Sivu 66/966
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:12 am
Kirjoittaja nuusku-nella
MissHolmes kirjoitti:Tuohon oletettuun paikkaan on KK kestänyt bilepaikasta alle viisi minuuttia.
Ja saman verran on kestänyt kenellä tahansa tuon mopon paikalle saanti.
Jotenkin mopon löytöpaikka on kumma. Ikäänkuin paniikissa, mutta ei kuitenkaan. Tai siltä minusta tuntuu.
Juu, totta. Mutta jos ajatellaan että skootteri olisi tuotu ja "aseteltu" paikalle jonkun muun toimesta ja kuitenkin poliisi on (toistaiseksi) todennut että Karoliina lähti kaverinsa luota itse ajamaan niin aikaa on väkisin kulunut enemmän kuin se viisi minuuttia. Ei välttämättä toki paljoa mutta jonkun verran. Ilmeisesti lehdenjakaja ei ole havainnut ketään kulkemassa alueelta pois päin (tai tätä ei ole kerrottu) mutta toki sitä voi piiloutua pusikkoonkin kun huomaa että auto tulee.
Tuosta olen samaa mieltä että jotenkin ristiriitainen on tuo skootterin löytöpaikka ja -tapa. Kypärän on ehtinyt riisua mutta tavarat on jääneet eikä ole yrittänyt soittaa kenellekään. En voi välttyä ajatukselta että kuitenkin lähti siitä paikalta itse, omasta halustaan ja kenties itsetuhoisin/onnettomin ajatuksin, ei välttämättä niin että aikoi itsensä tappaa mutta mennä metsään murjottamaan vaikka. Ja sitten jos se humalatila olikin vaan yllättävän kova. Tai mukana pullo kuten täällä on jo ehdoteltukin.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:26 am
Kirjoittaja Mixu
Mieleeni Karoliinan tapauksen liittyminen muihin Tampereella tapahtuneisiin rikoksiin?
Härmälän rannalla koirapuiston lähellä raiskattiin 19-vuotias nainen lauantaiaamuna 30.7. aamulla klo 04.30. Tämä tapahtui vain vajaata vuorokautta ennen Karoliinan katoamista!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011080 ... ?ref=leiki
Ehkä Karoliinan kimppuun hyökättiin samalla tavalla, mutta tyttö kuolikin hyökkäyksen seurauksena. Tekijä on sitten piilottanut ruumiin esimerkiksi Tottijärvelle.
Todella outo sattuma on se, että lähes päivälleen vuotta aikaisemmin 31.7.2010 aamulla klo 05.30 tapahtui raiskausyritys Tohlopin uimarannalla.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010073 ... 1_uu.shtml
Tuntomerkkien perusteella tekijä voisi olla sama. Kumpaakaan tekijää ei kai ole saatu kiinnni?
Härmälän uhri on 19-vuotias ja Karoliina 15 eli tekijällä voi olla mieltymys nuoriin tyttöihin. Tohlopin tapauksessa uhri oli 79 eli tekijän into on saattanut lopahtaa kun on huomannut kyseessä olevan vähän kypsemmän aamuyön uimarin.
Karoliinan skootterin löytöpaikka, Tohlopin uimaranta ja Härmälän ranta sijaitsevat Pyhäjärven välittömässä läheisyydessä ja autolla tapahtumapaikalta toiselle siirtyy hyvin nopeasti. Jos kaikkien tekojen tekijä olisi sama, hän voisi oleskella esim. Tottijärven suunnalla ja ajella Tampereen suuntaan väijymään naisia.
Vaihtoehto on myös se, että tekijä osallistuu vuosittain johonkin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Tampereella järjestettävään tapahtumaan. Tuleeko kenellekään mieleen mikä se voisi olla? Kuninkuusravit pidettiin vuosi sitten Oulussa eli ravimiehiä ei kai tarvitse epäillä.
