Tässä Iltalehden jutussa mainitaan saunominen. Antin sisko Elina kertoo Iltalehden Selvittämättömät podcastissa veljensä katoamismysteerin monista oudoista yksityiskohdista. Antin katoamista käsittelevän 9. jakso Valkoinen pakettiauto - Antti Hanhivaara, on kuunneltavissa Spotifysta
Silminnäkijät vaikenevat yhä Antti Hanhivaaran, 21, katoamisesta – sisko kertoo oudoista yksityiskohdista podcastissa
Antti Hanhivaaran sisko Elina Tuiskala kertoo Iltalehden Selvittämättömät-podcastissa veljensä katoamismysteerin monista oudoista yksityiskohdista.
Antti Hanhivaara työskenteli oppaana Lapissa. Omaiset eivät pidä uskottavana, että hän olisi lähtenyt silminnäkijöiden mukaan yksin erämaahan.
Perjantai 13.10.2006. Ivalolainen Antti Hanhivaara, 21, pyysi äidiltään bensarahaa saunoakseen naapurinsa kanssa. Kun Elina Tuiskala yritti soittaa veljelleen seuraavana päivänä, puhelu meni suoraan vastaajaan.
Puhelin linkittyi viimeisen kerran satojen kilometrien päähän, eikä Hanhivaarasta kuulunut enää koskaan.
Tuiskala kertoo Vera Miettisen ja Linda Rantasen toimittamassa Iltalehden Selvittämättömät-podcastissa lukuisista outouksista ja ristiriidoista, joita katoamiseen liittyy vielä lähes 15 vuotta myöhemmin.
– Tuntuu, että ihmisillä olisi kauheasti asiaa, mutta kun menen paikan päälle, he eivät sitten tulekaan, sisko sanoo ihmisistä, jotka ovatkin viime hetkellä vetäytyneet kertomasta tietojaan.
Hanhivaara olikin viettänyt iltaa 21-vuotiaan ivalolaismiehen kanssa. Hänen mukaansa he olivat asunnolla kahdestaan, siirtyivät Karigasniemeen kotibileisiin ja sieltä vielä Angelin kylään kahden muun kanssa. Silminnäkijöiden mukaan asunnolla taas oli paljon ihmisiä ja kova meteli.
Ivalolaismiehen mukaan Hanhivaara ajoi sorakuopalla rallia, heille tuli erimielisyyksiä ja hän näki paluukyydissä romutetun ja hylätyn auton.
Omaisten mukaan auto oli Hanhivaaralle tärkeä, eikä hän itse olisi ajanut sitä vanteille. Silminnäkijät ovat myös kertoneet, että Hanhivaaran auton seurueelle oli raivonnut valkoista pakettiautoa ajanut mies. Hänen henkilöllisyytensä ei ole tiedossa.
Perheelle on paljastunut, että Hanhivaara oli toiminut alueella mökkimurroissa porukan kuskina. Katoamisiltana Hanhivaaran mukana ollut 21-vuotias kuului joukkioon. Hän on kieltäytynyt kaikista keskusteluista ja etsinnöistä.
– Onhan tämän kanssa oppinut elämään. En anna sen vaikuttaa, kun on kuitenkin perhe ja oma elämä. Mutta kyllä se aina on taustalla, eikä siitä ikinä eroon pääse. Se on mysteeri, johon haluaisi saada selvyyden. Toivon ainakin niin, että se selviää, Hanhivaaran sisko sanoo.
Selvittämättömät-podcastin löydät Spotifysta, Google Podcastista ja Apple Podcastista. Kuuntele kaikki jaksot täältä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/acc7 ... dae44cde5a
Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli
Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli
Köyhän ainoa huvitus on vilkas mielikuvitus
-
ristweiler
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 510
- Liittynyt: Ma Loka 19, 2015 2:29 pm
Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli
Eikös tässä ole nyt heti keulilla aikamoinen asiavirhe, kun väitetään, että Karigasniemellä olisi joku valittanut metelistä? Sehän oli Antin kämpillä Ivalossa Antin naapuri.Firefox69 kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 6:28 pm Antin katoamisesta on ilmestynyt tänään uusi video pari tuntia sitten.
