Sivu 7/48
Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ti Elo 31, 2010 12:19 am
Kirjoittaja ketsku
Ketsku halusit profilointia a la rossi, niin täältä pesee
Ketsku on vahva persoona. Hän ei lannistu vastalauseista, vaan suorastaan nauttii väittelyistä. Ketskulla on myös ihastuttaa ja vihastuttaa geeni. Hän kaikessa omahyväisyydessään haistattaa pitkät kaikille, jotka uskaltavat olla eri mieltä asioista hänen kanssaan.
Jotkut luulevat Ketskua vahvasti feministiksi. Tämä ei ole totta. Ketskulla on aivan oma feministinen aate. Hän rakastaa huomiota miesten taholta. Miehen pitää maksaa myös Ketskun "elokuvalippu", avata autonovet, kertoa päivittäin, kuinka ihana nainen hän on, ja kuinka upea kampaus ja mekko tuli ostettua.
Toisaalta Ketsku osaa myös antaa. Hän näyttää välittämisen teoilla. Hoivaaminen saa joskus mahtipontisiakin piirteitä, ja jos vastapuoli ei tajua kiittää niistä voileivistä pöydissä ja huomioida tarpeeksi Ketskua, voi se saada aikaan pienen mökötyksen.
Ketsku on ihana persoona. Hän ei koskaan anna periksi ja haluaa sanoa sen viimeisen sanan. Ketsku on myös lojaali mielikuvilleen toisista ihmisistä. Jos hän kokee ihmisen epämiellyttäväksi, se pitää, eikä mitkään "privat" sitä mielikuvaa muuksi muuta. Suomennettuna:
Ketskulle ei vittuilla!
Tässä kohtaa pitää kertoa, että nämä profiloinnit perustuvat omiin havaintoihin ja en pysty kertomaan uusista käyttäjistä paljoakaan, keitä en ole seurannut. Ketsku on tuttu kirjoittaja ja olen seuraillut hänen vääntöään Markjan kanssa, ketsku on hyvä tyyppi I like it
Niin olisi paljon mielessä, mutta en uskalla alkaa tarinoimaan muista edelleenkään, voi tulla suuttumuksia ilmaan, heh...Ja nämä profiloinnit oli siis pyynnöstä toimitetut. Luojan kiitos, ollaan lautamiehissä!
Melkoisen tarkkanäköinen sä oot

Olen kyl tosiaan sitä mieltä, että miehen pitää maksaa mun leffaliput ja ruoat ja kuskata ym. En ikuna ottaisi miestä joka ei tarjoa esim. ravintolassa naiselleen kaikkea. Nykyajan miehet vaan on vähän sellaisia mutta onneks toi oma on koulutettu jo silloin 16 vuotta sitten tavoille. Tosin ei sitä tarvinnut, se maksoi kaiken ja aina treffeillä sekä haki kotoota ja vei takas

Pitäiskin osata arvostaa enemmän tuota piirrettä hänessä, sitä kun on tottunut pitämään itsestäänselvänä.
Kyl osui niin oikeeseen nuo ihmissuhdeanalyysit. En käsitä ihmisiä jotka jatkuvasti antavat anteeksi toisille. Muutenkin olen sellainen, että jos mua ei joku tyyppi kiinnosta (joku anopin 70v mummokaveri joka on olevinaan niin fiini) niin en rupea esittämään mitään ylikohteliasta tai ystävällistä vaikka joskus kyl pitäis anopin mielestä. Se aina häpee mua säännöllisesti

