[quote=Ulrica post_id=1975021 time=1776583886 user_id=71387]
Alla olevien tietojen ja Kultasurmien PPK 1992 valossa on aikajanan mukaan mahdollista, että Veikko oli mukana kultahuijauksessa.
Asian huijausta on suunniteltu jo vuoden 1989 puolella. Mitä lähemmäs teon aikaan 21.4.1990 mennään, voisi Veikon tilaansa vastaan hakema kiinnitys 18.4.1990 toimia huijauksessa osin "ostajien" rahoituksena.
Surma-aikaan on ollut säätämistä, milloin kultakaupat toteutuvat ja lopullinen kaupantekopäivä osuu juuri aikaan, jolloin Veikon kiinnitys tehty ja Berit lähtenyt synnytyslaitokselle.
Näiden tietojen valossa Veikolla ei välttämättä olisi tekojen aikaan alibia ainakaan Beritin antamana. En pidä uskottavana tuomion mukaista kertomusta, että Tani ja vaimonsa olisivat fyysisesti pystyneet saamaan ruumiit autoihin golfkartanosta. Lisäksi Tanin pariskunnalla oli hyvin nuori lapsi, en pidä uskottavana, että häntä jätettiin yksin kotiin, kuten PPKssa ilmaistaan.
Mahdollista, että uusperhe sai tämän takia surmansa - Veikko voisi olla osallistunut surmiin, ruumiiden piilotteluun, muttei auton hinaukseen "ojasta". Tultu hakemaan rahat takaisin ja kostettu kusetus ja surmat.
Nopeassa tahdissa Kultasurmien esitutkinta ja oikeudenkäynti vedettiin läpi. Ehkä casesta on uhrien vaatteita tallella, joista dnan kehityttyä on saatu kenties Veikkoa kytkettyä surmatöihin.
Lähde:
PPK 1992
viewtopic.php?t=67&sid=f9d1e38449cf31ae ... 2&start=15
___________
18.4.1990 Veikon tilaa vastaan on haettu 450.000mk:n (75.684€) kiinnitys.
Lähde: Kiinteistörekisterikeskus
_____________
Kultasurmat 21.4.1990
______________
Jessican syntymäaika on 22.4.1990
Lähde:
https://www.geni.com/people/Jessica-Mel ... 6296902871
__________________
Lainaus:
Veikon sukulaisen kertomaa
Haastattelin myös Veikon siskopuolen tytärtä Merjaa, joka oli yksi Veikon suosikkisukulaisista. Merja sekä hänen silloinen poikakaverinsa, joka oli muuten ammatiltaan autonasentaja, tulivat hyvin juttuun Veikon kanssa. Poikakaveria ja Veikkoa yhdisti myös kiinnostus ralliautoiluun.
....
Yksi minulle puhelimessa kerrottu muisto vahvisti entisestään sen, että Veikko salaili jotain jopa Merjalta, johon hänellä oli ollut aina hyvät välit. Merja muisteli minulle viimeistä vierailuaan Veikon perheen luona, Volsin kylässä joskus keväällä 1990. Mukana oli silloinen poikaystävä.
Merja kertoo, että ihan kaikkea hän ei vierailusta muista, ei varmasti edes sitä, oliko Jessica-vauva syntynyt vierailun aikaan vai oliko Berit viimeisillään raskaana. Merjan mielestä aika oli ehkä huhtikuuta. Silloin se olisi ollut Jessican syntymäkuukausi. Vierailu jäi mieleen sen takia, että yleensä Merja ja poikaystävä olivat mieluisia vieraita Veikolle ja hän pyysi heidät lämpimästi sisään kotiinsa. Veikko keitti aina kahvit, mutta tällä kertaa kaikki oli toisin. Jotain oli vialla.
Merja ja poikaystävä pysäköivät autonsa pihalle ja hyvä, että ehtivät nousta autosta, kun Veikko jo säntäsi talosta ulos. ”Heti niinku jotenkin hoksasi, että nyt on jotain pielessä”, mietti Merja. Veikko vaikutti hermostuneelta ja pälyili ympärilleen. ”Aika jännä juttu silleen, että kun me ei oltu siellä varmaan kuin 10–15 minuuttia, kun Veikko sanoi, että on kiireitä”, Merja muisteli. Nuoripari ymmärsi yskän ja vierailu loppui lyhyeen. Merja ja poikaystävä puivat asiaa autossa paluumatkalla, ja molemmat pitivät Veikon käytöstä perin outona.
Kysyin Merjalta, vaikuttiko siltä, että kotona olisi ollut riita tai olisiko sisällä ollut sellainen henkilö, jota Veikko ei halunnut näyttää vierailleen. Siihen Merja ei osannut vastata. On mahdotonta enää selvittää, mitä sellaista Volsin talon sisällä oli, mikä ei ollut sopivaa Veikon suosikkisukulaisen ja hänen poikaystävänsä silmille. Nyt tuntuu siltä, että ehkä talon sisällä olikin henkilö, joka olisi herättänyt huolta.....
Lähde:
Marko Niemen kirja, Kirkkonummen kolmoissurma
_________
Lainaus:
Kirkkonummen kolmoissurmaa sivuavana anekdoottina / huhuna Tanin apurin liikkuvaa autoa ammuttiin Kehä III:llä 1990 keväällä. Tapauksesta ei ikinä kirjattu rikosilmoitusta.
Lähde
viewtopic.php?t=67&sid=f9d1e38449cf31ae ... 2&start=15
[/quote]
Oliko Tani sellissä vai vapaalla jalalla kolmoissurmien aikaan?
Jotenkin kyllä kaukaa haettua että olisi yhteyttä, vaikka molemmat kyllä Asconan tms rämillä sorateitä ajelivat harrasterallin merkeissä.
Ellei sit Veikko kaivanut ne johonkin ja sitä tietoa kovisteltu, mutta kuka sen sit olisi tiennyt, Tanilla vähän enemmän verta käsissään kuin on luultu?
Eiköhän tuo kiinnitys ollut yritystoimintaa varten otettu, järjestellyt lainojen vakuuksia saadakseen myytyä muuta omaisuutta, ostaakseen jotain uutta tai yksinkertaisesti Margin Call?
Kuitenkin pari vuotta vanha nosturi sekä kasettinuppi, viitisen vuotta vanha traktorikaivuri sekä 11 vuotias hinausauto, niihin ei yksi 450 000 markkaa riittänyt mihinkään tuohon aikaan.
Ja mitä metsäkoneita/ puutavara-autoja oli siihen päälle, plus uudehko talo, muutama uudenkarhea auto sekä muuta yksityiskalustoa.
Ihme ettei kuvissa näkynyt ajalleen tyypillisiä jenkkifarmaria/ -vania "pakettiautona".
Olisikohan vaikka Veikko voinut olla synnärillä tuona kyseisenä iltana?
Menee jo hiustenhalkomiseksi mutta jos tyttö syntyi vaikka aamuyöstä ja Veikko oli paikalla, vai oliko?
Ja jossei sukulaiset tieneet Beritistä ja hänen paksuna olostaan, niin jo sekin voisi vaikuttaa ettei mielellään päästetä ketään sisälle.
Tai Falckin kaltainen liikemies.