Sivu 67/84
Lähetetty: La Kesä 14, 2008 12:36 am
Kirjoittaja -Hale-
MissHolmes kirjoitti:
Virtaavalla vedellähän on tunnetusti helppo sotkea koiran vainua...
Mutta eivätpä kai nuo koirat edes jäljelle kunnolla päässeet.
Onko siellä edes ollut mitään koiria? En vaan muista mistään lukeneeni, että koiria olisi ollut paikalla. Toisaalta, kun poliisi kertoo, että niillä on arvelu, mihin suuntaan tekijä on paennut, voisi olettaa että se perustuu vaikka koiran hajujälkeen. Luntahan ei silloin ollut, joten ainoat jäljet, jotka ihminen huomaa on painaumat märkään nurmikkoon/peltoon.
Lähetetty: La Kesä 14, 2008 3:21 pm
Kirjoittaja Harriet Makepeace
MissHolmes kirjoitti:Turussa oli myös Lahden ''busineksia''. Siellähän hän oli juuri päivällä ennen kurjaa kohtaloaan vieraillut.
Uskon, että nämä tuttavat joita poliisi nyt kuulee, on kaikkea muuta kuin sukulaisia.
Eiköhän geidät ole jo kuultu. Ja testattu.
Olisiko kuitenkin niin, että vihdoin haettaisiin sitä ''yhteistä tekijää'' Puputtiin????
Jos poliisi sanoo että lähipiiriä kuulustellaan niin tuskin tarkoittavat liikekumppaneita. Liiketoimintaa on Lahdella ollut vaikka missä.
On se aika tavallista rikostutkinnassa että jo aikasemmin haastatellut henkilöt joutuvat jossain vaihessa uusiin kuulusteluihin. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä että jos henkilöä kuullaan jonkun rikosasian yhtedessä niin häntä epäiltäisiin jostain rikoksesta.Kyseessä voi olla ihan rutiininomainen toimenpide, esim tutkintalinjan poissuljenta, jo annettujen lausuntojen tarkentaminen tms. Tässä vaiheesa asian tutkinta on ilmeisesti jossain määrin umpikujassa, Joutsenlahdelle on tullut ilmeisesti jonkinlainen 'burn out', vaikka polvileikkaukseen viittaakin.
Re: haloo
Lähetetty: Su Kesä 15, 2008 7:12 pm
Kirjoittaja Matula
minnali kirjoitti:Joku taisi kertoakin että tyypillä oli moottoripyörä lähistöllä valmiina.
Missään ei ole sanottu mitään moottoripyörästä.
Lähetetty: Ma Kesä 16, 2008 12:38 am
Kirjoittaja Hessu52
No joo, pojastahan se polvi paranee, kuten vanha kansa viisaasti sanoi.
Se vaan, että tehdäänkö parannus sitten liian myöhään, niin onkin jo eri juttu.
Onhan luultavasti DNA-jälki olemassa ja puhelimessa kuuluva ääni, jonka epäilen olevan ulkomaalais aksentteinen, sillä kait poliisi olisi siiitä muuten anatanut pienen pätkän tunnistettavaksi.
Luulen, että tekijä on jo ulkomailla, eikä hänellä ole tarkoitustakaan tulla enää Suomeen ainakaan lähiaikoina.
Poliisi luottaa, että josain sama DNA-jälki törmää vastaan ja tekijän jäljille vihdoin päästään.
Uskoisin, että ainakin naapurivaltioiden poliiseille on jälki annettu, tai sitten Interpolille.
Kyllä tuo alkaa vaikuttamaan jo niin paljon ammattimiehen hommilta, että jopa minä alan uskoa siihen, ellei sitten ihan lähinurkilla asu jotain yksinäistä murhamiestä, joka pystyy tuollaiseen kylmäveriseen tekoon.
Kyllä poliisi voisi vihdoin antaa tekijän äänestä näytteen, sillä kyllä ääni on myös hyvä tunnistus keino.
Lähetetty: Ma Kesä 16, 2008 12:43 am
Kirjoittaja papillon
Hessu52 kirjoitti:Onhan luultavasti DNA-jälki olemassa ja puhelimessa kuuluva ääni, jonka epäilen olevan ulkomaalais aksentteinen, sillä kait poliisi olisi siiitä muuten anatanut pienen pätkän tunnistettavaksi.
Luulen, että tekijä on jo ulkomailla, eikä hänellä ole tarkoitustakaan tulla enää Suomeen ainakaan lähiaikoina.
.
Hessulla tuo päättely toimii kirkkaasti, tosin melko lennokkaasti.
Tuo äänen julkaisemattomuuden syy kyllä vetää jo vertojaan kaikelle Hessun aiemmin esittämälle.
Heh se että poliisi ei ole julkaissut jotain nauhaa, kertoo ulkomaisesta aksentista. No, Hessu luki pienenä Tex Willeriä, kentise vieläkin?