Tätä kirjoittaessa mieleen tuli myös ehkäpä aika mahdollinenkin vaihtoehto: tekijällä on kesämökki vaikkapa Tottijärvellä ja kesämökillä vietetään aina heinäkuu lomalla. Heinäkuun viimeinen viikonloppu on aina vapaata kun vaimo ja lapset ovat poissa esimerkiksi sukuloimassa muualla. Tämä selittäisi kaikkien kolmen tapahtuman osumisen heinäkuun viimeiseen viikonloppuun.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:31 am
Kirjoittaja A.Hastings
nuusku-nella kirjoitti:
Kuten kirjoitin, poliisi on selvittänyt keiden kanssa Karoliina on ollut puhelinyhteydessä tuona yönä. Sieltä ei ole valaistusta asiaan saatu. Lehden jutussa ei muistaakseni mainittu tarkkoja aikoja mutta näin ymmärsin siitä että ihan katoamisen aikaan ei olisi ollut puhelinliikennettä mihinkään suuntaan.
Kiitos tiedosta. Kaikkea uutisoitua tietoa on vaikea löytää kun murha.info toimii miten sattuu ja ketju on täynnä jotain jankkausta irg-gallerian nimimerkkien älykkyydestä.
Olin aiemmin sitä miletä, että Karoliina meni tapaamaan jotakuta paikalle ja nousi autoon. Mutta koska skootterilla on ajettu oikeasti päin aitaa, todennäköisimmältä tuntuu, että Karoliina poistui paikalta paniikissa, eikä enää pian tämän jälkeen kyennyt soittamaan tai palaamaan paikalle

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:32 am
Kirjoittaja Mat-Lock
skoone kirjoitti:
Kysyn taas (ainakin kolmas kerta), onko sen matalan soramontun vieressä olevan kaiteen takana oleva alasmenorinne tutkittu ylhäältä asti tarkkaan (siis ei vaan sieltä pohjalta)? Voisi olla niin, että Karoliina olisi rymäyttänyt sinne pihaan (kuten edellä mainittiin, niin talkkari oli korjannut aidan) ja samassa posti oli tulossa pihaan. Tyttö lähti karkuun ja juoksi tien yli ja hyppäsi kaiteen yli ja hups olikin siellä rotkossa?
"- Lähietsintä on tehty poliisikoirien kanssa, eli aivan lähellä hän ei voi olla, sanoo tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemi Pirkanmaan poliisilaitokselta.
....
Löytöpaikan lähiseutu on haastavaa. Tietä reunustaa jyrkkä pudotus, mutta ei ole viitteitä siitä, että Kesti olisi pudonnyt mäkeä alas. Vieressä on myös pieni järvi, Likolammi. Sitä ei ole ainakaan vielä naarattu."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011080 ... 1_uu.shtml
Eli luottaisin siihen, että on tutkittu.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:36 am
Kirjoittaja specialhousingunit
Vaikka postinjakaja ei ollutkaan nähnyt ketään, niin kuvitellaas tilanne, että Karoliina on jo Nokiantiellä huomannut peilistä takaa tulevan auton valot ja poliisin pelossa päättää kääntyä. Karoliina kääntyy sitten Likolammenkadulle ja kas kummaa auto kääntyykin samaan suuntaan. Jos siinä ajatteli, että poliisi perässä ja oli maistissa, niin kahva kaakkoon ja karkuun. Jos ajoneuvojen väli olis semmoinen, että Karoliina olis peilistä kauempana valot nähnyt, niin se olis riittänyt kaatumisen jälkeen kypärän päästä heittämiseen ja lopulta siihen mitä joku epäili, että pelästyi postinjakajan autoa ja lähti karkuun.
Vilkku oli päällä, mutta muista valoista ei puhuttu ?? Ajoiko Karoliina pimeellä mopolla, ettei takaa tullut huomaisi ? Kaatumisessa kyllä voi mennä vilkku päälle ja valokatkaisin taas off asentoon. Onhan taas Karoliina itse voinut säheltää katkaisimesta valot pois ja samalla hätäpäissään vilun päälle ja sitten karkuun.
Niin...kukaanhan ei tiedä, mutta ei ihan helposti ole selitettävissä, vaikka Karoliinakin löytyisi. Kaikkihan parasta toivoo, mutta uskoisin, että tämmöisen härdellin jälkeen olis jotain ilmoitellut.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:37 am
Kirjoittaja kakkosurpo
En enää usko et Karoliina itse olisi sitä skooterimopoa sinne itse ajanut.
Lehdenjakajan mukaan vilkku oli päällä ja mopoissa on sen verta pieni akku et se ei kauan jaksa vilkutella niillä virroilla mitä akussa on ellei mopo ole käynnissä tuottamassa uutta virtaa.
