Sivu 67/513

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: La Kesä 18, 2016 9:54 am
Kirjoittaja poepporoo
Tuosta lapio-hommelista vielä. Eli kämpässä ei ole monellakaan lapiota mutta autossa paksissa saattaa olla. Varmaankin matuillekin tuiki tärkeä väline, mikäli ovat saaneet makua Suomen talvista tuohon mennessä..

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: La Kesä 18, 2016 10:24 am
Kirjoittaja URSA
Ihmettelen nyt noita kaivantoja. Miksi niistä on olemassa valokuvia? Onko kaivannot valokuvattu silloin, kun ne olivat vielä tuoreita eivätkä kasvuston peittämiä. Jos joku on ihmetellyt niitä, miksi hän ei ole vain aikoinaan kaivanut yhtä sen verran, että olisi selvinnyt, mitä sinne on haudattu, mikäli niihin on haudattu mitään?
KRP:lle on toimitettu valokuvia kaivannoista Multisillassa. Kaivantoja on kaksi tai kolme ja ne ovat kilometrin säteellä Multisillan kerrostaloalueesta, johon epäilty taksikyyti päättyi.

Poliisi lähtee tarkistamaan kaivannot ruumiskoirien avulla ennen syksyä. Tarkkaa ajankohtaa ei kerrota.
(Pätkä aiemmin kopioidusta uutisesta.)
Kaivantoihin saattaa olla haudattuna vaikka lemmikkieläimiä. Tai sitten niissä on ruumiin osia.

Tämä nyt on vähän huonoa huumoria, mutta voiko pitsalapiolla kaivaa maata...

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: La Kesä 18, 2016 11:31 am
Kirjoittaja -Meri-
URSA kirjoitti:Ihmettelen nyt noita kaivantoja. Miksi niistä on olemassa valokuvia? Onko kaivannot valokuvattu silloin, kun ne olivat vielä tuoreita eivätkä kasvuston peittämiä. Jos joku on ihmetellyt niitä, miksi hän ei ole vain aikoinaan kaivanut yhtä sen verran, että olisi selvinnyt, mitä sinne on haudattu, mikäli niihin on haudattu mitään?
KRP:lle on toimitettu valokuvia kaivannoista Multisillassa. Kaivantoja on kaksi tai kolme ja ne ovat kilometrin säteellä Multisillan kerrostaloalueesta, johon epäilty taksikyyti päättyi.

Poliisi lähtee tarkistamaan kaivannot ruumiskoirien avulla ennen syksyä. Tarkkaa ajankohtaa ei kerrota.
(Pätkä aiemmin kopioidusta uutisesta.)
Kaivantoihin saattaa olla haudattuna vaikka lemmikkieläimiä. Tai sitten niissä on ruumiin osia.

Tämä nyt on vähän huonoa huumoria, mutta voiko pitsalapiolla kaivaa maata...
Itse mietin miksei noista kaivannoista ole ilmoitettu aikaisemmin? Paljonhan niiden on pitänyt vaivata, jos on kuviakin otettu.

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: La Kesä 18, 2016 1:00 pm
Kirjoittaja URSA
Kaivantojen kuvaaja ei varmaan ilmoittanut niistä aikaisemmin, kun oli kuullut, että kadonnutta etsittiin viime vuoteen saakka vesistöistä, ja hänen oletettiin hukkuneen. Vasta tänä keväänä kerrottiin julkisuuteen, että kadonnut on nähty viimeisen kerran samassa kaupunginosassa, jonka metsiin kaivannot olivat ilmaantuneet.

Mutta eikö olisi ollut helpompaa vähän kaivella outoa kaivantoa, kuin ihmetellä vuosikaudet, mitä ne kaivannot olivat. Tietenkin ruumiin löytäminen voisi olla järkyttävää. Itse olen vain niin utelias, että olisin palannut paikalle lapion kanssa.

