuvitukselliset kertomukset menivät sellaisenaan läpi niin poliisilta, syyttäjiltä, lääkäreiltä, oikeuspsykologeilta kuin kahdelta eri oikeusasteeltakin.
Oikeusmurha-kirjassa vastauksia haetaan autenttisesta esitutkinta- ja tuomioistuinmateriaalista, joka on määrätty pidettäväksi salassa 60 vuotta, mutta joka nyt avataan lasten nauhoitettujen kertomusten litterointeja myöten. Kirjoittajat eivät kerro, miten he ovat saaneet aineiston haltuunsa.
Kyse ei missään tapauksessa ole tirkistelystä sensaatiomaiseen aineistoon, vaan kokeneet toimittajat käyvät aineistoa seikkaperäisesti läpi ja analysoivat sitä monelta kantilta. Kirjassa on yli 500 lähdeviitettä. Taustaksi kerrottakoon, että Rami Mäkinen työskenteli aiemmin pitkään Ilta-Sanomien rikostoimittajana. Matti Rämö on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Suomen Kuvalehti julkaisi maaliskuussa 2023 toimittajakaksikon samaan salattuun aineistoon perustuvan artikkelin ”Uskomaton tarina”. Nyt heidän kirjassaan aiheen käsittely on laajempaa ja yksityiskohtaisempaa, minkä lisäksi kirjaan on viime syksynä haastateltu myös useita tapahtumiin liittyviä henkilöitä, porilaisittain kiinnostavasti myös Ulvilan surman alkuperäistä tutkinnanjohtajaa Juha Joutsenlahtea.
Julkiset selosteet puutteellisia
Jos kirjan väittämän oikeusmurhasta ja sen synnystä haluaa typistää lyhyesti, kirjoittajien omin sanoin se kuuluu näin: ”Salassapito on ollut oikeusmurhan suurin mahdollistaja”.
Toisin kuin esimerkiksi Ulvilan murhajutussa, josta käytiin oikeutta pääosin avoimin ovin, yleisöllä ei Turkuun väitetysti sijoittuvasta seksuaalirikosvyyhdestä ole ollut salassapidon takia mahdollista saada kokonaiskuvaa. Itse asiassa KKO:kaan Auerin ja Kukan tuomiot purkaessaan ei edes lieventänyt salassapitomääräystä, vaan katsoi, että päätös tästä kuuluu Varsinais-Suomen käräjäoikeudelle, kun jutun käsittely alkaa siellä alusta ensi syksynä.
Suurelle yleisölle välittynyt kuva Auerin ja Kukan syyksi luetuista seksuaalirikoksista perustuu täysin tuomioistuimien antamiin julkisiin selosteisiin. Ne olivat hyvin niukkoja, ja nyt kirjoittajat osoittavat, että myös erittäin puutteellisia.
Selosteista ei lainkaan ilmennyt, että osa oikeudenkäynneissä kuulluista asiantuntijoista arvioi jo alun perin epäluotettaviksi lasten kertomukset oikeuspsykologisissa haastatteluissa. Myös lääketieteellisestä näytöstä esitettiin jyrkästi ristiriitaisia näkemyksiä asiantuntijatodistajina kuultujen lääkäreiden kesken.
Psykologit arvioivat itse oman työnsä
Itse asiassa molemmat oikeusasteet näin tehdessään vain jatkoivat aiempaa linjaansa. Kirjasta ilmenee, kuinka tuomioistuin kerta toisensa jälkeen näyttöä arvioidessaan yksinkertaisesti mitätöi puolustuksen tohtoritason huippuasiantuntijoiden Pekka Santtilan, Katriina Finnilän ja Julia Korkmanin kriittiset arviot psykologien haastattelujen luotettavuudesta. ”Ei merkitystä”, kuului tyly päätelmä.
