Tulipunaruusu kirjoitti:En ole ihan varma, olenko yksi niistä lynkkaajista ja tuomitsijoista, joista puhutaan, mutta yritän vielä kerran kirjoittaa pointtini...
Ihan alkuun: en osaa sanoa TÄSTÄ YKSITTÄISESTÄ LAPSESTA yhtään mitään, koska en häntä tunne. Eli tämä ei ole mikään diagnoosi eikä tuomio, vaan havaintoja ihan oikeasta elävästä elämästä. Tapaan viikoittain/päivittäin yli 200 12-16 v. nuorta, joten siitä vuosien aikana kertyneestä kokemuksesta (laskin joskus käsieni läpi kulkeneen noin 3000 nuorta) voinen jotain tämän tyyppiseenkin tapahtumaan sanoa...
Kun tämän kaiken tekijänä selvisi olevan lapsi, alkoi suunnaton purkaus ajattelemattotuudesta ja päähänpistosta. EIhän lapsi voi olla paha ja tahallaan tehdä tuollasta... Pistin silloin lusikkani soppaan ja kerroin, että minun kokemuksiini perustuen lapsikin voi olla tahallaan julma toiselle. Suurin osa lapsista on toki terveitä tavallisia lapsia, jotka reagoivat normaalisti. Tokihan lapsi voisi pelästyä tehtyään tyhmyyksiä, mutta mitenkään en jaksa uskoa, että ei tajuaisi tuolla tavoin vahingoittavansa vauvaa.
Minusta oudointa tässä on se, että lapsi toimi tässä YKSIN. Yleensä tuollaisia tyhmyyksiä tehdään porukalla. Isommalla porukalla/kahdestaan voisi päähän palkähtää jotain noin tyhmää ja se vielä toteutettaisiinkin. Silloin kanttia on enemmän ja tuntuu siltä, että ei voi keskeyttää/luovuttaa, kun kaverikaan ei niin tee. Mutta yksin??? Hiippailee talon nurkilla, kaivaa vauvan vaunuista, sylittelee ja paniikissa hautaa sitten lumeen... Olisin vielä tajunnut, jos olisi vain heittänyt vauvan jonnekin pusikkoon, silloin voisi olla kysymys paniikista.
Tärkeätä olisi ihan yleisestikin puhua Suomessa siitä, miten paljon oikeasti sairaita ihmisiä tuolla pyörii ilman mitään todellista apua. Sitten kun jotain todella ikävää tapahtuu (esim. Jokela ja Kauhajoki) syylliseksi tuntuu automaattisesti löytyvän tuo koulukiusaaminen. En siis missään nimessä väheksy kiusaamista! Se on väärin ja siihen pitää puuttua (ja yleensä kyllä puututaankin), mutta ei tuollaisia ääripään tekoja voi sillä selittää!
Esimerkiksi itse satun noista kouluampujista tietämään toisen taustasta paljonkin, mutta koska vaitiolovelvollisuus koskee lähes kaikkia, jotka asioista jotain tietävät (paitsi vanhempaa/ia) voidaan julkisuudessa päivitellä näitä "miksi kukaan ei puuttunut pahaan oloon", "koulukiusaamiselle ei koulussa tehty mitään" - juttuja. Todellisuudessa huoli on ollut valtava ja kaikki se on tehty, mihin valtuudet riittävät. Kiusaamiseksi on helppo sanoa esim. porukasta ulos jättämistä. (Toki sellaistakin kiusaamista oikeasti on!) Mutta mitä sitten pitäisi tehdä, jos ko. lapsi on oikeasti niin sairas, että häntä muut pelkäävät. Pakottaa joku kaveriksi? Syyllistää kaikki ryhmän lapset yhden kiusaamisesta, jos "kiusattu" itse on pelottava, uhkaava ja väkivaltainen? Kuinka moni vanhempi oikeasti haluaa, että oma lapsi pakotetaan sellaiseen seuraan, missä tuntee olonsa painostavaksi?
Sanokaa minun sanoneen, tässäkin jutussa tullaan tuota käytöstä selittämään kiusaamisella.
Yksikään lapsi ei ole paha pohjimmiltaan, mutta erilaisten olosuhteiden/perimän vuoksi osa lapsista sairastuu. Sairaan lapsen (ja aikuisen) hoitoon pääseminen voi kestää vuosia ja sillä aikaa he ovat kotona ja koulussa muiden mukana. Tässä nimenomaisessa tapauksessa voi toki olla kysymyksessä ihan tervekin lapsi, mutta siinä tapauksessä hän on kyllä reagoinut äärimmäisen kummallisesti. Eikä mikään selitys (sairaus, pelästyminen, väkivaltainen koti, koulukiusaaminen..) saa kuitenkaan tehdä tuollaisesta teosta mitenkään hyväksyttävää.