Re: haloo
Lähetetty: Ma Kesä 16, 2008 9:48 am
Kirjoittaja Ailar
Matula kirjoitti:minnali kirjoitti:Joku taisi kertoakin että tyypillä oli moottoripyörä lähistöllä valmiina.
Missään ei ole sanottu mitään moottoripyörästä.
Moottoripyörä oli vaan jonkun kehittelemä mahdollinen teoria. Itse ehdotin alunperin että, jos tyyppi olisi sytkäissyt polkupyörällä kauempana olleelle autolleen. Sen jälkeen joku vissiin lisäsi pyörään moottorin jne.

Lähetetty: Ma Kesä 16, 2008 12:45 pm
Kirjoittaja MissHolmes
mhhhh... silloinhan olisi pitänyt jostain löytyä hylätty fillari.
Ei kuullosta hyvälle. Tuskin olisi alkanut tunkea polkupyörää auton konttiin.
Auto tai prätkä. Mutta ei missään nimessä kuskia. Kyllä tuo on yhden immeisen hommia. Minusta.
Tilaustyö ei oikein iske kuvioon: teko on ollut äärimmäisen raaka, joka puoltaisi henkilökohtaista suhtautumista uhriin.
Oliko vaimo virolainen? Aiempi avioliitto mahdollisesti? Jos siis pitää paikkaansa, että tekijällä ulkolainen aksentti...
Lähetetty: Ma Kesä 16, 2008 3:59 pm
Kirjoittaja joey
MissHolmes kirjoitti:mhhhh... silloinhan olisi pitänyt jostain löytyä hylätty fillari.
Ei kuullosta hyvälle. Tuskin olisi alkanut tunkea polkupyörää auton konttiin.
Auto tai prätkä. Mutta ei missään nimessä kuskia. Kyllä tuo on yhden immeisen hommia. Minusta.
Tilaustyö ei oikein iske kuvioon: teko on ollut äärimmäisen raaka, joka puoltaisi henkilökohtaista suhtautumista uhriin.
Samaa mieltä.
Lisäksi teossa oli paljon turhaa tekemistä, se oli kovin epäsiisti ja lisäksi tekijä oli vähällä jäädä kiinni. Eikä keittiöveitsi kuulosta ammattilaisen työvälineeltä.
Ja kuten tuosta nauhoitteesta on aikaisemmin sanottu, minusta ei edelleenkään ole mikään ihme, jos sitä ei julkaista. Ensinnäkään nauhalla ei välttämättä ole mitään, minkä ylipäätään
voisi julkaista - tuskin tekijä mukavia rupatteli surmatessaan.
Tuo ulkomaalainen aksentti on pelkkää spekulaatiota, MissHolmes. Lisäksi tuo virolaisuus-kytkös on taidettu jo todeta perättömäksi huhuksi (?).
Lähetetty: Ma Kesä 16, 2008 4:12 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Eli siis kaikella järjellä kyseessä on surmaaja joka
a) tunsi uhrin
b) on suomalainen ja mies
c) tuli paikalle autolla (tai mpllä)
d) tutustui ympäristöön etukäteen mahdollisesti panaisella vanhalla volvolla
e) tuntee uhria kohtaa suurta vihaa /katkeruutta/ inhoa tms.
f) ei ole ns. ammattilainen
Onkos muuta ''faktaa''????
Lähetetty: Ma Kesä 16, 2008 6:23 pm
Kirjoittaja Harriet Makepeace
Kyllä se näin on että viima aikoina tässä keskustelussa esille tulleet aiheet on jo käyty läpi aikaisemmin.
Yhteensä noin 2500 viestiä, joista puolet jo arkiston puolella.
Muutamia poimintoja/huomioita.
vaimon antamat tuntomerkit saattavat ollat täysin pielessä. Vaimo on saattanut tunnistaa tekijän, muttei ole syystä tai toisesta halunnut kertoa siitä poliisille (siitä on ollut keskustellua ketjussa 1) esim koston pelossa tms
Poliisi on sanonut että tekijä saattaa olla ulkomaalainen tai on jo ulkomailla (ketju 1)
Poliisi on kiistänyt että vaimo olisi virolainen, vaimo on kotoisin Turusta. Hänellä on eri sukunimi ja oma yritys.
Teko ei ole kovin hyvin suunniteltu. (ketju 1)
Ja tästä ns ylitappamisesta? Montako kertaa uhria oli puukotettu?
Luin äsken tapauksesta kun tekijä oli lyönyt uhria puukolla 27 kertaa, tuntematta kuitenkaan mitään vihaa/raivoa uhria kohtaan. Uhri oli 7-vuotias tyttö ja tekijä oli tuohtunut siitä että uhrin vanhempi, aikuinen sisko ei ollut antanut tälle rahaa alkoholin ostoon. Tapaukseen liittyi myös muitakin surmia ja teko oli jonkin verran suunniteltu. Tekijä oli syyntakeinen ja tuomittiin elinkautiseen.
Joten tämä ylitappaminen aina ei viittaa välttämättä tekijän tuntemaan raivoon nimenomaan tätä uhria kohtaa, vaan hän on voinut olla raivostunut jostain muusta ja kohdistanut vihansa ulkopuoliseen henkilöön. Tekijä oli tällöin tosin perhepiirin kuuluva henkilö.
Lähetetty: Ma Kesä 16, 2008 7:44 pm
Kirjoittaja Noelie
ei mitään uutta ulvilasta... kyllä tää on kans, sanonko. vaihtuko siä taas joku tutkinnanjohtaja vai? missä tässä jutussa ees menneen. kuka sen on nyt tehny?
Lähetetty: Ma Kesä 16, 2008 8:03 pm
Kirjoittaja Katjushka
Harriet Makepeace kirjoitti:Man is least himself when he talks in his own person. Give him a mask and he will tell you the truth. (Oscar Wilde)
Heh, pitäisikös nyt sitten Oscarin puheiden perusteella tästä Ulvilan tapauksesta päätellä, että murhantekijä oli joku joka ei saanut totuutta puhutuksi/Lahtea tapetuksi ennenkuin sai naamion.