ANTTI HANHIVAARA - Mitä nuorelle miehelle oikein tapahtui ja miksi kukaan ei puhu mitään?
https://www.youtube.com/watch?v=iPLpla280oI
Samalla vissiin kyytiläismääräkin sakkaa, koska eikös Antin kämpiltä Karigasniemelle ajellut kertomuksen mukaan ainoastaan Antti ja Jaakko. Pariskunta tuli kyytiin, kun heitä lähdettiin viemään Karigasniemeltä Angeliin.
Ja milä tää juttu olikaan, että joku tyttö lähti kävellen kesken bileiden kotiin? En oo tätä noteerannut lainkaan. Lähtikö se likka Karigasniemeltä vai Angelista?
Edit: typoja ja lisätty tytön lähto.
-
kattokarpänen
- Martin Riggs
- Viestit: 635
- Liittynyt: Su Elo 09, 2020 3:04 am
Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli
Jos meet taaksepäin sivulle 604, lista mökillä olleista. Tuosta ollut silloin tällöin juttua, kyseinen tyttö/nainen tietää varmasti paljon. Tosin tuosta mökkiporukasta lienee kaikki tietävän jotain ja osa kaiken.ristweiler kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 8:39 pm Ja milä tää juttu olikaan, että joku tyttö lähti kävellen kesken bileiden kotiin?
Edit: taisikin olla sekalainen lista eri asunnoilla olleista, mutta löytyy maininta.
Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli
Kuuntelin uudelleen Iltalehden podcastin Selvittämättömät, Valkoinen pakettiauto - Antti Hanhivaara. Podcastissa tuli uutta tietoa joihinkin tapahtumiin, joita täällä on pohdittu tai joista ei ole juurikaan uutisoitu. Kirjoitin podcastista ylös mielenkiintoisimpia asioita, joista täällä on keskusteltu viime aikoina. Jätin paljonkin kirjoittamatta keskusteluista tästä podcastista. Kannattaa kuunnella tämä podcast. Se on kuunneltavissa Spotifyssa.
Perjantaina 13. lokakuuta vuonna 2006 ivalolainen 21-vuotias Antti Hanhivaara katosi jäljettömiin. Antin viimeisestä illasta on useita eri silminnäkijähavaintoja, ja tiedetään, että Antille vihainen pakettiautokuski voisi liittyä katoamiseen. Tapahtumista on saatu muitakin tietoja Antin kanssa iltaa viettäneeltä mieheltä, mutta omaisten mielestä kaikki yksityiskohdat eivät pidä paikkaansa. Antin sisko kertoo haastattelussa, miten häneen on useamman kerran otettu yhteyttä, mutta lopulta tietoja Antista ei olekaan uskallettu kertoa. Mitä he pelkäävät?
1. Antti kertoi puhelimitse eteläisessä Suomessa asuvalle äidilleen, että hän aikoi viettää kylmän lokakuisen illan saunoen naapurinsa kanssa. Poika pyysi äidiltään vielä muutaman kympin bensaan. Poliisi aloitti tutkinnan kadonneen henkilön etsintänä. Kävi ilmi, että Antti ei todellisuudessa ollutkaan viettänyt iltaansa naapurin kanssa saunoen.
2. Etenkin alkuvaiheessa käsitykset illan ja yön tapahtumista muodostuivat pääosin Antin kaverin, 21-vuotiaan ivalolaismiehen kertomuksista. He olivat kahdestaan viettäneet aikaa Antin asunnolla ja päivän jo siirryttyä lauantain puolelle kaksikko oli lähtenyt tuttavan mukaan ajamaan Karigasniemellä sijaitseviin kotibileisiin. Kun he olivat jonkin aikaa viettäneet aikaansa bileissä, kaksikko päätti lähteä kohti Angelin kylää. Mukaan lähti myös kaksi muuta henkilöä. Nelikko saapui Angeliin kahdeksan aikaan aamulla ja siellä juhliminen jatkui. Antti kävi välillä ajamassa hurjaa rallia läheisellä sorakuopalla ja reissua oli muutenkin vietetty railakkaissa merkeissä.
