TV Detective kirjoitti: La Syys 20, 2025 10:51 amEsim. aseväkivaltaongelmaan ihan looginen ja kestävä ratkaisu olisi, Euroopan mallia seuraten, rajoitukset ja valvonta, mutta Kirk ei pystynyt tätä omaksumaan, koska ideologisesti perustuslain
Yhdysvaltojen valkoisilla aseväkivalta on suurin piirtein samalla tasolla kuin Suomessakin. Jos olisit väitellyt tästä herra Kirkin kanssa olisit heti saanut luun kurkkuusi.
Koko ero aseväkivallassa johtuu siitä, että Yhdysvallat on vain puoliksi eurooppalainen. 13 % väestöstä on mustia erityisesti mustien aseväkivalta on täysin eri tasolla. Eurooppalaiset ovat sukupolvien ajan mussuttaneet amerikkalaisille että teidän pitää tehdä asiat niin ja näin, amerikkalaisten vastauksena on ollut että Yhdysvalloissa on paljon mustia ja ruskeita, jotka käyttäytyvät eri tavalla, ja eurooppalaiset ovat heristäneet sormea rasismista.
No nyt sitten omahyväiset eurooppalaiset keksivät kutsua mantereelleen paljon mustia ja ruskeita ja yllätys yllätys Euroopan asepolitiikka, sosiaalihuolto, koulujärjestelmä ja niin edelleen eivät olekaan mitään taikakeinoja. Jos poistetaan mustat ja ruskeat ja verrataan vain Yhdysvaltojen valkoisia ja Euroopan valkoisia niin meillä ei menekään mitenkään hyvin vaan olemme köyhempiä, rikostilastomme eivät ole parempia, koulutuksemme on heikompaa eikä terveytemmekään ole paljoa parempi.
Myös Kirkin ajattelu USAn sosiaaliturvasta ja terveydenhuollosta oli ontuvaa, jos sitä tarkastellaan logiikan ja rationaalisuuden kautta. Eurooppalainen malli on todistetusti parempi, pidentää eliniän odotetta,
Pikagoogle: valkoisten amerikkalaisten elinajanodote: 79 vuotta, mustien amerikkalaisten elinajanodote: 70 vuotta. Valkoiset amerikkalaiset eivät eroa eurooppalaisista paljoakaan.
Yhdysvalloissa on paljon osavaltioita, joissa on paljon valkoisia ja tilastot muistuttavat paljon vastaavaa Euroopan osaa. Esim. Minnesota, johon aikanaan muutti paljon ihmisiä Skandinaviasta, Suomesta ja Saksasta on ollut oma stereotypiansa: "Minnesota nice", paikallinen muumilaakso joka on kuuluisa siitä että ovia ei lukita yöksi, rikollisuus on alhaista ja ihmiset ovat terveitä ja ahkeria. Elinajanodotekin saavutti parhaimmillaan 81 vuotta kuten täällä "parhaan terveydenhoidon" hyvinvointivaltioissa.
Minnesota on kuitenkin muuttunut eritysen nopeasti ja osavaltion mustien määrä on noussut olemattomasta 7 prosenttiin. Ylläri pylläri Minnesotan kaupungeilla kuten Minneapoliksella jossa herra Floyd kuoli ei ole enää samaa lintukodon mainetta ja elinikäodotekin on tipahtanut.
ei tuota hlökohtaisen vararikon riskiä
Suomessa muuten ei ole henkilökohtaista vararikkoa vaan täällä velkaantunut voi joutua loppuiäkseen tilanteeseen, jossa joutuu maksamaan palkastaan kaiken perustarpeet ylittävät pankille pelkkiin korkoihin. Yhdysvalloissa voi saada oikeudelta henkilökohtaisen vararikon, jolloin ihminen voi aloittaa elämän alusta ilman velkoja. Suomessa vasta kuolema vapauttaa veloista ja silloinkin vain jos perilliset luopuvat kaikesta kuolinpesän omaisuudesta.
Suomessa sumeilematta vedettiin tällä tavalla poliitikkojen päätöksillä kymmenien tuhansien ihmisten elämä pilalle 90-luvun lamassa pankkien ja teollisuuden auttamiseksi. Kahden asunnon loukku ja yhden ihmisen yrityksen vararikko ovat sellaisia asioita joilla voi jäädä ikuiseen velkavankeuteen Suomessa ja ainoa mahdollisuus elämässä sen jälkeen on joko elää sossutapauksena tai muuttaa Yhdysvaltojen kaltaiseen maahan, jossa voi hakea itsensä henkilökohtaiseen vararikkoon ja aloittaa elämän alusta ilman velkoja.
Kaikki tämä pelaa vain höttöisillä imagoilla siitä minkälaisia maat mukamas ovat eikä tällä ole mitään yhteyttä todellisuuteen. Todellisuudessa Suomi ja moni muu Euroopan maa on aivan erityisen julma velkaantunutta ja talousongelmaista yksittäistä ihmistä kohtaan koska elämme elitistisessä yhteiskunnassa. Yhdysvallat ovat toista ääripäätä, yksi kulttuurin ihanne on ihminen joka tulee nollasta yrittämään Amerikassa ja epäonnistumista ei pidetä häpeänä jos ihminen on valmis yrittämään uudelleen.