Lähetetty: Ti Kesä 17, 2008 1:09 am
Kirjoittaja Harriet Makepeace
Katjushka kirjoitti:Harriet Makepeace kirjoitti:Man is least himself when he talks in his own person. Give him a mask and he will tell you the truth. (Oscar Wilde)
Heh, pitäisikös nyt sitten Oscarin puheiden perusteella tästä Ulvilan tapauksesta päätellä, että murhantekijä oli joku joka ei saanut totuutta puhutuksi/Lahtea tapetuksi ennenkuin sai naamion.

Itse asiassa en ajatellut koko Ulvilan tapausta kun laitoin kyseisen Wilde'n toteamuksen tänne. Mielestäni viisaasti sanottu.
Ulvilan tapahtumia ja veriteon mahdollisia syitä on mietitty eri näkökulmista tälläkin palstalla. Tulkinnanvaraa on vaikka millä mitalla, joka tekee tapauksesta hyvin mielenkiintoisen. Joku saattaa jopa epäillä koko huppumies tarinaa.
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2008 2:11 am
Kirjoittaja joey
Harriet Makepeace kirjoitti:
Joten tämä ylitappaminen aina ei viittaa välttämättä tekijän tuntemaan raivoon nimenomaan tätä uhria kohtaa, vaan hän on voinut olla raivostunut jostain muusta ja kohdistanut vihansa ulkopuoliseen henkilöön. Tekijä oli tällöin tosin perhepiirin kuuluva henkilö.
Jos oikeasti olisit lukenut jok'ikisen viestin molemmista viestiketjuista, kuten annoit ymmärtää, sinulle olisi varmasti myös selvinnyt se, että tuo ylitappamis-käsitys ei juonnu vammojen määrästä, vaan laadusta. Myös tutkijat ovat todenneet, että teko on tältäkin osin "poikkeuksellinen".
MissHolmesille: tuo moottoripyörä olisi varmasti muutoin ollut kovin toimiva vempele pakovälineenä, mutta käsittääkseni moottoripyörällä on vaikea paeta nopeasti herättämättä ympäristön huomiota. Vai miten se menee? Eivätkö pienikuutioiset pörise?

En ymmärrä moottoripyöristä mitään.
Lähetetty: Ti Kesä 17, 2008 2:44 am
Kirjoittaja Harriet Makepeace
En missään nimessä ole väittänyt että olisin lukenut kaikki 2500 viestiä. Sitähän mä just harmittelin, ettei siihen ole aikaa..
En tiedä mitä muuta iskujen 'laadusta' on kerrottu, paitsi että kohdistuivat ylävartaloon, mutta olen kuullut että uhria oli puukotettu lukuisia kertoja eli selvästi enemmän mitä olisi tarvittu hänen surmaamiseen, josta on päätelty että tekijä on vihannut/ ollut raivoissaan uhrille. Jos olisit itse selannut aikaisempia viestejä huolellisimmin niin tämä olisi sulla tiedossa.