Sivu 612/2055

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 11:44 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
jotunheimen kirjoitti: Pe Joulu 25, 2020 2:09 am Te lockdownien puolustajat olette varmasti myös tyytyväisiä yleiseen liikkumattomuuteen, lasten harrasteiden lopetukseen, työpaikkojen menetykseen, jne jne seurauksiin, kunhan ei leviä koteihin, joissa jo kohdattu covid-kuolleisuus ollut korkeampi kuin suomalaisten keski-ikä.

ulkomailla on laskettu lockdownien kustannukset, ne ovat taatusti suuremmat pienelle ihmiselle kuin mitä eivät olisi olleet ilman downeja. Samaan aikaa Bezos vetää miljardien voittoja.
Olen samaa mieltä, että hysterialla on saatu kylvettyä todella hirveää tulevaisuutta juuri lapsille ja vanhemmillekin kunnon rappeutumisen takia, kun media on lietsonut pelkoa niin, ettei jotkut uskalla edes ulkona edes liikkua. Pelkästään jo tuolla ollaan saatu mieletön määrä ahdistusta ja masennusta, mutta samaan vielä yhdistetään sekava tiedotus ja uutisointi vaikkapa maskien hyödyistä ja haitoista. Oli vaikeata ymmärtää median kädettömyyttä hankkia kv-tietoa tästäkin asiasta, kun Marin, Kiuru ja THL:n Vartila oli eri mieltä. Median pitäisi olla vallan vahtikoira, mutta suosikkien ollessa vallassa, se on jotain aivan muuta ja hyvin tuhoisaa.

Suomessa ollaan kevään jälkeen vältytty äärimmäisiltä autoritäärisiltä toimilta, mitä on nähty vaikkapa Australiassa, Uudessa Seelannissa ja useissa USAn osavaltioissa, missä 15 päivän tapausmäärien rajoitus on venähtänyt jo yli puoleksi vuodeksi. Itse en ole törmännyt lockdownien kustannuslaskelmiin missään ja olen ihmetellyt sitä, joten olisi mielenkiintoista nähdä tällaisia!

Hyvin erikoista, että pienen ihmisryhmän takia ollaan valmiita tuhoamaan monen melkeinpä elämätön elämä. Nyt voidaan pohtia, että tulisiko myös muista syistä johtuvat kuolemat estämään kustannuksia miettimättä? Liikenne olisi ehkä paras esimerki, mistä aloittaa.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 12:40 pm
Kirjoittaja sikakoira
ReissuLasse kirjoitti: Pe Joulu 25, 2020 11:29 am
sikakoira kirjoitti: Pe Joulu 25, 2020 11:00 am kannattaa paneutua linkkejensä kanssa
Kenen kanssa?
Mennään vaikka käsi kädessä niin voin ohjailla :wink:
https://www.corbettreport.com/
The Future of Vaccines

Tavallaan olet onanoija oikeassa ja homma alkaa selkenemään muillekkin toivottavasti pikkuhiljaa. :wink:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 12:51 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Tässä mielenkiintoinen käppyrä:
raatoja_jenkeissä.gif
raatoja_jenkeissä.gif (75.46 KiB) Katsottu 883 kertaa

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 12:55 pm
Kirjoittaja sikakoira
No onhan se todellinen luku mainostetun tilalle ollut jo vuoden esillä mutta kummallisesti joidenkin tahojen on pakko mainostaa synkkiä lukuja vaikka totuus on täysin naurettava.

