Sivu 62/192
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 8:33 pm
Kirjoittaja Eliza
ulkosuomalainen kirjoitti:
Anneli muistaakseni tarjosi Jukan tyota motiiviksi jo heti ensipartiolle. Tai viimeistaan Joutsenlahdelle sairaalassa. Tytto samoin mainitsi irtisanomiset jo heti surmaa seuraavan paivan kuulustelussa. Talloin han oli jo kuullut aitinsa ja sukulaistensa keskustelevan tapahtumista sairaalassa. Nama taisivat olla muut uhkailusta kertoneet.
Jos Jukka oli todella saanut uhkauksia tai hanella oli hamaratuttavia ja syyta pelata jonkun tulevan maksamaan kalavelkoja, miksikohan han/vaimo suhtautui niin tyynesti ikkunanrikkomiseen?
Tarkoitin tuolla irtisanomisten esiinotolla sitä että ainakin osa Lahden vähemmän mairittelevista luonnekuvauksista selittynee sillä että hän ei ihan työnsä puolestakaan ollut välttämättä kaikkien rakastama. Massairtisanomisten "toteuttaja" saa varmasti vihamiehiä ja todennäköisesti myös uhkauksia. Ja kuten täälläkin on tuotu esiin, irtisanomisia on kostettu väkivaltaisesti. Niin hullulta kun se kuulostaakin.
Tarkoitatko ikkunanrikkomisella surmayön tapahtumaa? Emmehän me tiedä miten Jukka (tai Anneli) siihen reagoi. Emme tiedä reagoinneista varmasti mitään ennen hätäpuhelua.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 8:43 pm
Kirjoittaja pikasso
Kai nyt jokainen kaalinpääkin ymmärtää, että irtisanomisen takana on johto. Jos johto palkkaa saneeraukseen ulkopuolisen firman niin yleensä ihmiset näkee ja ymmärtää, että tässä heiluu joku ulkopuolinen.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 9:22 pm
Kirjoittaja Maybrick
^Luulisi ymmärtävän, mutta Jukalla oli ärsyttävän näköinen pärstä, ja jos hän kertoessaan jollekin irtisanomisesta erehtyi virnuilemaan tai ottamaan väärän ilmeen (tai ilme tulkittiin näin), saattoi se saada aikaan henkilökohtaisen koston tarpeen. Jos ette usko että Jukalla oli ärsyttävä naama, katsokaa hänen kuvaansa vielä kerran
Itsekin olisin saattanut antaa vähän nyrkistä... mutta millään astalolla tai teräaseella en olisi mennyt nuijimaan.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 9:35 pm
Kirjoittaja Eliza
Kuten Maigret toi
tässä viestiketjussa aiemmin esiin, 20 vuotta vanha irtisanominen on aiheuttanut surman Suomessa. Teoria siitä että lähiaikoina tapahtunut irtisanominen toimisi motiivina murhaan ei ole tämän tiedon valossa lainkaan kaukaa haettu. Otetaan hänen linkittämänsä ketju uusiksi.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 48&start=0
Ihmiset eivät aina toimi loogisesti, ja jos haluaa jonkun henkilökohtaisen tragedian kuten irtisanomisen kostaa, siihen voi valikoitua kohde hieman normaalilogiikasta poikkeavalla tavalla. Jos nyt mietitään Annelin mahdollisia motiiveja surmaan niin tuskin nekään kovin merkittäviä ovat olleet. Siis näin normaalilla logiikalla ajateltuna. Useimmat meistä eivät tapa puolisoaan esimerkiksi flirttailun takia. Muoks, ja sama koskee irtisanomisia. On jotenkin niin paljon helpompi vihata sitä viestintuojaa, sitä jonka on tavannut konkreettisesti, kun jotain toimitusjohtajaa tai osakkeenomistajaa jota ei ole koskaan tavannut.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 9:49 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Suoraan sanottuna:
Olen elänyt kerran huonossa avioliitossa ja ollut kerran äärimmäisen v-mäisessä työssä. (en kylläkään päässyt pois irtisanottuna, vaan hakeuduin itse muualle)
Mutta jos mietin työtä/tyäelämää ja avioliittoa motiivina, niin henkilökohtaisesti olisin voinut päätyä tappamaan vain ja ainoastaan avioliiton takia.
Työ on työtä, mutta avioliito 24/7.
______________
Ja tulipa mieleeni, että eikö Annelin vinkistä tutkittu myös jonkun Jukan naispuolisen kollegan aviomies???