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: La Kesä 18, 2016 1:55 pm
Kirjoittaja mobiililaiteukkeli
URSA kirjoitti:Mutta eikö olisi ollut helpompaa vähän kaivella outoa kaivantoa, kuin ihmetellä vuosikaudet, mitä ne kaivannot olivat. Tietenkin ruumiin löytäminen voisi olla järkyttävää. Itse olen vain niin utelias, että olisin palannut paikalle lapion kanssa.
Täytyy sanoa että itse en kyllä tohtisi tarttua lapioon ja tehdä lisätutkimuksia, vaikka minua joku kaivanto metsässä vaivaisikin :) Itseasiassa nykyisen metsälenkkini varrella on jo vuosia ollut muutamakin kohta, joista mielikuvitukseni lähtee laukkaamaan, mutta en tohdi kaivella tai perehtyä niihin sen kummemmin. Vaikka tiedänkin ettei niissä mitään erikoista ole. Mutta että joku on oikein kuvannut -mielestäni melko erikoista. Tuolloin '99 ei digikameroitakaan juuri ollut, ja kamera ei suinkaan kulkenut mukana aina (toisin kuin nykyään kännykässä), kuvat on varmaankin täytynyt erikseen käydä ottamassa ensihavainnon jälkeen. Tai ehkä nyt, 17 vuotta myöhemmin, on käyty kuvaamassa kohta missä kaivaus on ollut, että poliisin on helpompi löytää paikalle? Karttaan voi olla vaikea merkitä oikea kohta.

Jos Raisa ei nyt löydy, itse omaisena toivoisin että tämä olisi sitten tässä, eikä asiasta enää uutisoitaisi tai muutakaan. Mahtaa olla todella raskasta tuon tuostakin elätellä toiveita löytymisestä ja nähdä lehtien lööppejä aiheesta.

Tuossa joku kirjoitteli veteen heittämisteoriaa vastaan (en muista nimimerkkiä ja nyt kirjoittaessani en jaksa tarkistaa); hyvää pohdintaa. Ruumiin hävittäminen veteen olisi todella riskialtista, joskin varmaankaan useimmat henkirikoksen pikaistuksissaan (?) tehneet eivät tekonsa jälkeen kykene paniikissa kovinkaan loogiseen ajatteluun. Voihan olla nahdollisuus, että onkin heitetty rannalta veteen, ja on ollut täysin moukan tuuria että ruumis onkin noussut pintaan vaikka keskemmällä järveä, missä kukaan ei ole ollut näkemässä. Ruumiin liikehdintään veden alla vaikuttaa varmasti moni asia; virtaukset (onko järvissä?), lämpötila ja altaan muoto.

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: La Kesä 18, 2016 2:00 pm
Kirjoittaja Atlanta
Kun täällä on kerrottu niinkin, että Raisan oli nähty tanssivan jonkun ulkomaalaiselta näyttävän miehen kanssa. Onko tuo henkilö jo tiedossa? Vai olisikohan mies sama, jonka kanssa Raisa meni taksiin? Pizzeriastakin puhuttiin. Ovatko poikenneet siellä?
Vai onko kyseessä kaksi eri miestä?

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: La Kesä 18, 2016 2:25 pm
Kirjoittaja mobiililaiteukkeli
"Harmi" että keskustelua Raisasta on jo näin paljon, itseäni kiinnostaisi kuinka paljon jo ennen taksikuskin kertomusta ulkomaalaisten osuus asiaan on ollut tiedossa, mutta en jaksa lähteä lukemaan kaikkia näitä tuhansia viestejä alusta asti. Onkohan näistä vuosien saatossa (poliisille) tulleista vihjeistä jotain koostetta olemassa?