Tauti havaitytiin alkukeväästä ja tauti hiipu huhtikuun loppuun kuten kaikki flunssat tekevät.,vittu :lol:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 12:59 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Tässä vielä euroopasta:
raatoja_eu.png
raatoja_eu.png (163.74 KiB) Katsottu 874 kertaa

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 1:07 pm
Kirjoittaja sikakoira
OnyxPhoenix kirjoitti: To Joulu 24, 2020 4:42 am Kuinka moni muuten täällä uskoo, että Modernan/Pfizerin mRNA-rokote voi integroitua ihmisen geeniperimään? Ja jos uskotte, niin mihin perustatte tämän uskomuksen?
Palaan vielä tähän ja kehoitan ihmisiä tutustumaan siihen mitä itseensä piikitetään ja joka automaattisesti totena todetaan. :wink:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 1:09 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Lisää käppyrää.
Mielenkiintoiset nuo piikit vuosina 2017 ja 2018.
Mikähän pöpö silloin on juhlinut?
raatoja_eu2.png
raatoja_eu2.png (200.47 KiB) Katsottu 864 kertaa

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 1:28 pm
Kirjoittaja damfin
CharlesBronson kirjoitti: Pe Joulu 25, 2020 1:09 pm Lisää käppyrää.
Mielenkiintoiset nuo piikit vuosina 2017 ja 2018.
Mikähän pöpö silloin on juhlinut?
raatoja_eu2.png
Eikös nuo 2017 ja 2018 piikit liity niinä vuosina esiintyneeseen hieman ärhäkkämpään kausi-influenssaan, minun mielestäni tuossa on mielenkiintoista se että vaikka jo helmikuussa saatiin selkeitä varoituksia koronasta, niin silti sen leviäminen Eurooppaan tuossa maaliskuun aikana sai aikaan aivan omissa korkeuksissaan huitelevan piikin vuoden 2020 käyrään, ja näkyy tuo käyrä menevän reilusti muiden käyrien yläpuolella jälleen loppuvuoden ajankin, kaikista suojatoimista huolimatta.

Se onkin sitten täysi arvoitus missä tasolla tuo käyrä huitelisi ellei mitään rajoituksia ja muita toimia olisi toteutettu.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 1:37 pm
Kirjoittaja sikakoira
Niin nyt meinaat että ne 2020 luvut ovat vailla vertaansa,saisiko nähdä ne nyt ja heti kohta please niin päästään arvioimaan. :wink:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 1:40 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
^
Vuosina 2017 ja 2018 noiden piikkien jälkeen on ollut hetken "alikuolleisuutta", mutta 2020 ei "alikuolleisuutta" ole ollut.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 1:46 pm
Kirjoittaja sikakoira
CharlesBronson kirjoitti: Pe Joulu 25, 2020 1:40 pm ^
Vuosina 2017 ja 2018 noiden piikkien jälkeen on ollut hetken "alikuolleisuutta", mutta 2020 ei "alikuolleisuutta" ole ollut.
Vuoden 2020 tilastoja ei päästä vielä lukemaan mutta ne ovat pahoja pahoja uskokaa vaan :lol:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 1:51 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Alikuolleisuus tarkoittaa järkyttävää määrää inhimillistä kärsimystä. Tämän vuoden seurauksena kasvava määrä ihmisiä meilläkin haluaisi kuolla, mutta ei uskalla tehdä itsemurhaa uskonnon tai jonkun muun takia. Eutanasiasta ei kuitenkaan tule edes keskustella, vaikka nyt siihen olisi sentään mahdollisuus, kun oikeamieliset tahot ovat vallassa, niin ei menisi ihan juutalaiselokuvan suihkukohtauksista puhumiseen ja kauhisteluun äärioikeiston julmuudesta (vaikka kaikki merkittävät totalitariset hirmuvaltiot ovat olleet vassaripohjaisia).

Jos vanhusten masennus yms. oli aiemmin jo ongelma, niin miten mahtaa olla nyt? Toki asia on helpompi käsitellä, kun pidetään sekin piilossa, kuten lähes kaikki muut asiat tämän pääministerin hallintokaudella. Toki muotikuvia tai feel good -selkääntaputtelujournalismia huomioimatta tässä.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 1:52 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
sikakoira kirjoitti: Pe Joulu 25, 2020 1:46 pm
CharlesBronson kirjoitti: Pe Joulu 25, 2020 1:40 pm ^
Vuosina 2017 ja 2018 noiden piikkien jälkeen on ollut hetken "alikuolleisuutta", mutta 2020 ei "alikuolleisuutta" ole ollut.
Vuoden 2020 tilastoja ei päästä vielä lukemaan mutta ne ovat pahoja pahoja uskokaa vaan :lol:
No juuri äsken postasin 3kpl vuoden 2020 tilastoa.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 2:07 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Elämä on pääomaa kuoleman näkökulmasta. Suomen ikäjakauma tekee meistä paratiisin viikatemiehelle.

