Sivu 1/2

Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 12:02 pm
Kirjoittaja Kiiski Vastaranta
Kuva
Varas vei pienikokoisen Valentin-hermeliinin häkistään. Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu, sillä Valentin pääsi takaisin kotiinsa sunnuntaina.

Kaniharrastajat tyrmistyivät lauantaina, kun varas vei kaksi kania kesken näyttelyn Helsingin Messukeskuksessa. Vartin tietojen mukaan varas oli alaikäinen.
http://img258.imageshack.us/img258/9231/kanivarkaus.jpg
Lemmikit varastettiin näyttelyhäkeistään iltapäivällä. Toinen varastetuista kaneista on noin kilon painoinen hermeliiniuros Valentin, jonka omistaa 12-vuotias Matilda Andersson.
Tytön äidin Hanna-Maria Anderssonin mukaan koettelemuksella oli kuitenkin onnellinen loppu, sillä poliisi löysi kanit kotietsinnän yhteydessä ja toimitti ne Viikin löytöeläintaloon sunnuntaina.
- Valentin on ihan kunnossa ottaen huomioon sen, että varas oli laittanut kaksi urosta samaan häkkiin. Säikähdyksellä selvittiin, hän huokaa.
Myös toinen kani selvisi varkaudesta vammoitta. Hermeliinien omistajat ehtivät kuitenkin kaivata lemmikkejään kovasti. Andersson kertoo molempien tyttäriensä säikähtäneen ja näyttelyharrastuksen jatkumisen olevan nyt vaakalaudalla.
Toisen varastetun kanin omistaja on kaneja vuodesta 1990 kasvattanut Hannele Hokkanen.
- On tässä mennyt koko viikonloppu pilalle. Kani oli aika stressaantunut, kun se vihdoin pääsi sunnuntaina kello 20.30 omaan kotihäkkiin. Ja jouduin vielä maksamaan omasta, toisen varastamasta kanistani 15 euroa Viikin löytöeläintalolle, Hokkanen huokaa.
Kaninäyttelyt ovat tärkeitä tapahtumia kasvattajille. Hyviä pisteitä näyttelyissä keräävien kanien arvo kasvaa. Hokkasen varastettu kani on hankittu Suomeen Ruotsista erityisesti jalostusta varten. Nyt jäivät pisteet keräämättä.
Näyttelyn vastuuhenkilö Laura Mehtonen Suomen kaniyhdistyksestä luonnehtii varkaan tekoa törkeäksi.
- Koskaan ennen ei ole tapahtunut mitään tällaista. Kukaan ei osannut varautua tähän. Näyttelyssä yhdistyksen ihmiset vahtivat häkkejä, mutta silti kanit oli päästy ottamaan, Mehtonen sanoo.
Yhdistys aikoo keskustella tapauksesta Messukeskuksen edustajien kanssa ja päättää sitten, miten jatkossa toimitaan.
- Yhdistys harkitsee myös sitä, onko enää järkeä lähteä isoihin messutapahtumiin.
Kanivarkaan motiiveista ei Anderssonilla tai Mehtosella ole tietoa. Rahallista arvoa yhdellä hermeliinillä on noin 100 euroa.
Helsingin Messukeskus täyttyi viikonloppuna muun muassa lemmikkiharrastajista, kun siellä järjestettiin Lemmikkimessut yhtenä osana Vihreä viikonloppu -tapahtumaa.
Meri Liukkonen, Vartti
Heidi Lämsä, Vartti
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseu ... OKboksi_p1
Järkyttävää tressiä tälläinen aiheuttaa ja lapsetkin varmaan itki koko viikonlopun.

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 12:12 pm
Kirjoittaja MerryLea
"Kanivarkaan motiiveista ei Anderssonilla tai Mehtosella ole tietoa. Rahallista arvoa yhdellä hermeliinillä on noin 100 euroa."

-No, voimme kai olettaa että hän halusi kaneja.

"Järkyttävää tressiä tälläinen aiheuttaa ja lapsetkin varmaan itki koko viikonlopun."

-Vaikkei tämä juttu hirveydeltään ole lähelläkään monia muita, mitä uustisissa on ollut, niin kyllä minä ainakin olisin itkenyt koko viikonlopun, jos joku olisi minun rakkaat kanit vienyt! :evil:

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 12:19 pm
Kirjoittaja Valoviikate
"Vartin tietojen mukaan varas oli alaikäinen."
Todella hämärä kuvaus. Olikohan hän nyt 17 vai 7 vai jotain siltä väliltä? Jos varas on saatu kiinni, luulisi, että hänestä olisi edes vähän enemmän informaatiota. :shock:
Kuulostaa vähän nuoremman ihmisen käytökseltä, mutta hän on silti ollut varmaan peruskoulunsa päättänyt 16- tai 17-vuotias ilman vanhempia asuva opiskelija. Tai sitten vanhemmat ovat olleet reissussa, muuten luulisi, että huomaisivat kun joku roudaa kahta uikuttavaa pupua taloon.

