Sarpatti kirjoitti:
Kun kerran mitään ei saa pitää itsestäänselvyytenä, otetaan asiaksi se talonmies. Nopeasti tarkasteltuna hänessä tai toiminnassaan ei ole mitää ihmeellistä. Paitsi jos kyseenalaistetaan kaikki. Ihmeen reippaasti oli hommissa sunnuntaina aamulla seitsemältä. Tosi säntillisesti kuvasi skootterin ennen sen siirtämistä. Ja aikailematta korjasi aidan. Niin, ja muistipa soittaa poliisillekin. Joku laiskempi olisi odotellut pollareita ja ryhtynyt hommiin vasta sitten. No, luultavasti poliisi antoi luvan 'siivota paikat' ennen tuloaan kunhan ensin digikuvaa tilanteen. Kaikki ok?
Ei.
Täälläkin on mainittu fiiliksistä, että palapelin palat ovat eri palapelistä. Juurikin tuo skootteri 'rikkoo kuvion', se ei sovi palapeliin vaikka miten kääntelisi ja vääntelisi.Paitsi jos talkkarilla ei olekkaan puhtaat jauhot puss(e)issaan. Ollaanko ihan varmoja ettei skootteria oltu liikuteltu ennen kuva ottamista? Ollaanko ihan varmoja ettei koira haukkunut koska pihalla liikkui tuttu mies? Ollaanko ihan varmoja ettei KK joutunut talkkarin uhriksi yöllä.
(Tähän väliin, se lehdenjakaja voidaan unohtaa. Työssään ihminen ensisijaisesti tekee työnsä ja muu on toissijaista. Kansallisuuteen katsomatta.)
Poimin vain oleellisimmat kohdat Sarpattin viestistä. En nyt oikein ymmärrä pointtiasi. Lehdenjakaja voidaan unohtaa, koska hän tekee ensisijaisesti työnsä, mutta eikö talkkarikin ole palkattu talonmies ja näin töissä samalla tavalla kuin lehdenjakajakin. Talonmieskin on ensisijaisesti tehnyt vain työnsä.
Että ihan samalla viivalla mielestäni molemmat ovat. Tietenkään maahanmuuttajaa ei saa osoitella, että sitä kautta syyttävä sormi on viisaampaa kääntää talonmiestä osoittamaan.
Itse olisin kuitenkin sen BMW-havainnon kannalla ja unohtaisin nämä varhaiset puurtajat. Se on erikoista tässä jutussa, että on tullut hyvin tarkkoja havaintoja ja kellonaikoja. Ja myös nuo talonmiehen ottamat kuvat. Onkohan monessakaan muussa ratkaisemattomassa jutussa pystytty päättelemään silminnäkijälausunnoista yhtä tarkasti, lähes minuutilleen tapahtumien kulkua. Päälle talkkarin ottamat kuvat skootterista ja tarkka silminnäkijähavainto mahhdollisesti juttuun liittyvästä autosta. Niin ja tuo hyvin erikoinen Tottijärvi-hätäpaikannus, joka kuitenkin sopii Likolammenkadulle, rajaten aluetta pienemmäksi.
BMW-havaintoa en epäile. Sen tarkkuudelle on hyvin looginen selitys.
Skootterista sen verran, että olisin hyvin vahvasti sitä mieltä, että skootteri on rullannut tuohon yksinään. Jos siinä olisi joku ollut puikoissa, niin se olisi kaatunut kahvan varaan ja myös peili olisi enemmän taipunut. Kypärän paikka kertoo myös siitä, että se on ollut törmäyksen aikaan stongassa tai peilissä, ei päässä. Lähinnähän mopo on kaatunut ilman vauhtia kyljelleen. -Muuten kypäräkin olisi kauempana. Myös kaide olisi eri tavalla rikkoutunut, jos mopon päällä olisi istuttu. Nythän mopo on mennyt kaiteen alta.
Sitä olen pitänyt jo pitkään selviönä, että tyttö ei ole mopoa Likolammenkadulle ajanut. Hänellä ei ole ollut mitään syytä ajaa skootteria tuonne ja rysäyttää sillä kaidetta päin. Jos taas bussipysäkiltä lähdetään siirtämään skootteria sivummalle sen takia, ettei heti osattaisi yhdistää pysäkillä seisovaa yksinäistä skootteria, kadonnutta skootterin omistajaa, yöllä samalla pysäkillä seisoneeseen henkilöautoon, niin silloin tuo Likolammenkatu on ensimmäisiä sivukujia pysäkin läheisyydessä ja sitä kautta ihan looginen skootterin hylkäyspaikka.
Jos koirat pystyvät haistamaan sen, että onko auton takaluukussa kuljetettu tuoretta ruumista, niin pystyyköhän ne haistamaan sen skootterista myös. Skootterilla meinaan kulkisi 50kg aika kätevästi pienenkin polun varteen. Aikatauluun ei kyllä kovin pitkät reissut mahdu. Se olisi vain siitä hyvä tapa, että ei jäisi jälkiä tekijöiden autoon.