3. Aamulla Antti ja ivalolaismies lähtivät jatkamaan matkaa Antin autolla yhdessä, mutta jossain vaiheessa heille syntyi erimielisyyksiä. Mies jäi pois kyydistä ja Antti jatkoi matkaansa yksin. Ivalolaismies soitti itselleen kyydin ja hänet tultiinkin hakemaan puoli kahdentoista aikaan. Matkalla kotiinsa mies näki, että Antin auto oli hylättynä Angelin kylätien kupeessa.
4. Edellinen tapahtumien kulku on kerrottu niin kuin ivalolaismies on sen kertonut, mutta omaiset uskovat, ettei kaikki yksityiskohdat pidä paikkaansa. Ivalolaismies väitti, että he olivat illan aikana Antin luona yksin, mutta muut silminnäkijät ovat kertoneet sekä omaisille, että poliisille toisenlaisia tietoja. Naapureiden mukaan asunnossa oli muitakin ja niin kova meteli, että siihen oli ollut pakko puuttua. Naapurit olivat käyneet Antin ikkunan takana huomauttamassa mekkalasta, jolloin keittiössä oli istunut useampia henkilöitä. Keittiön oven suussa oli seissyt kookas, kovaääninen mies. Tämä kuvaus ei sovi Anttiin, eikä ivalolaismieheen. Tilanne oli naapureiden mukaan poikkeuksellinen, koska Antin asunnosta ei usein kantautunut muuta häiritsevää meteliä.
5. Omaisten mielestä myös Antin autoon liittyi omituisia piirteitä. Useat silminnäkijät olivat nähneet auton katoamista edeltävänä yönä sekä katoamisaamuna Karigasniemen ja Angelin välisessä maastossa. Autolla oli tiettävästi ajettu hurjaa rallia pitkin Angelia. Pari kertaa auto pysähtyi rikkoutuneen pakoputken takia. Omaiset kertoivat, että auto oli ollut Antin pitkäaikainen haave ja mies oli pitänyt siitä hyvää huolta. He eivät usko, että Antti olisi itse ajanut autonsa pelkille vanteille ja hylännyt sen sitten tien poskeen.
6. Silminnäkijöiden havainnot autosta olivat tutkinnankin kannalta merkityksellisiä. Kun auto oli pysähtynyt kaahauksen välillä toisen kerran, silminnäkijä huomasi, että autossa oli kaksi miestä. Silminnäkijä tunnisti kuljettajan ivalolaismieheksi, mutta kuskin vieressä istunutta hän ei tunnistanut. Silminnäkijä muisti, että nuorukaisella oli korvakoru. Antilla sellaista ei ollut.
7. Lauantaiaamulta on muitakin merkittäviä silminnäkijähavaintoja. Antti oli pystäyttänyt Karigasniemelle matkanneen mieskolmikon ja pyytänyt heiltä kyytiä Ivaloon. Miehet olivat kuitenkin menossa toiseen suuntaan, joten kyytiä ei herunut. Kolmikon ja Antin tiet erosivat, mutta ennen sitä miehet todistivat merkillisen tapahtuman. Seurueen viereen ajoi valkoinen pakettiauto. Kuski tuli ulos autosta ja hän oli Antille raivoissaan. Kolmikolle ei selvinnyt syytä siihen miksi hän oli Antille vihainen. Kolmikko poistui paikalta sen enempää kyselemättä, sillä asia ei heihin liittynyt, eikä kumpikaan Antti tai pakettiautoa ajanut ollut heille tuttuja. Kun he myöhemmin palasivat Karigasniemeltä, Antin auto oli hylättynä Angelin tien varrelle.
8. Valkoisen pakettiauton omistajasta ei ole vuosien varrella ilmaantunut mitään tietoa. Omaiset ovat kuulleet lukemattoman määrän erilaisia vihjeitä ja tehneet useita entsintöjä Angelin ja Karigasniemen alueella. Merkittäviä edistysaskeleita ei kuitenkaan toistaiseksi ole tullut.
Eteläinen Suomi ei tuntunut omalta, vaan veri veti Anttia pohjoiseen. Hän halusi palata takaisin synnyinseudulleen heti kun se oli mahdollista, ja sen hän myös teki. Kun peruskoulu loppui, Antti hakeutui saamelaisalueen koulutuskeskukseen opiskelemaan eräoppaaksi. Antti asui alkuun opiskelija-asuntolalla ja hankki sitten itselleen vuokra-asunnon Ivalon keskustan lähettyviltä.
