Ano Turtiainen 30.8.2026: - Käsi ylös virheen merkiksi!
Ukrainalainen automerkki - Ano ja Minna Turtiainen perkailee kanavansa katsojakommentteja ja vastailevat muutamiin kysymyksiin.

- VKK_Ano_Suomi_ruotsalaisten_hallussa.jpg (111.91 KiB) Katsottu 195 kertaa
Ano kertoo videon alussa, millaista kuumaa juomasekoitusta hän juo. Kyseessä ei ole maitokahvi vaan kammottava litku, johon on sekoitetty vaikka mitä. Ano kertoo, että hän on viimeiset 35 vuotta juonut kahvin mustana. Minnakin selittää, kuinka närästys loppui kun hän jätti kahvista pois maidon.
“Tuossa on tämmöstä murukahvia pikkasen oli siinä sitten oli sitten siinä oli kaakaojauhetta, kuumaa vettä vähäsen ettei se kaakao paakkuunnu, 10%sta kermaa ja 3,2%sta maitoa. Että semmonen koktaili jooooo. Suomessa kahvi meni mustana, koska pystynyt syömään mitään muita maitotuotteita kuin joitakin juustoja. Maitokarelian maitoja ja piimää pystyn käyttämään.”
“Suomessa Valio ja Ingman ja mitä näitä on, ne on prosessoineet maitotuotteet pilalle. Niiltä tulee ihmisille sopimattomia tuotteita. Sen takia ihmiset siellä voi huonosti, kun se ruoantuotanto ja ruoka on pilattu. Monet, monet muut asiat on siellä Suomessa pilattu, ihan kaikki on pilattu.”
Anon seuraaja
Sari uskoo että Anolla on lievä laktoosiallergia. Tästä Ano ei tykkää.
“Mä väitän, että mitään laktoosiergiaa ei oo kellään olemassa. Ruoat on pilattu ja sittem keksitään hoku laktoosiallrgia, minkä jälkeen tehdään laktoositonta kuraa, jota vielä syötetään ihmisille!”
Minnan mukaan Suomeenkin on tullut nyt tullut ,onta pientä meijeriä, jotka valmistavat ”ihan ihmisille ruoaksi kelpaavia maitotuotteita. Lihaakin voi Suomessa tilata omalta lähitilalta.
Anon mukaan nyt mennään kehityksessä eteenpäin.
“Tämä antaa toivoa siinä vaiheessa, kun kaikki pitää aloittaa alusta. Silloin myöskin se ruoka on se tärkein asia, tuota kautta se (ruoantuotanto) lähtee käyntiin. Valitettavasti ne isot kauppaketjut siellä, niin niille tarvii käydä huonosti tässä. Siellä alkaa kohta olemaan hyllyt tyhjinä siellä. Muuttaako ne ne kaupat ohjusvarastoiksi sitten ja tuleeko niistä virallisia kohteita niistä Prismoista? En tiiä.”