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: La Kesä 18, 2016 2:53 pm
Kirjoittaja URSA
Atlanta kirjoitti:Kun täällä on kerrottu niinkin, että Raisan oli nähty tanssivan jonkun ulkomaalaiselta näyttävän miehen kanssa. Onko tuo henkilö jo tiedossa? Vai olisikohan mies sama, jonka kanssa Raisa meni taksiin? Pizzeriastakin puhuttiin. Ovatko poikenneet siellä?
Vai onko kyseessä kaksi eri miestä?
Jostain uutisesta luin, että Raisa oli tanssinut ennen katoamistaan jonkun varusmiehen kanssa. Myöhemmin hän oli tanssinut toisessa paikassa noin 40-vuotiaan miehen kanssa, ja molemmat ovat käsitykseni mukaan kertoneet poliisille tietonsa. Olisiko nelikymppinen näyttänyt ulkomaalaiselta? Pitsamiehistä on ainoastaan taksikuskin havainto, korjatkoon joku jos olen väärässä.

Uskoisin kadonneen omaisille olevan helpotus, että henkirikosteoria selvitetään tämän vuoden aikana perusteellisesti. Jos mitään ei enää saada selville, lopullinen johtopäätös katoamiselle on todennäköisesti tapaturmainen hukkuminen, ja ruumista ei vain enää löydy.

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: La Kesä 18, 2016 4:18 pm
Kirjoittaja Routalempi
Eräs näky vaivaa mua edelleen, joten parempi kertoa se tässä. Olen siis taksarin kanssa hieman samoilla linjoilla...

Viime marraskuussa, päivänä jona vihje Multisillasta ja taksikyydistä tuli, päätin vähän ajella sielläpäin. Aamulehti oli kuvaamassa omaa juttuaan. Iltapäivän hämärryttyä bongasin eräästä kohtaa Kaitalantietä (vie Multisillasta Pirkkalan Toivioon) punaisen kynttilän palamassa, noin viitisen metriä tiestä. Luonnehtisin sitä malliltaan hautakynttiläksi.

En anna mielikuvitukselle siipiä, mutta jokainen voi sen tykönään tehdä. Ei, en ole lainkaan sillä mielellä. En halua olla. Mutta kyllä siinä hieman säpsähti. Kynttilän paikka oli melko jännä. Siinä kohtaa ei ollut taloa, ei pihatietä. Se ei jotenkin sopinut siihen yhtään.

Noin, nyt se on kerrottu. Voidaan palata muihin spekulaatioihin.[/quote]

Mekin ajeltiin siellä, mutta pari päivää (?) myöhemmin.
Kieltämättä tuossa maastossa ei juuri muuta olekaan, kun mahdollisuuksia kätkeä ruumis...
Muistatko tarkemmin, millä kohdalla kynttilä oli?[/quote]


En tuosta kynttilästä ehkä halua enempää juttua. Nykyisellään paikka on niin erinäköinen kuin silloin. Vaikka olikin ei-kenenkään maalla, niin taloja on nyt lähietäisyydellä.

Jos ei löydy tekopaikkaa (asunto?), niin aika vähissä on asiat, joista voi todisteet koota näin 17 vuoden jälkeen (vrt. kadonneen Raija Juutilan tapaus). Mutta onhan tuohon hyvä mahdollisuus. Pitäisi ainakin olla. Poliisi ei vain kovin herkästi vinkkaa, vaikka asukasluettelosta löytyisi mahdollisia osumia. Toki, ei tuota pitseriaa turhaan mainittu, joten otetaan se nyt uusimpana ja tärkeänä vihjauksena.

Kaivannoistahan ei ole mitään ajankohtaa julkaistu. Jos järjellä ajattelee, niin eihän ne mitään tuoreita juttuja voi olla. Jos nyt on maata myllätty, niin aika vähän ehkä liittyy vuoteen 1999. Mutta upea homma, jos taksikuskin ulostulo laukaisi toisenkin "todistajan" kaivamaan muistiaan ja kuva-albumiaan.

Alueenahan tuo junaradan länsipuolinen seutu on dekkaristin unelmaa. Vain mielikuvitus on rajana. Jos vähän antaa siimaa, niin kyllä tuolla äkkiä lähtee ajatukset laukalle. Nykyisellään alueella lyövät jännästi kättä teollisuuskiinteistöt, pystyyn lahonneet mökit ja suck-me-sideways -tyyliset talot. Pieniä suonsilmäkkeitä löytyy, Sääksjärvi rantoineen ja rantakaislikkoineen, paljon metsää ja rämeikköä, joka on joiltain osin koirantaluttajillekin no go -aluetta...