...homo, petturi....
En ikinä olisi edes vanhasta puolisostani moisia päästellyt, vaikka aikas huono liitto olikin. Niin huono, että eron jälkeen otti viisi vuotta ennen kuin oltiin edes puheväleissä....
Ja kykeneväisyyttäni epäileville: tänä päivänä ollaan kavereita, suorastaan ystäviä. Aika parantaa haavat ja hautaa muistot. Pahatkin.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 10:46 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Tassa on nyt vahan sama tilanen kuin sen punaisen Volvon kanssa. Jos poliisi ei olisi ottanut Jukan saamia uhkailuja vakavasti, tassa olisi ollut puolustukselle hyva argumentti. Nyt poliisi kuitenkin alisti kaikki Luvatan miespuoliset tyontekijat ketteryyskokeeseen ja siita selvinneet DNA-testeihin. Sen aiemmin lainaamani tanne kirjoittaneen Luvatalaisen tiedon mukaan kaikki irtisanotut ( myos aukosta mahtumattomat) testattiin.
nastamuumio kirjoitti
No, ajan kuluun sitten vahvistui se oletukseni että työntekijöiden joukosta surmaaja ei ole
tullut. Se on edelleen mahdollista, ainakin siinä mielessä että joku saattaa olla vielä
tutkimatta - mutta otettujen näytteiden määrä kattaa ainakin kaikki irtisanotut ja tietohan
tuli myös siitä että muutkin työyhteisön miespuoliset antoivat näytteen, aivan joitakin
sellaisia lukuunottamatta, joilla ei ole minkään valtakunnan mahdollisuutta mennä
siitä oven lasissa olleestä aukosta. Irtisanotuista kyllä testattiin nekin...
Edelleen pidatettiin yksi seinien tohrija ja peraankuulutettiin ja tarkistettiin kaikenmaailman kappakkariehujia seudulla. Missin mainitsema vaimo oli pidatetyn ja salakuunnellun Joop Wassenaarin vaimo, joka oli aikanaan Poricopperilla toissa.
Todellista yritysta loytaa huppu ilmiselvasti oli -- vrt. myos Tannerin kasittamattomat vangitsemisperusteet.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 11:11 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Ja jos nyt vielä ''keittiöpsykoloidaan'', niin kyllähän esim. avioehdolla Annelin olot erotappauksessa olisi ollut aika toivotoomat: työkokemuksen puutteen vuoksi koulutusta vastaavan kohtuu palkatun työn saanti aika toivotonta 40-v iässä, jaloissa liuta pieniä lapsia, jos oma aika tuntui olevan kortilla muutenkin.
Eronneena sanoisin, että suurin syy avioeropäätöksen pitkittymiseen oli juurikin tuo: epätoivo tulevaisuudesta.
Näkisin, että Anneli on voinut pitkäänkin 'roikkua' tuossa avioliitossa siksi, että tulevaisuus yksin, on näyttänyt äärimmäisen pelottavalta.
Ja juuri tuo pelko ja ahdistus on voinut ajaa äärimmäiseen tekoon kaiken turhautumisen purkautuessa vihaksi sitä ihmistä kohtaan, jonka koki syyksi kaikelle.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 11:17 pm
Kirjoittaja mysteerin miettijä
^ Niin. Ja vielä noiden ajatusten lisäksi "sokerina pohjalla", eikös mies ollut kumminkin kotiutumassa murhailtana jostain työhön liittyvästä "rennommasta" reissusta (siis jos nyt oikein muistan lukemani, vähän niinku syömingit työkuvioissa). Kun tarpeeksi huonon päivän päätteeksi tarpeeksi tylsistynyt ihminen miettii tarpeeksi pitkään pieleen mennyttä elämäänsä, niin se että toinen on ollu "hauskemmissa merkeissä" toisen hermorauniona taistellessaan lapsia petiin (no ehkä niitten isompien kanssa ei enää tarvinnu taistella, mutta kumminkin), niin voihan sitä olla aikalailla tappeluvalmiilla mielentilalla kun toinen kotiutuu. Eikä se kämpän sotkuisuus ainakaan mielialaa ole varmasti kohottanut (ei sekainen kämppä tietysti kenestäkään murhaajaa tee, mutta kyllä sotkun katsominen masentaa ihmistä, ainakin jos on liian väsynyt siivotakseen ja kyse on omasta kodista)
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 11:18 pm
Kirjoittaja Ankkalinna
MissHolmes kirjoitti:Ja jos nyt vielä ''keittiöpsykoloidaan'', niin kyllähän esim. avioehdolla Annelin olot erotappauksessa olisi ollut aika toivotoomat: työkokemuksen puutteen vuoksi koulutusta vastaavan kohtuu palkatun työn saanti aika toivotonta 40-v iässä, jaloissa liuta pieniä lapsia, jos oma aika tuntui olevan kortilla muutenkin.
