Kertoiko lapsi eri tavalla myös siitä, minne saakka meni niillä kerroilla kun kävi katsomassa takkahuoneen tilannetta? Minulle kun vaan on jäänyt sellainen mielikuva, että tyttö kertoi aika johdonmukaisesti tästä; oli mennyt takka- ja olohuoneen rajamaille, ja valohimmenninkatkaisijan (mikä nyt onkaan) kohdalle, mutta varma en tietysti voi tästä asiasta olla.ulkosuomalainen kirjoitti:Lapsi kertoo naista kaynneistaan eri tavalla eri kuulusteluissa. Niista jankattin loputtomasti 2009 -- en viitsi niihin puuttua koska en usko etta niilla on todistusarvoa.
lis.
V-a-45 kanssa ihmettelen samoja asioita. Kokonaiskuva joka tästä tapauksesta minullekin tulee, on eittämättä sellainen, että ulkopuolista on todella vaikea sovittaa siihen.v-a-45 kirjoitti: Kokonaisuudessaan tilanne on niin "hullu" etten ymmärrä sitä millään muulla tavalla kuin, ulkopuolista ei ollut.
Annelihan ei vaaranna ainoastaan tätä tytärtään, vaan kaikki lapset.
Tai sitten teko on suuniteltu etukäteen ja Anneli tuntee surmaajan niin hyvin, ettei tarvitse pelätä sen käyvän lasten tai hänen kimppuun.
Luottaa ennakko suunitelmaan vaikka itse jo sai veisestä rintaansa.
Tosin huppuman oli jonkinsortin anatomia-ammattilainen koska osasi "kiertää" sitä veistä Jukassakin juuri oikeaan paikkaan.
Niin ja iski sitten Annelillekkin ainoastaan sen ilmarinnan, kun tarkoitus ei ollut tappaa kuin Jukka.
Puhelun siinä kohtaa kun lapsi tulee puhelimeen, Anneli puhuu et tuuppas tänne luurinpäähän ja lapsi vastaa siihen tyyliin et miksi? Ja hämmästelee mitä mä sanon?
Oikeassa tilanteessa jos lapsille on juuri huudettu MENKÄÄ ULOS, TALOSSA ON TAPPAJA! Avattu huoneiden ovet, äiti hysteerinen ja makuuhuoneesta kuuluu mäiskintää, niin miksi lapset ei tulleet ulos huoneesta ja juosseet karkuun?
Äiti aloittaa soittamisen ja ne 112 näppäilyäänet kuulee poika omaan huoneseen^ja edelleen tuo aikaisempi hälytys Annelilta, eikä yksikään lapsista ole menossa mihinkään, poikakin jää sänkyynsä kuuntelemaan.
Ei tämä kokonais kuva nyt vaan istu millään normaaliin tilanteeseen jossa ulkopuolinen huppuman on hyökännyt tappamaan talon isäntää.
Sitten reilu päivä myöhemmin Anneli on valmis unohtamaan koko jutun, Haloo!!!