Antti oli vain muutamia viikkoja ennen katoamistaan käynyt poliisilaitoksella tunnustamassa osallisuutensa mökkimurtoihin Karigasniemen ja Angelin kylän alueella. Hän oli toiminut murtotilanteissa kuskin roolissa. Yksi murtoihin osallistuneista oli ivalolaismies, jonka kanssa Antti oli viettänyt aikaa katoamisiltanaan. Kaikki tämä selvisi omaisille vasta sitten kun Antti oli jo kadonnut, sillä ennen sitä he luulivat, että Antin elämässä kaikki oli hyvin. Elina sisko kertoi ymmärtävänsä nyt paremmin Antin kaipuuta takaisin pohjoiseen.
Elinan kertoman mukaan:
1. Antti oli ollut töissä huskysafarllla. Minulle tuli mieleen, että voisiko tällä olla yhteys Tinjaan, jolla on huskyja Muotkatunturin luona?
2. Antin silloiseen kaveriporukkaan ei kuulunut nämä kenen kanssa hän on viimeistä iltaa viettänyt. Hän ei koskaan puhunut näistä ihmisistä aikaisemmin. He eivät siis kuuluneet Antin vakituiseen kaveripiiriin.
Halusimme kysyä Antin katoamisen tutkinnanjohtajalta Mikko Halmeelta, mitä Antin mökkimurtokavereista tiedetään, mutta hän ei halunnut antaa haastattelua.
Katoamisilmoituksen jälkeen Antin etsinnät aloitettiin, mutta miltei heti ne pysähtyivät kuin seinään väärän havainnon vuoksi. Poliisin omaisille antaman tiedon mukaan Antti oli nähty Ivalossa ja etsinnät keskeytettiin. Nopeasti kuitenkin selvisi, että havainto ei pitänyt paikkaansa. Omaisista tilanne tuntui käsittämättömältä, eikä sitä ole vielä tänä päivänäkään selvitetty heille sen paremmin. Miten poliisi pystyi antamaan omaisille tiedon Antin löytymisestä, kun miestä ei todellisuudessa oltukaan nähty?
Katoamiseen ja siihen liittyviin henkilöihin on omaisten kertomuksen mukaan liittynyt myös muita epäjohdonmukaisuuksia. Siinä aika pian katoamisen jälkeen oli se hetki siellä Ivalon poliisilaitoksella, kun Antin äiti olisi halunnut tämän henkilön kanssa jutella, joka on viimeisenä iltana Antin kanssa aikaa viettänyt ja oli saanut vaastauksen, että kyseinen henkilö on alaikäinen. Hänen kanssa ei voi jutella siksi, mutta hän ei sitten ollutkaan alaikäinen, vaan Antin kanssa samanikäinen poika silloin, 21-vuotias. Hän ei ole koskaan halunnut keskustella tai osallistua etsintöihin millään tavalla.
Katoamiseen on tullut aika paljon kaikennäköisiä poikkeamia muilta silminnäkijöiltä verrattuna Antin kaverin kertomukseen sen illan kulusta. Silminnäkijä on kertonut, että Antin asunnolla on ollut enemmänkin porukkaa, mitä kaikkea siellä on tapahtunut ja millainen meteli sieltä on kuulunut, ja ketä kaikkia sieltä on viimeiseksi lähtenyt Antin kanssa autolla pois. Vai onko Antti ollut siinä kyydissä enää. Se porukka on varmaan sieltä samalla ovenavauksella lähtenyt.
Omaisten mieliä on vuosien varrella jäänyt askarruttamaan moni kysymys. Elinan mukaan mielikuvat Antin viimeisestä illasta vaihtelevat ja tuntemukset ovat toisinaan hyvin sekavia. Hän toivoisi saavansa selkeyttä hatariin ja epäselviin tietoihin sekä erityisesti niihin seikkoihin, jotka on hänen mielestä ohitettu kokonaan. Esimerkiksi hän nostaa valkoisella pakettiautolla kulkeneen Antille raivonneen miehen. Kuka hän oikein oli? Entä Antin asunnolla viimeisenä iltana kuulunut meteli? Lisäksi ajatus siitä, että ikänsä pohjoisen metsissä kulkenut Antti olisi lähtenyt ilman varusteita tarpomaan erämaahan tuntuu siskosta täysin absurdilta.
