Sivu 63/291
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 10:55 pm
Kirjoittaja sine qua non
Poliisihan on antanut ymmärtää, että uhri on menehtynyt niin nopeasti, että (nopeastikaan aloitettu) elvytys ei olisi häntä pelastanut.
Ilkasta:
---
Pohjanmaan poliisin rikoskomisario Esa Uusi-Kakkurin mukaan 15-vuotiaan seinäjokelaistytön surma ei ole voinut olla vahinko.
– Kyse on ollut tarkoituksellisesta vahingoittamisesta, Uusi-Kakkuri toteaa.
Hänen mukaan uhri on todennäköisesti menehtynyt nopeasti. Esimerkiksi elvytysyritykset eivät olisi pelastaneet tyttöä.
Arvelisin tuon poliisin lausuman tarkoittavan sitä, että uhri on ollut heti nopeassa tarkastelussa niin "selvästi nopeasti kuollut", että mitään toissijaisia kuolemanmerkkejä ei ole siinä tilanteessa etsitty ja missään tapauksessa niitä ei olisi ehtinyt juuri muodostua, sen verran lyhyt aikaikkuna on. Ja verenhukkaan kuolleilla ei lautumia juuri edes ole (emmehän varmaksi edes tiedä onko uhri kuollut verenhukkaan, mutta todennäköisimmästä päästä vaihtoehtoja se kai on).
Lähinnä mietin tuota aikaikkunaa siltä kantilta, että mitä se kertoisi siitä, kuinka harkittu teko oli, jos uhri olisi tapettu jo pian sen jälkeen, kun tytöt ovat talolle saapuneet, mutta epäilty olisi ilmoittanut asiasta vasta liki tuntia myöhemmin.
Itse olen käytettävissä olevien tietojen valossa ainakin toistaiseksi vielä sitä mieltä, että surma on ollut äkkipikaistuksissa tehty ja epäilty on panikoinut heti sen jälkeen, juossut talosta pihalle ja mahdollisesti soittanut isälleen/jollekulle muulle (joka soittanut häkeen - onhan uhri itsekin saattanut soittaa häkeen; ei ole julkisuudessa kerrottu, kuka soitti häkeen ja kuka/keitä talossa/talon luona oli uhrin ja epäillyn lisäksi poliisin saapuessa).
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:00 pm
Kirjoittaja Gurney
Annamaria kirjoitti:Minä taas en tekisi yhtään mitään päätelmiä mm. uhrin parhaan ystävän vastauksista ask.fm:ssa sen jälkeen, kun hän on juuri kuullut, että paras ystävä on kuollut henkirikoksen uhrina ja vielä että tekijäksi epäilty on toinen samanikäinen kaveripiirin tyttö. Jos olisin tällaisen tytön vanhempi ja tietäisin tällaisesta askista (eli ehkä en), neuvoisin ehdottomasti olematta kommentoimasta asiasta yhtään mitään. Niin tytön itsensä kuin tutkinnankin kannalta.
Nämä kaikki teinien käyttämät some-palvelut huomioiden en yhtään ihmettele sitä tänään tullutta uutista, miten somen kirjoitukset sotkevat tutkintaa. Siinä sitä onkin, kun selvitellään henkirikoksen ennen tapahtuneita kirjoitteluita siellä ja järkyttävän tapahtuman jälkeen kirjoiteltuja "faktoja", mitä on sanottu ja aavistettu.
Suurin osa vanhemmista ei edes tiedä ask.fm olemassaolosta. Minä tiedän ja olen käynyt myös katsomassa mitä meidän teinit siellä puhuvat. Mutta monet vanhemmat eivät edes tiedä mikä on IG.... Ennen muotia oli irc galleria ja Aapeli ja molemmissa tiesin lasteni käyttäjätunnuksen ja kävin välillä katsomassa, mitä siellä hommailtiin. Joskus vanhempainilloissa puhuttiin irc galleriasta ja suurin osa vanhemmista ei edes tiennyt mikä sen on!!! Vanhempia ei kiinnosta, eivät tajua, eivät välitä. Suurin osa on niin pihalla nykyajan nettisovelluksista. Ja siitä mitä teinit netissä tekevät.