Annan ihmisille yleensä yhden mahdollisuudeen ja jos se mokataan niin se oli siinä. En roiku kenessäkään eikä mua kiinnosta ollenkaan mitä muut musta ajattelee. Jee, sain analysoida itsekin itseäni!
Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ti Elo 31, 2010 12:28 am
Kirjoittaja rosamarine
Kylli kirjoitti: Itse en ole niitä itsestäni enkä Kyllistä kaivannut enkä siksi koe että tähän ketjuun itsekään muita kirjoittajia kommentoisin.
Kylli. Kestosuosikkini ja siksi hieman vaikea arvioitava. Kylli on arogantti ja voi nokkiintua helpostikin lauseesta kuin lauseesta. Kylli on aktiivinen ja lojaali murha.infolle. Hän jaksaa uskoa siihen, että murha.info nousee turhien kirjoittajien suosta ja johtaa Suomen ykkössosiaalista mediaa murhien ynnä muiden juttujen osalta.
Kylli on turhautunut tällä hetkellä siihen, että murha.infoon on pesiytynyt turhakkeiden "ai kauheeta, on se vaan niin kamalaa kun näin kävi" ja nux vomica tyyppisten katkerien
NO LIFE tyyppien tilityksiä.
Kyllillä on oma haareminsa minfossa, joten uskottavuusongelmaa ei ole. Kyllillä on paljon kavereita minfossa ja suurin osa näistä mukavista kirjoittajista ei pidä Rossesta. Yllätys
Mutta Rossen haave on joskus jossain kohtaa elämää tavata Kylli ihan silmästä silmään, jos se vaan Kyllille sopii.
ps. Ketsku, mulla on tarkka silmä, mua on syytetty joskus jopa siitä, että olen liian analyyttinen, ja ihan IRL

This is what I am

Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ti Elo 31, 2010 1:10 am
Kirjoittaja Kylli
rosamarine kirjoitti:Mutta Rossen haave on joskus jossain kohtaa elämää tavata Kylli ihan silmästä silmään, jos se vaan Kyllille sopii.
Totta kai! Mielikuvani mukaan vaan asumme jotensakin erillämme eli ajankohtaa pitää varmaan pohtia. Jos välimatkaa on enempi ei ihan pelkälle iltpäiväkahville viitsi lähteä.
Muuten kuvaus on oikein hyvä mutta Nux Vomica (onko se isolla vai pienellä tuo Vomica?) ei ole ainakaan vielä saanut väsytettyä Kylliä, ei kai se ole edes kommentoinut kovin kauaa tai monasti? Ei ainakaan ole kovin kattavaa mielikuvaa syntynyt ko. tyypistä. Ei siihen jaksa tätä rajallista energiaa tuhlata.
Minfo-uskollinen? Totta kai! Ei ole parempaakaan tullut vastaan. Tässä korostaisin, että kukin käyttää ja kaipaa kuka mitäkin ja mitenkin näitä keskustelupalstoja, onhan täälläkin joku kavereita haalimassa, toinen rikoksista jauhamassa ja kolmas vaikka niistä jyrsijöistä.
Sen verran kyllli korjaisin että tapanani ei ole haalia haaremia haukkumalla muita. Omat kinani ovat ja pysyvät ominani, en tarvitse muita pönkittämään omia mielipiteitäni, sen vaiheen Kyllikin sivuutti jo kaukana nuoruudesaan. Samoin kuin muitten tykkäämisiin/ei-tykkäämisiin sellaisenaan uskominen. Joskus joku saattaapi tietysti olla samoilla linjoilla ihan siksi että vastapuoli ei miellytä häntäkään, ei siitä mielikuvasta voi katsojaa aina pelkästään syyllistää. Enkä minäkään syyllistä sinun seuralaisiasi siitä ettet sinä pidä Kyllistä, tai sinua siitä etteivät he niin tee.
Ne kaverit on muuten aika pitkälti miittien ansiota

Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ti Elo 31, 2010 1:24 am
Kirjoittaja rosamarine
Kylli kirjoitti: Enkä minäkään syyllistä sinun seuralaisiasi siitä ettet sinä pidä Kyllistä, tai sinua siitä etteivät he niin tee.
Ne kaverit on muuten aika pitkälti miittien ansiota

Näinpä. Mutta laitetaan hautumaan, kun kotimaa on kunnolla jalkojen alla, on helpompi miettiä
pää
kaupunki-seuraa =) Doh...miitit pelottavat sattuneesta syystä

