Sivu 7/8
Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ma Marras 01, 2010 10:33 am
Kirjoittaja Kärsinyt_
NancyDrew kirjoitti:Onko olemassa mitään järkevää selitystä, miksi hän ei olisi ottanut yhteyttä? Ei tarvitsisi mennä montaa vuosikymmentä taaksepäin, kun vastaus olisi voinut olla niin yksinkertainen, että puhelinyhteyttä ei ollut käytettävissä, jos oli päätynyt tarpeeksi kauas sivistyksen parista. Nykyään se ei taida olla tarpeeksi realistinen ajatus. Ainakaan enää niin pitkän ajan jälkeen, mitä Hannu on ollut hukassa. Itselläni voi kulua jopa muutama viikko ilman yhteyttä vanhempiini vain siitä syystä, ettei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Ei ole kuulumisia. Käsitin kuitenkin, että Hannu oli läheinen äitinsä kanssa ja olisi pitänyt säännöllisesti yhteyttä siitäkin huolimatta. Tuntuu epärealistiselta sekin ajatus, että hänellä olisi vain jäänyt ajankulu huomaamatta. Olisiko reissussa tapahtunut positiivisessa mielessä jotain niin erikoista, että tavallinen rutiini olisi unohtunut? Uusia tuttavuuksia? Huumeet on käyty jo läpi, mutta ilmeisesti Hannu ei käyttänyt myöskään alkoholia siinä määrin, että putki olisi voinut jäädä päälle.
Ihan hyviä pointteja! Vaikeampi sitä lienee hahmottaa kun ei ole Hannua tavannut.
Lopuksi kuitenkin huomioit ajatuksen positiivisesta tapahtumasta.
Me tässä muutamapäivä pohdiskeltiin sitä ihan ääneen...
Tällainen voisi hyvinkin olla mahdollista. Hannu oli tietyllä tapaa itsekäs ja hieman suuren egon omistava, tarkoitan tällä kuitenkin sitä että hänelle ei aina vain
TULLUT MIELEEN .
Voisi hyvinkin kuvitella että aluksi kenties ei tarkotuksella ole ottanut yhteyttä, sitten asiat ovat lähteneet rullaamaan - saanut ystäviä, "kunnioitusta" - kenties jotain töitä - sitten on voinut peliin ilmestyä nainen johon Hannu on voinut hullaantua...
Juu ja Hannu hyvin harvoin voisi sanoa käytti alkoholia, eli sillä tuskin on merkitystä.
Jos vertaisin vaikka itseäni, asun sen verran kauempana vanhemmistani että saattaa helposti vierähtää yhtäkkiä kuukauden päivätkin, helposti toistakin, niin etten soita. Ei yksinkertaisesti ole mitään "raportoitavaa". Joskus taas on niin paljon ohjelmaa että se vain yksinkertaisesti ensin unohtuu. Sitten kun se tulee mieleen, on jo niin myöhä ettei viitti enää...
Hannua on nyt etsitty myös radion välitykselläkin...
Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ma Marras 01, 2010 1:33 pm
Kirjoittaja mamma71
Laitan nyt kommenttia tänne minäkin. Tuli mieleen sellainen kysymys, että kuinka kielitaitoinen Hannu on? Meinaan, en löytänyt siitä mitään mainintaa. Se on yksi seikka joka saattaisi jäädä mieleen. Kun kärsinyt_ kertoi, että Hannu on aikaisemminkin matkustellut ainakin Norjassa ja Ruotsissa, osasiko näitä kieliä? Jos osasi kuinka hyvin? Ei tuolla länsinaapurissa kiinnitetä huomiota henkilöön, joka sujuvasti ilman korostusta puhuu ko. maan kieltä, mutta kielitaidoton tai montaa kieltä sujuvasti puhuva jää kyllä mieleen. Ja jos osaa kieliä on liikkuminen maasta toiseen helpompaa.
Entä Hannun mahdollinen yhteydenpito? Voisiko olla niin, että on yrittänyt vaikkapa soittaa ulkomailta, mutta äiti (tai joku muu) ei ole vastannut puhelimeen ja numero ei mene mihinkään? Silloin voisi olla prepaid tai automaatti. Joskushan lukee tuntematon numero, silloin en itsekään edes yritä selvittää kuka ja mistä on yrittänyt soittaa. Toki luulisin, että äiti olisi tästä poliisille keronut, mutta jos ajatellaan, että Hannu on vaikka toukokuussa yrittänyt tavoittaa, muistaako sitä enää myöhemmin? Varsinkaan, jos ei ole numeroa jäänyt muistiin. Olen itse joskus lähettänyt viestin ja kuullut vasta paljon myöhemmin, että se ei ole koskaan mennyt perille, luullen tietenkin, että vastaanottaja on saanut sen. Kun vastausta ei tullut, en penännyt asiaa sen enempää.
Nämä nyt vaan omaa mietintää, mutta ajattelin laittaa tähän kumminkin.
Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ma Marras 01, 2010 6:12 pm
Kirjoittaja Kärsinyt_
mamma71 kirjoitti:Laitan nyt kommenttia tänne minäkin. Tuli mieleen sellainen kysymys, että kuinka kielitaitoinen Hannu on? Meinaan, en löytänyt siitä mitään mainintaa. Se on yksi seikka joka saattaisi jäädä mieleen. Kun kärsinyt_ kertoi, että Hannu on aikaisemminkin matkustellut ainakin Norjassa ja Ruotsissa, osasiko näitä kieliä? Jos osasi kuinka hyvin? Ei tuolla länsinaapurissa kiinnitetä huomiota henkilöön, joka sujuvasti ilman korostusta puhuu ko. maan kieltä, mutta kielitaidoton tai montaa kieltä sujuvasti puhuva jää kyllä mieleen. Ja jos osaa kieliä on liikkuminen maasta toiseen helpompaa.
Entä Hannun mahdollinen yhteydenpito? Voisiko olla niin, että on yrittänyt vaikkapa soittaa ulkomailta, mutta äiti (tai joku muu) ei ole vastannut puhelimeen ja numero ei mene mihinkään? Silloin voisi olla prepaid tai automaatti. Joskushan lukee tuntematon numero, silloin en itsekään edes yritä selvittää kuka ja mistä on yrittänyt soittaa. Toki luulisin, että äiti olisi tästä poliisille keronut, mutta jos ajatellaan, että Hannu on vaikka toukokuussa yrittänyt tavoittaa, muistaako sitä enää myöhemmin? Varsinkaan, jos ei ole numeroa jäänyt muistiin. Olen itse joskus lähettänyt viestin ja kuullut vasta paljon myöhemmin, että se ei ole koskaan mennyt perille, luullen tietenkin, että vastaanottaja on saanut sen. Kun vastausta ei tullut, en penännyt asiaa sen enempää.
Nämä nyt vaan omaa mietintää, mutta ajattelin laittaa tähän kumminkin.
Tanskassa ja Ruotsissa...