Kuinka monella teistä vanhemmista on ig ? Minulla on ja postaan sinne kerran viikossa ..
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:05 pm
Kirjoittaja hedelmälaatikko
Ida81 kirjoitti:Asun Seinäjoella ja tuon nyt huhu puheet joita täällä kerrotaan. En väitä niitä fakta tiedoiksi mutta samaa kuulee jokaisen suusta. Eli tekijä olisi tappanut uhrin kuristamalla ja puukon iskulla kaulaan. Tekijä on soittanut ensin Isälle ja tämä on tullut poliisien jälkeen. Se miksi poliisit on tullut "varustettuna" on kun Tekijä on puhunut miehestä joka tappoi uhrin . Tekijä on ainut lapsi joka on urheilullinen ja vanhemmat ovat hyvä palkkaisessa työssä TJ ja SH. Nimiä en tänne tuo julki koska heillä varmasti on vaikeaa asian kanssa eikä heidän tiedoillaan oikeestaan ole mitään merkitystä koska he eivät ole tehneet mitään. Mustasukkaisuus pojasta ja siitä ettei välttämättä olekkaan saanut kavereiden joukossa tahtoa lävitse niinkun kotona.
Itse ihmettelen myös miksi niin suuri joukko puolustaa tekijää.. Ig:n kuvissa tekijän silmät kertoo paljon.. Kylmä/tyhjä katse eikä sellainen perus teini katse.
Mistä lähtien sairaanhoitajat ovat olleet hyväpalkkaisia?
Muista huhupuheistasi: isä on hyväpalkkainen tj, tämä tiedetty, tekijä ainoa lapsi, tämä tiedetty, tekijä urheilullinen, tämä tiedetty, eipä tuokaan viesti tuonut mitään uutta. Kuka lähteistäsi on ollut niin liki uhria että tietää että hänet on myös kuristettu? Verinen rinta on helppo päätellä pistohaavaksi mutta kuristuksen uhria ei kovin helposti huomaa ellei ole mustelmainen kaula, mutta se vaatii varmaan enemmän jo voimaa.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:07 pm
Kirjoittaja Gurney
Luin jostain nettipalstalta, että O ja H perheet ovat kavereita keskenään ja sitä kautta tytöt ovat tutustuneet jo vauvasta saakka. Ovat olleet koko elämänsä tekemisissä, koska vanhemmat ovat kavereita keskenään. Tekee asiasta vielä kamalamman...
Tekotavan on pakko olla puukotus tai ampuminen. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Jos O olisi kuristettu niin ambulanssihlökunta olisi yrittänyt elvyttää, koska ulkoisesti ei olisi ollut mitään pahoja vammoja. Sairaankuljetus yrittää aina elvyttää jos ei ole ulkoisia merkkejä. Aina.
Mutta jos kaulavaltimo auki tai ammuttu niin silloin näkee heti ettei kannata elvyttää.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:09 pm
Kirjoittaja hedelmälaatikko
Gurney kirjoitti:Luin jostain nettipalstalta, että O ja H perheet ovat kavereita keskenään ja sitä kautta tytöt ovat tutustuneet jo vauvasta saakka. Ovat olleet koko elämänsä tekemisissä, koska vanhemmat ovat kavereita keskenään. Tekee asiasta vielä kamalamman...
Tekotavan on pakko olla puukotus tai ampuminen. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Jos O olisi kuristettu niin ambulanssihlökunta olisi yrittänyt elvyttää, koska ulkoisesti ei olisi ollut mitään pahoja vammoja. Sairaankuljetus yrittää aina elvyttää jos ei ole ulkoisia merkkejä. Aina.
Mutta jos kaulavaltimo auki tai ammuttu niin silloin näkee heti ettei kannata elvyttää.
Entä jos on lautumat, ruumiinlämpö laskenut... Litroittain verta lattialla?
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:10 pm
Kirjoittaja pate
Eniten tässä hirvittää ajatus, että tekijä olisi edes alkeellisesti suunnitellut teon ja koulusta lähdettyä olisivat menneet vähänkin syrjäiselle paikalle, missä olisi puukolla surmannut uhrinsa.