Vaikka Antin auto oli täyisn ruhjottu ja vanteilleen ajettu, tankissa oli edelleen bensaa ja auto myös käynnistyi. Antin autolaturi oli myös paikoillaan. Hänellä siis olisi ollut mahdollisuus ladata puhelintaan ja tarvittaessa soittaa apua. Olisiko hän todella lämpimän auton sijaan lähtenyt tarpomaan kylmään erämaahan? Myöhemmin, kun omaiset hinauttivat auton pois paikalliselle romuttamolle, pelkääjän puoleinen etupenkki varastettiin. Kuka varas olikaan, oli hän kokenut tarvetta vain toiselle penkille ja onnistunut myös kiertämään alueen valvontakamerat.
Antin itsensä lisäksi kadoksiin on jäänyt myös Antin puhelin. Teletietojen mukaan puhelin on viimeisen kerran linkittynyt Pikku Petsamoon , jonne on Angelista matkaa yli sata kilometriä. Linkitys vaikuttaa Elinasta epäloogiselta, koska jos puhelin olisi viimeisen kerran ollut päällä Angelissa, tukiasemia olisi ollut lähempänäkin. Antin seurassa viimeisenä iltana ollut henkilö myös kertoi poliisikuulusteluissa etsineensä puhelinta Antin autosta vielä katoamisen jälkeen. Eli Antin seurassa ollut henkilö on lähtenyt katoamista seuraavana päivänä Antin autolle hakemaan Antin puhelinta ja tämä on ihan hänen itsensä kertomaa, mutta koskaan ei sitten ole tullut selvyyttä, miksi hän on sitä hakenut, mutta ei Anttia.
Kaikkein varteenotettavimpia vihjeitä Elina kertoi saaneensa paikallisilta. Eräs Antin tuttavapiiriin kuulunut mies, joka oli ollut myös läsnä Antin viimeisenä iltana, on ottanut Elinaan yhteyttä muutamia kertoja halutakseen kertoa tälle jotain. Toistaiseksi mies on kuitenkin syystä tai toisesta vetäytynyt joka kerta, eikä olekaan halunnut keskustella tapahtumista.
Antti Hanhivaaran katoamisesta tulee lokakuussa kuluneeksi 15 vuotta. Vuosien aikana Antin katoamispaikan erämaa-alueet on tallattu läpi ja etsintöjä on myös tehty kauempanakin. Antista vain ei löydy jälkeäkään.
Yksi erikoisemmista yksityiskohdista on, että Antin puhelin linkittyi sinne sadan kilometrin päähän siitä missä hänet on viimeksi nähty. Tälle ei löytynyt mitään selitystä. Antin tuttava on kuuluisteluissa kertonut, että hän on katoamisen jälkeisenä sunnuntaina mennyt hakemaan sitä puhelinta Antin autosta tai tällainen tieto on ainakin omaisille annettu. Mutta ei ole tietoa miksi hän sitä puhelinta haki tai löytyikö sitä. Puhelimien linkitykset eivät aina mene ihan loogisesti, mutta vaikka tätä nyt miten kääntää, niin kyllähän se tuntuu hassullta, että se linkittyi niin kauas. Lähempänä oli kuitenkin mastoja.
Antin siskoon on ottanut yhteyttä henkilö, joka haluaisi kertoa tietojaan, mutta hän ei ole koskaan niin tehnyt, vaan aina vetäytynyt. Ainakin tämä yksi Antin tuttavapiiriin kuulunut on halunnut keskustella ja kertoa jotain, mutta on aina perääntynyt sitten kuitenkin. Näyttää siltä, että ympärillä olleet henkilöt vähän niin kuin pelkäävät jotain ja eivät sen takia puhu.
