Sivu 61/70
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 5:40 pm
Kirjoittaja rehevä-Rekku
S.o.F. kirjoitti:Mielestäni on turhaa lässyttää ja sääliä ko. tyttöä. Hän on itse, omasta vapaasta tahdostaan, ottanut vauvan vaunuistaan ja sen jälkeen haudannut tämän elävältä lumihautaan. Faktat eivät muutu siitä mihinkään. Uutisten perusteella on turha spekuloida kasvatuksen, elinolojen tai mielenterveyden suhteen kovin syvällisesti. Mitä motiiviin tulee, on todettava:
"Tie helvettiin on silattu hyvillä aikomuksilla".
Jokaisella ihmisellä on vastuu tekemisistään ja niiden seurauksista. Lainsäätäjät ovat viisaudessaan päättäneet, että nuorten henkilöiden kohdalla seuraamuksia suhteutetaan henkilö iän mukaan. Enempi ymmärtäminen ja syyllisten hyysäminen on uhrin kannalta törkeää ja loukkaavaa. Jos 12-vuotias ei ymmärrä kuinka pienelle vauvalle käy jos haudataan hankeen, ei 12-vuotiaan saa antaa enää kulkea vapaana. Valitettavasti maamme mielenterveystyö on jo aikaa sitten jätetty hoitamatta ja po. tytön hoitaminen tai kuntouttaminen yhteiskuntakelpoiseksi
(eli ei-ympäristölleen vaaralliseksi) on sitä mukaa käytännössä mahdotonta.

peesaan täysin!
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 5:45 pm
Kirjoittaja wretch
^mitä sitten tulisi tehdä?
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 5:46 pm
Kirjoittaja rehevä-Rekku
Esko kirjoitti:rehevä-Rekku kirjoitti: sit viel hautaa lumeen metrin syvyyteen!?
Laitatko lähteen tähän "metriin"? Missä on lukenut, että vauva oli metrin syvyydessä. Siinä saa tehdä jo hartiavoimin töitä, että saa metrin syvyyteen haudattua.
en löytänyt missä viestissäni olen kirjoittanut tuon minkä olet minulta lainannut?!
joko olen kirjoittanut väärin
metrin syvyyteen tai olet lainannut väärää henkilöä
minä kyllä tiedän että 20cm syvyyteen...
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 5:47 pm
Kirjoittaja S.o.F.
Teit sitten jo pikadiagnoosin mielenterveysongelmista. Täällä ollaan ottamassa lasta huostaan, tuomitaan mielenterveysongelmaiseksi, ym. Miettikää nyt vit*tu vähän mitä kirjoitatte tai mainitkaa selkeästi, että kyse on puhtaasta spekulaatiosta ja arvailusta.
Eikö teon tunnustanut 12-vuotias ole mielestäsi hoidon tarpeessa? Eikö tämä tapahtumaketju ole vahingollinen hänen psyykkeelleen? Jos kyseessä on "
perus-tavallinen" lapsi, niin aivan varmasti hän tarvitsee apua tämän asian käsittelemiseen ja tapauksen mittasuhteiden ymmärtämiseen. Mikäli hän on mieleltään sairas, hän taatusti tarvitsee apua ja hoitoa ilman tätä tapaustakin - saati sitten kaiken tämän tapahtuneen jälkeen.
Mitä tulee tuohon huostaanottoon - mikä ei ollut oma ajatukseni - se on nuoren henkilön syyllistyttyä vakavampiin rikoksiin tai sitä vahvasti epäiltäessä aivan normaali menettely. Tämä liittyy mm. lapsen oikeusturvan toteutumiseen ja myös osaltaan mhadollisen hoidon tarpeen arviointiin. Huostaanotto ei tarkoita mitään "koppihoitoa" vaan aivan erilaisesta asiasta on kyse.
Ja
Esko. Kyllä minä yritän miettiä mitä kirjoitan.

Aina en vaan osaa ilmaista itseäni kyllin selvästi, jotta kanssaihmiset ymmärtäisivät tarkoitukseni. Sanottakoon vielä selvyyden vuoksi, että tässä nimenomaisessa tapauksessa en todellakaan kannata mitään hyssyttelyä tai yliymmärtämistä. Päin vastoin.
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 5:48 pm
Kirjoittaja rehevä-Rekku
rehevä-Rekku kirjoitti:hyvä kysymys tuo että mitä pitäisi tehdä tytön kanssa. Jossittelen nyt tälleen ilman että olen tarkemmin asiaa kerennyt vielä pohtimaan.