Uhri olisi esim vasta seuraavana päivänä löydetty kun vanhemmat olisivat ilmoittaneet hänet kadonneeksi. Toki tämä tekijä olisi heti ollut kuulusteluissa, mutta kun olisi loogisen tarinan kertonut miten heidän tiensä erosivat edellisenä päivänä, niin tuskin kukaan voisi tuollaista kunnollista urheilija tyttöä epäillä tekijäksi, kun kuitenkin tämä uhri oli kuulunut hänen kaveripiiriinsä.
Eihän Imatrallakaan yli vuoteen kukaan enää epäillyt että Eveliina Lappalaisen tappoi lähes samanikäinen poika, jota oli kuulustelu asian johdosta useammankin kerran ja tekijäksi hätä ei voinut sovittaa mitenkään. Tämä Martikainen oli kuitenkin tehnyt virheen ja tutkija markku tuominen teki läpimurron asiassa kutsuen Martikaisen kuulusteluihin ja juttu selvisi.
Jos nuori teinityttö surmataan varmasti viimeiseksi tekijäksi epäillään nuorta tyttöä. Tästä olisi suunnitellen tullut uusi murhamysteeri, eikä siihen olisi isommin tekijän pitänyt järkeä käyttää.
Mutta kuten sanoin teko vaikuttaa hyvinkin spontaanilta, eikä teosta suunniteltua murhaa saa väkisin vääntämälläkään. Tai sitten tekijä ei edes halunnut ettei olisi jäänyt kiinni. Tätä vastaan kuitenkin sotii se, että ei heti ole tunnustanut osallisuuttaan tekoon.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:15 pm
Kirjoittaja LiskonKingi
Gurney kirjoitti:
Tekotavan on pakko olla puukotus tai ampuminen. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Jos O olisi kuristettu niin ambulanssihlökunta olisi yrittänyt elvyttää, koska ulkoisesti ei olisi ollut mitään pahoja vammoja. Sairaankuljetus yrittää aina elvyttää jos ei ole ulkoisia merkkejä. Aina.
Mutta jos kaulavaltimo auki tai ammuttu niin silloin näkee heti ettei kannata elvyttää.
Olen astalon kannalla.
Jos aivot paistaa tai kallossa silminnähtävä muodonmuutos, niin ei siinä enää elvytellä.
Oikealla välineellä nuorikin tytteli saa kalloon kuolettavan vamman.
Muoks: Esim. vasara menee kallosta läpi että heilahtaa.
Muoks2: Varsinkin kallon sivut ovat ohuempaa tavaraa.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:17 pm
Kirjoittaja Ida81
hedelmälaatikko kirjoitti:Ida81 kirjoitti:Asun Seinäjoella ja tuon nyt huhu puheet joita täällä kerrotaan. En väitä niitä fakta tiedoiksi mutta samaa kuulee jokaisen suusta. Eli tekijä olisi tappanut uhrin kuristamalla ja puukon iskulla kaulaan. Tekijä on soittanut ensin Isälle ja tämä on tullut poliisien jälkeen. Se miksi poliisit on tullut "varustettuna" on kun Tekijä on puhunut miehestä joka tappoi uhrin . Tekijä on ainut lapsi joka on urheilullinen ja vanhemmat ovat hyvä palkkaisessa työssä TJ ja SH. Nimiä en tänne tuo julki koska heillä varmasti on vaikeaa asian kanssa eikä heidän tiedoillaan oikeestaan ole mitään merkitystä koska he eivät ole tehneet mitään. Mustasukkaisuus pojasta ja siitä ettei välttämättä olekkaan saanut kavereiden joukossa tahtoa lävitse niinkun kotona.
Itse ihmettelen myös miksi niin suuri joukko puolustaa tekijää.. Ig:n kuvissa tekijän silmät kertoo paljon.. Kylmä/tyhjä katse eikä sellainen perus teini katse.
Mistä lähtien sairaanhoitajat ovat olleet hyväpalkkaisia?
Muista huhupuheistasi: isä on hyväpalkkainen tj, tämä tiedetty, tekijä ainoa lapsi, tämä tiedetty, tekijä urheilullinen, tämä tiedetty, eipä tuokaan viesti tuonut mitään uutta. Kuka lähteistäsi on ollut niin liki uhria että tietää että hänet on myös kuristettu? Verinen rinta on helppo päätellä pistohaavaksi mutta kuristuksen uhria ei kovin helposti huomaa ellei ole mustelmainen kaula, mutta se vaatii varmaan enemmän jo voimaa.