Kielitaidosta en täysin varma voi olla mutta lienee osaavan ainakin englantia ja uskoisin jonkin verran myös ruotsia... Voinen toki selvittää tarkemmista mahdollisista kielitaidoista, itse ei ole koskaan tullut puheeksi...
Yhteydenpidosta sen verran, että tokihan voi olla että mahdollinen puhelu ei ole jostain syystä päässyt perille asti. Siitä kuinka äiti tuntemattomiin on vastannut ennen tätä, en tiedä. Tuo on ihan hyvä pointti ja mahdollista sekin.
Tuollaisen tuntemattomasta soitetun puhelun helposti unohtaa...
Elokuun jälkeen on varmasti tarkkana kaikkien puheluiden suhteen.
Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ma Marras 01, 2010 6:54 pm
Kirjoittaja mamma71
Sikälikin tuo kielitaito on tärkeä, koska ulkomailla ei välttämättä osata yhdistää hakuun, jos osaa kieltä. Kannattaa tarkistaa. Meinaan se voi auttaa, jos rajataan alueita. Täysin kielitaidoton ei kauas mene, ainakaan yksin. Joskus on kaverit huijanneet esim. saksassa ollessaan, että ovat ruotsista ja alkaneet puhua ruotsia keskenään.
Entä oliko Hannulla jotain erityistä harrastusta tai kiinnostuksen kohdetta? Saattaisi sellaisen parissa olla nytkin.
Kyllä silti tulee hieman ikävä tunne.... kun ei kerran äitiin ole ollut yhteydessä. Kun vaan ei olisi mitään sattunut. Toivotaan parasta, että Hannu löytyisi terveenä ja voimissaan.
Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ma Marras 01, 2010 7:05 pm
Kirjoittaja Kärsinyt_
mamma71 kirjoitti:Sikälikin tuo kielitaito on tärkeä, koska ulkomailla ei välttämättä osata yhdistää hakuun, jos osaa kieltä. Kannattaa tarkistaa. Meinaan se voi auttaa, jos rajataan alueita. Täysin kielitaidoton ei kauas mene, ainakaan yksin. Joskus on kaverit huijanneet esim. saksassa ollessaan, että ovat ruotsista ja alkaneet puhua ruotsia keskenään.
Entä oliko Hannulla jotain erityistä harrastusta tai kiinnostuksen kohdetta? Saattaisi sellaisen parissa olla nytkin.
Kyllä silti tulee hieman ikävä tunne.... kun ei kerran äitiin ole ollut yhteydessä. Kun vaan ei olisi mitään sattunut. Toivotaan parasta, että Hannu löytyisi terveenä ja voimissaan.
Kyllä tietääkseni englanti taittuu tarpeeksi hyvin ja sillähän pärjää jo pitkälle.
Mutta tarkistanen tuota ja voin informoida tänne siitä sitten.
Omassa tiedossa ei myöskään merkittäviä harrastuksia ole, mitä nyt elokuvia tykkäsi paljon katsoa...
Voin tuotakin tarkennella...
Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ti Marras 02, 2010 10:21 am
Kirjoittaja Jimbeam
Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ti Marras 02, 2010 10:22 am
Kirjoittaja John Doe
Kadonneeksi ilmoitettu Hannu Syrjänen löytynyt Tanskasta
02.11.2010
Pirkanmaan poliisi tiedotti 8.10.2010 tutkivansa keväästä 2010 asti kadoksissa olleen Hannu Syrjäsen tapausta. Tämän jälkeen poliisi sai yhteydenoton, että suomalaisseurue oli 18.9.2010 tavannut Kööpenhaminassa Tanskassa suomalaisen miehen, joka oli kertonut olevansa Tampereelta yms. Seurueeseen kuuluvat henkilöt olivat nähneet tiedotusvälineissä Syrjäsen kuvan ja olivat varmoja, että heidän Tanskassa tapaamansa mies oli juuri Syrjänen.
1.11.2010 oli Hannu Syrjäsen äiti saanut soiton pojaltaan. Tämä ilmoitti asuvansa Tanskassa ja voivansa hyvin. Poliisi on lopettanut katoamistapauksen tutkinnan.
http://www.poliisi.fi/poliisi/pirkanmaa ... CF0029F5C1
Hyvä näin ja siirtoa löytyneisiin.

Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ti Marras 02, 2010 11:24 am
Kirjoittaja Nooruska
Kiva, että kerrankin näin.

Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ti Marras 02, 2010 11:24 am
Kirjoittaja MerryLea
Hieno homma että Hannu löytyi!

Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ti Marras 02, 2010 11:42 am
Kirjoittaja Kärsinyt_
Sain myös heti aamusta viestin
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... 11/1216205
Tiesinhän että Hannu on kunnossa! Huh.... Ihanaa!
Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ti Marras 02, 2010 12:16 pm
Kirjoittaja surfergirl
Hyvä että löytyi kunnossa!
Miksiköhän ei ollut aiemmin antanut kuulua itestään?
Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ti Marras 02, 2010 12:37 pm
Kirjoittaja Kärsinyt_
surfergirl kirjoitti:Hyvä että löytyi kunnossa!
Miksiköhän ei ollut aiemmin antanut kuulua itestään?
No niitähän asioita täällä on arvuuteltu...
Mutta kuten yllä olevista teksteistä käy ilmi : "asuu Tanskassa" , asiat ovat siis olleet ilmeisen normaalisti jo jonkin aikaa.
Josko tuokin tässä vielä selviää, niin voin valaista kiinnostuneita mahdollisesti myöhemmin...
Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ti Marras 02, 2010 12:39 pm
Kirjoittaja matlockb
Todella yllättävä mutta positiivinen juttu. Todellakin ainoa ihme on miksi halusi olla äidiltäänkin kateissa.
Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ti Marras 02, 2010 12:46 pm
Kirjoittaja LAWoman
Olipa hieno homma, jatkossa varmaan paremmin muistaa pitää yhteyttä

Re: Kadonnut Hannu Syrjänen
Lähetetty: Ti Marras 02, 2010 2:06 pm
Kirjoittaja NancyDrew
Oli tosiaan yllättävä, mutta ilahduttava uutinen. Oli kokonaisen maanosan kokoinen mahdollisuus, että olisi tapahtunut jotain. Kieltämättä pelkäsin pahinta. Kerrankin tällä tavalla. Hieno juttu!