Mäkinen ja Rämö tulevat kirjassa paljastaneeksi yhteiskunnallisesti merkittävän epäkohdan oikeuspsykologisista haastatteluista. Toisin kuin kansainvälinen käytäntö on, Suomessa psykologit itse myös arvioivat, kuinka luotettavina he pitävät omien haastattelujensa lopputulosta. He siis itse arvioivat, kuinka hyvin ovat tehneet työnsä. Onko siinä pukki kaalimaan vartijana?
Joka tapauksessa kaikki Auerin lapsia haastatelleet psykologit pitivät lasten toinen toistaan hurjempia kertomuksia luotettavina. He eivät missään vaiheessa kyseenalaistaneet niitä, vaan, kuten auki kirjoitetuista haastattelunauhoituksista ilmenee, jopa kannustivat lapsia kertomaan lisää yksityiskohtia.
Kirjassa lasten kertomukset esitetään alkuperäisessä asussaan, eivätkä ne ole mitään hyvänyön tarinoita. Kertomukset ovat todella hurjaa luettavaa, hyvin pornografisia ja peittelemättömiä kuvauksia pedofiliasta, mitä heille ja jopa naapuruston lapsille tehtiin ja mitä aikuiset tekivät keskenään lasten nähden.
Lasten alkuperäiset kertomukset seksuaalirikoksista ajoittuvat tapahtumiin marraskuusta 2007 heinäkuulle 2008. Kaikki kolme lasta, joiden kertomuksiin kolme vuotta myöhemmin tuomiot perustuivat, olivat tuolloin alle 10-vuotiaita. Heidän kertomuksissaan lukijan huomio kiinnittyy hetkittäin lasten käyttämiin ilmauksiin ja sanoihin, joita ei yleisen elämänkokemuksen perusteella voi pitää tavanomaisina noin nuorille lapsille. Haastatteluhetkellä 12-vuotiaan pojan kertomus on kuin törkyisimmästä pornofilmistä.
Perheen vanhin, vuonna 1997 syntynyt tytär on koko ajan jyrkästi kiistänyt, että hänelle itselleen ja nuoremmille sisaruksille lapsille olisi tapahtunut mitään pahaa.
Kokeneet toimittajat käyvät aineistoa seikkaperäisesti läpi ja analysoivat sitä monelta kantilta.
Lasten kertomaa ei kyseenalaistettu
Kirjoittajien mukaan Auerin perhettä kohdannut oikeusmurha syntyi kehäpäätelmän seurauksena.
”Auer ja Kukka tuomittiin syyttöminä rikoksista, joita ei koskaan edes tapahtunut”, kirjoittajat kiteyttävät.
Kolme nuorinta lasta alkoivat vuonna 2011 sijaisperheessään, Anneli Auerin veljen ja tämän vaimon luona, kesäisellä veneretkellä kertoa kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Sitä ennen he olivat puhuneet, kuinka Anneli Auer ja perheen vanhin lapsi yhdessä tappoivat Ulvilassa lasten isän, sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden. Sitten puhe siirtyi pahoinpitelyihin, jota he olivat kertomansa mukaan kokeneet. Ja lopulta alkoivat tarinat raiskauksista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Kehä syntyi siitä, että lasten puheet, joita Auerin veli videoikin, siirtyivät sellaisenaan poliisille ja edelleen lapset tutkineille lääkäreille ja lapsia haastatelleille psykologeille ja lopulta syyttäjien kautta tuomioistuimeen. Missään vaiheessa lasten puheita ei kyseenalaistettu eikä vaihtoehtoisia selityksiä puheille selvitetty.
Järjestelmän pyörityksessä
Rami Mäkisen ja Matti Rämön Oikeusmurha on yhteiskuntakriittinen tutkivan journalismin tulos, perusteellisuutensa ja analyyttisen lähestymistapansa ansiosta ilman muuta paras tähän mennessä julkaistuista Auer-kirjoista.
Vaikka kirjassa esitetään hätkähdyttäviäkin selvityksiä yksilöiden – sijaisperheen vanhemmista lääkäreihin ja viranomaisiin – edesottamuksista, ankarin kritiikki kohdistuu järjestelmään, joka on mahdollistanut kaiken yhden perheen ympärille syntyneen pyörityksen traagisine seurauksineen.
