Re: Tukholma 14.11.2025 / Useita kuollut bussiturmassa
Lähetetty: Su Marras 16, 2025 7:01 pm
Poliisi on vapauttanut bussikuskin, mutta bussikuski on edelleen sairaalahoidossa. Kuljettajan tulot olivat viime verotuksen mukaan lähes 800 000 kruunua. Kyseisen bussiyhtiön bussikuskin tulot eivät ole läheskään tuota luokkaa (huom. lepoajat). Kuski työskenteli myös mekaanikkona. Pitkää päivää on tehty.
Turha meidän on itseämme sättiä erilaisista mielikuvituksellisista teorioista. Tässä muutamia ruotsalaisia teorio tapahtuneesta. Väitän, että täällä ei olisi pystytty samaan.
- Kristillisdemokraatit äänestivät burka-kiellon puolesta klo 14:45. Kuljettaja (muslimi) ajoi ihmisten yli klo 15:20.
- Kuljettaja oli huutanut erään kirjoittajan mukaan ennen kolaria "vapaa Palestiina". Tosin bussi oli tyhjä, joten kuulijalla pitää olla erittäin hyvä kuulo.
- Kujettaja oli rukoilemassa bussin toisessa kerroksessa. Kuljettaja oli pitänyt auton käynnissä, koska ulkona oli kylmä. Auto lähti itsekseen liikkeelle ja ajoi ihmisten yli.
- Auto on nm 2022 Volvo. Auto oli otettu etäohjaukseen ja ajatettu ihmisten päälle.
- Kuskin oli pitänyt pysähtyä suojatielle. Painoi vahingossa kaasua jarrun sijaan.
- Kuskilla oli pudonnut jotakin lattialle. Oli nostanut tavaran kesken ajon ja keskittyminen oli herpaantunut.