- VKK_Ano_Prismoista_ohjusvarastoiksi.jpg (67.26 KiB) Katsottu 195 kertaa
Tämän jälkeen Ano selittää autovarastosta, jonka ohi Turtiaiset edellisellä videolla ajoivat. itäautoja. Yksi seuraaja ihmettelee miksi autojen kumit olivat lintassa. Paljon oli parkissa vanhoja itäautoja mutta myös uudempaa kalustoa. Ano uskoo, että kyseessä oli varikko, jonne kaupunki kerää väärin parkkeerattuja autoja.
“Kaupunki kerää autoja, jotka on niinku pitkään seisonut paikalla eikä ne ole liikahtanut mihinkään, niin jos ne on sinne otettu talteen ja sitten ne omistajat mahdollisesti voi sieltä käydä lunastamassa sen, jos vielä kaipaavat sen perään. En tiedä, mutta tämmönen kuvitelma itselle tuli.”
Tämän jälkeen Ano selittää viitisen minuuttia vanhoista eurooppalaisisra NL:n aikaisista automerkeistä, muiden muassa Jaltasta ja toisesta merkistä, jonka nimi jää vähän epäselväksi.
“Mun silmää ei hivellyt koskaan tää auto, mutta kun on autoista ollut paljon kiinnostunut, niin on tiennyt tän, mut oon kuvitellut, että tää on niinku sama peli. Nythän nää on noussut arvoon arvaamattomaan tuolla jokkis (eli jokapoika-luokan rallin) rintamalla. Siellä on myös tuupparitluokka, missä on takamoottoriset autot, niin niin tää kelpaa sinne ja sitten kun siellä on säännöt semmoset, että saadaan myös laittaa vähän jykevämpää moottoria sinne jatkoksi ja poistaa nää paskat vanhat moottorit laittaa tilalle.”
Tämän jälkeen siirrytään politiikkaan
- Suomen on perustettu uusi puolue vapauden liitto, mitä mieltä olette ja onko tämä sellainen, joka voisi rakentaa Suomen uudelleen?, kyselee Urho Räty. Ano toppuuttaa, kuinka VL on jo vanha puolue, joka liittyy liittyy VKK:n ensimmäiseen vallankaappausyritykseen 2022.
“Ossi yritti viedä mahdollisimman monta VKK:sta mennessään ja perusti sitten Vapauden liiton. Tämän jälkeen paljastui VKK:ssa, että sinne oli soluttautunut näitä muutamia vapaamuurreita. Saman tien ne sitten paljastui, ne hyppäsi tänne VL:n puolelle. Mitä mieltä olisin? Onko tämä sellainen, joka voisi rakentaa Suomen uudelle? Mitäpä arvelet? Mietippäs ihan itse.”
Ano ei usko Vapauden liiton mahdollisuuksiin. Hänen mukaansa VL:n haluaa vain päästä sisään “Suomen vapaamuurarijärjestelmään”.

- VKK_VL_vallankaappausyritys.jpg (73.17 KiB) Katsottu 195 kertaa
“Suomalaisten pitäisi irti sanoutua siitä järjestelmästä, suomalaisten pitäisi irtanoutua siitä. Perussuomalaisten puolueella on jotain hyvää, vaan ei riittävästi. Siellä tietysti muutama natsikannattaja ja rasisti tietysti peukuttaa, kun ne puhuu maahanmuuttovastaisista asioista ja pitää sitä mahdollisesti hyvänä asiana, mutta ei tajua sitä, että se on pelkkää silmänlumetta."
"He haluaa vaan, että te nuolette niitä ja pidätte niitä hyvänä. Yksikään puolue Suomessa ei ääniä ansaitse.”
Anon mukaan jokaisella eduskuntapuolueella perussuomalaiset mukaan lukien niin on oma kannattajakunnassa, joita heitä pitää heidän pitää miellyttää.
“Sitten tehdään asioita yhdessä RKP:n kanssa. Se on ruotsalaisten hallussa se maa ja sen järjestelmä! “Siellä voi muutama ymmärtämötö hyvä tyyppi olla riveissä. Kun ne ymmärtä asiat niinkuin minä ymmärrän, ne lähtee pois. Tuon järjestelmän kautta mitään hyvää tulossa sinne Suomeen. Ei mitään!”
Anon seuraaja
Ursus Georgius haluaisi tietää sijainteja paikoista, joissa Ano ja Minna videoillaan vierailevat, etenkin edellisen videon Metro-tukusta, josta pariskunta päätyi ostamaan satsin juomalaseja.
“Moni on siellä kommentoinut, että Suomessa ei yhtään tommosta kauppaa. No joooooo. Moskovan Moskovan tietyllä alueilla on yhtä paljon ihmisiä kuin koko Suomessa. Pitää aina muistaa se, miten suurta kaikki täällä Moskovassa on.”
Ano ja Minna kiersivät saksalainen tukkukauppaketju Metro AG:n alkujaan omistamassa mutta nykyisin toimii venäläisen Metro Russia-organisaation kautta toimivassa Metro Gyper-marketissa pitkän tovin.
“Mehän ostettiin sieltä tommoset juomalasit sitten”, Ano kirmaa
Ano kertoo, miten hän ja Minna selvisivät Metro-tukun kassalla ihan suomea, englantia ja venäjää puhumalla.
Erityisen innoissaan Ano oli 20% alennuksesta, jonka tukku nähtävästi tarjoaa kanta-asiakkailleen.
Anon mukaan samalla alueella on muitakin mielenkiintoisia kauppoja. Ano on myös yrittänyt pitkään etsiä elektroniikkakauppaa.
“Elektroniikkakauppaahan mä oon yrittänyt etsiä, et pääsis vähän katteleen mikrofonia tätä tubettamishommaa varten”, hän tunnustaa.