Antin asunnolla oli isommat bileet kuin se Antin asunnolla ollut ivalolaismies antoi ymmärtää. Poliisin mielestähän sillä ei ole merkitystä. Omaisten mielestä sillä on merkitystä senkin kannalta, että miksi on pitänyt valehdella, että siellä asunnolla on oltu kahdestaan, kun siellä on kerran ollut enemmän ihmisiä. Mitä siellä on möykätty ja huudettu?
Viimeisenä vielä, että Antin koirahan oli sieltä asunnolta karannut silloin. Mutta Antin katoamisen jälkeen koira oli tuotu takaisin asuntoon ja se oli mennyt aivan paniikkiin. Se on erikoista.

"Myöhemmin, kun omaiset hinauttivat auton pois paikalliselle romuttamolle, pelkääjän puoleinen etupenkki varastettiin. Kuka varas olikaan, oli hän kokenut tarvetta vain toiselle penkille ja onnistunut myös kiertämään alueen valvontakamerat."
Tämä romuttamo oli itselleni joko uutta tai unohtunutta tietoa. Penkin katoamiselle voi löytyä hyvinkin yksinkertainen selitys: Romiksen omistaja tai joku työntekijä on myynyt penkin jollekin. Tähän viittaa se ettei kameroista näy mitään. Harvinainen auto, harvinainen penkki, hyvä hinta tarvitsevalta.
Toinen asia mikä häiritsee on se että suht tuoreeltaan on kerrottu metelistä Antin kämpillä juurikin katoamista edeltävänä iltana. Silloin kun muistikuvat ovat olleet selkeitä. Vuosia, ehkä jopa kymmenenkin vuotta, myöhemmin ei olla enää niin varmoja oltu. Täysin normaalia ettei enää niin kauas tarkasti muista. Joten tuoreeltaan annettu kommentti on se jota täytyy pitää varmempana tietona kuin uudempaa. Eli lähtökohtana siis se että möykkä oli Antin katoamisillan/yön tapahtumia.

Linkkasin tämän uuden videon tänne. Odotin, että siinä olisi ollut jotain parempaakin, kun videon tekijä julkaisi sen Antin katoamispäivänä. Katsoin videota vähän matkaa alusta huomatakseni, että se oli ensimmäinen avausvideo Lauran mysteerinurkan kanavalla. Suoraan sanottuna video ei vakuuttanut minua tiedoillaan ja siitä näki heti ensisilmäyksellä, että se on aloittelijan tekemä. En ole päässyt sen katsomisessa alkua pidemmälle. Tästä syystä en kuuntele kuin hyvin satunnaisesti podcasteja, koska virheelliset ja väärät tiedot vain sekoittavat ja johtavat harhaan. Kokeneiden rikostoimittajien tekemät podcastit ja videot ovat kaikkein parhaimpia, koska he osaavat erotella ja analysoida luotettavasti kokemuksella tietoja eri lähteistä.ristweiler kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 8:39 pmEikös tässä ole nyt heti keulilla aikamoinen asiavirhe, kun väitetään, että Karigasniemellä olisi joku valittanut metelistä? Sehän oli Antin kämpillä Ivalossa Antin naapuri.Firefox69 kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 6:28 pm Antin katoamisesta on ilmestynyt tänään uusi video pari tuntia sitten.
ANTTI HANHIVAARA - Mitä nuorelle miehelle oikein tapahtui ja miksi kukaan ei puhu mitään?
https://www.youtube.com/watch?v=iPLpla280oI
Samalla vissiin kyytiläismääräkin sakkaa, koska eikös Antin kämpiltä Karigasniemelle ajellut kertomuksen mukaan ainoastaan Antti ja Jaakko. Pariskunta tuli kyytiin, kun heitä lähdettiin viemään Karigasniemeltä Angeliin.
Ja milä tää juttu olikaan, että joku tyttö lähti kävellen kesken bileiden kotiin? En oo tätä noteerannut lainkaan. Lähtikö se likka Karigasniemeltä vai Angelista?
Edit: typoja ja lisätty tytön lähto.
Ivalossa Antin asunnolla naapuri kävi valittamassa metelistä. Myös Angelissa Antin auto oli käyty pysäyttämässä useamman kerran kyläläisten toimesta hajonneesta pakoputkesta lähteneen kovan melun vuoksi, kun olivat kaahanneet siellä kylläraitilla Antin autolla.