Seuraava vaihe saadaan syksyllä Varsinais-Suomen käräjäoikeudesta. Valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koiviston määräyksestä kolme syyttäjää – kaksi erikoissyyttäjää ja syyttäjäylitarkastaja – ajavat alkuperäisiä 27 syytettä uudelleen.
Vaikka ratkaisu vaikuttaakin raskaalta Anneli Auerille ja Jens Kukalle (joka on vaihtanut nimensä), heidän oikeusturvansa kannalta uusi rikosprosessi on sittenkin parempi kuin se, että juttu olisi jäänyt pelkästään KKO:n purkupäätöksen varaan.
Jos syyttäjä olisi luopunut jutusta, epäillyille olisi jäänyt ikuinen mainetahra. Nyt on mahdollista, että tapaukselle saadaan oikeudenmukainen ja kriittisenkin tarkastelun kestävä ratkaisu, olipa se sitten mikä tahansa.
Harri Aalto, Satakunnan kansa, 17.3.2025
Linkki: https://www.satakunnankansa.fi/kulttuur ... 99426.html
Korkein oikeus (KKO) purki viime joulukuussa Anneli Auerin ja hänen entisen miesystävänsä Jens Kukan törkeistä seksuaalirikoksista saamat pitkät vankeustuomiot. Turun hovioikeus tuomitsi vuonna 2013 Auerin 7 vuoden 6 kuukauden ja Kukan 10 vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
KKO:n ratkaisu oli hyvin poikkeuksellinen. Lainvoimaisia tuomioita puretaan Suomessa ylipäätään hyvin harvoin. Äärimmäisen harvinaista on, että tuomio kumotaan sen jälkeen, kun samojen hakijoiden purkuhakemukset on jo kertaalleen hylätty. Näin kävi vuonna 2016 Auerin ja Kukan purkuhakemuksille.
Myös tuomioiden purkamisen syy oli hyvin poikkeuksellinen. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot perustuivat pitkälti Auerin kolmen alaikäisen lapsen kertomuksiin. Helmikuussa 2023 silloin jo täysi-ikäiset lapset peruivat yllättäen kaiken aiemman kertomansa. He olivat valehdelleet äitinsä ja tämän entisen miesystävän päälle toinen toistaan karmeampia tekoja.
Salattu aineisto käydään läpi
Tietokirjailija, toimittaja Rami Mäkinen ja toimittaja Matti Rämö halusivat selvittää, miten tähän tilanteeseen jouduttiin. Miten oli mahdollista, että pienten lasten mielikuvitukselliset kertomukset menivät sellaisenaan läpi niin poliisilta, syyttäjiltä, lääkäreiltä, oikeuspsykologeilta kuin kahdelta eri oikeusasteeltakin.
Oikeusmurha-kirjassa vastauksia haetaan autenttisesta esitutkinta- ja tuomioistuinmateriaalista, joka on määrätty pidettäväksi salassa 60 vuotta, mutta joka nyt avataan lasten nauhoitettujen kertomusten litterointeja myöten. Kirjoittajat eivät kerro, miten he ovat saaneet aineiston haltuunsa.
Kyse ei missään tapauksessa ole tirkistelystä sensaatiomaiseen aineistoon, vaan kokeneet toimittajat käyvät aineistoa seikkaperäisesti läpi ja analysoivat sitä monelta kantilta. Kirjassa on yli 500 lähdeviitettä. Taustaksi kerrottakoon, että Rami Mäkinen työskenteli aiemmin pitkään Ilta-Sanomien rikostoimittajana. Matti Rämö on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Suomen Kuvalehti julkaisi maaliskuussa 2023 toimittajakaksikon samaan salattuun aineistoon perustuvan artikkelin ”Uskomaton tarina”. Nyt heidän kirjassaan aiheen käsittely on laajempaa ja yksityiskohtaisempaa, minkä lisäksi kirjaan on viime syksynä haastateltu myös useita tapahtumiin liittyviä henkilöitä, porilaisittain kiinnostavasti myös Ulvilan surman alkuperäistä tutkinnanjohtajaa Juha Joutsenlahtea.