JOS olisi psyykkisesti sairas ns.rajatila (joita on yllättävänki paljon osastoilla) olisi paikka tietty osastolla.jossa saa kyllä terapiaa ja lääkitystä, mut kotiutuu taas pian ellei ns.ylitä rajatilaa ja ole esim.skitsofreenikko.
JOS vika on kotona (esim.alkkisvanhemmat tms) pitäisi lapsi saada ympäristöön jossa saa kasvaa normaalia elämää kera keskusteluavun( nykypäivänä lähes mahdotonta).oppisi oikean ja väärän.
JOS on vain terveen tytön hölmö pila (mikä tuntuu hullulta) pitäisi tyttö saada tajuamaan täysin tekonsa pahuus/kamaluus ettei opi ajattelemaan että asia olisi ollut millään tasolla okei. ja näin ei häiriintyisi joka tapauksessa.
niin paljon jossia kun syynä tekoon on ollut päähän pisto...
mutta se on varma ettei pitäisi pelkästään nuhdella ja saada saarna poliisilta ja että rangaistukseksi riittää pelkkä anteeksipyyntö vauvan perheeltä.pari viikkoo nolotusta ja kaikki on taas niinkuin ennenkin (ei tietenkään täysin mahollista).
mun ajatuksia
jo aiemmin kirjattuna siitä mitä voisi lähteä tekemään lapsen suhteen kun
wretch oli kysellyt.
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 5:51 pm
Kirjoittaja Hexan
^ 12-vuotiaiden kehityksessä ja siten käsityskyvyssä on suuria eroja. Emme tiedä tämän tapauksen yksityiskohtia tytön osalta, taustaa ym. joten on suoraan sanottuna tyhmää alkaa vaatimaan päitä vadille.
BTW, 12-vuotiaalle ei voi vielä tehdä persoonallisuushäiriö- tai muuta psykiatrisen sairausluokituksen diagnoosia.
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 5:54 pm
Kirjoittaja rehevä-Rekku
Hexan kirjoitti:^ 12-vuotiaiden kehityksessä ja siten käsityskyvyssä on suuria eroja. Emme tiedä tämän tapauksen yksityiskohtia tytön osalta, taustaa ym. joten on suoraan sanottuna tyhmää alkaa vaatimaan päitä vadille.
BTW, 12-vuotiaalle ei voi vielä tehdä persoonallisuushäiriö- tai muuta psykiatrisen sairausluokituksen diagnoosia.
no työpaikkani on täynnä (osastohoidossa) alle 15-vuotiaita skitsofreenikoita...
niin nehän on vaan arvottu ne diagnoosit.NOT.
lisäys.Sairaus on mahdollinen myös huomattavan nuorilla henkilöillä, jopa alle 10-vuotiailla. (tarkastettu informaatio)
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 5:56 pm
Kirjoittaja HarrietM
Alfabeta kirjoitti:Komppaan Eskoa tässä, että kirjoittajat voisivat ajatella vähän sanojaan, koska emme tiedä asioiden todellista luennetta ja emmekä tule koskaa asiasta enempää tietämään.
12 Vuotias on vielä täysin LAPSI ja jokainen on oma yksilönsä. Lähinnä ihmetyttää kirjoittelijoiden jotka syyllistää lasta näin paljon oma mielenterveys ja motiivit? Väheksytään koulukiusattuja, syyllistetään vanhempia, puhutaan täysin mielisairaasta henkilöstä. Todennäköisesti kysymyksessä on täysin terve LAPSI, seuraavalla kerralla ehkäpä meidän tai teidän oma? Ehkä parempi jättää spekuloinnit sikseen.
Luuletko että keskustelupalsta on vain sitä varten jonne kopioidaan poliisin virallisia tiedotteita.
tietysti tässä on spekuloitu vaikka ketä syyllisiksi, lähipiiriä, ilveksiä, kehitysvammaisia tms
mielestäni tämä on aivan luonnollista, että pohditaan eri vaihtoehtoja ja mm arvioidaan mikä oli teon motiivi tai henkilön mielentila jne kun nettikeskustelusta kyse, joku on oikeassa, joku väärässä jne
mutta täällä tosiaan ei ole pakko viihtyä, jos tulee paha mieli JMO
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 6:06 pm
Kirjoittaja Esko
rehevä-Rekku kirjoitti:Esko kirjoitti:rehevä-Rekku kirjoitti: sit viel hautaa lumeen metrin syvyyteen!?