Mulla ei oo liiemmin kavereita netissä. Muutama ystävä kylläkin, ihmeellistä kyllä, minfon kautta siunaantunut.
Kylli kirjoitti:Sen verran kyllli korjaisin että tapanani ei ole haalia haaremia haukkumalla muita.
Ei toki haukkumalla muita, se ei tullut mieleenikään. Niinkuin sanoit, miiteissä tapaa paljon ihmisiä ja sieltä varmaan paljon tuttuja saa. Sanotaan vaikka näin, mielelläni tapaisin Kylli sinut ja miksei muitakin, kun aika on sille oikea.
Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ti Elo 31, 2010 11:02 am
Kirjoittaja Ailar
Skorpioni kirjoitti:Varsin kiintoisa väite ketskulta että kirjoitus tyylistä voi päätellä koulutustason, itselläni tulee kyllä muutamakin vaihtoehto mieleen.
Noh rofilointeja: Härkä on henkilö joka menee vaikka läpi harmaankiven jos päämäärä sitä vaatii.
Ailar on varsin mielyttävän ja määrätietoisen oloinen henkilö.
Valdovas taasen omaa kokojoukon älyä mutta ehkä juuri tästä johtuen on välillä liiankin skeptinen.
Nooruska luultavasti sellainen ihminen joka saa toisille positiivisen olon pelkällä läsnäololla.
Voi kiitos
Skorpioni! Olen otettu.
Itse Skorpparista sanoinkin joskus Härälle, että meidän pitäisi saada kaapattua hänen älykkyytensä Oriveden vainajan tarinan selvitykseen. Sen verran hyvää matskua sieltä tuli.
Härkä todellakin menee läpi harmaankiven niin, että joskus pää kolisee. Hyväksi jutuksi olen havainnut sen, että hänelle ei tarvitse välttämättä kirjoittaa kuin lauseen alku, niin hänpä kätevästi lukee ajatukseni ja tietää loput tarinasta.

Tai sitten minä olen niin helpostiarvattavaihminen.
Valdovasia pidin alussa tiukkapipoisena (sori!), mutta eipä pidä tehdä niin hätäisiä johtopäätöksiä. Valdollahan on mahtava huumorintaju.
Hämmästyin tästä, että
matlockb on ollut niin vähän aikaa palstalla. Jotenkin tuntuu, että ainahan hän on täällä ollut.

Erittäin hyviä kannanottoja. Ja se, että ihminen pystyy vaihtamaan mielipiteitään matkanvarrella on pelkästään hieno ominaisuus. Itse kun tahdon jääräpäisesti pitää kiinni mielipiteistäni, vaikka sisimmässäni olen jo tunnustanut olevani väärässä.
Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ti Elo 31, 2010 11:04 am
Kirjoittaja Nooruska
Irma Lam on löytänyt palstalle jo vuonna 2009, mutta vasta aika tasan vuotta myöhemmin rohkaistui olemaan aktiivinen ketjuissa. Ei ole rasisti, mutta ei ne mokkapalat vaan niin iske.
Haikeaan ja kauniiseen sävyyn muistelee nuoruudessaan viettämiä hetkiä Englannissa, silloin kuin kaikki oli vielä hyvin; hirttotuomiot voimissaan ja hajusuolaa jokaisen neidon veskassa.
Käy tasaisesti kommentoimassa ns. asiaketjuihin, mutta silloin tällöin rouva yllätetään hihittelemästä kevyissä hattaraketjuissa. Todella eläinrakas ihminen.
Mopoterroristi on palstan oma prätkähiiri, joka ritsa perstaskussa pomppii ketjusta toiseen aiheuttamassa yleistä ihmetystä. Ei ota elämää turhan vakavasti ja sanonta "vain elämää ei sen enempää"-on hänen mottonaan. Bannia tulee tasaisesti, mutta so what? Asennetta täynnä. Mies, joka ei kumartele ketään tai mitään. Silti salaa yksin isontaa radiota autolla ajaessaan jos Celine Dionin slovari pärähtää soimaan - mutta tätä hän ei tule koskaan myöntämään.

Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ti Elo 31, 2010 11:13 am
Kirjoittaja Ailar
Chopperista piti sanoa:
On vaikea kuvitella minfoa ilman Chopperia. Hän on hauska persoona, jolla on sana hallussaan. Luulin ennen, että Chopper on mies, mutta jostain viestistä tulikin ilmi, että usko ei ole tiedon väärti.
Sen verran minulla on kokemusta Chopperin kanssa kinaamisesta, että taidan vastedes jättää sellaiset mielestäni. Pirulauta, kun vaarana on, että kerrankin jään mielipuuhassani alakynteen.

Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ti Elo 31, 2010 3:44 pm
Kirjoittaja ketsku
Ailar kirjoitti:Chopperista piti sanoa:
On vaikea kuvitella minfoa ilman Chopperia. Hän on hauska persoona, jolla on sana hallussaan. Luulin ennen, että Chopper on mies, mutta jostain viestistä tulikin ilmi, että usko ei ole tiedon väärti.
Sen verran minulla on kokemusta Chopperin kanssa kinaamisesta, että taidan vastedes jättää sellaiset mielestäni. Pirulauta, kun vaarana on, että kerrankin jään mielipuuhassani alakynteen.

Hö, mulla ei oo koskaan tullut tota tunnetta, että jäisin alakynteen, päinvastoin.

Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ti Elo 31, 2010 4:59 pm
Kirjoittaja Chopper
ketsku kirjoitti:
Hö, mulla ei oo koskaan tullut tota tunnetta, että jäisin alakynteen, päinvastoin.

Huvinsa kullakin,etenkin kun ei jaksa lähteä samalle tasolle mitä harrastatte Markjan kanssa. Jos ei kerralla mene jakeluun niin parempi antaa olla,en jaksa jankuttaa livenä niin miksi tekisin sitä netissäkään.
Tylsinä päivinä saatan härnätä sinua mutta onneksi niitä tylsiä päiviä on harvassa

Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ke Syys 01, 2010 6:12 pm
Kirjoittaja Clyde
ketsku kirjoitti:Olen kyl tosiaan sitä mieltä, että miehen pitää maksaa mun leffaliput ja ruoat ja kuskata ym. En ikuna ottaisi miestä joka ei tarjoa esim. ravintolassa naiselleen kaikkea. Nykyajan miehet vaan on vähän sellaisia mutta onneks toi oma on koulutettu jo silloin 16 vuotta sitten tavoille. Tosin ei sitä tarvinnut, se maksoi kaiken ja aina treffeillä sekä haki kotoota ja vei takas
Itse en ikinä miehenä ottaisi LOISTA enkä naisena edes
kehtaisi olla tuollainen loinen. Se siitä tasa-arvoisuudesta sitten vai? Naisen paikka onkin kotona hellan ja nyrkin välissä, mies käy töissä ja tienaa. Sitähän se ennen oli, oliko silloin paremmin? Ehkä se kerran kuussa ravintolaillallinen sitten toimii hyvin..
Meillä onneksi toimii nämäkin asiat. Molemmat käy töissä ja molemmat maksaa niin kaupassa, kuin ravintolassakin. Pidemmillä matkoilla maksetaan molemmat puokkiin bensat.
Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ke Syys 01, 2010 7:06 pm
Kirjoittaja ketsku
Clyde kirjoitti:ketsku kirjoitti:Olen kyl tosiaan sitä mieltä, että miehen pitää maksaa mun leffaliput ja ruoat ja kuskata ym. En ikuna ottaisi miestä joka ei tarjoa esim. ravintolassa naiselleen kaikkea. Nykyajan miehet vaan on vähän sellaisia mutta onneks toi oma on koulutettu jo silloin 16 vuotta sitten tavoille. Tosin ei sitä tarvinnut, se maksoi kaiken ja aina treffeillä sekä haki kotoota ja vei takas
Itse en ikinä miehenä ottaisi LOISTA enkä naisena edes
kehtaisi olla tuollainen loinen. Se siitä tasa-arvoisuudesta sitten vai? Naisen paikka onkin kotona hellan ja nyrkin välissä, mies käy töissä ja tienaa. Sitähän se ennen oli, oliko silloin paremmin? Ehkä se kerran kuussa ravintolaillallinen sitten toimii hyvin..
Meillä onneksi toimii nämäkin asiat. Molemmat käy töissä ja molemmat maksaa niin kaupassa, kuin ravintolassakin. Pidemmillä matkoilla maksetaan molemmat puokkiin bensat.
Puhuinko mä jostain hellasta ja nyrkistä?? Mekin käydään molemmat töissä ja itse asiassa tienaan enemmän kun mies. Ja kyllä mä maksan puolet asumisesta ja ruoista ym. mutta silti olen sitä mieltä, että mies maksaa varsinkin liehittelyvaiheessa leffaliput, ruoat ym. Kun on miehiä jotka ei edes iskemisvaiheessa tarjoa niin sellaiset jäis kyl pois laskuista heti.
Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ke Syys 01, 2010 8:17 pm
Kirjoittaja Chopper
^Entäs jos nainen liehittelee miestä tai tyttö poikaa ? Tervetuloa 2000-luvulle,kannattaa tarkistaa kalenteri

Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ke Syys 01, 2010 8:31 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Minusta kaiken epäsopivinta on alkaa kinata maksajasta ensitreffeillä. Jos on selvää, ettei ne jää viimeisiksi, voi antaa toisen maksaa, mutta ilmoittaa sitten vaikka jo etukäteen, että seuraava kerta on minun. Ettei sitten tarvitse alkaa siellä ravintelissa kinaamaan.
...toisaalta siinäkin tapauksessa, että treffit jää vikoiksi, voi antaa sen toisen maksaa. Jos tylsiin treffeihin kulunut aika on about laskun arvoinen.
Mutta vain siinä tapauksessa, että toinen sitä todella vaatii, ei pidä siis pitää itsestään selvyytenä.
Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ke Syys 01, 2010 9:07 pm
Kirjoittaja Maybrick
Valdovasin nahkan alla on (ainakin) kaksi persoonaa. Toinen (päälaesta navan kohdalle) viihtyy oman tutkijankamarinsa rauhassa. Siellä hän etsii ja arvioi kaikkea mahdollista maan ja taivaan alla, nykyisin enimmäkseen netin avulla, mutta kirjahyllystä löytyy myös teoksia, oikealle paperille painettuja, joista löytyy ihmeellisiä asioita. Joskus hänestä tuntuu siltä, että voisi vaikka jäädä loppuiäkseen sinne työpöytänsä ääreen, mutta:
Valdovasissa on yllättävä sosiaalinen ja ulospäin suuntautuva puoli. Se sijaitsee navan korkeudelta varpaankynsiin. Valdovas on herrasmies, mutta ei sitä liian vulgääria sorttia, jota Agatha Christie kuvailee: herrat istuvat herrainklubilla syvissä Chesterfieldeissään, lämmittelevät kihtisiä nilkkojaan takkatulen loimussa sikari nautinnollisesti suussa portviinilasi käsinojan päällä, ja jos nätti tarjoilijatyttö kahisee ohi, eivät jätä käyttämättä tilaisuutta hieman nipistää uhkeasta takapuolesta.
Valdovas nauttii elämän tarjoamista iloista, joita hän ehkä näkee enemmän kuin moni muu. Hän on kuitenkin kolmen plussan edestä korkeammalla tasolla kuin yllä kuvaillut herrasmiehet, joille elämäksi riittää klubin hämyinen kotoisuus.
Re: Profilointeja käyttäjistä
Lähetetty: Ke Syys 01, 2010 9:16 pm
Kirjoittaja maija turjukka
Melkoisen tarkkanäköisiä profilointeja täällä näköjään on tehty viimepäivinä
Tuohon Maybrickin näkemykseen Valdovasin herrasmiesmäisyydestä sanoisin omana näkemyksenäni, että kyllä hänet sinne hämyiseen herrainklubiinkin voi kuvitella. Klubihan toimii suorastaan (kaunokaisista vapaana) levähdyspaikkana ulkomaailman seikkailuretkien jälkeen
-herrasmieshän suojelee naista kaikilta muilta paitsi itseltään-