Julkiset selosteet puutteellisia
Jos kirjan väittämän oikeusmurhasta ja sen synnystä haluaa typistää lyhyesti, kirjoittajien omin sanoin se kuuluu näin: ”Salassapito on ollut oikeusmurhan suurin mahdollistaja”.
Toisin kuin esimerkiksi Ulvilan murhajutussa, josta käytiin oikeutta pääosin avoimin ovin, yleisöllä ei Turkuun väitetysti sijoittuvasta seksuaalirikosvyyhdestä ole ollut salassapidon takia mahdollista saada kokonaiskuvaa. Itse asiassa KKO:kaan Auerin ja Kukan tuomiot purkaessaan ei edes lieventänyt salassapitomääräystä, vaan katsoi, että päätös tästä kuuluu Varsinais-Suomen käräjäoikeudelle, kun jutun käsittely alkaa siellä alusta ensi syksynä.
Suurelle yleisölle välittynyt kuva Auerin ja Kukan syyksi luetuista seksuaalirikoksista perustuu täysin tuomioistuimien antamiin julkisiin selosteisiin. Ne olivat hyvin niukkoja, ja nyt kirjoittajat osoittavat, että myös erittäin puutteellisia.
Selosteista ei lainkaan ilmennyt, että osa oikeudenkäynneissä kuulluista asiantuntijoista arvioi jo alun perin epäluotettaviksi lasten kertomukset oikeuspsykologisissa haastatteluissa. Myös lääketieteellisestä näytöstä esitettiin jyrkästi ristiriitaisia näkemyksiä asiantuntijatodistajina kuultujen lääkäreiden kesken.
Psykologit arvioivat itse oman työnsä
Itse asiassa molemmat oikeusasteet näin tehdessään vain jatkoivat aiempaa linjaansa. Kirjasta ilmenee, kuinka tuomioistuin kerta toisensa jälkeen näyttöä arvioidessaan yksinkertaisesti mitätöi puolustuksen tohtoritason huippuasiantuntijoiden Pekka Santtilan, Katriina Finnilän ja Julia Korkmanin kriittiset arviot psykologien haastattelujen luotettavuudesta. ”Ei merkitystä”, kuului tyly päätelmä.
Mäkinen ja Rämö tulevat kirjassa paljastaneeksi yhteiskunnallisesti merkittävän epäkohdan oikeuspsykologisista haastatteluista. Toisin kuin kansainvälinen käytäntö on, Suomessa psykologit itse myös arvioivat, kuinka luotettavina he pitävät omien haastattelujensa lopputulosta. He siis itse arvioivat, kuinka hyvin ovat tehneet työnsä. Onko siinä pukki kaalimaan vartijana?
Joka tapauksessa kaikki Auerin lapsia haastatelleet psykologit pitivät lasten toinen toistaan hurjempia kertomuksia luotettavina. He eivät missään vaiheessa kyseenalaistaneet niitä, vaan, kuten auki kirjoitetuista haastattelunauhoituksista ilmenee, jopa kannustivat lapsia kertomaan lisää yksityiskohtia.
Kirjassa lasten kertomukset esitetään alkuperäisessä asussaan, eivätkä ne ole mitään hyvänyön tarinoita. Kertomukset ovat todella hurjaa luettavaa, hyvin pornografisia ja peittelemättömiä kuvauksia pedofiliasta, mitä heille ja jopa naapuruston lapsille tehtiin ja mitä aikuiset tekivät keskenään lasten nähden.