Laitatko lähteen tähän "metriin"? Missä on lukenut, että vauva oli metrin syvyydessä. Siinä saa tehdä jo hartiavoimin töitä, että saa metrin syvyyteen haudattua.
en löytänyt missä viestissäni olen kirjoittanut tuon minkä olet minulta lainannut?!
joko olen kirjoittanut väärin
metrin syvyyteen tai olet lainannut väärää henkilöä
minä kyllä tiedän että 20cm syvyyteen...
Et olekaan,
Sorry! Oli quotea quoten sisässä. Näin sen olisi pitänyt olla:
theboss kirjoitti: et kyllä ton ikänen nyt hyvin tajuaa ettei mene toisen mukulaa mistään pihalta hakemaan ja sit viel hautaa lumeen metrin syvyyteen!?
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 6:16 pm
Kirjoittaja Esko
S.o.F. kirjoitti:
Teit sitten jo pikadiagnoosin mielenterveysongelmista. Täällä ollaan ottamassa lasta huostaan, tuomitaan mielenterveysongelmaiseksi, ym. Miettikää nyt vit*tu vähän mitä kirjoitatte tai mainitkaa selkeästi, että kyse on puhtaasta spekulaatiosta ja arvailusta.
Eikö teon tunnustanut 12-vuotias ole mielestäsi hoidon tarpeessa?
Eikö hän ole sosiaaliviranomaisten huostassa ja asianmukaiset menettelyt jo käynnissä? Viittasin kommentillani kirjoitukseen, jossa annettiin ymmärtää mielenterveysongelmien olevan teon taustalla ja lapsen olevan jatkossakin ympäristölleen vaarallinen. Missään ei ole moista tietoa julkistettu, joten on todellakin syytä miettiä mitä kirjoittaa tai selkeästi ilmaista asian olevan puhdasta arvailua.
Lienee kohtuullinen vaatimus lapsen itsensä kannalta.
HarrietM kirjoitti:
tietysti tässä on spekuloitu vaikka ketä syyllisiksi, lähipiiriä, ilveksiä, kehitysvammaisia tms
mielestäni tämä on aivan luonnollista, että pohditaan eri vaihtoehtoja ja mm arvioidaan mikä oli teon motiivi tai henkilön mielentila jne kun nettikeskustelusta kyse, joku on oikeassa, joku väärässä jne
mutta täällä tosiaan ei ole pakko viihtyä, jos tulee paha mieli JMO
Mutta kun mennään aika henkilökohtaisille alueille, niin on ihan hyvän maun mukaista korostaa sitä spekulointia. Täällä ei todellakaan se aina käy ilmi. Sanahan on toki vapaa.
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 6:30 pm
Kirjoittaja Hexan
rehevä-Rekku kirjoitti:Hexan kirjoitti:^ 12-vuotiaiden kehityksessä ja siten käsityskyvyssä on suuria eroja. Emme tiedä tämän tapauksen yksityiskohtia tytön osalta, taustaa ym. joten on suoraan sanottuna tyhmää alkaa vaatimaan päitä vadille.
BTW, 12-vuotiaalle ei voi vielä tehdä persoonallisuushäiriö- tai muuta psykiatrisen sairausluokituksen diagnoosia.
no työpaikkani on täynnä (osastohoidossa) alle 15-vuotiaita skitsofreenikoita...
niin nehän on vaan arvottu ne diagnoosit.NOT.
lisäys.Sairaus on mahdollinen myös huomattavan nuorilla henkilöillä, jopa alle 10-vuotiailla. (tarkastettu informaatio)
Skitsofrenia on sikäli helppo diagnoosi, että siinä on niin paljon selvästi psykoottisia jaksoja, joiden perusteella diagnoosi tehdäänkin. Pakkohan joku diagnoosi on olla jotta saa määrättyä lääkkeet ja sairaalapaikan. Mutta lopullisesti ihmistä ei voi laittaa sairausluokitukseen ennen täysi-ikäisyyttä, ainakaan se ei ole hyvän hoitotavan mukaista. Tälläkin palstalla on kyllä yksi henkilö kertonut, miten hänelle tehtiin persoonallisuushäiriödiagnoosi teininä. Jos olet itse hoitoalalla, niin olisi aika tarkistaa asenteita, koska selvästikään tätä asiaa ei ole korostettu tarpeeksi kun sitä eivät kaikki tiedä!
