Kankaan koulun polttajia voi odottaa ikävä kirje vakuutusyhtiöltä - korvauksia sovitellaan, mutta pälkähästä ei päästetä
Hollolan Kankaan koulun tulipalon sytyttäneet nuoret saavat vakuutusyhtiöltä suurella todennäköisyydellä korvausvaatimuksen, jonka suuruus on kiinni monesta asiasta.
Yli viiden miljoonan euron vahingot aiheuttanut Hollolan Kankaan koulun tulipalo odottaa maksumiehiään. Vakuutusyhtiö ja Hollolan kunta neuvottelevat korvauksista, ja myös palon sytyttäjät ovat maksajina suurella todennäköisyydellä.
Elokuun 10. päivänä riehuneen palon sytyttämisestä on kuulusteltu kahta alle 15-vuotiasta henkilöä, jotka eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta vahingonkorvausvastuussa kyllä.
Koulun polttajia uhkaava korvausvaatimus tuskin selviää kovin pian, sillä ensin vakuutusyhtiön ja Hollolan kunnan on neuvotteluissaan päästävä yhteisymmärrykseen korvauksen määrästä.
Jos vakuutusyhtiö ja yhtiön asiakas riitautuvat korvauksesta, riita on tietenkin ratkaistava ennen kuin koulun sytyttäneille voidaan esittää vaatimuksia.
Laissa lähdetään täyden korvauksen periaatteesta, mutta alaikäisten kohdalla käytetetään sovittelua. Mitä nuoremmasta henkilöstä on kysymys, sitä yleisempää sovittelu on.
Ikävuosien lisäksi sovitteluun vaikuttavat henkilön kehitystaso, teon laatu ja tekijän varallisuus verrattuna vahingon kärsijän varallisuuteen.
Korvausvelvollisuus ei tunne alaikärajaa. Jopa seitsemänvuotias on katsottu aiheuttamastaan vahingosta vastuulliseksi. Vasta aivan pienimmillä lapsilla alkaa iän vuoksi armo käydä oikeudesta.
Poliisi pitää epäillyt pois julkisuudesta
Hämeen poliisi vaikenee siitä, mitä Kankaan koulun poltosta epäilty nuori kaksikko on kuulusteluissa puhunut. Rikoskomisario Jari Kiiskinen kertoo asiasta tiedotettavan seuraavan kerran vielä elokuun lopulla.
Kiiskinen ei myöskään halua täsmentää kahden nuoren sukupuolta tai kotikuntaa. Hän huomauttaa, että kyseisten nuorten perheet ovat kovan paineen alla jo nyt.
– On aina mietittävä sitäkin, että suojellaan rikolliseen tekoon epäillyn yksityisyyttä.
Kankaan koulun palo ei Kiiskisen mukaan enää yksinään ole poliisin kiireellisimpien tehtävien listalla.
– Tällä hetkellä tutkitaan myös muita juttuja ja priorisoidaan sieltä tärkeimmät työtehtävät.
https://www.ess.fi/paikalliset/8780187