Lasten alkuperäiset kertomukset seksuaalirikoksista ajoittuvat tapahtumiin marraskuusta 2007 heinäkuulle 2008. Kaikki kolme lasta, joiden kertomuksiin kolme vuotta myöhemmin tuomiot perustuivat, olivat tuolloin alle 10-vuotiaita. Heidän kertomuksissaan lukijan huomio kiinnittyy hetkittäin lasten käyttämiin ilmauksiin ja sanoihin, joita ei yleisen elämänkokemuksen perusteella voi pitää tavanomaisina noin nuorille lapsille. Haastatteluhetkellä 12-vuotiaan pojan kertomus on kuin törkyisimmästä pornofilmistä.
Perheen vanhin, vuonna 1997 syntynyt tytär on koko ajan jyrkästi kiistänyt, että hänelle itselleen ja nuoremmille sisaruksille lapsille olisi tapahtunut mitään pahaa.
Kokeneet toimittajat käyvät aineistoa seikkaperäisesti läpi ja analysoivat sitä monelta kantilta.
Lasten kertomaa ei kyseenalaistettu
Kirjoittajien mukaan Auerin perhettä kohdannut oikeusmurha syntyi kehäpäätelmän seurauksena.
”Auer ja Kukka tuomittiin syyttöminä rikoksista, joita ei koskaan edes tapahtunut”, kirjoittajat kiteyttävät.
Kolme nuorinta lasta alkoivat vuonna 2011 sijaisperheessään, Anneli Auerin veljen ja tämän vaimon luona, kesäisellä veneretkellä kertoa kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Sitä ennen he olivat puhuneet, kuinka Anneli Auer ja perheen vanhin lapsi yhdessä tappoivat Ulvilassa lasten isän, sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden. Sitten puhe siirtyi pahoinpitelyihin, jota he olivat kertomansa mukaan kokeneet. Ja lopulta alkoivat tarinat raiskauksista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Kehä syntyi siitä, että lasten puheet, joita Auerin veli videoikin, siirtyivät sellaisenaan poliisille ja edelleen lapset tutkineille lääkäreille ja lapsia haastatelleille psykologeille ja lopulta syyttäjien kautta tuomioistuimeen. Missään vaiheessa lasten puheita ei kyseenalaistettu eikä vaihtoehtoisia selityksiä puheille selvitetty.
Järjestelmän pyörityksessä
Rami Mäkisen ja Matti Rämön Oikeusmurha on yhteiskuntakriittinen tutkivan journalismin tulos, perusteellisuutensa ja analyyttisen lähestymistapansa ansiosta ilman muuta paras tähän mennessä julkaistuista Auer-kirjoista.
Vaikka kirjassa esitetään hätkähdyttäviäkin selvityksiä yksilöiden – sijaisperheen vanhemmista lääkäreihin ja viranomaisiin – edesottamuksista, ankarin kritiikki kohdistuu järjestelmään, joka on mahdollistanut kaiken yhden perheen ympärille syntyneen pyörityksen traagisine seurauksineen.
Seuraava vaihe saadaan syksyllä Varsinais-Suomen käräjäoikeudesta. Valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koiviston määräyksestä kolme syyttäjää – kaksi erikoissyyttäjää ja syyttäjäylitarkastaja – ajavat alkuperäisiä 27 syytettä uudelleen.
Vaikka ratkaisu vaikuttaakin raskaalta Anneli Auerille ja Jens Kukalle (joka on vaihtanut nimensä), heidän oikeusturvansa kannalta uusi rikosprosessi on sittenkin parempi kuin se, että juttu olisi jäänyt pelkästään KKO:n purkupäätöksen varaan.
Jos syyttäjä olisi luopunut jutusta, epäillyille olisi jäänyt ikuinen mainetahra. Nyt on mahdollista, että tapaukselle saadaan oikeudenmukainen ja kriittisenkin tarkastelun kestävä ratkaisu, olipa se sitten mikä tahansa.
Harri Aalto, Satakunnan kansa, 17.3.2025
Linkki: https://www.satakunnankansa.fi/kulttuur ... 99426.html
