Re: Tulilahti 1959 (ketju 2)
Lähetetty: Su Huhti 23, 2017 12:06 am
Surmaajia/surmaajaa en tiedä, mutta kirjoitan tähän oman teoriani tapahtumien kulusta ja surmatekojen motiivista.
Tytöt ovat surmailtana valmistautuneet nukkumaan menoon. Eine on mennyt jo telttaan ja Riitta on lähtenyt käymään vielä puuceessä. Tytön mennessä tarpeilleen on hän huomannut tirkistelijän (tai 2 tirkistelijää), joka on ollut hänelle tuttu. Tirkistelijä on paikkakuntalainen ja aiemmin ollut tyttöjen kanssa tekemisissä. Tyttö ryntää puuceestä ulos. Tirkistelijä huomasi, että hän on paljastunut ja tietää että tyttö tunnistaa hänet ja voisi kertoa kyläläisille hänen tuntomerkkinsä/tietoja hänestä (kiinni jääminen varmaa), niinpä hän tirkistelijäksi paljastumisen pelossa tarttuu lähellä olevaan kiveen/halkoon ja lyö sillä tyttöä kuolettavasti. Todennäköisesti tekijä on ollut tämän jälkeen shokissa. Mutta joko ensimmäisen surmatyöntekijä tai sitten hänen kaverinsa on käynyt murhaamassa toisen tytön telttaan ja vain siksi, että ensimmäinen surmatyö ei paljastuisi.
Jos tirkistelijä (tirkistelijät) olisi ollut ulkopaikkakuntalainen, niin hänellä ei olisi ollut mitään pelkoa paljastumisesta vaikka tyttö olisi hänet puuceessä huomannut. Tirkistelijä ei olisi ollut tunnettu paikkakunnalla. Hän olisi vain voinut kävellä/pyöräillä tai mopoilla tiehensä ilman surmatyön tekemistä. Häntä ei olisi koskaan löydetty tirkistelystään. Jos surmatöiden tekijä(t) olisi ulkopaikkakuntalainen, niin hän ei myöskään olisi jäänyt upottamaan polkupyöriä, piilottelemaan tavaroita eikä hakemaan lapiota. Jokainen rikospaikalla vietetty sekunti ja minuutti olisivat mahdollistaneet paljastumisen ja kiinnijäämisen.
Miksi paikkakuntalainen (paikkakuntalaiset) alkaa piilottamaan surmattujen tavaroita? Siksi, että hänet on nähty leirintäalueella surmatyön tekopäivänä. On silminnäkijä/silminnäkijöitä, jotka voisivat hänet/heidät tunnistaa leirintäalueella olleiksi. Tavarat ja ruumiit piilotettuaan surmaaja/surmaajat sai lisäaikaa. Eikä paikkakuntalaisen liikkuminen leirintäalueella herätä juuri minkäänlaista huomiota vaikka siellä viettäisi pidemmänkin aikaa tavaroita piilottelemassa. Voi vain kuvitella, että jos paikkakuntalainen ei olisi ruumiita ja tavaroita piilottanut, niin surmatyön jäljet olisi löydetty todennäköisesti jo seuraavana päivänä. Silminnäkijöillä olisi ollut tuoreessa muistissa, että ketkä ovat leirintäalueella liikkuneet. Paikkakuntalaisten tekijöiden kiinni jääminen olisi ollut varmaa.