Nämä kaikki onkin vain ja ainoastaan täälä sjoella liikkuvia juttuja.. Itse en tunne kumpaakaan osapuolta ja siksi en niitä faktoiksi luettele. Minä en heidän raha asioista tiedä mutta luulen että joku tietää
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:20 pm
Kirjoittaja murur0a
Ida81 kirjoitti:Asun Seinäjoella
Ne kaksi pientä sanaa, jotka tämän ketjun puitteissa ovat saaneet merkityssisällön "tuhtia tuubaa ja tuhanteen kertaan kuultuja some-juoruja tiedossa".
Ida81 kirjoitti:Ig:n kuvissa tekijän silmät kertoo paljon.. Kylmä/tyhjä katse eikä sellainen perus teini katse.
Tällaiset kommentit aiheuttavat niin rajua myötähäpeää, että sanat eivät riitä kuvaamaan. Toivottavasti tuo nimimerkkisi numeraali ei viittaa syntymävuoteesi, niin lapsellisilla hangilla tässä hiihdellään.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:21 pm
Kirjoittaja LiskonKingi
Ida81 kirjoitti: Minä en heidän raha asioista tiedä mutta luulen että joku tietää
Ketä tarkalleen ottaen tarkoitat tällä henkilöllä, joka tietää raha-asiat?
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:24 pm
Kirjoittaja Rescuer
Siksok kirjoitti:Periaatteessa voi tulla jopa nopeamminkin. Olettaen että esim iso verisuoni on katkennut ja päässyt vapaasti vuotamaan. Tähän vaikuttaa myös ruumiin asento, etenkin raajojen. Eli jos vaikka kaulavaltimo katkastaisiin sängyssä ja ruumis jäisi roikkumaan sängystä pää alaspäin niin että veri pääsisi vapaasti valumaan lattialle niin lautumat voisivat tulla jalkoihin hyvinkin nopeasti.
Hmm. Jokin tuossa ei mennyt ihan oikein...
-Lautumat johtuvat punasolujen hajoamisesta.
-Lautumat muodostuvat painovoiman vaikutuksesta rintakehän sivuosista alkaen lähimpänä maata oleviin osiin, ei kuitenkaan maata vasten oleviin osiin.
Ja sinä väität, että jos veret valuetaan ulos alkaa llautumia ilmestyä ylimpinä oleviin ruumiin osiin?
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:29 pm
Kirjoittaja Rousku
kettulainen kirjoitti:En nyt yhtään ymmärrä, miten kaukaa haettua jomman kumman tai molempien homoseksuaalisuus olisi? Koska on vaikea hyväksyä, että 15-vuotias nätti tyttö voi olla lesbo/bi eikä vain hetero?
Intohimorikos (eli esimerkiksi epäonnistunut suhde tyttöjen välillä) kuulostaa ainakin minusta huomattavasti loogisemmalta kuin se, että tappaisi kun bilesuunnitelmat ei mene yksiin...
Siinä ei olisi mitään kummallista, jos toinen olisi lesbo, eikä nyt välttämättä vielä siinäkään, jos kumpikin olisi. Mutta voihan lesbo tehdä rikoksen tai joutua sellaisen uhriksi ilman että asialla on mitään tekemistä lesbouden kanssa. Ihan tilastollisesti todennäköisemmin kumminkin ovat heteroita, joten jos olisi kysymyksessä intohimorikos, niin todennäköisemmin mustasukkaisuus jostakin pojasta kuin vaikka se, että toinen haluaa jatkaa keskinäistä suhdetta ja toinen ei.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:33 pm
Kirjoittaja LiskonKingi
Rescuer kirjoitti:Siksok kirjoitti:Periaatteessa voi tulla jopa nopeamminkin. Olettaen että esim iso verisuoni on katkennut ja päässyt vapaasti vuotamaan. Tähän vaikuttaa myös ruumiin asento, etenkin raajojen. Eli jos vaikka kaulavaltimo katkastaisiin sängyssä ja ruumis jäisi roikkumaan sängystä pää alaspäin niin että veri pääsisi vapaasti valumaan lattialle niin lautumat voisivat tulla jalkoihin hyvinkin nopeasti.
