Edellä on laajaa uutisointia Yhdysvaltojen verkkourkinnasta ja tietoa Google-autojen keräämästä materiaalista suoraan asuntojen sisältä Suomesta - nyt on Englannin vuoro astua esiin.
Kyllähän jokainen varmasti ymmärtää, ettei tällaiset uutiset edelleenkään tule vahingossa julkisuuteen - kyllä tämä on nyt ymmärrettävä nimimerkillä "tiedotamme tilanteesta", ja nyt sitten on enää mahdotonta tehdä omille tiedoilleen mitään - ei tämä tiedotuskampanja olisi alkanut ennen kuin he ovat saattaneet sen työn loppuun, johon tämä jättimäinen systeemi oli valjastettu - eli urkintaansa.
Meillä tehtiin tähän urkintaan jopa oma laki nimeltään Lex Nokia vuonna 2009, josta tuolloin arveltiin, että jopa talonmiehet ja kylännaisetkin pääsevät tämän lain nojalla rikkomaan ihmisten perusoikeuksia, jotka oli kirjoitettu (ainakin silloiseen) perustuslakiin. Lakia tehtäessä - oliko se niin, että kun se hyväksyttiin eduskunnassa - oli Suomessa paikalla ihan fyysisesti tuolloin EU:n Korkeimmanoikeuden tuomaritkin!Ttieto löytyi oikeusministeriön sivuilta kyseisenä päivänä - niin merkittävästä tapahtumasta oli kyse.
Eikä myöskään pidä unohtaa kaikkia niitä uutisia, joissa on selkeästi ilmoitettu, että meidät voidaan myös kuvata nettikameran kautta - joten olemme kyseisissä urkintakansioissa oikein kuvien kera.
Niin noh, useimmathan ovat kuvauttaneet itsensä jo naamakirjaan, joten tuo kamerakuvaus koskee tietysti vain niitä, jotka ovat vältelleet näitä naamakirjoja sun muita.
ULKOMAAT
Briteillä Yhdysvaltojakin suurempi urkintaverkosto
ANSSI KIURU 4 tuntia ja 18 minuuttia sitten
(Lehtikuva/AFP)
The Guardian kertoo saaneensa tietoja nyttemmin vakoilusyytteisiin asetetun Edward Snowdenin vuotamista asiakirjoista. Asiakirjojen mukaan GCHQ on kerännyt tietoja jo 18 kuukauden ajan kaikessa hiljaisuudessa ja ilman julkista keskustelua. Kerättyyn dataan kuuluu sähköpostiviestejä, Facebook-tietoja, puhelulokeja, sekä selainten sivuhistoriaa.
- Yhdysvallat ei ole ainoa, joka on liemessä. Britannialla on tässä vielä suurempi rooli, Snowden sanoi The Guardianille.
The Guardianin mukaan noin 850 000:lla NSA:n työntekijällä, sekä useilla yksityisillä yhdysvaltalaisella turvallisuuskonsultilla olisi pääsy GCHQ:n keräämiin tiedostoihin.
Valvottavissa kaapeleissa liikkuu kussakin dataa noin 10 gigan verran sekunnissa. Valvottavien kaapeleiden määrää, sekä tiedostojen tallennustilaa ollaan The Guardianin mukaan lisäämässä.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Br ... kosto-5099
Jassoo, Yhdysvallat ei ole ainoa, joka on liemessä?! Mitenkähän tämä on - eiköhän tuo ihmisten vakoilukartoitus ole ollut ihan täsmätoimintaa, joten tuskin siinä vakoilija on liemessä, pikemminkin vakoiltavat. Jos nyt sitten on tullut tehtyä jotakin, jota ne vakoilevat.
Niin, tästä tuli nyt mieleeni jälleen nämä edellä puhumani mikrosirutus- ja HAARP-jutut, ja näihin yhdistyneet joukkoeläinkuolemat. Entäpä, jos nämä pulut olivat mikrosirutettuja koe-eläimiä, ja sitten HAARP-laitteella testattiin, että toimiiko tuo täsmäpommitus - ja koko parvi pamahti Vatikaanissa alas. Tämä ainakin selittäisi, että miten tuo joukkokuolema voikin tapahtua aina vain jossakin määrätyssä ryhmässä; naakoissa Ruotsissa, Kyyhkyissä Italiassa jne. (sic! Kataisen "ruoka-
annos" -puheet).
Niissä vielä mainittiin, että lintujen oli todettu kuolleen jo lentäessään - koko joukon - eli ne putosivat maahan kuolleina, mutta väitettiin, ettei syytä tuolloin tiedetty.
Nämähän viittaavat täysin suoritettuihin kokeisiin.
Jos meidät nyt sitten sikapandemiarokotussotkun myötä mikrosirutettiin, eikä Rauni-Leena Luukkasen jutut olekaan tuulesta temmattuja, ja nyt meidät on kuvan kera koko joukko vakoiltu ja kartoitettu, niin seuraavaksiko meidät täsmäpommitetaan kuin lintuparvet?
Tippuvatko kirkkotapuleista alas Naakat, vaiko Rooman keskustasta Kyyhkyt?! Vai pamautetaanko naudat/lehmät taivaantuuliin? Ainakin heiltä nyt löytyisi paras (ja äänekkäin) mahdollinen aineisto.
Tämä kuvio tuli nyt lähinnä mieleen väitteestä, että Ulvilan tapaus olisi kyberrikos. Ja kun mietin, että miten Ulvila edes voisi olla sellainen, niin mieleeni ei tullut mitään muuta kuin nautojen märehtiminen, joka on kyllä kieltämättä ollut todella ärsyttävän massiivista manipulointia.
Onko tullut välttämättömäksi, että netti on putsattava näistä märehtijöistä?
Mielenkiinnolla seuraan jatkoa, ja vaihdan uuden rullan uunikelaani.