Eronneena sanoisin, että suurin syy avioeropäätöksen pitkittymiseen oli juurikin tuo: epätoivo tulevaisuudesta.
Verotietojen perusteella Anneli ei ollut mitään kyykkäköyhiä. Hänellä oli (on?) oma yritys, joka kannatti kohtuullisen hyvin.
Ei nyt viitsitä väkisin yrittää tehdä Annelista pennitöntä, miehestään taloudellisesti riippuvaista kotirouva-reppanaa, kun hän todistettavasti ei sellainen ollut.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 11:32 pm
Kirjoittaja MissHolmes
40.000 miinus verot = 30.000
30.000 / 12 = 2.500 e/kk
Jaa-a. Toki siihen tulisi elatusmaksuja päälle, mutta väittäisin, että elintaso olisi laskenut.
Eikä kyse ole edes siitä, etteikö Anneli käytännössä olisi voinut pärjätä. Kyse ei epätoivoisella ihmisellä ole realiteeteistä, vaan epätoivosta. Ja jos kaikki alkaa näyttää synkältä, se on synkkää.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ke Kesä 01, 2011 9:21 am
Kirjoittaja MissHolmes
Ja uumoilisin, että Jukka sai myös vähintäänkin tuon 2500 € käteen. Anneli kertoi hallinnoineensa perheen raha-asioita, joten hänellä oli tasan tarkkaan tiedossa paljonko sen kokoisen rumban pyöritys syö.
Jos ihmistä oikein ahdistaa, seinät kaatuu päälle ja aikaa ei tunnu riittävän mihinkään, voi pelko voittaa järjen.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ke Kesä 01, 2011 9:37 am
Kirjoittaja Ankkalinna
MissHolmes kirjoitti:40.000 miinus verot = 30.000
30.000 / 12 = 2.500 e/kk
Jaa-a. Toki siihen tulisi elatusmaksuja päälle, mutta väittäisin, että elintaso olisi laskenut.
Eikä kyse ole edes siitä, etteikö Anneli käytännössä olisi voinut pärjätä. Kyse ei epätoivoisella ihmisellä ole realiteeteistä, vaan epätoivosta. Ja jos kaikki alkaa näyttää synkältä, se on synkkää.
Eiköhän itse kunkin elintaso avioerossa laske, kun yhden talouden sijaan tulee ylläpidettäväksi kaksi. Mutta kuten itse laskelmallasi osoitit, ei Annelilla mitään akuuttia taloudellista hätää olisi tullut.
Epätoivosta ei ole mitään näyttöä, joten ehkä sillä spekuloimisen voisi lopettaa?
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ke Kesä 01, 2011 10:04 am
Kirjoittaja Mariacka
Tarkat toimeentulolaskelmat tehnyt, avioeron kannattamattomaksi huomannut ja epätoivoinen ekonomimme siis provosoi eräänä iltana spontaanin riidan, minkä tuloksena hän tappaa puolisonsa suunnitellusti. Koska hänellä on peitetarina valmiina ja kaikki omaan osuuteensa viittaava aineisto kätkettynä ennen poliisin tuloa, hän voi suhtautua koko tapaukseen tunteettomasti, yhtään jännittämättä edes kiinnijäämistä.
Jotenkin tämä skenaario tuntuu vielä kummallisemmalta kuin ulkopuolinen huppumies.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ke Kesä 01, 2011 10:14 am
Kirjoittaja MissHolmes
^ja juuri tuota en tarkoittannut.
Aika vähässä tuntuu olevan henkilökohtaiset kokemukset siitä, kuinka nurkaan ajetuksi ihminen voi itsensä tuntea ja kuinka pieneksi oma maailma voi, esim. henkisen väkivallan alla supistua.
No mutta antaa olla. Turha sellaista on yrittää selittää, jota ei näemmä voi ymmärtää.
Jos Anneli on tekijä, on koko soppa ollut minusta sattumaa sattuman perään. Ei lavastuksia, ei suunnitelmia, vain pahaa oloa, turhautumista ja patoutunutta vitutusta.
Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju
Lähetetty: Ke Kesä 01, 2011 11:14 am
Kirjoittaja Tara
Minulle tulee itsepintaisesti mieleen, että avioerosta ja lasten huoltajuudesta oli ollut keskustelua, ja tämä ratkaisematon asia on ollut esillä hyvän aikaa ennen surmayötä. Lasten menetyksen uhka oli kytenyt jo pidempään A:n mielessä. Kuinka A voisi luopua yhdestäkään 'mun lapsesta', kaikkien nimikin oli Auer. Entä nettisivustojen suloiset lapsikuvat ym?? Mahdotonta.
Otin tuolta kommentistani huhtikuulta pätkän: Mä olen joskus ajatellut, että jospa Anneli on avioeroa koskeneen riidan kestäessä heittäytynyt dramaattiseksi (ikkuna jo oli rikki jonkin verran)... A uhkasi itsemurhalla, 'koska lapsistani en kyllä luovu!' (
Olen valmis vaikka kuolemaan lasteni puolesta, perhenetti)...Otti veitsen. Demonstroi: ..katso nyt!..iskee itseä veitsellä. Jukka meni hätiin, mutta A:lla oli jo vintti pimeänä - Jukka ei aavistanut, että nyt oli tosi kyseessä. Annelia ei pidätellyt mikään. Veitsi kääntyi Jukkaan jne..täysi kaaos..jne Koko juttu vain meni miten meni, ilman etukäteisharkintaa.
---
Lueskelin tässä A:n ensimmäisiä kuulusteluja. Niissä hän kertoo itse, että mäiskintää ja tappelun ääniä kuului vielä poliisien soiton aikana (e146 mm), mutta sen puhelun aikana hiljeni.
Lapsen kirkaisusta A ei muista mitään, 2006. A kertoo, että lapsi oli rauhallinen (etp155), eikä hän muistanut mitä lapsi vastasi kysymykseen lähtisekse se jo. Anneli kertoi myös (6.12.2006, e145). Anneli oli asianomistaja tuohon aikaan, velvollisuus pysyä totuudessa.
Keskeinen asia, jossa pro-annelilaiset sanovat lapsen johdonmukaisesti pysyneen, on hupparin poistuminen. Tämä seikka ei selviä etp:tä selailemalla, koskä sieltä löytyy neljä ( ainakin neljä) eri poistumishetkeä:
1- murhaaja poistui kun lapsi tuli kolmannen kerran, ja näki isän mahallaan lattialla sekä veitsen, palasi huoneensa äitiä ei näkynyt, 1.12.2006 eka puhuttelu.
Ennen kuin lapsi oli puhelimessa.
2- murhaaja poistui kun lapsi kirkaisi.
Sen jälkeen kun lapsi oli ollut puhelimessa. Lapsen puhuttelut tulkittu näin (ainakin mifossa pro-Anneli henkilöt, ensimmäinen puhuttelu). Myöhemmät 2009 puhuttelut eivät juuri valaise asiaa, vaikka lapsi näyttäisi korostavan puhelun jälkeisiä hetkiä, mutta koska hän myös muuntelee tai on epävarma (silloin mä kai sen näin) poistumisen hetkeä sekä huppumiehen tapaa poistua (juoksi, astui kuin aidan ylitse..
3- murhaaja poistui häkepuhelun jälkeen poliisien puhelun aikana, koska silloin hiljeni.
Paikalle hälytetyt poliisit muistavat Annelin kertoneen puhelimessa näin, samoin Anneli itse on kertonut JJ:lle, ja myös seuraavissa kuulusteluissa..mm 6.12.2006)
4- .
.ehkä murhaaja poistui vasta poliisien puhelun jälkeen. Tämän Anneli selitti epäiltynä ollessaan syyksi, miksei poistumisen ääniä kuulunut nauhalla, 2009
Murhaajan poistumisen hetki on epäselvä asia.
Huoltajuuskiistat, nehän ne ovat aiheuttaneet jopa laajennettuja itsemurhia.
edit,
30.11.2011:

hassua - tämä posti on kesäkuulta ja silti tuolla ylhäällä lukee vielä 'muokkaa, vasikoi, lainaa'. Testaanpa voisiko tätä vanhaa postia muokata, vaikka tämän perässä on kymmeniä posteja

Joo, kyllä voi, kas kummaa..