Hmm. Jokin tuossa ei mennyt ihan oikein...
-Lautumat johtuvat punasolujen hajoamisesta.
-Lautumat muodostuvat painovoiman vaikutuksesta rintakehän sivuosista alkaen lähimpänä maata oleviin osiin, ei kuitenkaan maata vasten oleviin osiin.
Ja sinä väität, että jos veret valuetaan ulos alkaa llautumia ilmestyä ylimpinä oleviin ruumiin osiin?
Oletat nyt, että kehon koko verimäärä valuisi pois.
Sitähän jää aina suonistoon, vaikka laitettaisiin jaloista roikkumaan, ja sitten sydämmen vielä toimiessa katkaistaisiin kaula.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:35 pm
Kirjoittaja LiskonKingi
Rousku kirjoitti:kettulainen kirjoitti:En nyt yhtään ymmärrä, miten kaukaa haettua jomman kumman tai molempien homoseksuaalisuus olisi? Koska on vaikea hyväksyä, että 15-vuotias nätti tyttö voi olla lesbo/bi eikä vain hetero?
Intohimorikos (eli esimerkiksi epäonnistunut suhde tyttöjen välillä) kuulostaa ainakin minusta huomattavasti loogisemmalta kuin se, että tappaisi kun bilesuunnitelmat ei mene yksiin...
Siinä ei olisi mitään kummallista, jos toinen olisi lesbo, eikä nyt välttämättä vielä siinäkään, jos kumpikin olisi. Mutta voihan lesbo tehdä rikoksen tai joutua sellaisen uhriksi ilman että asialla on mitään tekemistä lesbouden kanssa. Ihan tilastollisesti todennäköisemmin kumminkin ovat heteroita, joten jos olisi kysymyksessä intohimorikos, niin todennäköisemmin mustasukkaisuus jostakin pojasta kuin vaikka se, että toinen haluaa jatkaa keskinäistä suhdetta ja toinen ei.
En puhuisi tilastotieteestä mitään tämän tapauksen yhteydessä, koska tapaus on jo itsessään tilastotieteellinen poikkeama.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Lähetetty: Su Touko 03, 2015 11:37 pm
Kirjoittaja Annamaria
Rousku kirjoitti:kettulainen kirjoitti:En nyt yhtään ymmärrä, miten kaukaa haettua jomman kumman tai molempien homoseksuaalisuus olisi? Koska on vaikea hyväksyä, että 15-vuotias nätti tyttö voi olla lesbo/bi eikä vain hetero?
Intohimorikos (eli esimerkiksi epäonnistunut suhde tyttöjen välillä) kuulostaa ainakin minusta huomattavasti loogisemmalta kuin se, että tappaisi kun bilesuunnitelmat ei mene yksiin...
Siinä ei olisi mitään kummallista, jos toinen olisi lesbo, eikä nyt välttämättä vielä siinäkään, jos kumpikin olisi. Mutta voihan lesbo tehdä rikoksen tai joutua sellaisen uhriksi ilman että asialla on mitään tekemistä lesbouden kanssa. Ihan tilastollisesti todennäköisemmin kumminkin ovat heteroita, joten jos olisi kysymyksessä intohimorikos, niin todennäköisemmin mustasukkaisuus jostakin pojasta kuin vaikka se, että toinen haluaa jatkaa keskinäistä suhdetta ja toinen ei.
Juuri näin! Vielä sen lisäksi kun pohdinnat eivät ole mitenkään neutraalisti ilmaistuja, vaan päinvastoin seksuaalisen suuntautumisen ympärille kehitetään aivan käsittämättömiä fantasiatarinoita, mitä on tehty hetkeä ennen henkirikosta jne. En todellakaan toista niitä tähän. Jälleen sanoisin, että nämä fantasiat kertovat huomattavasti enemmän niiden kirjoittajan pään sisällöstä kuin siitä, että olisi edes spekuloinnissa tarpeellista sitä suuntautumista miettiä.