Kovin montaa elinvuotta korona ei ole mahtanut meillä vielä korjata, vaikka yksilön näkökulmasta jokainen kuolema surullinen onkin ja koronaa on hyvä syyttää. Siksi en ymmärräkään miksi jotkut valtiojohtajat ovat suoraan vastuussa uhreista murhaajina, mutta toisia ylistetään? Aivan äimän käkenä tästä. Teoille laittaisin painoarvoa enemmän kuin puheelle, joka on halpaa. Tarkoitan lähinnä ulkomaanmatkailua (poislukien työhön liittyvät matkat), mikä tukkii Suomen taloutta ja "murhaa ihmisiä", aiheuttaa pelkoa ja kauhua.

Median tulisi alkaa vähän laajentamaan näkökulmaansa viimeistään rokotteen myötä, kun hoitomuotojen kehittyminen ja tilastot ovat jääneet vähän koulukotilapsen asemaan.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Pe Joulu 25, 2020 3:48 pm
Kirjoittaja OnyxPhoenix
sikakoira kirjoitti: Pe Joulu 25, 2020 1:07 pm
OnyxPhoenix kirjoitti: To Joulu 24, 2020 4:42 am Kuinka moni muuten täällä uskoo, että Modernan/Pfizerin mRNA-rokote voi integroitua ihmisen geeniperimään? Ja jos uskotte, niin mihin perustatte tämän uskomuksen?
Palaan vielä tähän ja kehoitan ihmisiä tutustumaan siihen mitä itseensä piikitetään ja joka automaattisesti totena todetaan. :wink:
Niin, siis tässä Modernan/Pfizerin mRNA rokotteen tapauksessa vastaus on hyvin yksinkertainen: ei integroidu perimään.
Jotta RNAn muuttuminen DNAksi olisi edes teoriassa mahdollista, tarvittaisiin prosessiin entsyymi nimeltä käänteiskopioijaentsyymi (reverse transcriptase).

Ensinnäkään tätä entsyymiä ihmisillä ei ole luonnostaan. Vain retroviruksilla (esim. HIV, T-solu leukemia HTL-virus 1) ja Hepatiitti-B viruksella on käänteiskopioijaentsyymi. No nyt kysymys kuuluu entäs sitten ihmiset joilla on tällaisen retroviruksen tai hepatiitti-B infektio. Ne kuitenkin vaikuttavat eri tyyppisissä soluissa kuin mihin tämä mRNA rokote kohdistuu eikä tällaista integraatiota perimään ole havaittu.

mRNA on myös hyvin lyhytikäinen ja häviää itsestään päivissä. mRNA:ta on jatkuvasti soluissa. mRNA ovat aktiivisia solun solulimassa tuman ulkopuolla (tuma on se solun osa jossa DNA sijaitsee). Tumassa valmistuu mRNA:ta joka siirtyy soluliman puolelle, mutta mRNA ei siirry takaisin solulimasta tumaan (eikä voisi siis edes teoriassa integroitua DNAhan ilman retroviruksen tai synteettistä käänteiskopioijaentsyymiä).
https://www.genome.gov/genetics-glossary/messenger-rna

Eli, lyhykäisyydessä: Modernan ja Pfizerin rokotteet sisältävät mRNA:ta jotka pysyttelevät solulimassa ja joiden ohjeen mukaan valmistetaan sars-covid-2 viruksen piikkiproteiinia jolle keho kehittää vasta-aineita. Näiden rokotteiden mRNA koodi ei integroidu ihmisen perimään. Nämä rokotteet eivät myöskään sisällä käänteiskopioijaentsyymiä, jota tarvittaisiin että edes teoriassa tällainen integraario perimään olisi mahdollista.

https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-nc ... /mrna.html
Kuva