Terra kirjoitti: Su Kesä 27, 2021 3:05 pm
^Miksi sitten Sannalla on Kesärannan yläkerran yksityistilat jos hän kerta on rauhaturvatyötä tekevä sotilas, joka Tampereen Kalevaan menee palveluisvapaille.
On sillä rauhanturvaajallakin yksityiset tilat joissa nukkuu ja säilyttää varusteita/tarvikkeita.
Ei se silti tarkoita että on vapaa-ajalla silloin kun on yksityisissä tiloissa.
Valtion on työpaikkana monissa asioissa ihan eri kuin yksityisen alan työpaikka.
Valtiolla töissä olevalla voi olla työsuhde jolloin ehdot ja muut on kuin yksityisellä puolella tai ainakin lähellä sitä.
Monet valtion työntekijät on virkamiehiä.
Virkamiesten käytössä on virkaehtosopimus.
Esimerkiksi poliisi on poliisi myös vapaa-ajalla ja lomalla.
Poliisin on puututtava vakaviin rikoksiin vaikka ei ole työaika.
Samoin vaikka tullimies tai rajavartija.
Putkimies voi kävellä ohi ja olla huomioimatta putkirikkoa tai vesivuotoa vaikka se olisi vakava.
Poliisi ei voi vain kävellä ohi jos näkee vakavan rikoksen olevan parhaillaan käynnissä.
Virkasuhde ja työsuhde muistuttavat toisiaan osin mutta niiden välillä on myös eroavaisuuksia.
- Työsuhde perustuu kahden tietyssä määrin yhdenvertaisen osapuolen, työntekijän ja työnantajan, väliseen sopimukseen työsuhteen ehdoista ja työn tekemisestä
- Virkasuhde taas on julkisoikeudellinen palvelussuhde ja sopimusosapuolet valtio/virkamies eivät ole yhdenvertaisia.
Virkasuhteita ja työsuhteita koskeva oikeudellinen sääntely on erotettu toisistaan etupäässä virkamiesten erityisen vastuun takia.
Virkasuhteissa olevat henkilöt käyttävät tehtävissään julkista valtaa, eli he kykenevät päättämään yksityisen henkilön tai yrityksen oikeusasemasta lain mukaisesti.
Tämän vuoksi tietyistä heidän asemaansa koskevista asioista on haluttu säätää eri lailla kuin työsuhteita koskevassa sääntelyssä on tehty.
- Virkasuhteita säätelevät erityislait (muun muassa valtion virkamieslaki ja laki kunnallisesta viranhaltijasta)
- Virkasuhteita on vain julkisella sektorilla eli valtiolla, kirkolla, kunnissa ja kuntayhtymissä.
- Henkilön tulee olla virkasuhteessa jos henkilö käyttää tehtävässään julkista valtaa
- Työsuhteessa olevien asemaa määrittelee muun muassa työsopimuslaki joka taas ei aina päde virkasuhteeseen
Merkittävä ero työsuhteen ja virkasuhteen välillä liittyy suhteen kuuluviin vastuukysymyksiin.
Virkamiehellä on erityinen oikeudellinen virkavastuu virkatehtävistään jollaista tavallisella työntekijällä ei ole.