Lapio ei tarvitse olla oma. Kyllä taloyhtiöstä varmaan yksi joutaa lainaan. Tai soutuvene rannasta. Ihan kaikkia ei välttämättä vielä ollut käännetty tuohon aikaan, kun syksy oli kuitenkin melko lämmin - pois lukien tuo viikonloppu.

Ei sillä, kovasti toivon että tapaus selviäisi. Olisi iso helpotus joka suuntaan.

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: La Kesä 18, 2016 4:57 pm
Kirjoittaja kissafani
Kun kuulin tästä taksikuskin lausunnosta mieleeni tuli heti ajatus että useampi tekijä tässä jutussa olisi. Ulkomaalaisen miehen keskustelut taksin takana kaverin kanssa kun tyttö jo autossa viittaisi tähän. Ehkä tyttö ei ole suostunut isomman porukan matkaan ja siksi matkaa on jatkettu kaksin taksilla. Sovittu taksin takana miten homma hoidetaan. Ehkä porukalla auto johon tyttöä ei kuitenkaan ole saatu mukaan, ehkä yhden matkaan on uskaltanut olosuhteiden pakosta lähteä. Luvannut ehkä yöpaikan tai kyydin kotiin auton noutamisen jälkeen. Uskoisin että jollakin porukasta on ollut auto käytössä ja ruumiin kuljettaminen hoidettu siten. Toivottavasti tapaus ratkeaa. Jos tämä pizzerialinja pitää niin luultavasti tekijä(t)olisivat jo lähellä keski-ikää.

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: La Kesä 18, 2016 11:27 pm
Kirjoittaja MaAl
Onko julkisesti ollut jossain kuvia Multisillan oudoista kaivauksista (en ole huomannut) vai onko KRP:lle vaan kuvat toimitettu? Missäpäin tämä kynttilä paloi? Voisi itsekkin hiukan ajella sielläpäin.
Täytyy myöntää, että vaikka utelias olenkin, en tohtisi alkaa kaivelemaan kuitenkaan asutuksen liepeillä. Mitä siinä selittäis jos joku tulisi kyselemään....et etsii ruumista. Parasta jättää kaivamiset ehkä poliisille.

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 19, 2016 12:33 am
Kirjoittaja wonderland
mobiililaiteukkeli kirjoitti:"Harmi" että keskustelua Raisasta on jo näin paljon, itseäni kiinnostaisi kuinka paljon jo ennen taksikuskin kertomusta ulkomaalaisten osuus asiaan on ollut tiedossa, mutta en jaksa lähteä lukemaan kaikkia näitä tuhansia viestejä alusta asti. Onkohan näistä vuosien saatossa (poliisille) tulleista vihjeistä jotain koostetta olemassa?
Googleta lehtijuttuja Raisasta. Niissä on selvitetty hyvin niitä vihjeitä, joista poliisi on kertonut julkisuuteen.

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 19, 2016 10:09 am
Kirjoittaja Marjo
O tuli kahteen kertaan. Kuinka poistaa tämä

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 19, 2016 10:09 am
Kirjoittaja Marjo
Perin merkillinen tämä ilmoittamatta jättämisen kulttuuri. Jos Raisa on tapettu jossakin huoneistossa niin varmasti ovat naapurit sen kuulleet. Ja kukaan ei ole siitä poliisille soittanut.

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Lähetetty: Su Kesä 19, 2016 10:17 am
Kirjoittaja reijoreipas
Marjo kirjoitti:Perin merkillinen tämä ilmoittamatta jättämisen kulttuuri. Jos Raisa on tapettu jossakin huoneistossa niin varmasti ovat naapurit sen kuulleet. Ja kukaan ei ole siitä poliisille soittanut.
Tietysti ovat kuulleet.
Naapuri on todennäköisesti ollut teossa mukana.