Antin kämpiltä Jaakon kertoman mukaan he lähtivät yhdessä Antin kanssa ajamaan kotibileisiin Karigasniemelle. He kyyditsivät kaksi henkilöä (pariskunnan) seuraavana aamuna Karigasniemeltä Angeliin.
Tyttö lähti Karigasniemen bilekämpältä (Oulan asunnosta) kävelemään kotiin. Hän soitti kämpiltäi tai matkalta veljensä hakemaan ja lähti kävelemään tätä vastaan. Kuultuaan, mitä Antille oli tapahtunut, hän ei kestänyt olla enää siellä bilekämpällä.
Tämän kertomuksen yksityiskohdat ovat hieman vaihdelleet kertojan ja lähteen mukaan, mutta sen pääkohdat menee pääpiirteittäin näin.
Köyhän ainoa huvitus on vilkas mielikuvitus
Re: Antti Hanhivaara, 21 v. katosi 14.10.2006 Ivalo/Angeli
Kirjoitin tiedot ylös podcastissa esiin tulleiden faktojen pohjalta. Olen itse lukenut ja kuullut muista lähteistä, että Antin auto olisi siirretty Antin isän kaverin halliin tai sen pihamaalle teollisuusalueelle - ei siis purkaamolle, koska auto on vielä edelleen olemassa ja siirretty Antin isoveljen nimiin. Aavedatan jakso tehtiin vuosia sitten Antin autossa, joka oli piha- /teollisuusalueen reunalla. Autoa on edelleen kuljeteltu paikasta toiseen. Sitä ei siis ole vielä romutettu.Koljattii kirjoitti: To Loka 15, 2026 6:29 am "Myöhemmin, kun omaiset hinauttivat auton pois paikalliselle romuttamolle, pelkääjän puoleinen etupenkki varastettiin. Kuka varas olikaan, oli hän kokenut tarvetta vain toiselle penkille ja onnistunut myös kiertämään alueen valvontakamerat."
Tämä romuttamo oli itselleni joko uutta tai unohtunutta tietoa. Penkin katoamiselle voi löytyä hyvinkin yksinkertainen selitys: Romiksen omistaja tai joku työntekijä on myynyt penkin jollekin. Tähän viittaa se ettei kameroista näy mitään. Harvinainen auto, harvinainen penkki, hyvä hinta tarvitsevalta.
Toinen asia mikä häiritsee on se että suht tuoreeltaan on kerrottu metelistä Antin kämpillä juurikin katoamista edeltävänä iltana. Silloin kun muistikuvat ovat olleet selkeitä. Vuosia, ehkä jopa kymmenenkin vuotta, myöhemmin ei olla enää niin varmoja oltu. Täysin normaalia ettei enää niin kauas tarkasti muista. Joten tuoreeltaan annettu kommentti on se jota täytyy pitää varmempana tietona kuin uudempaa. Eli lähtökohtana siis se että möykkä oli Antin katoamisillan/yön tapahtumia.
Tämän Selvittämättömät podcastin ovat toimittaneet rikos- ja oikeustoimittaja Vera Miettinen ja toimittaja ja kirjailija Linda Rantanen. He ovat tottuneet tutkimaan ja penkomaan virallistakin poliiisin tutkinta-aineistoa ja etsimään tietoa eri lähteistä jo ammattinsa puolesta. Kokemusta ainakin pitäisi löytyä heiltä riittävästi. Tämä podcast on Iltalehden tilaama heiltä. Toki kaikille voi tulla pieniä asiavirheitä jossain kohtaa, vaikka olisi kuinka kokenut ammattilainen.
Tämä Antin tapaus on ollut aikamoista sillisalaattia, jossa asioita on tarkoituksella koetettu vedättää, peitellä ja sekoittaa johtamalla harhaan omaisia, jotka ovat vaatineet oikeutta ja virallista Antin katoamisen selvittämistä. Antin katoamisesta jotain tietävät ovat olleet vaiti. Poliisikin on vaikuttanut haluttomalta tutkia Antin katoamista ainakaan henkirikoksena, koska heidän mielestä ei mitään rikosta ole tapahtunut Antin käveltyä metsään.