Uskoisin että joku tällähetkellä meille tuntematon ajoi sen aitaa päin kännissä ja tämä henkilö on vastuussa Karoliinan katoamisesta/murhasta. Ei tässä enää ole mitään viitteitä siihen et elossa olisi. Toivotaan että Tampereen poliisi ei sössinyt alussa todennäköisen rikospaikan tutkimuksia esim. nostamalla mopoa ja Karoliinan tavaroita paljain käsin kyytiin. Taisi olla niin et ekat paikalle tulleet poliisit oli ns. passipoliiseja maijalla ja silloin tyrimisen riski on todella suuri.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:38 am
Kirjoittaja muddis
Näköjään tyttö löytyy myös irc-galleriasta.
http://irc-galleria.net/user/karoee
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:41 am
Kirjoittaja mama70
Missään ei ilmeisesti ole ollut tietoa tuosta kypärästä, oliko se siististi skootterin vieressä vai johonkin viskattuna? Mielestäni se, ettei K ole ottanut laukkuaan eikä soittanut kenellekään kertoo paniikista tai sitten hänen ei ole yksinkertaisesti annettu!
Postinkantaja ei ole nähnyt mitään, koska on ollut tulossa katua "ylöspäin" kohti metsään menevää polkua, ja mahdollinen auto on saattanut poistua sitä kautta K kyydissään. Jokuhan kertoi täällä kävelleensä sinne ja siellä autolla ajo on kai ihan mahdollista..
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:51 am
Kirjoittaja kukkuu
Puhelin on siis valkoinen.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:53 am
Kirjoittaja specialhousingunit
[quote="kakkosurpo"]En enää usko et Karoliina itse olisi sitä skooterimopoa sinne itse ajanut.
Lehdenjakajan mukaan vilkku oli päällä ja mopoissa on sen verta pieni akku et se ei kauan jaksa vilkutella niillä virroilla mitä akussa on ellei mopo ole käynnissä tuottamassa uutta virtaa.
Eikös Skoottereissa ole 6 tai 8 Ah akku ja 12 v Paljonkos se vilkun teho on skoottereissa. Olisko 15 w tai 21 w. Eli vähintään 6 tuntia purkaa akkua amppeerin kulutuksella, jos täysi ja uudehko akku. 6 Ah akku jos oli, niin vähintään 4.8 tuntia. ( jos oikein kaavan muistin ) Ja sitten vielä, eihän vilkku edes koko ajan pala.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:55 am
Kirjoittaja kukkuu
kukkuu kirjoitti:
Puhelin on siis valkoinen.
Ainakin oli vuosi sitten.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 11:59 am
Kirjoittaja ritari
Missähän on tuo paikka missä Karoliina istuu veneen päällä? olisko joku lempipaikka? kannattais varmaa sekin tsekata ettei oo siellä jossain kaisloissa?
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 12:02 pm
Kirjoittaja Nooruska
Ironista. Karoliinalla on tuolla Galtsussa yhteisöissä "tapaturma-altis" ...

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 12:12 pm
Kirjoittaja häirikkö
Teoria törmäyksestä: KK on itse ajanut skootteria törmäyshetkellä tällä suunnalla jostakin syystä. Rysäyksessä ei pahempia vammoja, ottanut "rauhallisesti" kypärän pois tutkiakseen skootterin mahd. vaurioita. Juuri samoihin aikoihin näkyy esim. lehdenjakajan auton valot, jollion pelästyy, ehkä juuri mahdollisen humalatilan vuoksi, ja säntää karkuun. Tämänjälkeiset tapahtumat ovatkin vaikeammin pääteltäessä. Kaatunut skootteri saattaa olla tuon ikäiselle hennolle tytölle painava nostettava, varsinkin nurmikolla jossa ei pitoa. Ihmisen uni on noihin kellonaikoihin syvimmillään, joten en pidä outona vaikkei kukaan olisi siihen herännytkään, ei tuo niin kovaa ääntä ole pitänyt. Morkkis on joka tapauksessa ollut kova.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011
Lähetetty: Su Elo 07, 2011 12:13 pm
Kirjoittaja Cassandra
kukkuu kirjoitti:
Puhelin on siis valkoinen.
Tai oli viime vuoden toukokuussa.