Suuria, järjestäytyneitä (rikollis)jengejä
Lähetetty: Ke Elo 01, 2007 10:44 pm
Kunnia näistä ajatuksista menee lähisukulaiselle, muta hän ei toistaiseksi kirjoittele tänne joten yritän kuvata asioita hieman ympäri pyöreämmin, ettei kukaan loukkaannu pahemmin.
Näitä voi kukin miettiä omassa mielessään, mutta nyt kirjoittelen "kieli poskessa".
Nämä ovat fiktiivisä ajatelmia ei väitteitä.
Esimerkiksi nimeltä mainitsemattomissa uskon harjoittamissuuntauksissa noudatetaan paljolti järjestäytyneen rikollisuuden kriteeristöä.
Kokoontuvat säännöllisesti yhteiseen tilaan, maksavat rojaltteja ko. instanssille, ainakin pyrkivät noudattamaan sääntöjä, selvät toimenkuvat "jäsenillä" jne. Useita kokoontumispaikkoja eri puolilla maata jopa maailmanlaajuisesti.
Vielä pidemmälle menevät erilaiset enemmän ja vähemmän kiinteisiin liikesuhteisiin perustuvissa "kerhoissa". Työjako on selvä, suunnittelevat yhdessä asioita, saavat siitä hyötyä, kokoontuvat määräajoin jne.
Jokainen voi itse arvioida miten asian laita oikeasti on?