Minulle tuli mieleen, että kanivaras olisi enemmän tai vähemmän tuttu noille kahdelle tytölle ja tässä olisi taustalla jotain kaunoja. Mutta silloin vaikuttaisi todennäköisemmältä, että hän olisi päästänyt kanit luontoon tai jonnekin, eikä vienyt niitä kotiinsa.
Onkohan huumeilla osuutta asiaan?

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 1:15 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Paistettu kani on myös todella hyvää.
Ehkä varkaalla oli nälkä?

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 2:11 pm
Kirjoittaja MerryLea
ÄLÄ! :evil: Onneksi en käytä kanejani missään messuilla tai näyttelyissä... :!:

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 3:39 pm
Kirjoittaja Qtar
Valoviikate kirjoitti: Minulle tuli mieleen, että kanivaras olisi enemmän tai vähemmän tuttu noille kahdelle tytölle
Hannele on kyllä aikuinen nainen, virallinen kanien kasvattaja ollut jo monta vuotta.

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 5:09 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Qtar kirjoitti:
Valoviikate kirjoitti: Minulle tuli mieleen, että kanivaras olisi enemmän tai vähemmän tuttu noille kahdelle tytölle
Hannele on kyllä aikuinen nainen, virallinen kanien kasvattaja ollut jo monta vuotta.
Artikkelin mukaan hän on syntynyt 1990. Minusta häntä voi kutsua tytöksi.

Tulin avanneeksi aloitusviestin linkin viestini lähetyksen jälkeen ja siitä kävikin ilmi, että tekijä on 13- tai 14-vuotias ja toisin kuin äkkiseltään oletin, poika. Olikohan hänellä omaa kania kun kaninäyttelyssä oli?

Tällä hetkellä olen kallistunut marokon_karhun esittämään teoriaan.

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 5:37 pm
Kirjoittaja Jaakos
Valoviikate kirjoitti:
Qtar kirjoitti:
Valoviikate kirjoitti: Minulle tuli mieleen, että kanivaras olisi enemmän tai vähemmän tuttu noille kahdelle tytölle
Hannele on kyllä aikuinen nainen, virallinen kanien kasvattaja ollut jo monta vuotta.
Artikkelin mukaan hän on syntynyt 1990. Minusta häntä voi kutsua tytöksi.
Ajatusvirhe sulta: "kaneja vuodesta 1990 kasvattanut Hannele Hokkanen."

Ihmettelin mitä hermeliinit oikein sitten ovat, kun kaneista puhuttiin aluksi. Ovat jotain toisenlaisia kaneja vai?

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 6:51 pm
Kirjoittaja Valoviikate
^Aa, niinpä olikin joo. ._.
Oletin aluksi, että hermeliini olisi kanin nimi, mutta se on ihan oma jänölajinsa. Sellaisia pieniä ja pyöreitä, joilla on lyhyet korvat.

Nyt olen siinä uskomuksessa, että poika joko tahtoi kanit itselleen - vaikka jo hänen ikäiseltään kumman epäkypsästi toimittu tai hän oli nälkäinen tai mt-ongelmainen.

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 6:55 pm
Kirjoittaja devil_doll
Lemmikkivarkaudet ovat varsin usein alaikäisten tekemiä silloin, kun eläimellä ei ole rahallista arvoa. Lapset tahtovat lemmikin ja tilaisuus tekee varkaan, vaikka kotona olisikin teroitettu, ettei toisen omaa saa ottaa. Oliko tässäkin tapauksessa nyt sitten niin?

En uskaltaisi enää nykypäivänä jättää mitään eläintä vartioimatta. Voin vain ihmetellä ihmisiä, jotka jättävät koiransa kaupan ulkopuolelle tai antavat kissan kuljeskella vapaasti omakotialueella.

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 7:57 pm
Kirjoittaja vivy
poliisi löysi kanit kotietsinnän yhteydessä ja toimitti ne Viikin löytöeläintaloon sunnuntaina.
Kotietsinnän? Hääh...? Mulla meni vissiin nyt jotenkin vähän ohi tää tapahtumien kulku..

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 8:57 pm
Kirjoittaja piippis
Missä oli tietoa tekijän iästä ja sukupuolesta?

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 9:01 pm
Kirjoittaja MerryLea
Aloitusviestissä alhaalla olevasta linkistä.
"Kanivarkaudesta epäillään vuonna 1996 syntynyttä poikaa. Koska poika on alle 15-vuotias, hän ei joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen."
Näin sanotaan.

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 9:09 pm
Kirjoittaja piippis
Ok. Tuota tietoa ei siinä päivällä vielä ollutkaan kun tuoreltaan jutun luin. Kerrottiin vaan että tekijä on alaikäinen sen tarkemmin yksilöimättä.

Re: Varas vei kaksi kania kesken näyttelyn

Lähetetty: Ma Marras 29, 2010 11:50 pm
Kirjoittaja Rezah
Aika valpas poliisi kun on selvittänyt varkaan ja kotietsinnänkin ehtinyt suorittaa.

Mutta jos poliisi on ollut tietoinen varkaudesta, miksi vielä eläimet Viikkiin?! :o