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 6:36 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Tyttäreni on astmaatikko ja oli nuorempana erittäin allerginen kaikille eläimille. Hän on tiedostanut tuon asian jo hyvin pienestä. Ja ymmärtänyt sen täysin.
Kuitenkin, ja juurikin tuossa iässä, hän riskeerasi salaa oman henkensä monasti vain siksi, että halusi pidellä pehmeää karvaista eläintä sylissään.
Kohteeksi kelpasi mikä tahansa kapinen koulumatkalla vastaan tullut kissa tai kaupan edessä ollut koira.
Kun hän kotiin tullessa vinkui henkitoreissaan, kielsi hän pääsääntöisesti, että olisi koskenut mihinkään eläimeen. Kielsi, vaikka tiesi, että samantien lähdettiin torvi soiden sairaalaan.
Todellisuudessa meillä olisi ollut konstit hoitaa kohtaus kotona, mutta koska emme tienneet kohtauksen aiheutuneen eläimestä, oli lapsen hengen vuoksi viisainta mennä sinne missä se kriittinen apu on lähellä mikäli tilanne muuttuu erittäin vakavaksi.
Vasta nyt aikuisena hän on kertonut, että se valtava tarve saada pitää karvaista pehmeää lemmikkiä sylissä, ohitti järjen. Ja taas pelko meidän paapatuksesta esti kertomasta totuutta.
Onko tuossa järkeä? Ei. Eikä hän ole mitenkään tyhmä, yksinkertainen tai muutenkaan sairas tai kiero, vaan erittäin kiltti, ystävällinen ja järkevä nuori nainen. Lapset vaan tekevät typeriä asioita.
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 6:44 pm
Kirjoittaja Esko
MissHolmes kirjoitti:Tyttäreni on ...
Olipa hyvä kirjoitus. Tuosta ymmärtää hyvin sen, että 12-vuotiaan päähänpisto on vain päähänpisto ja reagointi pelästyessä voi olla mitä tahansa.
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 6:55 pm
Kirjoittaja X-tine
Hyvä että juttu selvisi.
Minun käy sääliksi tätä tyttöä. Hänellä on varmaan ollut aika kauhea olo. Ajattelemattomastihan hän toimi. Jotkut 12-vuotiaat osaavat jo ajatella tekojen seurauksia, mutta kaikki eivät pysty sellaiseen vielä 24-vuotiainakaan. (Eihän muuten tapahtuisi noita nuorten ajohurjastelujakaan, jotka valitettavasti niin usein ovat seurauksiltaan tuhoisia, henki menee kaveriltakin. )
Kysymys on siitä, että aivot kehittyvät omaa tahtiaan, ja oman toiminnan mahdollisten seurausten ymmärtäminen on mahdollista vasta kun aivot ovat "kypsyneet". Ympäristölläkin on kehityksessä oma merkityksensä. Juuri tästä syystä lapset eivät vielä ole rikosoikeudellisesti vastuussa.
Uskon, että pitää paikkansa se, ettei tytön tarkoituksena ollut vahingoittaa lasta. Mutta miksi hän meni paniikkiin kuullessaan ääntä sisältä? Miksi hän pelästyi, kun kuuli jonkun olevan tulossa? Reaktio viittaa siihen, että hän koki tekevänsä jotakin väärää ja hän pelkäsi rangaistusta. Hänellä oli siis jostakin sellaisesta aiempaa kokemusta. Emme tiedä hänen olosuhteistaan. Jotakin oli hänen elämässään mennyt ikävästi sekaisin.
Nyt tämä tyttö tarvitsee ympärilleen turvallisia aikuisia. Tukea tarvitsevat myös hänen huoltajansa. (Lastensuojeluksihan sitä sanotaan, eikä se tarkoita pakkohoitoa!) Kaksitoistavuotiaan pitää saada kasvaa terveeksi aikuiseksi. Syyttely ja syyllistäminen, tuomitseminen ja rankaiseminen ei lasta auta.
Re: (K) Vauva kaapattu lastenvaunuista Varkaudessa
Lähetetty: Pe Maalis 12, 2010 7:03 pm
Kirjoittaja brann
Lapset tekee typeryyksiä, ovat yksilöitä ja reagoivat erilaisin tavoin. Silti tämä lapsi vaaransi vauvan terveyden omalla teollaan. Teolla, joka on julma ja hengenvaarallinen. Lasta on turha demonisoida, mutta teko on HYVIN vakava ja siihen tulee suhtautua sen vaatimalla tavalla.