Kolmoismurhaajan morsian
Aiemmin Alexandra Fouganthinena tunnettu Tellervo Korhonen rakastui kolmoismurhaajaan, jota koko Pohjola vihasi. Hän kertoo nyt, mikä sai hänet rakastumaan Juha ”Nikita” Valjakkalaan.
Tellervo Korhonen järkyttyi kuultuaan uutiset 57-vuotiaana menehtyneen
Nikita Bergenströmin kuolemasta.
Bergenström tunnettiin alun perin nimellä
Juha Valjakkala. Hän oli Suomen tunnetuin ja pelätyin kolmoismurhaaja.
Pelottavasta maineestaan huolimatta Valjakkala sai vankila-aikanaan runsaasti viestejä erityisesti naisilta, joita hän syystä tai toisesta viehätti. Hän ehti myös naimisiin seitsemän kertaa. Yksi puolisoista oli aiemmin
Alexandra Fouganthinena tunnettu Tellervo, joka kertoo nyt, mikä sai hänet rakastumaan kolmoismurhaajaan.
Tellervo kertoo vaihtaneensa sittemmin nimeään häiriköinnin vuoksi. Tässä jutussa hän haluaa esiintyä nykyisellä nimellään, koska hän ei halua, että ihmiset luulisivat, että hän häpeäisi suhdettaan Valjakkalaan, jota hän kutsuu tämän viimeisimmällä etunimellä Nikita.
– Minä en suostu koskaan häpeämään sitä, että menin rakastumaan sellaiseen mieheen, hän toteaa.
Tapasivat kirjastossa
Uutinen kolmoismurhaajan kuolemasta iski rajusti Tellervoon. Vaikka ex-vaimo ei ollutkaan pitänyt yhteyttä entiseen aviomieheensä, eivät tunteet kadonneet vuosien aikana mihinkään.
– Se oli yllättävää. Hän oli kuitenkin niin nuori vielä, vain pari vuotta minua vanhempi, kertoo 55-vuotias Tellervo Iltalehdelle.
Suhde alkoi, kun Nikita oli valvotussa koevapaudessa vuonna 2007 tai 2008. Tellervo oli aiemmin lähettänyt Nikitalle kirjeen vankilaan, mutta kun he kohtasivat toisensa myöhemmin sattumalta kirjastossa, Nikita ei tuntenut Tellervoa.
Tellervo otti aloitteen omiin käsiinsä ja lähestyi tunnistamaansa kolmoismurhaajaa.
– Ihan sattumoisin tiemme kohtasivat ja menin moikkaamaan. Hänet oli helppo tunnistaa ulkonäöltä. Ajattelin, että henkilö on istunut tuomionsa ja on nyt valvotussa koevapaudessa, niin miksen voisi mennä juttelemaan. Nuorempana en pahemmin ujostellutkaan.
Tellervo rakastui välittömästi. Nikitassa häneen vetosi tämän miellyttävä käytös. Tellervon mukaan miehestä sai kuvan, että hänelle on tapahtunut ”dramaattisia asioita”, mutta niistä huolimatta hän oli pitänyt päänsä kasassa.
– Minua ei oikeastaan viehättänyt hänen vaarallisuutensa. Minua viehätti se, miten normaalin oloinen hän oli. Hän puhui kuin naapurin poika, hymyili ja katsoi silmiin. Hänellä oli kauniit silmät ja kaunis katse. Hänestä sai oikein positiivisen, miellyttävän kuvan, eikä hänessä ollut mitään pelottavan oloista. Minä vain rakastuin, kuvailee Tellervo.
Suhde syveni nopeasti. Pian ensikohtaamisen jälkeen pari astui avioliittoon. Salamasuhde kesti kolmisen vuotta.
– Se on minulle tyypillistä, sellainen kauhean nopea ja vahva rakastuminen.
...
Yhteinen arki
...
Pakomatka
Pariskunta päätyi lehtien otsikoihin 10. toukokuuta 2008. Nikita oli saapunut kotiin aamuyöllä, kun humalassa ollut Tellervo soitti hänelle, ettei saa taksia Annankadulla sijaitsevan ravintolan luota.
...
Tellervo muistelee noita tapahtumia nyt jälkikäteen huvittuneena.
– Voi hyvänen aika, se oli aika tragikoomista. Jälkeenpäin ajateltuna ihan hölmö juttu, kun eihän pakoon lähtemisestä ainakaan mitään hyvää seuraa.
- rva_Valjakkala.jpg (130.96 KiB) Katsottu 3232 kertaa
...
Tellervo sai Lapin-pakomatkasta 45 päiväsakkoa. Miehellä olisi ollut mahdollisuus päästä valvotusta koevapaudesta ehdonalaiseen vapauteen melko pian, mutta pakomatkaa seurannut tuomio lykkäsi tätä. Mies tuomittiin tapauksesta 60 päivän ehdottomaan vankeuteen.
Tottunut levottomuuteen
Tellervo uskoo, että Nikita ei lopulta pystynyt rauhallisempaan elämään vankilassa vietettyjen vuosien ja maineensa vuoksi. Elämä alkoi jälleen luisua rötöstelyn ja hölmöilyn puolelle. Poliisit seurasivat kolmoismurhaajan tekemisiä tarkasti.
– Se oli vain sellaista samaa kierrettä jatkuvasti, eikä se loppunut mihinkään. Tuli sellainen tunne, että se oli hänelle normaalia. Vaikka hän olisi tavallaan halunnut elää rauhallista elämää, hän ei jostain syystä halunnut siitä säpinästä luopua.
Lopulta Tellervo ei vain enää jaksanut levotonta elämää tai Nikitan ympärillä pyörinyttä epämääräistä porukkaa. Itseään on vaikea jos ei mahdoton muuttaa, hän pohtii.
...
Suhteen päättymisen jälkeen jotkut naljailivat Tellervolle tämän kaatuneesta avioliitosta. Heidän mielestään liitto oli jo ennalta tuhoon tuomittu. Häntä tämä ei kuitenkaan hetkauttanut.
– Kyllä aika monelle ei-rikollisellekin pariskunnalle tulee ero, hän huomauttaa.
Tunteet eivät kuitenkaan hälvenneet. Jäljelle jäivät muistot ja suru.
– Mikään miessuhde menneisyydestä ei ole aiheuttanut näin voimakasta tunnetta. On ollut todella vaikeaa ja olen aina ajatellut, mikseivät asiat menneet toisin. Uskoin siihen, että meillä oli mahdollisuus elää koko elämä onnellisina ja sitten kävikin toisin, hän suree.