Tuo ylläoleva vaikuttaa varsin perusteelliselta ja epäilemättä käytännön kokemukseen perustuvalta pohdinnalta, ja vaikka omat kokemukseni ovat hiukan eri elämän alueilta, niin aika samansuuntaisia näkemyksiä minullakin on. Erityisesti mieleen tulee se, että erilaiset psyykkiset, sosiaaliset ja muut ongelmat tuntuisivat useimmiten olemaan useamman eri tekijän yhteisvaikutusta, ja kovin yksinkertaistavat ja yksioikoiset syiden määrittelyt selittävät niistä yleensä vain pienen osan, jos sitäkään.
Myös tuo henkilökohtaisen vastuun merkitys on aina hyvä muistaa, silloinkin kun perimä tuottaa mahdollisesti taipumuksia tai vähintäänkin alttiutta epäsuotavaan käytökseen, vanhempien kasvatus ei tuota tuloksia, koulussa ja lähipiirissä kiusataan tai houkutellaan mukaan rötöksiin jne. Mitään noita tekijöitä ei toki pidä vähätellä, ja yleisellä tasolla ongelmia pitää voida yrittää ehkäistä puuttumalla niihin, mutta silti yksilötasolla vastuu on aina yksilöllä. Toki sitten rikosoikeudellisessa tarkastelussa pitää ottaa huomioon syyntakeellisuus, mutta sekään ei tätä perusasiaa muuta.
Tuossa ylläolevassa puuttuisin ehkä korkeintaan lauseeseen "yksikään lapsi ei ole paha pohjimmiltaan", ja luulen ymmärtäväni, mitä kirjoittaja sillä tarkoittaa, mutta silti se sysää ehkä hiukan turhan paljon vastuuta ja syytä lapsen tai ihmisen yleensä "pahuudesta" jonnekin tämän ulkopuolelle, mutta tässä on se perustavaa laatua oleva ontologinen ongelma, että jos kenessäkään ihmisessä ei alunpitäen ole luonnostaan "pahuutta" tai kykyä pahaan, niin mistä paha ja pahuus sitten maailmaan ylipäätään tulevat?
Mahdollisesti ne, joilla on vielä jonkinasteinen uskonnollinen elämänkatsomus, yrittävät löytää syyn Wanhasta Wihtahoususta tai muusta ihmisen ulkopuolisesta Persoonallisesta Pahasta, mutta kuvittelisin, että valtaosaa tämänpäivän ihmisistä tuollainen selitys ei enää tyydytä, vaan syytä pitää etsiä lähempää eli ihmisestä itsestään. Ehkä olennaisinta ja joidenkin mielestä ehkä järkyttävintäkin mitä suurin osa pahuutta ja sen käytännön ilmenemismuotoja käsitelleet tutkimukset ovat tuottaneet on se, että pahuus on erittäin tavallista ja arkipäiväistä ja että kyky pahuuteen suotuisissa olosuhteissa on lähes tulkoon meissä kaikissa. Onneksi läheskään kaikilla se ei pääse ilmenemään ollenkaan tai lähes ollenkaan sekä sisäisten että ulkoisten esteiden ja pidäkkeiden ansiosta, mutta on hyvä muistaa ja tunnistaa, että potentiaali siellä on, toki hiukan erilaisena eri ihmisillä. Joillain sitten eri syistä johtuen nuo esteet ja pidäkkeet ovat sen verran matalalla, että yllättävän ikäviäkin tekoja voi seurata, kuten suurimmassa osassa tämänkin foorumin aihepiirin tapauksista on seurannut.
Tietyllä tavalla inhimillinen puolustusreaktio monille on varmasti juuri tuo oman potentiaalisen pahuuden olemassaolon kiistäminen sen ulkoistamisella, johon toki löytyy hyvinkin monia retorisia strategioita; niin uskonnollisia, poliittisia kuin muitakin.
Aihepiiristä enemmän kiinnostuneille suosittelen lämpimästi Psykiatrisen vankisairaalan vastaavan ylilääkärin
Hannu Lauerman viime vuonna ilmestynyttä teosta
Pahuuden anatomia: Pahuus, hulluus, poikkeavuus. Teos ei nimestään huolimatta ole mikään puuduttava akateeminen analyysi, vaan useita alateemoja käsittelevä varsin helppolukuinen pamfletti, josta kuitenkin näkyy kirjoittajansa asiantuntemus ja perehtyneisyys aihepiiriin, eikä hän myöskään pidä kynttiläänsä vakan alla tuodessaan mielipiteiteensä ja näkemyksensä esille.
-
http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/pahuuden-anatomia/
-
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja- ... hp?id=1554
-
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2009 ... n-varjossa
-
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirja ... uus/451708
